sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Melkein australialaista


Bill Granger lienee tämän hetken tunnetuimpia julkkiskokkeja Australiassa, olen nähnyt hänet jossain tv-sarjoissa ja huomannut kirjojaan kaupattavan Amazonilla. Päällimmäinen mielikuva on alati leveästi hymyilevästä, pastelliväreihin pukeutuvasta rennosta kokista. Tässä mukavassa blogissa oli tehty ranskalaista grillattua voileipää aussikokin tapaan, joten kelpuutin sen tähän kategoriaan australaisista ruoista. Loiva aasinsilta, myönnän, mutta ehkä saan anteeksi. Tiedän, ettei ruoasta tule sen maalaista erikoisuutta minkä maalainen kokki sitä sattuu valmistamaan.

Askaroin tänä aamuna ajallisesti brunssin puolelle livahtaneelle aamiaiselle tällaiset croque monsieurit perheelle. Neljälle tarvitsin:
  • 4 kpl 3 cm levyistä  vaalean leivän viipaletta
  • 4 kananmunaa
  • 2,5 dl maitoa
  • suolaa ja mustapippuria
  • 4 viipaletta kinkkua
  • 4 viipaletta juustoa
  • 1 rkl sinappia
  • (vähän kevätsipulia ja basilikaa silppuna)
  • 2 tl voin ja öljyn seosta paistamiseen
Kuumensin uunin 180 asteeseen. Käytin ohjeeseen siemenin höystettyä vaaleaa leipää. Leikkasin terävällä veitsellä leipäviipaleisiin taskun ja sipaisin taskun toiselle reunalle hieman sinappia. Asettelin sitten taskuun viipaleen kinkkua ja juustoa, joiden väliin ripotin hieman kevätsipulia ja basilikaa.

Vatkasin maidon ja munat kevyesti kulhossa ja maustoin seoksen suolalla ja pippurilla. Kaadoin seoksen matalaan vuokaan, johon arvioin neljän leivän mahtuvan. Nostelin leivät munamaitoseokseen ja annoin ohjeen mukaisesti niiden imeä seosta 5 minuuttia, mutta seuraavalla kerralla en liota leipiä ihan niin kauan. Paistoin leipiä voin ja öljyn seoksessa pari minuuttia kummaltakin puolelta ja nostin leivät sitten uunipellille leivinpaperin päälle. Paistoin leipiä vielä uunissa noin 15 minuuttia. Leivät olivat hyviä, mutta aavistuksen liian pehmoisia. Joko niitä olisi voinut paistaa vielä hetken uunissa tai liottaa hieman vähemmän aikaa. Myös voimakkaamman makuiset kinkku ja juusto voisivat vielä terävöittää makua.


Tour Down Underin tuloksia ei vielä ole, 51 km pitkää prologia ajetaan parhaillaan Adelaidessa. Varsinainen kilpailu alkaa tiistaina 149 km mittaisella ensimmäisellä etapilla, joka ajetaan Adelaiden pohjoispuolella Prospectista Clareen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti