sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Lohipastrami linssi-papusalaatin kanssa

Käytimme viikonloppuna toisen Delicard-lahjakorttimme. Jälleen tilaus ja toimitus tapahtuvat helposti ja sovitusti. Tuotteet olivat sitä mitä pitikin. Alkuruoaksi valitsimme fenkoli-lohipastramin, jolle sommittelin Delicard-sivuilta ottamani ohjeen mukaisen salaatin. Se onnistui mainiosti ja toi ruokapöytäämme jotain uutta. Olen surkea käyttämään linssejä ja papuja, mutta nyt käytin  molempia! Lohi oli aivan valmis nautittavaksi, se piti vain leikata viipaleiksi. Tarkat ainesmäärät saa linkistä, minä soveltelin seuraavaan tapaan:
  • 1 dl vihreitä linssejä
  • 1 dl kidneypapuja
  • fetaa kuutioina
  • kirsikkatomaatteja
  • 1 punasipuli (unohdin kokonaan)
  • 1 granaattiomenan siemenet (käytin puolikkaan)
  • 1/2 sitruunan kuori raastettuna (jäi pois sitruunan puutteessa)
  • 1 kevätsipuli viipaleina
  • rucolaa tai muuta salaattia revittynä
  • fenkoli-lohipastramia viipaleina
Keitin vihreät linssit vedessä pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytin ne. (käytin siis desin verran kuivia linssejä, kypsinä niitä oli noin 2 dl) Huuhdoin kypsät kidneypavut.  Sekoitin kaikki salaatin ainekset keskenään. Kastikkeeseen tuli:
  • 1 dl oliiviöljyä (käytin noin 1/2 dl)
  • 1 sitruunan mehu (käytin appelsiinin mehua)
  • 1/2  sitruunan kuori raastettuna (jäi pois sitruunan puutteessa)
  • 1/2 valkosipulinkynsi
  • 1 tl sokeria
  • suolaa
  • mustapippuria
Keräsin kaikki saatavilla olevat kastikeainekset kuppiin ja sekoitin kastikkeen tasaiseksi kaadoin siitä noin puolet salaatin joukkoon. Asettelin salaattia lautaselle ja keon päälle muutaman viipaleen lohipastramia. Ihan päällimmäiseksi ripottelin joitakin kastikepisaroita.  Annoksessa oli mielenkiintoisesti erilaisia tekstuureja ja makuja, pidimme alkuruoastamme todella paljon! Luulen, että linssejä ja papuja näemme lautasillamme useamminkin tulevaisuudessa. Lohipastramin valmistamista itse aion myös kokeilla.

Kokonaisuutena jälkimmäinen Delicard-kokeilu jäi ensimmäisen varjoon. Pääruoaksi valitsemamme seesaminsiemenillä kuorrutetut tiikerirapuvartaat olivat oikean grillin puutteessa hieman vaisuja, vaikka marinoin vartaita hyvän aikaa melko tujakassa liemessä. Jälkiruoka oli aivan valmis mustikkamousse, jonka lusikoimme kyllä loppuun, mutta ilman erityistä intoa. Lohipastramin ja komppaavan salaatin vuoksi kokemus jäi kuitenkin reilusti plussan puolelle. Luonnollisesti otan omalle kontolleni sen, että valinnat olivat minun ja vartaiden kanssa tyydyin parilaan grillin sijasta. Pääruoan raaka-aineessa ei ollut mitään vikaa, vain taidoissani tuottaa siitä parempi lopputulos. Siitä vielä Delicardille plussapisteitä, että ruokamäärä on todellakin riittävä neljälle, jopa hieman yläkanttiin!

8 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä ja hienot värit! Hieman kateutta herättävän kuuloinen tuo teidän menu...

    VastaaPoista
  2. Kiitos, olikin eilen kiva, kun oli valoa niin paljon! Räpsin kuvia tosi paljon, kakkupala sieltä ja kakkupala täältä ja tuo salaattikin on kuvattu vielä ulkona, heijastimella vielä avitettu, että iltaseen taittuva valo vielä saatiin kiini.

    VastaaPoista
  3. Jänskä lahja tuo Delicard! Siskoni on saanut sellaisen, ja pähkäilee nyt, mitä ottaisi. Minä oon tehnyt itse lohipastramia, kahteenkin kertaan, ja tuli tosi hyvää. Kyllä valo on ihana. Mahtavat kuvat!

    VastaaPoista
  4. Kotiharmi: Kiitos, olen aivan innoissani taas kameran kanssa. Muutama kuukausi meni vähän lamassa sen asian kanssa, tuntui että kaikki kuvat ovat tunkkaisia tai keltaisia, kun valoa ei kertakaikkiaan ollut eikä taitoa sitä tehdä.

    VastaaPoista
  5. Delicard on kyllä kiva lahja. Hyvää on tullut aina, kun on kyseistä lahjakorttia käytetty. Lohipastramista tykkään kanssa kovasti. Kotiharmin postauksen jälkeen innostuin kokeilemaan. Pitäisikin tehdä taas. Hienon kuvat olit saanut annoksesta! Pavut/linssit ja kala on minusta aina jotenkin jännittävä ja mielenkiintoinen yhdistelmä.

    VastaaPoista
  6. Täytyy munkin kehua kauniita kuvia. Valo on kyllä jumalainen asia!

    VastaaPoista
  7. Ihanat ateriat! Lohipastrami on suurta herkku,olen joskus siitä postannut.Ellei lohi olisi täällä niin tyyristä tekisin sitä useammin.

    VastaaPoista
  8. Ankerias ja Nanna: Kiitos!

    Yaelian: Pitää etsiä teidän muiden postauksia aiheesta, sen verran hyvää oli tuo valmiina kotiin tuotukin!

    VastaaPoista