perjantai 14. syyskuuta 2018

Kuivagazpacho

Olen tänä vuonna #spanishfoodchallengen aikana kokeillut kyllästymiseen (teidän, ei meidän) asti gazpachoja. Yhdestä tuli kyllä omalla luvalla sanoen hieman vauvanruokamaista, mutta menköön. Vihreä gazpacho oli oikein hienostunutta ja vesimeloninen raikasta.  Tänään kokeilin ns. kuivagazpachoa, samoista aineksista tehtyä salaattia ja tälläsin sen avokadon puolikkaisiin. Idean otin täältä blogista, postaus on jo vuodelta 2009. Se on silti oikein toimiva ja kiva. Suosittelen. 

Kuivagazpacho avokadoveneessä kahdelle

  • 1 sopivan kypsä avokado
  • 2 punaista kirsikkatomaattia
  • 2 keltaista kirsikkatomaattia
  • 1 pienenpieni punainen paprika
  • 1 tosipieni keltainen parkika
  • 1 pieni avomaankurkku
  • 1 pieni uudensadon sipuli varsineen
  • oliiviöljyä
  • sitruunamehua
  • suolaa ja pippuria
  • 2 suurta salaatinlehteä
  • persiljaa
Laita lautasille suuret salaatinlehdet alustaksi avokadoveneille. Leikkaa kypsä avokado puoliksi ja poista siemenpallukka. Ota sopivankokoisella lusikalla avokadon "liha" yhtenä kuopaisuna kuoresta ja laita puolikkaat lautasille salaatinlehtien päälle. Tiputa muutama tippa sitruunamehua ja oliiviöljyä puolikkaisiin ja mausta niitä pikkuisen suolalla ja pippurilla. 

Leikkaa tomaatit, kurkku ja paprikat ihan pieniksi kuutioiksi ja sipuli renkaiksi. Sekoita ne kupissa ja mausta sitruunamehulla, oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Lusikoi tätä täytettä avokadoveneisiin, saa mennä vähän ylikin, ei se niin nokonuukaa. Kaada vielä vähän oliiviöljyä päälle ja koristele persiljatupsuilla. Söimme kuivagazpachot avokadoveneissä savustettujen ahventen kanssa. Niistä myöhemmin, onnistuivat sivumennen sanoen todella hyvin. 


La Vueltan 18. etappi oli luonteeltaan kaksijakoinen. Suurin osa siitä oli tasamaan rynnistystä ja lopussa seisoi kauhia mäki. Ehdimme katsomaan loppunousua päivällisen jälkeen. Se oli jännittävää katsoa ja voittajaksi ajoi Thibout Pinot. Simon Yates oli etapin toinen ja hänenkin ajonsa oli leikittelevän helpon näköistä. Hän johtaa yhä vakuuttavammin kokonaiskilpailua. Alejandro Valverde on edelleen toisena, mutta ero on nyt 1 minuutti 38 sekuntia. Nairon jalat ovat jääneet ilmeisesti kotimanteereelle yhdessä itseluottamuksen kanssa. 


2 kommenttia:

  1. Voi miten raikkaan näköinen ja kuuloinen. Tajusin juuri että viimeisestä avokadostani on tosi paljon aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en käytä niitä kovin paljon, jo ostamisen vaikeus on melkoinen. Ja toisekseen olen ymmärtänyt, etteivät ne olisi kaikkein ekologisinta evästä, pitkät kuljetusmatkat ja kasvatuksen vaatima vesimäärä.

      Poista