perjantai 26. elokuuta 2011

Gazpachoa helteiden toivossa

Kylmän tomaattikeiton sanotaan sopivan erityisesti helteisiin päiviin ja sääennusteet lupaavat lämmintä säätä viikonlopuksi, joten riittävän läheltä liippaa! Valmistin keittoa aivan summamutikkamäärillä, sen mukaan mitä kotoa löytyi, suunnilleen näin
  • noin 40 kirsikkatomaattia
  • 2 pientä punaista paprikaa
  • 1 iso kasvihuonekurkkku (kiitos ystävä!)
  • 2 valkosipulinkynttä
  • ripaus sokeria
  • 1 pieni keltasipuli
  • basilikaa
  • paahdettuja macadamia-pähkinöitä (pinjansiemenet olivat lopussa)
  • edellispäivän patongin kanta
  • oliiviöljyä
  • sherryviinietikkaa
  • suolaa ja pippuria
Aloitin kalttaamalla tomaatit, riipaisin jokaiseen pienen ristiviillon terävällä veitsellä ja upotin ne  muutamaksi sekunniksi kiehuvaan veteen. Kuuman kylvyn jälkeen tomaatit oli helppo kuoria, senkun plumpsautteli punaiset pallerot kulhoon kuorten jäädessä käsiin. Kuorin kurkun, halkaisin sen ja raaputin siemenet pois, pilkoin kurkun paloiksi. Paprikoista otin pois valkoiset osat ja siemenet ja paloittelin nekin pienehköihin paloihin. Sipuli ja valkosipuli pääsivät niin ikään kuoristaan. Parhaan päivänsä nähneen leivänpalan halkaisin ja rapsuttelin sisäosan kuppiin ja kaadoin vähän tomaatinkalttausvettä päälle, hetken kuluttua leipä oli sopivaa lämmintä tahnaa, puristin siitä vähän vettä pois siivilän avulla.

Ammoisina aikoina gazpacho on hierretty isossa morttelissa, mutta sellaisen ja viitseliäisyyden puutteessa tein, kuten espanjalaisetkin nykyään tekevät, eli laitoin ensin paprikapalat vesitilkan kanssa tehosekoittimeen ja annoin terän laulaa hetkisen. Sitten perään muita aineita sherryviinietikkaan asti. Kun keiton koostumus oli halutun paksuinen, maistelin ja maustelin suolalla, pippurilla, sherryviinietikkatipalla, kuminaakin monessa ohjeessa oli. Minä en siitä pidä kovin paljon, joten sen jätin pois. Näillä määrillä keittoa tuli litran verran. Kaadoin keiton kannuun ja viilensin sitä jääkaapissa niin kauan, kuin maltoimme antaa sen siellä olla.

3 kommenttia:

  1. Hyvän näköinen keitto! Sitähän voi syödä töppöset jalassa ja tikkuri päällä, ellei helle lämmitä :)

    VastaaPoista
  2. Eiköhän säätoiveesi ole kuultu, tänään ainakin oli melkoisen hikinen keli! :)

    Ja voihan sen aina vaikka lämmittää, jos tarve vaatii...

    VastaaPoista
  3. Kotiharmi ja Tusla: juuri tässä työmaalle mennessäni mietin, että elokuinen aamukin voi olla näin lämmin! 18 astetta jo viideltä! Keitto kyllä maistui kylmänä ja maut vain ylevöityivät, sipuli lientyi ja valkosipuli piristyi päivästä jääkaapissa. Jos tuota jäisi ylenmäärin käsiin, se varmaan menisi vaikka pastakastikkeen pohjana? Oletteko kokeilleet?

    VastaaPoista