sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

TOP 100-ruokablogit, kyllä mä sua niin kaipaan!

Oletteko te muut jo toipuneet TOP 100:sen loppumisesta? Minä en oikein, etenkään näin ollessani kokkailemassa ja leipomassa muualla kuin omassa keittiössäni. Satanen oli niin hyvä paikka paitsi bongata tuttujen blogien uudet jutut, myös uusien, itselle tuntemattomien blogien jutut ja ohjeet. Sitä kautta löytyi ohjeita ja vinkkejä vaikka mihin. Nyt olin hieman eksyksissä, kun tarvitsin ohjeen, johon saisin upotettua pehmenneitä banaaneja. Muffinit olivat tietysti se obvious choice, mutta mistä se ohje? En kauheasti tykkää nirppanokkaisuuttani monien lehtien ruokasivustoista, mutta nyt kuitenkin löysin ihan käyvän ohjeen Raumalainen-lehden sivuilta. Siinä mainittiin Nigella, joten olin myyty ennen ohjeen lukemista. Niin helppo minä olen. 

Nigellan banaanimuffinit (8 kpl isoja möllyköitä)

  • 3 pehmennyttä banaania
  • 125 ml kasviöljyä
  • 2 isoa kananmunaa
  • 100 g ruokasokeria (tai fariinia)
  • 225 g vehnäjauhoja
  • 3 rkl kaakaota
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 tl ruokasoodaa
Kuumenna uuni 200 asteeseen ja asettele pellille leivinpaperin päälle 8 isohkoa paperista muffinivuokaa. Jos käytät muffinipeltiä, etkä paperivuokia, käsittele vuoka kuten täytyy, silikonista ei kai mitenkään, mutta peltinen voidellen ja jauhottaen. 

Ota esille ja mittaa kaikki ainekset, ettei käy kuin minulle, meinasin unohtaa kananmunat. Muusaa pehmeät banaanit kulhossa ja lisää mukaan kaikki muut ainekset. Sekoita mahdollisimman vähän, mutta kuitenkin tasaiseksi taikinaksi. Lusikoi taikinaa muffinivuokiin maksimissaan vuokien puoliväliin. 

Paista uunin keskiosassa noin 15-20 minuuttia. Kokeile tikulla kypsyyttä, jos tikku on pistoksesta puhdas, ovat muffinit kypsiä. Vältä ylipaistamasta, etteivät leivonnaiset kuivu, banaanin on tarkoitus tehdä näistä oikein meheviä. Koristele haluamallasi tavalla tai syö sellaisenaan. Tomusokeri tai sulatettu suklaa passaavat hyvin. Voi kai sitä jotain kreemejäkin sutikoida päälle, taikka jopa pursottaa, mutta minä en sellaisista mitään ymmärrä.

Lisään postauksen CampaSimpukan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään hävikintorjunta-aiheisia postauksiamme. 


Lo

19 kommenttia:

  1. Minä todella kaipaan TOP100 sivustoa, etenkin blogien lukemisen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitää muistaa omasta sivupalkista poimia tuttujen uusia postauksia!

      Poista
  2. Minä kaipaan myös! Olen ruvennut laittamaan googleen hakusanaksi blogi ja sen mitä haen esim. blogi pehmenneet banaanit. Lehtien sivut eivät suodatu pois, mutta blogeja nousee enemmän tuloksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota minäkin olen käyttänyt, hakutulokset ovat usein tosi vanhoja :D

      Poista
  3. Kyllä muuten kaipaan! Kansanliike pystyyn? Jaksaisiko sivuston alkuperäinen tekijä yrittää uudestaan palkatonta palveluaan? Kiitos hänelle menneistä vuosista. -Täysin muffinseihin liittymättä, tein juuri ihan ohjeen mukaan Ottolenghin latkesia. Oli hyvää! (Meillä ei tule banaanihävikkiuhkaa, mies pitää siitä huolen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä häntä pyydeltiin ja rukoiltiin :D muttei hän heltynyt.

      Poista
  4. Oletteko kokeilleet Parhaat Ruokablogit -sivustoa (http://www.parhaatruokablogit.fi/)? Se listaa kätevästi ruokablogit ja niitä on siellä helppo seurata. Jos palvelussa on jotain mikä ei täytä tarpeita, niin laittakaa palautetta.

    Terveisin, Aleksi Sutela - Parhaat Ruokablogit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Top100 -sivustosta tietämättömänä haluan kehua tätä Parhaat.. -sivustoa. Olen "untuvikko bloggaaja", vaikka iäkäs muuten. Olen ollut niin iloisesti hämmentynyt, että oma vaatimaton ja vanhanaikainen blogini on kelpuutettu tähän sivustoon. Tuskin olisin jaksanut jatkaa ruokablogini postauksia ilman lukijoita ja tämän kautta moni on löytänyt blogini. Lämmin kiitokseni sivuston ylläpitäjille ja ihanaa kesää kaikille! ������

      Poista
    2. Olen kokeillut, mutta jollain tapaa se ei vaan täytä samaa tarvetta, olen pahoillani. Enkä kuitenkaan osaa pistää sormeani siihen kohtaan, minkä toivoisin olevan toisin. Tai no se, että ainakin aluksi kakkublogit olivat samassa osastossa kuin ruokablogit, en ole nyt tutkinut asiaa onko siihen tullut muutosta. Luulisin, että molemmin puolin kannatettaisiin omia osastoja. :)

      Poista
    3. Aleksi minä kaipaan ainakin sitä ominaisuutta että näen useamman blogin kerralla ilman selailua tai liu'uttamista. Olen käyttänyt vielä niin vähän että muuta en osaa tähän hätään sanoa.

      Poista
  5. Minäkin kaipaan Top-100-sivustoa, se oli paras, eikä sen jälkeen ole tullut yhtä hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyyh. :) :D Minusta oli hauskaa, kun Ankerias laittoi meidät kaikki ykköstilalle viimeiseksi kuukaudeksi, se oli mukava päätös. Eikä siis muutenkaan ne sijoitukset olleet se juttu, vaan se muitten postausten löytäminen näppärästi.

      Poista
  6. Minä kaipaan myös. Oli todella kätevä tapa vierailla blogeissa, ja bongata uusia ohjeita. Ihan paras sivu oli bloggareille. Nyt oon käyttänyt blogit.fi sekä parhaatruokablogit.fi sivustoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein ole viitsinyt sitten käyttää mitään, omaa laiskuuttani tietty. Välilä huomaa, että hei minnekäs se joku tietty kiva blogi on kadonnut, kun ei osu mistään silmään, mutta pikkuhaulla kyllä löytyy.

      Poista
  7. Ihania kupposia! TOP100 oli kyllä kätevä tapa seurata blogimaailmaa, mutta sillä oli niitä ongelmia hakukoneen kanssa eikä sieltä sitten enää löytänytkään ellei sitten heti pistänyt booksmarkiksi jotain ohjetta. Ei tuo Parhaatruokablogitkaan -haku niin hyvin toimi, mutta ei se ole ihmekään - hakulogistiikka on hankala homma... oli se TOP100 joskus vähän ärsyttäväkin ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla jo aika kultaa muistot, en muista mikä siinä olisi ollut ärsyttävää. ;D ;D

      Poista
  8. Hei. Minäkin kaipaa sitä Top100-ruokablogit-listaa. Sitä kautta oli helppo löytää blogit, nyt kun sitä ei oo niin en muista kuin kourallisen blogien nimiä ulkoa :( Tätä sinun blogia olen seurannut kauan ja myös CampaCaminoa olen seurannut sen koko elinkaaren. Eli KIITOS näistä, tätä blogia on kiva lukea kun on eikaupallinen ja sun kirjoitustyyli on niin hauska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama minulla, huomaan välillä miettiväni, että mitähän sille tai tälle blogille kuuluu, kun ei osu silmään mistään.

      Kiitos sinulle mukavista sanoistasi <3

      Poista
  9. On ikävä topsatasta... Se oli jotenkin niin selkeä. Ruoka, leivonta, viinit, oluet. Ja kielinä suomi, ruotsi, englanti, viro, italia... Kyllähän "Parhaat ruokablogit" ja "Blogit.fi" yrittää kovasti paikata topsatasen jättämää valtavaa aukkoa, mutta eivät yhteensäkään yllä samaan. Tai sitten mä vaan fakkiinnuin siihen topsatasen selkeyteen, ettei mikään muu enää kelpaa...

    Joulukuussa kaiken varalta kokosin itselle tärkeät blogit ja muut ruokasivustot omalle blogisivulleen, josta käyn katsomassa kuka mitä missä ja onko jotain uutta.
    http://ruokablogiarkisto.blogspot.com/

    Muutama sieltäkin on jo saanut lähtöpassit tylsien ja/tai liian terveellisten vegaaniruokien ja/tai ylenpalttisen itsensäesittelyn takia - ja toisaalta muutaman olen lisännyt huomattuani blogin joka tarjoaa käyttökelpoisia tai muuten mielenkiintoisia reseptejä. Mutta kyllä edelleen googlaaminen hakusanoilla "mitä etsin" ja "blogi" tuottaa parhaat tulokset.

    VastaaPoista