keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Aamiaislämpimäisiä

Perunarieskaset ovat nopeita ja helppoja valmistaa aamiaispöytään, jos leipäkori ammottaa tyhjyyttään tai jos on sattunut home iskemään leipäpussiin. Sillä aikaa, kun uuni lämpenee 225 asteeseen, ehtii hyvin sekoittaa taikinan. Edellispäivän perunamuusin määrä ratkaisee muiden ainesosien määrän. Tällä kertaa muusia oli noin puoli litraa.
  • 0,5 l tähdemuusia (kukapa kieltäisi tekemästä muusia ihan tätä vartenkin?)
  • noin 1 dl maitoa/vettä
  • ripaus suolaa (riippuu muusinkin mausteista)
  • loraus rypsiöljyä
  • 1 kananmuna
  • 1 tl leivinjauhetta
  • noin 1-1,5 dl sämpyläjauhoja/puurohiutaleita
  • vähän jauhoja pellille taputteluun
Lämmitin maitoa vähän ja notkistin sillä jääkaappikylmän muusin, lisäsin hieman suolaa ja tarkoitus oli lisätä ruohosipuliakin, mutta sepä unohtui, kun ajattelin sekunnin jotain muuta. Sekoitin kananmunan ja silmämääräisesti hiutaleita ja sämpyläjauhoja (sekä leivinjauheen ja öljyn) sekaan, jotta taikinasta tuli sopivan tahmeaa, muttei kuivaa. Taputtelin uunipellille leivinpaperin päälle 8 rieskaa jauhoisin käsin. Pistelin leipäparat haarukalla reikäisiksi. Pellille mahtui 4 leipää, joten käytin paistamiseen kiertoilmaa ja kahta peltiä yhtäaikaa, laskin hieman lämpöä, noin 220 asteeseen. Paistumiseen meni noin 10 minuuttia. Paras päällinen on nokare voita, joka seikkailee kuumalla leivällä sinne tänne ennen kuin antautuu.

3 kommenttia:

  1. Tykkään kanssa kovasti tällaisista nopeasti valmistuvista lätyskäleivistä, jotka voi syodä voin kera heti lämpiminä. Itse olen tehnyt yleensä skonsseja, mutta ensi kerralla kun teen muusin, niin teen reilumman satsin, niin voin seuraavana päivän kokeilla näitä perunarieskoja.

    VastaaPoista
  2. Olin vahingossa laittanut kommenttien tarkastamisen päälle, ei ollut tarkoitus sensuroida sinua.:)

    VastaaPoista
  3. Minä tunnustan! En minä osaa miettiä edellisenä päivänä, että teen vähän isomman muusisatsin, mutta minulla on tähän lahopään ja laiskan kokin pelastus: Lidlin perunamuusijauhe! ;) On niin lähellä oikeaa makua, että menee vallan mainiosti rieskoissa!

    -Satu

    VastaaPoista