sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Crostata raparperi-mansikkatäytteellä

Päivän jälkiruokana nautimme italialaista piirasta, crostataa. Ohjeeseen otin viitteitä useista eri lähteistä, joten en linkkaa mihinkään niistä erityisesti. Pohjaan sain muuten käytettyä hankalaksi tuntemaani täysjyvävehnäjauhoa. Sen kanssa en ole päässyt sinuiksi, mutta nyt alkaa jo pussinpohja häämöttää. Aineksia meni seuraavasti:
  • 2,5 dl tavallisia vehnäjauhoja
  • 1,25 dl täysjyvävehnäjauhoja
  • 0,5 dl sokeria
  • 0,5, tl suolaa
  • 150 g voita
  • 1 kananmuna
  • 1 rkl maitoa
Mittasin jauhot, sokerin ja suolan yleiskoneen kulhoon, sekoitin terällä kuivat aineet muutamalla pyöräytyksellä. Leikkasin kylmän voin pieniksi kuutioiksi ja lisäsin kuutiot kulhoon ja sekoitin ne jauhoihin pulse-asetuksella. Vatkasin kananmunan kevyesti ja lisäsin maitotilkan siihen. Yhdistin muna-maitoseoksen taikinaan parissa erässä ja sekoitin pulsella sen verran, että taikina muodostui palloksi. Kaavin taikinan talouskelmuun ja siirsin jääkaappiin tekeytymään.

Täytettä varten tarvitsin:
  • 6 raparperinvartta, noin 20 senttistä
  • 3 dl mansikkalohkoja
  • 3 rkl sokeria
  • 3 rkl perunajauhoa
  • 3 rkl kylmää vettä
  • 1 kananmuna voiteluun (ei mennyt ihan kaikki)
Laitoin raparperipalat, mansikat ja sokerin paksupohjaiseen kattilaan ja aloin lämmittää seosta varovaisesti sekoittaen. Ei ollut tarkoitustaa kypsentää ja pehmentää raparperia, vain sulattaa sokeri ja mehustaa seos. Sekoitin perunajauhon ja veden ja lisäsin liemen kattilaan. Annoin seoksen kuplahtaa kerran ja sakeutua. Lusikoin täytteen viileään kuppiin ja nostin sen ulos jäähtymään.

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Jauhotin arkin leivinpaperia kevyesti ja nostin viilenneen taikinapallon  paperille. Ripotin jauhoa myös vähän taikinalle ja kaulitsin sen pyöreäksi levyksi. Lusikoin jäähtyneen täytteen taikinalle niin, että jäin muutaman sentin levyinen tyhjä reunus. Nostin reunuksia täytteen päälle ja puristelin hellästi, että täyte jäi taikinan syleilyyn. Voitelin taikinareunat kananmunalla ja paistoin piirasta noin 45 minuuttia. Söimme hieman jäähtynyttä piirasta vaniljajäätelön kanssa.


Sateinen ja viileä sää varjosti Giron viidettätoista etappia. Loppu oli jälleen todella jännittävä. Voittoon ylsi Farnese Vinin Matteo Rabottini ja pinkin paidan otti takaisin itselleen Katusha Teamin Joaquin Rodriquez. Huomenna on vuorossa viimeinkin lepopäivä.


14 kommenttia:

  1. Täällä ei ole vielä näkynyt kotimaista raparperia kaupoissa (ainakaan alkuviikosta, kun viimeksi kävin kaupassa), eikä taida vielä kovin jyhkeitä varsia pukata pihoillakaan, en ole ainakaan kuullut kehuskeluja. Tarraan kyllä joutuin kiinni raparperipunttiin, kun sellaisen näen. Soppaa tahi piirakkaa tahi molempia täytyy sitten tehdä.

    VastaaPoista
  2. Ei vaikuta varsin pahalta. Meilläkin oli tänään raparperipiirakkaa, taas kerran viritetty versio perinteisestä kermaviilipiirakasta turkkilaisella jogurtilla, täytteessä melkein kilo kevysti hillottua raparperia.
    Mietin tänään, että voikohan kotona leipoa kaulittavia piirakoita vai joko sisälämpö on noussut auringon vaikutuksesta yli kriittisen rajan +25?

    VastaaPoista
  3. Kotiharmi: Meillä omalla pihallakin vähän raparperi innostumassa, on ollut monta vuotta kituva, mutta tänä keväänä meinaa ihan villiintyä:)

    luimupupu: Ei ollut varsin pahaa:) Ehkä pikkuisen lisää sokeria olisi voinut olla taikinassa. Ai, teillä on niin lämmintä kesäisin sisällä? Pitäisi olla vaikka sopiva pala marmoria jääkaapissa ja kaulia sen päällä, tosin ei ehkä ihan käytännöllisin ajatus, pitää kivilevyä jääkaapissa:) Oli taas niin jännä loppu etapissa, olin hyvilläni, että irtiotossa ollut kesti eikä lannistunut, kun ajettiin kiinni. Toisaalta Rodriquez sai haluamansa, pinkin paidan, joten saattoi ehkä vähän höllätä ennen maaliviivaa ja "suoda voiton" toiselle.

    VastaaPoista
  4. Oli kyllä jännä loppu, minäkin mietin, että "antoiko" Rodriquez voiton "karkulaiselle" kun kuitenkin sai pinkin takaisin.
    Joo, kotimme kuumenee kauheasti, musta tasakatto, ylin kerros ja pieni asunto. Leivinkiven laittoa jääkaappiin voisi tosiaan kokeilla.

    VastaaPoista
  5. Ihana tuo ensimmäinen kuva! Onpa herkullinen piirakka,rakastan etenkin raparperia ja sitä kai vieläkin löytyy torilta,

    VastaaPoista
  6. Ihana resepti :) odotan jo innolla että oman maan rapaperi vielä vähän kasvaisi ja sitten laitan tämän kokeiluun!

    VastaaPoista
  7. Yaelian: Raparperi on kyllä niin alkukesän symboli kuin olla voi!

    annemi: taidan suositella, että lisäät täytteeseen vähän sokeria tai ainakin maistelet enemmän kuin minä, pohja olisi sopivan makuinen, mutta täyte olisi voinut olla aavistuksen makeampi:)

    VastaaPoista
  8. Nam! Tuosta ei voi kesäpiiraan ainekset paljoa parantua.. Tuoreet raparperit ja mansikat onkin vielä tältä keväältä kokeilematta.

    VastaaPoista
  9. Mistä on tuo kuva, näyttää niin tutulta, tosin se ei vielä mitään todista, mutta laukaisi kaukokaipuun...
    Vuosia sitten tuli matkailtua Italiassa useampaan kertaan polkupyörien kanssa, lentokentällä luulivat turvaistuinsäkkiä golfbägiksi:) Parhaita muistoja ne reissut, kun teki jotain ruokansa eteen (3-4 tuntia ylämäkipyöräilyä ja alas 20 minuuttia:)).
    Meidän lähikaupassa oli raparperia, oli jossain marketissa jo parikin viikkoa sitten.

    VastaaPoista
  10. jokihaka: On kyllä lyömätön makupari:)

    Heleen: satamakuva on muutaman vuoden takaa keväiseltä Gardalta, en muista kaupungin nimeä.

    VastaaPoista
  11. Nam, nam ja nam! :-) Sain juuri isoäidiltäni raparperia, enkä osaa päättää mihin ne ihanuudet käyttäisin. Raparperi on niin herkullista monissa leivonnaisissa, mutta toisaalta se maistuu vaniljajäätelön kanssa ihan sellaisenaankin tai vaikkapa keitettynä! Tämä sinun leipomuksesi on kyllä super herkullisen näköistä.. :-)

    VastaaPoista
  12. Onko se Riva del Garda, ihan siellä pohjoispäädyssä?

    VastaaPoista
  13. Mimosa: Kiitos, hankin äsken taas kaupasta lisää raparperia ja jotain uutta pitäisi siitä kehitellä:)

    Heleen: Piti kysyä Kammenpyörittäjältä, joka kysyi kartalta joka vastasi, että se oli Gargnano. Piti kaivaa kuvista hotellin nimi ja sen osoite:)

    VastaaPoista
  14. Kiitos tiedosta, kaunis kaupunki joka tapauksessa!

    VastaaPoista