lauantai 31. joulukuuta 2011

Uunista aamiaispöytään


Etsiskelin väliaikaiskanalan (lue:sauna munavarastona) toiminnan lähestyessä loppuaan vielä yhtä aamiaisvinkkiä, johon saisin kananmunia tärvääntymään. Löysinkin kivan ohjeen Two Tarts-blogista ja laitoin sen oitis kokeiluun. Mukava blogi noin muutoinkin lueskeltavaksi, jos saa vinkata!

EDIT heinäkuussa 2018: huomasin että Two Tarts-blogille on tapahtunut jotain, kaikki linkit vievät finnivoidefirman sivuille. Omituista. 

Eiliseltä kokkailulta jäi sopivasti parmankinkkuakin, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Kuumensin uunin 200 asteeseen. Käytin pieniä uunin kestäviä vuokia, joiden pohjalle sommittelin viipaleen kinkkua. Päälle (toisen kupin kautta) rikoin yhden kananmunan/annos. Lusikallinen kermaa, muutama raapaisu juustoa sekä ripaus mustapippuria ja kupposet olivat valmiit uuniin. Ohjeen mukaan 12 minuuttia riittää, jos pitää siitä, ettei keltuainen ole ihan hyytynyt. Minä pidin vuokia uunissa 15 minuuttia, mutta koska kypsyminen jatkuu tulikuumissa vuokissa vielä pöydälläkin, olisi kyllä 12-13 minuuttia ollut riittävä aika. Paahtoleipäviipaleen kanssa tämä oli hyvä ja maistuva aamiainen, puhutaan siitä terveellisyydestä sitten joku toinen kerta.

7 kommenttia:

  1. Ihanan helppo ja ylellinen aamiaspala, kiitos reseptistä :)

    VastaaPoista
  2. Hauskaa, just eilen katselin sivusilmällä Rachael Rayn kokkausohjelmaa, joka ei nyt kovin kummoinen ole, mutta katselinkin vain sivusilmällä. :)

    Siinä tehtiin about samanlaisia kupposia, mutta muffinssivuokiin ja täytteenä oli munan ja juuston lisäksi pinaattihöystöä. Kuulosti myös hyvältä!

    VastaaPoista
  3. Vähän samanmoinen ohje oli joskus Me Naiset -lehdessä ja siitä innostuneena olen minäkin aamiaismunia aika ajoin tehnyt. Meillä kupeissa on ollut ihan tavanomaista palvikinkkua tai mitä nyt on sattunut jääkaapissa olemaan. Sinun aamiaisherkkusi on jalostuneempi :)

    Tuslan (ja Rachel Rayn) vinkki pinaatista vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta.

    VastaaPoista
  4. Hiidenuhma: Helppo oli tosiaan ja siinä mielessä kiva, että sain menemään parmankinkun loput.

    Tusla: Pinaatti, sehän kuulostaa terveelliseltä:))

    Kotiharmi: Tykkäsimme kyllä, yksi perheenjäsen tosin jättää kananmunat väliin, joten hänelle oli erikseen peksua, jottei terveellisyys turhaa vaivaa yhtä perheessä!

    VastaaPoista
  5. Mutta mämä tälläiset herkuttelut, ne ovatkin sitä MIELENterveyttä! Eikä yhtä ilman toista!

    VastaaPoista
  6. Nanna: Totta! Melkein kaiken saa käännettyä parhain päin, kun vaan tahtoa löytyy:)

    VastaaPoista
  7. Meillä myös monesti tehdään samantyyppisiä aamiaismunia, täytteeksi sopivat mainiosti myös vaikkapa sienet tai pinaatti - tai mitä jääkaapista/pakastimesta nyt on sopivasti sattunutkaan löytymään. Ja hyvä konsti saada kulutettua vanhat juustonjämät.

    VastaaPoista