sunnuntai 19. elokuuta 2012

Arroz con leche, riisipuuroa espanjalaiseen tapaan

tuuli sirotti kanelit liinallekin kauniin tasaisesti
Aloitin jo eilen tämän päivän jälkiruoan tekemisen. Vaativa eilinen osuus käsitti kahden pyöreäjyväisen riisidesilitran laittamisen yöksi veteen likoamaan. Sain vinkit tähän jälkiruokaan The Winter Guest-blogista. Siellä tehtiin viime vuoden toukokuussa herkulliselta kuulostavaa riisijärkiruokaa keskiaikaiseen tapaan. Tapa ainakin luettuna kuulostaa hyvin samalta, kuin meikäläinen riisipuuro, tosin emme makeuta sitä vasta kuin lautasella. 

Tänään huuhtelin riisin ja kumosin sen täysmaitolitran kanssa haudekattilaan. Mukaan sujautin sokeripurkissa majailleet kaneli- ja vaniljatangot. Sitten annoin puuron hautua kaikessa rauhassa, välillä sekoittelin kattilan pohjia myöten ja varmistin, ettei puuro tartu kattilan pohjaan. Kun puuro alkoi osoittaa sakenemisen merkkejä lisäsin mukaan desilitran hyvää kreikkalaista hunajaa, espanjaista meiltä ei löytynyt. Maistelin puuroa ja lisäsin vielä hieman sokeria. Annoin puuron sitten hautua vielä puolisen tuntia.

Kun puuro oli sakeaa ja kermaisen pehmeää, lusikoin sen laakeaan vatiin jäähtymään, poistin kaneli- ja vaniljatangot. Nostin nokareen voita sulamaan puuron päälle ja sirottelin kanelia pinnalle. Söimme herkun tuoreiden marjojen kanssa. Maku poikkesi meikäläisestä joulupuurosta hunajan vuoksi ja haaleana syöty jälkiruoka kyllä pisti kaikkien suut messingille. 


Vueltan eilinen joukkueaika-ajon reitti Pamplonassa ei ollut omiaan etapin luonteelle, taisi enemmän palvella yleisön viihtyvyyttä. Eroja ei juurikaan tullut, mutta toisaalta sekin on hyvä asia. Tänään ajetulla toisella etapilla voittajaksi ehti massakirissä John Degenkolb Argos-Shimano-tallista. 

pösön uusi ohjaustanko asentamista vaille valmis

6 kommenttia:

  1. Nam, nam, tuon tyylisiä makeita riisipuuroja olen nähnyt ranskalaisissa ja sveitsiläisissäkin keittokirjoissa, ei vaan ole tullut kokeiltua.
    Huomenna pääsevät jo Vueltassa mäkisempään maastoon...

    VastaaPoista
  2. luimupupu: Tuo oli kyllä hyvää, harmitti vaan, kun espanjalaista hunajaa ei löytynyt, vaikka etsin kaapit läpi! Vuelta vielä lämmittelyvaiheessa, ei oikein tiedä kuinka kiinnostavaa tästä tulee:)

    VastaaPoista
  3. Minä jo ihmettelin että puhutaanko siellä portugalia.. niin kotoisen kuuloinen otsikko oli :) Näyttää sairaan hyvältä. Vaikka on kamala pizzaähky, melkein tulee nälkä :)

    VastaaPoista
  4. Mausteinen Manteli: Voi että, tulinko vahingossa portugalia puhuneeksi:D Oli kyllä hyvää puuroa, täytti niin tyystin, ettei edes teinien vatsoihin mahtunut iltapalaa:)

    VastaaPoista
  5. voi ihana! Tykkään niin kovasti riisipuurosta ja risalamandesta, että tätä on kai ihan pakko kokeilla. En tosin ole kova hunajan ystävä, mikähän muu antaisi sopivan makeuden?

    VastaaPoista
  6. Jonna: Siinä blogissa, mistä otin ohjeen, puhuttiin sokerista, mutta ainakin yksi kokeiluni tumman sokerin kanssa oli vähän epäonnistunut, tuli liian ankean väristä:) Ehkä joku siirappi, akaasiasiirappi ehkä, kävisi? Makeutta tuo tosiaan kaipaa, yllättävän paljon. Söimme loput tänään aamiaisella marjojen kera ja toi hyvin energiaa pyöräretkelle. Ajoin pisimmän lenkin sitten lapsuuden leirireissujen!

    VastaaPoista