sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Karviaishilloa ja pannukakkua

Tänään olemme olleet liimautuneina television ääreen, sillä Hollannissa on kisattu miesten maailmanmestaruudesta maantieajossa. Mukana on iso liuta suosikkejamme. Päivällisen kuittasinne eilisen lasangen lopulla, mutta jälkiruoaksi tein uuniin pannukakun Salviaseppele-blogin ohjeen mukaan. Pannukakun kaverina söimme viikolla keittämääni karviaishilloa. 
  • 3 l karviaisia
  • 5 dl hillosokeria
  • 1 dl vettä
  • 1 sitruunan mehu
Hilloa varten  Kammenpyörittäjä keräsi kaikki loput karviaiset pihan puskista ja niitä tuli noin 3 litraa. Kumosin huuhdellut marjat isoon kattilaan ja lisäsin veden mukaan. Aloin kuumentaa marjoja ja pian ne kypsyivätkin jo vauhdilla. Vettä ei tosiaan tarvita kuin tilkka, marjoista alkaa pian irrota mehua nesteeksi. Lisäsin mukaan sitruunamehun ja keitin seosta noin puolisen tuntia, jonka aikana sekoittelin marjoja kattilan pohjia myöten useaan otteeseen varmistaakseni, ettei seos tartu kattilaan. Kuorin myös vaahtoa pois, mutta sitä ei juurikaan edes muodostunut. Lisäsin hillosokerin ja keitin seosta vielä toisen puolituntisen ennen kuin lusikoin vielä melko vetelän hillon desinfioituihin lasipurkkeihin jäähtymään. Hillosuppilo ei olisi kyllä tyhmempi ostos. Kammenpyörittäjä askaroi minulle tilapäissuppilon muovipullosta.

Pellillinen pannukakkua syntyi seuraavista aineksista (pikkuisen soveltaen):
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 dl ruokosokeria
  •  1 rkl vaniljauutetta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl suolaa
  • 8 dl maitoa
  • 2 kananmunaa
  • 100 g voita sulatettuna
Kaikki taikinan ainekset sekoitetaan keskenään juuri ainesosaluettelon mukaisessa järjestyksessä ja taikina kumotaan uunipellille leivinpaperin päälle. Pannukakkua paistetaan 200 asteessa kiertoilmalla noin 40-45 minuuttia. Tämä pannari ei ole suotta nimeltään maailman paras pannukakku! Ei sitä ehkä kovin usein kannata syödä, mutta tänään se maistui kyllä mainiolta kirpeänmakean hillon ja vaniljajäätelön kanssa. Kelpasi katsella pyöräilyä herkuttelun lomassa.

20 kommenttia:

  1. Minä kuolaan tuon karviaishillon perään;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä syntisen hyvää.Pitää nyt vaan seurata säilyvyyttä, kun en laittanut niin paljon sokeria, kuin hillosokeripussin kyljessä neuvottiin, olisi tullut huiman makeaa. Nyt oli sopivasti kirpeyttä.

      Poista
  2. Voi, karviaishilloa! En ole koskaan maistanut, mutta kuulostaa vaan niin hyvältä :) Ja pannari on aina oikeaa lohturuokaa ja sopii syksyyn erinomaisesti! Ohje taitaa olla sama millä itsekin aina teen, tosin puolikkaan annoksen, kun meitä on vain kaksi syöjää (+koira). Herkkua, mutta aika rasvaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tuota passaa alvariinsa syödä:)

      Poista
  3. Herkulliselta näyttää. Tästä alko taas odottelu, että työpaikan ravintelissa on hernekeittoa ja pannaria :)

    VastaaPoista
  4. Pannukakkuun ei koskaan kyllästy. On se niin hyvää. Mekin syötiin sitä tänään aamupalaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi pieni pala jäi tähteeksi, otan sen töihin mukaan, saan hyvän jälkkärin lounaalle:)

      Poista
  5. Meillä ainakin ovat hillot säilyneet (jos eivät ole tulleet nopeasti syödyiksi) aika vähäisellä (ruoko)sokerimäärällä ilman säilöntäaineita. Purkit kuumennetaan aina uunissa.
    Kehtaankohan tunnustaa ... en ole koskaan tehnyt "tavallista" pannaria...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti meilläkin säilyy, ellei siis kulu loppuun:) Esikoista nauratti sen pihjalanmarjamarmeladipurkin kylkeen liimaamani tarra, siinä lukee "kettumarmeladi".

      Poista
  6. Ja ei saatu meillä karviaishilloa. Mun on pakko laittaa lisää puslia, sillä karviaiset on mun herkkua mutta tuo mun yks puska on tosi kitu. Maitotyttö söi kaiken sadon, vei mut aina puskalle, viisas ja ynähti kun ei viittiny laittaa kättään piikkien sekaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat muuten pirulaisia ne karviaisen piikit, ksivarret ovat pistoilla ja naarmuilla, kun hetkisen poimii.

      Poista
  7. Pannaria oli täälläkin eväänä kun pyöräilyä katselin. Mansikkahillolla mentiin.

    Ja oikea mies tuli maailmanmestariksi. Kannatti pannaria tehdä ja syödä sekä 6h katsoa hienoa kisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvä kisa ja tyytyväisiä olimme mekin voittajaan. Karmean pitkä matka vaan, ihan tolkun työpäivä noilla "kestävyysurheilun kuninkailla", vai miten se Peter Selin aina sanookaan?

      Poista
    2. "Kestävyysurheilun kuninkaita" ja "gladiaattoreita" Peter Selin on sanonut näitä. Mitähän evästä P.Selinillä on näin pitkissä lähetyksissä? Pannukakkua? Myslipatukoita?

      Lauantaina sitten Giro di Lombardia ja uudet herkut.

      Anonyymi eli Salla

      Poista
    3. Salla: Hän puhuu myös vuoristokauriista, kun on mäkimiehistä kyse:) Jokos se Italian kisa on ensi viikonloppuna? Kiva kiva!

      Poista
    4. Juu tänä lauantaina näyttää olevan klo 17.00-18.45 Giro di Lombardia ja sitten tuonnempana on Tour de Peking ja Paris-Tours. Sitten taitaa olla pyöräilykausi taputeltu tältä kaudelta? Seuraako Campasimpukan väki maasto ja ampumahiihtoa tai alppihiihtoa?

      t. Anonyymi eli Salla

      ps. Eurosportin ihmeelliseen maailmaan jumiutunut vasta vajaa vuosi sitten - saa kysyä miksen ennemmin, no en tajunnut näin hienoa kanavaa. Nyt sitten pyöräilyyn täysin hurahtanut...

      Poista
    5. Onneksi on vapaapäivä lauantaina! Ei me oikein muuta kuin maantieajoja seuraillaan, mutta itse kyllä ajellaan, Kammenpyörittäjä maastossakin, minä juuri pyöräilyyn hurahtaneena vain maantiellä, toistaiseksi :)

      Salla, kiva kun kommentoit!

      Poista
  8. Oih! Mikä ihana yhdistelmä. Karviaishillo kuulostaa todella hyvältä. Harmi ettemme ole karviaisomavaraisia.

    Pannarifaneille vinkki: taikinaan kardemummaa. Oi oi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Se kyllä sopiikin hyvin pannariin.

      Poista