torstai 15. joulukuuta 2011

Jouluinen hedelmäkakku


Toinen taatelikakku paistui tänään ja sen kaveriksi leivoin uuniin jouluisen hedelmäkakun. Se on toinen jouluinen vakioleipomuksemme. Usein kaipaan uusia tuulia ja jotain pientä säätöä keittiöpuuhiini, mutta joulun suhteen huomaan olevani hyvin perinteisiin nojaava. Tällä Ruutukokin ohjeella meillä on tehty hedelmäkakku keittiokirjan sivumerkintöjen mukaan ainakin vuodesta 1997.  Niin nytkin:
  • 2-4 dl kirsikoita, sukaatteja, pähkinöitä, rusinoita, manteleita ihan sen mukaan mistä pitää
  • loraus konjakkia
  • 200 g voita
  • 2 dl sokeria
  • 3 kananmunaa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl kermaa
Laita valitsemasi hedelmät ja pähkinät kulhoon ja lorauta vähän konjakkia marinadiksi, sekoita hyvin. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota noin 1,75 litrainen vuoka. Vatkaa pehmeä voi sokerin kanssa vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna kerrallaan hyvin vatkaten. Jos taikina juoksettuu, lisää välillä vähän jauhoja mukaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan sekoittaen varovaisesti, mutta reunoja myöten, lisää kerma. Vältä vatkaamasta liikaa, ettei taikina sitkisty. Sekoita kirsikoihin ja muihin hökeisiin pari lusikallista vehnäjauhoja, se estää hedelmiä painumasta taikinan pohjaan. Sekoita hedelmät taikinaan varovaisesti, mutta perusteellisesti. Nostele taikina vuokaan ja tasoita pinta. Teen keskelle pieni syvennys lusikalla, ettei kakun keskikohta nouse liian korkeaksi uunissa. Paista uunin keskitasossa noin yksi tunti.

6 kommenttia:

  1. Minä haluaisin aina kokeilla jouluksikin jotain uutta, mutta kun sen vastapainoksi ei ole valmis luopumaan mistään perinteisistä jutuista, niin homma karkaa liian helposti lapasesta. Ja kun mun äiti on ihan samanlainen! Kuitenkin tuntuu kurjalta heittää ruokaa hukkaan, joten tänä vuonna vannotettiin toisiamme, ettei tehdä mitään kokeiluja, vaan perinteisillä mennään :)

    Tietenkin tässä vielä ruoan määrää lisää erilaiset ruokavaliot ja perinteet (mun mies vihaa laatikoita, paitsi maksalaatikkoa, jota meistä muista kukaan taas ei syö ja niin edelleen...)

    Kuivakakkuakin ois kiva olla, mutta kokemuksesta tiedetään ettei kukaan ehdi eikä jaksa syödä sitä, joten se on tiputettu pois tehtävien listalta armottomasti.

    VastaaPoista
  2. Virpi: Meillä nämä kakut menevät yleensä tässä joulun alla, kahvin kanssa ja jos vieraita piipahtaa. Se on kyllä ihan totta, ettei niitä enää varsinaisesti jouluna juuri mene. Joulupullaa en tee, sitä ei kukaan jaksa syödä.

    VastaaPoista
  3. En pidä erityisemmin kuivakakuista mutta tästä voisin ottaa palasen;D

    VastaaPoista
  4. Yaelian: Nyt sitä olisi:)) Teinit jo kärkkyivät kakkujen ympärillä, koska saa maistaa!

    VastaaPoista
  5. Tykkään, kun olet käyttänyt "tiiliskivi"-vuokaa :)

    Ja konjakki kyllä kruunaa kakun kuin kakun - voin vain kuvitella kuinka hyvää tämä kakku on!

    VastaaPoista
  6. Hiidenuhma: käytin sitä vuokaa vähän pakosta, kun minulla ei ole toista rengasvuokaa, mutta tuolle kakulle kyllä sopii leipävuoan muoto. Ja tuoksu on ihana!

    VastaaPoista