maanantai 7. toukokuuta 2012

Synttärikakkua ja kuohuviiniä, ei yhtään hävikkiä!

Campasimpukan yksivuotisbileitä on vietetty Giron kolmannen etapin pyörteissä. Olimme aamulla katsomassa lähtötohinoita, jotka olivat italialaisen muodin mukaisesti ainakin kolme varttia myöhässä. Osuimme kohtaan, jossa näimme ajajien saapumista lähtöpaikalle. Kameran muistikortille tallentui muunmuassa kuvia spandexiin verhotusta mieskauneudesta. 


Jussi Veikkanen ilahdutti aamuamme tullessaan kuulutetuksi lähtökuittaukseen useita kertoja. Kammenpyörittäjä pääsi kuvausetäisyydelle ja sympaattinen suomalaisajaja virnisteli yleisölle iloisen näköisenä.

Ennen starttia ajajat ja katsojat pitivät hiljaisen hetken Wouter Weylandtin muistoksi ja ilmaan päästettiin tulilyhty.


Etapin pyörähdettyä käyntiin meillä oli hyvää aikaa käydä muutamissa kaupoissa, joitten ikkunoita olimme viikonlopun aikana kiinnostuksella katsoneet. Päiväpaussi hotellilla maistui hyvältä, kaikki edellisten päivien kävelyt ja seisoskelut tuntuvat jaloissa. Kahden maissa lähdimme uudelleen liikkeelle kohti maalialuetta. Matkalla näkyi monenlaista kisaviritystä. 

koristelut kisan mukaan
Kolmannen etapin maali oli sijoitettu rantabulevardille, jota pitkin kilpailijoiden letka ajoi useampaan kertaan ennen varsinaista maaliintuloa. Emme ehtineet parhaille paikoille, mutta tälläydyimme heti maalin jälkeiseen kohtaan, josta palkintoseremoniat oli mahdollista nähdä, mikäli sattui olemaan pitkähkö henkilö. Ensimmäisenä maaliin ehti Green Edge-tallin Matthew Goss. Loppusuoralla kolaroitiin jälleen ja Mark Cavedish käveli maaliin pyörä olkapäällään.


Blogisynttärin kunniaksi ostimme paikallisen ruokakaupan Giro-muffinit ja kuohuviiniä, niiden avulla juhlistimme blogia ja loppusuoralle kääntyvää Giro-reissuamme. Ensimmäinen kokemus suuren kisasirkuksen parissa on ollut pelkästään positiivinen, aivan varmasti lähdemme uudelleen tien päälle eri maihin eri kilpailujen perässä! Jos haluat osallistua Campasimpukan 1-vuotissynttärin arvontaan, vilkaise edellinen postaus!

5 kommenttia:

  1. Olin aivan tuon ekan kuvan kohdalla, että melko erikoinen anatomia noille miespyöräilijöillä kunnes tajusin, että kuva oli selkäpuolelta....

    VastaaPoista
  2. Nanna: en kuvannut sitä parhainta, mutta voin vinkata, että nro 74 oli aika hieno:) Kammenpyörittäjä vähän tuhahteli, mutta kun kerran vaimoihminen pääsee tällaisille lähteille, niin kyllä siinä Nikon laulaa!

    VastaaPoista
  3. Nikoneilla pitää kuvata kaikkea kivaa, niin mäkin teen :).
    Mukavia kisaraportteja. Bloggausta tulee muuten jo parissa päivässä ikävä kun kone on rikki...

    VastaaPoista
  4. Onnea yksivuotiaalle näin vähän jälkikäteen!

    Komeita olivat kuvat ja niissä esiintynyt mieskauneus. Minun oman kotispandexin pepanderi ei kyllä vielä ole noin timmissä kunnossa, mutta ehkä kesän lopussa tilanne saattaa olla toinen ;)

    VastaaPoista
  5. luimupupu: Minä otin noin 300 kuvaa, Kammenpyörittäjä noin 800. Paljon on tietysti hutikuvia, kun piti kameraa sojotella väkijoukkojen päiden yli, kun en itse nähnyt mitään, mutta olihan siellä jotain osumiakin, pitää alkaa tässä perata kuvakansioita:)

    Marja: Kiitos! Hih, toivotaan kotispandexille hyvää ajokesää!

    VastaaPoista