lauantai 27. elokuuta 2011

Pollo con Curcuma

Tänään oli ohjelmassa Espanjan viikkojemme ensimmäinen kanaruoka. TAPAS-kirjani ohje kurkumakanasta näytti houkuttelevalta. Pullikoin tosin välittömästi ohjetta vastaan, sillä kirjan mukaan kanaa tuli marinoida 12 tuntia. Meillä siihen oli aikaa noin pari tuntia. Neljälle tarvitaan mukaellen
  • 4 broilerin rintafilettä
  • 1,5 tl kurkumaa
  • oliiviöljyä
  • 3 valkosipulinkynttä murskattuna
  • suolaa ja pippuria
  • 2 punasipulia suikaleina
  • pari kourallista tuoretta pinaattia (meillä rucolaa)
  • (keltainen ja punainen paprika suikaleina)
Broilerin fileet leikataan sormenvahvuisiksi suikaleiksi. Kurkuma, suola, pippuri ja valkosipulimurska sekoitetaan oliiviöljyyn ja broilerisuikaleet käännellään joukkoon huolellisesti ja marinoidaan viileässä niin kauan kun kohtuudella ehtii.

Punasipuli- ja paprikasuikaleita pehmitellään pannulla oliiviöljyssä, kunnes ovat laiskistuneet mukavasti, lisätään rucolat ja annetaan niiden hetken aikaa lämmetä. Ne siirretään lautaselle odottamaan ja pannu kuumennetaan kunnolla. Broilerisuikaleet paistetaan kuumalla pannulla, varotaan palamista. Kun liha on kypsää (kypsyys kannattaa varmistaa leikkaamalla suurin suikale poikki) kasvikset palautetaan pannulle ja kuumennetaan ne uudelleen.

Lisäkkeenä meillä oli espanjalaisia ryppyperunoita, mutta niitä en kelpuuttanut kuvaan. Olin epävarma onnistuvatko ne tämän hetken perunoista, joiden kuori on vielä ohut. Pelkäsin perunoiden tulevan liian suolaisiksi, mutta niin ei käynyt. Perunat olivat maukkaita, mutta rypistymään niitä en saanut! Pitää kokeilla talvella uudelleen.


Vueltan eilinen etappi päättyi loppusuoran kolariin. Muunmuassa Tyler Farrar joutui keskeyttämään kilpailun saamiensa ruhjeiden vuoksi. Voittajaksi rynnisti rytäkästä täpärästi selvinnyt Puolan etappikisassa loistanut Marcel Kittel. Tämänpäiväinen kilpailu päättyi tolkuttoman jyrkkään ylämäkeen, Joaquin Rodriguez voitti ja siirtyi samalla yhteiskilpailun johtoon.


4 kommenttia:

  1. Ryppyperunat kuulostavat niin tavattoman hauskoilta, että aion kokeilla niitä kanssa.

    Otetaanko Espanjan viikoille muuten ehdotuksia vastaan? Creme Catalana voisi olla hauska :)

    VastaaPoista
  2. Ankerias: Jälkiruokaosasto on vielä ihan kokeilematta, jollei sitä kahvijuomaa lasketa ja tuo creme catalana on kyllä ollut ajatuksissa:) Paella olisi aikomus myös tehdä, jos vaan saan hankittua jotain sopivia mereneläviä (edes pakastettuja, jos ei eläviä saa).

    VastaaPoista
  3. AinakinSeppälän Prisman ja Mestarin Herkun pakasteista löytyy kaikenlaisia örkkejä. Eiväthän ne tuoreen veroisia ole, mutta hyviä kuitenkin.

    VastaaPoista
  4. luimupupu: Sinnepä siis! Menin jo vastoin tapojani Prismaan, vinkistäsi löysin ranskalaisen luomukanan. Se tosin vielä köllöttää jäässä, ei ole ollut aikaa sitä valmistaa:)

    VastaaPoista