perjantai 29. kesäkuuta 2018

Hõlm – Ei hõlmömpi paikka syödä päivällistä


Ai että olin vitsikäs. Jääköön vitsailu nyt sikseen ja kartanopostausten väliin tungen yhden ravintolapostauksen viimeisimmältä Viron-matkaltamme. Varoitan kuitenkin, että ainakin yksi kartanoaiheinen maratonpostaus on tiedossa, kunhan saan majoitettua itseni sohvalle riittävän pitkäksi aikaa. Tuollaisen 15-20 kartanoa sisältävän postauksen rustaaminen ottaa noin 6-8 tuntia riippuen siitä kuinka tarkkaan alan kaivella tietoja paikoista. Teen tätä hommaa enimmäkseen itseämme varten, että muistamme jatkossa missä olemme jo käyneet. Tilastojen mukaan ainakin äitini ja mahdollisesti siskoni ovat lukeneet postaukset ja aivan varmasti Janica ja siitä olen erittäin iloinen, että merkittävä tamperelainen on sen tehnyt. Sen tähden jaksan jatkaa. 


Edellisissä Viro-postauksissa olimme siis siksakkailleet ensin Tallinnasta Sillamäeen ja toisena päivänä Sillamäestä Tarttoon. Olimme päässeet jo majoittumaankin oikein kivaa Antoniukseen ja seitsemältä tuona iltana kävelimme lyhyen matkan hotellista ravintolaan. Osoitteiden perusteella Antoniuksen ja Hõlmin olisi saattanut kuvitella olevan vieläkin lähempänä toisiaan, sillä ne sijaitsivat samalla kadulla numeroissa 14 ja 15. Hotellia vastapäätä oli kuitenkin yliopiston päärakennus ja Hõlmiin oli noin kolmen minuutin kävelymatka. Hõlm on Hotelli Lydian ravintola ja tälläkin kertaa kannatti olla nyrpistämättä nenää ajatukselle ruokailla hotellin ravintolassa. Myös edelliskerran Polpo on hotellin ravintola, eikä sekään ollut millään muotoa hõlmö idea (anteeksi, en voinut vastustaa kiusausta).


Hõlmistä olimme lukeneet Keittotaiteilua-blogista ja tein varauksen ravintolaan noin 10 päivää aikaisemmin. Juhannus on Virossakin merkittävä kesän juhlaviikonloppu, joten olin hieman huolissani, ovatko ravintolat auki, mutta ainakin juhannusta edeltävänä torstaina meno oli aivan arkinen ja niinhän se on Suomessakin. Astuimme ovesta aivan ajallaan, mikä ei kauhean vaikea suoritus ollutkaan ajatellen lyhyttä kävelymatkaa. Sisustus näytti kivalta, valoisalta ja rennolta, ravintola oli noin puolitäysi, joka tarkoittaa pessimistille tietysti, että se on puolityhjä, mutta sellaisiahan ei seurueessamme ollut ainuttakaan. Meille osoitettiin ystävällisten tervehdysten jälkeen hyvä ikkunan viereinen kahden hengen pöytä. Viron ravintoloissa muuten usein ainakin minua (varaukset tehneenä) kutsutaan tuttavallisesti etunimeltä, mitä en pidä ollenkaan pahana. 

Aloitimme aterian lasillisilla samppanjaa ja tutkimme menua. Olimme tietysti tutkineet sitä etukäteenkin netistä, muttemme tehneet etukäteen vielä päätöksiä. Saimme pienet keittiöntervehdykset, joissa oli jotain juustoa pikkelöidyn punajuuren kanssa ja erittäin hyvää virolaista leipää, jossa oli sopivasti roskia



Alkuruoiksi valitsimme naudan sydäntä ja kania. Kummatkin annokset olivat kivan näköisiä, mutta makupuolelta minun kanini oli kyllä parempi, kani oli nyhtömallia ja kuivatut porkkanasuikaleet olivat ihastuttavia. Antin naudan sydän oli vähän laimea annos, mutta kyllä sekin nopeasti katosi lautaselta.



Pääruokina meillä oli turskaa ja kalkkunaa. Nyt kävi päinvastoin ja Antin turska oli paljon parempi kuin minun hieman vaisu kalkkunani. Tai ainakin uskallan sanoa, että osaisin paistaa köntin kalkkunaa ainakin yhtä hyvin. Kummallakin oli kauniit lisäkkeet ja ne minullakin pelastivat muutoin hieman mielikuvituksetonta annosta. Muistutan taas itseäni, että minun pitäisi valita edes joskus kasvisannos, jos yhtään epäröin lihaa tai kalaa sisältävien annosten kanssa. Nytkin lista oli sen verran lyhyt ja halusimme ottaa eri annokset, että olisi ollut fiksu veto valita kasvisannos. 




Jälkiruoat sitten olivat raparperia vohvelin kanssa ja jotain jonka nimi oli lumipalloja ja kuusamaa. Lumipallo meinaa vissiin tässä yhteydessä valkuaisvaahtoa. Viroksi se oli lumepallid, mikä kuulostaa vielä veikeämmältä. Punajuuren väriset ja pesusieneltä näyttävät palaset olivat revittyä kakkua. Kumpikin annos oli herkullinen ja lautasista tuli huomattavat puhtaat. 



Lopuksi otimme kahvit ja saimmepa vielä pienet loppumakeatkin, lautasella oli kaksi miniatyyrimadeleinea, turkish delight-tyylistä tiivistä marmeladia ja tuijottavat mustikat pikkuruisissa suklaakupissa. Alkusamppanjoiden lisäksi tilasimme pullon roseviiniä ja tavallista vettä ja kokonaisuus maksoi 128,50. Pääruokien 24 euron hinta oli ainakin kalkkunani kohdalla aika tapissa, mutta muuten hinnat olivat erittäin kohtuulliset ja kokonaisuus napakka ja hyvä päivällinen. Keittotaiteilun käydessä Hõlmissä menu oli kiinnostavampi, mutta kyllä mekin saatamme ravintolaa suositella oikein lämpimästi. 


Hõlmin tarjoilu oli Virossa jo monessa paikassa tottumaamme tapaan erittäin ystävällistä ilman makeilulisää, pidämme sellaisesta tyylistä todella paljon. Annokset esiteltiin kattavasti ja kun kysyin erään kukan nimeä annoksessa tarjoilija ei muistanut sitä englanniksi, mutta palasi pian kertomaan asian tarkistettuaan sen ja minä sitten googlasin sen, sillä enhän minä muistanut mikä se oli sitten suomeksi. Ei ollut mesiangervo kyseessä ja saatoin lusikoida kukatkin kitusiini. Keittiöön näki mukavasti ja ravintolassa oli koko ajan miellyttävän alhainen melutaso, vaikka useampi suuri seurue oli paikalla ja muutamassa pöydässä oli pikkulapsia. Virolaiset perheet osaavat kyllä viettää perhejuhlia ja -päivällisiä ravintoloissa ilman, että siihen on kenelläkään nenän nyrpistämistä. 



Olimme ajatelleet kävellä ainakin pääaukiolle aterian jälkeen, mutta alkoi sataa ja kipitimme pienen sateenvarjoni alla takaisin hotelliin katsomaan jalkapalloa. Sitä oli mukava katsella virolaisen selostuksen kera. Kun antoi mielen hieman herpaantua, melkein luuli ymmärtävänsä. 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne keräämme ravintola-aiheisia postauksiamme. 

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Kesäkuinen kartanokierros Virossa osa 2


Sillamäen Krunk-hotellissa nukkui oikein mielikseen, mutta aamiainen oli todellakin vaatimattomin aikoihin, mutta sen sanottiinkin olevan mannermainen. Heh. Respassa ei ollut aamulla ketään, jätimme avaimen huoneen oveen, otimme mallia muiden huoneitten ovista. 




Sää oli hieman sateinen, kun lähdimme liikkeelle tarkoituksenamme ajella kohti Tarttoa ja matkalla käydä katsomassa mahdollisimman monta kartanoa. Olimme tehneet kartan ja kirjan avulla alustavan listan noin kymmenestä paikasta. 
Ensin palasimme hieman takaisin kohti Tallinnaa aikomuksena käydä katsomassa paria paikkaa, jotka edellispäivänä jäivät hieman reitiltä sivuun. Ensimmäisenä listalla oli kartano nimeltä Konju. Siitä ei ollut paljon tietoa saatavilla, mutta löysimme paikan ihan mukavasti. Kyseessä oli Edise-nimisen kartanon apukartano, jonka mailla nykyäänkin toimii ilmeisesti maitotila. Rakennus oli kaunis, vaikkakin melko rappiolla. Saimme kenkiimme lantaa ja sataa tihuutti. 


Konjusta lähdettyämme osuimme tien varressa sellaisen rakennuksen kohdalle, jonka arvelimme myös voivan olla kartano alunperin, mutta myöhemmällä etsimisellä sain selville, että kyseessä on Vokan koulu. Löysin vanhan kuvan rakennuksesta siinä käytössä. Lainaamani kuvan alla on meidän ottamamme kuva rakennuksesta. Olihan rakennuksen seinässä myös kyltti, jossa oli vuosiluvut, joiden välillä rakennus on ollut kouluna. Ensimmäinen pätkä oli 1878-1923 ja toinen 1944-1956 tai 1958, en saa ihan selvää kuvasta.




Seuraavaksi ajoimme melkein meren rantaan, Orun kartanon maiden reunalle. Kartanorakennusta tai oikeammin linnaa ei ole enää olemassa, mutta sen puistoalue on suosittu ulkoilualue. Etsin kuvan siitä, miltä toisen maailmansodan melskeissä tuhoutunut linna näytti loiston päivinään. Me emme lähteneet puistoon kävelemään, koska satoi, mutta joskus toiste olisi kiinnostavaa kuljeskella puistossa. 

Matkamme jatkui ja seuraava kohde oli niin sanottu bonuskartano, menimme tienviitan perässä katsomaan Pühajoen kartanoa. Päädyimme yksityisen tilan portille, emmekä olleet oikein varmoja, mikä rakennuksista oli kyseinen kartano, arvelimme että se oli tämä. 

Löysin vanhan kuvan paikasta, se saattaa olla sama rakennus toiselta puolelta, jonne emme nähneet. En löytänyt tietoa paikasta oikeastaan yhtään, vain vironkielisen wikimaininnan.



Kurtna oli sitten seuraava kohteemme. Se oli hyvin puiden peittämä, ilmeisen tyhjillään oleva kunnan omistama rakennus. Seinässä oli kaunis reliefi ja puisto oli vielä hyvin havaittavissa. Tästäkään kartanosta ei paljon tietoa herunut, vain sen verran, että talo on rakennettu 1880-luvulla ja kunta halusi siitä eroon ainakin vuoden 2004 kirjan  mukaan. Kartanon vieressä olevan punatiilinen rakennus (nykyään kunnantalo) oli alkujaan palvelusväen asuintalo.



Sitten oli vuorossa hupaisalta kuulostava Illukan kartano. 1888 valmistunut päärakennus on toiminut kouluna 1920-luvulta alkaen ja siellä voi kesäaikaan päästä opastetulle kierrokselle.



Vaikka emme ole niin palavasti puisten kartanoiden ystäviä, kävimme kuitenkin katsomassa Pagariakin. Vuodelta 2004 olevan kirjamme mukaan rakennus olisi nyt jaettu pienempiin asuntoihin, mutta tyhjillään ja varastokäytössä se näytti olevan. Pihapiirissä oli toinenkin puinen rakennus, jossa on nyt päiväkoti. 

Mäetaguse-niminen kartano oli vaihteeksi taas puleerattua tyyppiä, alunalkaen 1700-luvun lopun rakennusta uudelleenmuotoiltiin 1800-luvulla pariinkin otteeseen ja nyt se näyttäisi olevan oikein iskussa. Tallirakennuksessa toimii hotelli ja kylpylä. 


Võtikverestä emme löytäneet paljon tietoa, mutta se on toiminut "support manorina" Tähkeveren kartanolle. Emme olleet ihan varmoja pihassa piipahtaessamme, että oliko kyseinen puutalo se oikea, mitä etsimme, mutta myöhemmin etsiessäni tietoa ilmeni, että olihan se. 


Torman kartanon päädyssä toimii nyt kauppa. Se oli vähän surullinen näky. Pihapiirissä oli useita rakennuksia, jotka ovat kuuluneet kartanoon. 


Seuraavaksi etsimme Kuremaan kartanon. Sen sijaitsee komealla paikalla mäellä, josta on varmaan ollut aikoinaan hieno näkymä järvelle, nyt puusto peittää järvinäkymän. Kuremaan kartanon päärakennus oli juuri sellaista tyyppiä, josta pidämme, pikkuisen rapistunut, muttei liikaa. Kartanossa toimii nyt maatalousalan ammattikoulu. Myöhäisklassisen tyylin rakennus on peräisin 1800-luvun lopulta. 


Luuan kartanossakin toimii ammattikoulu nykyään, rakennus on alkujaan peräisin 1700-luvulta, mutta seuraavilla vuosisadoilla sitä laajennettiin kaksikerroksiseksi ja muutenkin isommaksi useampaan otteeseen. Vuosituhannen vaihteessa Luuassa remontoitiin laajalti. Laittamista alkaisi taas olla. 




Päivän kartanokierros alkoi olla lopuillaan. Piipahdimme vielä Kudinan portilla, se on nykyään yksityisomistuksessa oleva kartano, joten porttia lähemmäs emme menneet. Punatiilinen rakennus on valmistunut vuonna 1885 ja se toimi kouluna 1900-luvulla. 

Toiseksi viimeinen päivän kartanoista oli nimeltään Saare, tosin siellä ei ollut kartanoa enää lainkaan jäljellä, vain symmetriset tallirakennukset ovat aukion molemmin puolin paikassa, jossa 1730-luvulla rakennettu barokkitalo sijaitsi. Se purettiin 1930-luvulla. Aikoinaan talo on näyttänyt tältä. 

Tallit alkavat olla aika pehmeässä kunnossa nekin.




Alatskivi oli sitten päivän vihoviimeinen kohteemme, se on oikein linna ja sen suunnittelun esikuvana kerrotaan olleen  Balmoralin linna. Se on valmistunut vuonna 1885 ja on Viron hienoin uusgoottilainen linna. Nykyään se on museo, ravintola, hotelli ja juhlapaikka, mutta emme käyneet siellä muuten kuin ulkopuolella katselemassa. Alkoi olla hieman kartanoähkyä. 




Saavuimme Tarttoon alkuillasta ja majoituimme hienoon Hotelli Antoniukseen. Olin lukenut siitä Dinner4U2-blogista jo aikoja sitten ja nyt halusin meidänkin yöpyvän siellä. Huoneemme oli oikein sievä ja suuri, vaikkei sviitti ollutkaan. Näkymä huoneestamme oli sisäpihalle, muttei se haitannut mitään. Hotelli sijaitsee  vastapäätä yliopiston päärakennusta ja sieltä on lyhyt matka keskustan aukiolle. Antoniuksen aamiainen oli aivan omaa luokkaansa, vaikka hieman jouduimme odottelemaan, että meidät noteerataan. Lopulta Antti kävi hakemassa itse kahvit meille koneesta ja saimme myös tilattua lämpimät annokset.






Kävimme illalla syömässä Restoran Hõlmissä, kerron siitä omana postauksenaan myöhemmin. Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissupostauksiamme maittain aakkostettuina.