torstai 7. heinäkuuta 2011

Tomaatteja Provencen tapaan


Grillattu ruoka kaipaa usein seurakseen paljon vihanneksia ja lämmin lisäke on toisinaan mukavaa vaihtelua salaatille. Vaikka kasvihuoneemme tomaatit ovat vasta pieniä ja vihreitä, on  kaupoissa sentään ihania mehukkaita tomaatteja, joita tekee mieli käyttää joka päivä ruoanlaitossa tai ainakin viipaloida leivän päälle. Päivällistä varten valmistelin tomaatteja provencelaiseen tapaan. Neljälle hengelle tarvitaan

  • 4 isoa tomaattia
  • 2 viipaletta kuivahtanutta vaaleaa leipää
  • persiljaa
  • basilikaa
  • timjamia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
Kuumenna uuni 225 asteeseen. Leikkaa tomaateista kantapuolelta hattu irti ja koverra siemenet pois. Laita tomaatit alassuin paperin päälle valumaan. Silppua leipä pieneksi, jos leipä ei ole riittävän kuivaa, paahda sitä hetki ja silppua sitten muruiksi. Leikkaa myös valkosipuli ja yrtit pieneksi silpuksi ja sekoita ne leivänmuruihin, mausta suolalla ja pippurilla kevyesti.  Kun tomaatit ovat kuivahtaneet, ripota vähän suolaa niiden sisuksiin ja aseta ne öljyttyyn uunivuokaan, lusikoi kunkin tomaatin päälle pari ruokalusikallista leivänmuru-yrttiseosta, ei ole tarkoitus täyttää koko tomaattia kaikkine koloineen. Valuta päälle oliiviöljyä ja paista uunin yläosassa 8-10 minuuttia tai kunnes muruseos on saanut kauniin värin. Varo jälleen kieltäsi syödessäsi, sillä kuuma tomaatti on tosiaan kuuma tomaatti. Valmistin muulle perheelle tomaatit jääkaappiin illaksi uunia vaille valmiiksi ja paistoin omani individuaalisesti, vaikka grilliruoasta ei ollut vielä tietoakaan.

vielä ei kieli pala
nyt on jo hyvät mahdollisuudet

Ranskassa on vuorossa Tourin pisin etappi, 226,5 km Dinanista Lisieuxiin, karavaani on siirtynyt jo Normandiaan. Lähetys alkaa tänään kello 15, joten silloin näemme kuinka tilanne kehittyy. Mielestäni tänä vuonna on jännittävimmät asetelmat vuosiin, joten yhtäkään päivää ei tee mieli jättää katsomatta, jos aikataulu vain antaa myöten. Eniten odotan vuorille siirtymistä, ensin Pyreneille ja sitten Alpeille. Mutta vielä siis ollaan melkoisen alavilla mailla, joissa jyrkkiä pitkiä nousuja ei ole odotettavissa.

4 kommenttia:

  1. Näitäkin pitää kokeilla. Pitää varmaan ensi kerraksi tuoda yrtitkin mökille, tai laittaa keväällä oma satsi tänne. Nyt myydään sellaisia hauskoja kasseja, joissa voi kasvattaa mitä vaan, ja pakata helposti mukaan. Tietty ehkä tavallinen ämpärikin ajaa saman asian, on ainakin edullisempi.

    VastaaPoista
  2. Yrttejä on kyllä kiva käyttää, ei paljon sellaista ruokaa ole, mihin ei jotain yrttiä voisi laittaa. Olen nyt niitä mesiangervoja kerännyt ja kuivannut ja piakkoin varmaan kokeilen niitäkin johonkin laittaa.

    VastaaPoista
  3. Minäkin keräsin tänään kuivamaan, ehkä vielä kerään toisen satsin huomenna. Olisin jo tehnyt niitä sipuleita Ankeriaan sivuilta, mutta eihän täällä ole viiniä kanaliemestä puhumattakaan. Pitänee odottaa maalikylillä käyntiä vähintäänkin.

    Mitä yrtteihin tulee, olen aika ronkeli niiden suhteen, rosmariinista en oikein välitä, salviasta sitäkään vähää. Tilli edelleen on se ykkönen, persilja hyvä kakkonen, ja sitten tulee timjamit, oreganot, basilikat ja muut.

    VastaaPoista
  4. Minä tykkään kyllä rosmariinista, niin että se laitetaan kokonaisina oksina, en tikuista niinkään perusta. Mutta muutenkin kaikki vihreä kelpaa:)) Suosikkini on basilika, sitten ruohosipuli (voiko sitä yrtiksi sanoa, no sanoin jo) timjami ja rakuuna. Oregano on jotenkin niin kuin minä, syrjäänvetäytyvä ja ujo, että unohdan sitä ottaa, vaikka puska on kyllä ihan mellevä.

    VastaaPoista