lauantai 17. helmikuuta 2018

No en minä nyt tiedä – munakas vohveliraudalla


Vohvelirauta on vekotin, jota tulee käytettyä aika harvoin. Etenkin kun meillä on niin neonvihreä kapistus, että siitä  melkein saa päänsäryn. Olen kuitenkin tehnyt sillä belgialaisia vohveleitavohveliritareita ja suolaisia kinkkuvohveleita. Tänään tein aamiaiselle munakkaat vohveliraudalla, vinkin otin täältä.

Aamiaismunakkaat vohveliraudalla kahdelle

  • 2 kananmunaa
  • 1 rkl kermaa
  • suolaa ja pippuria
  • muutama pinaatinlehti
  • 1 tomaatti
  • 1 kevätsipuli
  • pieni pala fetaa
  • voita paistamiseen
Silppusin kevsäsipulin ja fileroin tomaatin ja leikkelin siemettömät suikaleet pieniksi kuutioiksi, en halunnut tomaatin olevan liian kosteaa. Pilkoin fetan pikkumuruiksi. Laitoin osan tomaattikuutioista, sipulisilpusta, pinaatinlehdistä ja sipulista syrjään, ne laittaisin valmiin annoksen päälle. Sekoitin muut täytteen kevyesti vatkattuun kerman ja kananmunien seokseen. Maustoin suolalla ja pippurilla. Sulatin pienen nokareen voita ja laitoin vohveliraudan kuumenemaan. 

Kun rauta oli kuumentunut, sutikoin paistopinnoille voita ja kaadoin munakasmassan mahdollisimman tarkkaan puoliksi paistopinnoille, minulla on kahden vohvelin rauta. Massaa pitäisi olla sen verran, että kolo on kutakuinkin täynnä, muttei sentään yli äyräiden. Painoin kannen kiinni ja puristin sitä noin minuutin verran. Ihan pikkuisen massaa pursui kulmasta yli, alle teelusikallisen verran. Paistoin munakasta noin minuutin ja kurkkasin kannen alle. Alapinta oli jo kypsä, mutta päällipuoli ei vielä. Painoin kantta alas vielä puolisen minuuttia ja sen jälkeen munakkaat olivat jo kypsät. Nostin ne lastalla lautasille, ripotin loput tilpehöörit pinnalle, asetin paahtoleipäkolmiot kaveriksi. En nyt oikein tiedä, miksi tekisin munakasta vohveliraudalla muuten kuin siksi, että voin. Lähdeblogissa kerrottiin, että blogaanin lapset pitävät tällaisista munakkaista ja se on oikein hyvä syy. 



Eilinen hillapehmiö kohtasi tämän aamun mansikkapehmiön

perjantai 16. helmikuuta 2018

Rakkaudella äidiltä – hillapehmiö

Saan toisinaan äidiltäni Lapin kultaa, sitä minulle annettiin jo alaikäisenä. Eikä tässä ole kyse mistään laittomuudesta, vaan Lapin kullalla tarkoitan tietysti hillaa, tuota ihanaa kullankeltaisesta marjaa. En ole koskaan oppinut sanomaan marjaa lakaksi, saati sitten suomuuraimeksi. Hilla on hilla. Hillassa on se hyvä puoli, että se säilyy hyvin pakastettuna, mutta rajansa kaikella. Löysin aamulla pakastimesta äidin käsialalla merkityn hillapurkin ja siinä oli päiväys vuodelta 2016. Käytin purkillisen aamiaissmoothieen, jossa ei ainesosien määrällä mässäillä. Terveellisyydestäkin saatte olla ihan mitä mieltä tahansa, mutta tulipa käytetyksi marjat pois.

Hillapehmiö

  • 0,5 dl pakasterasia hilloja
  • 2 rkl hunajaa
  • 0,5 turkkilaista jogurttia

Käytin purkkia sen verran mikrossa, että sisällön tohti laittaa blenderiin, säälin kaunista Kitchen Aidiani sen verran, etten laita sinne aivan jääkalikoita mielelläni. Blenderi murskasi marjat niin hyvin kuin pystyi, mutta kaikkihan me tiedämme nuo hillojen siemenet ja kuorikin tahtoo jäädä nähtäviksi hituleiksi. Puristin massan tiheän siivilän läpi niin, että siivilään jäivät kuorien palat ja murskautuneet siemenet. Sileää hillapyrettä tuli tästä määrästä noin 1,5 dl.

Huuhtelin blenderin kannun ja kaavin pyreen takaisin kannuun. Lisäsin sinne ensin lusikallisen hunajaa ja jogurtin. Blenderoin smoothien tasaiseksi ja maistelin hieman. Juoma tarvitsi lisää makeutta, joten lisäsin toisen lusikallisen hunajaa. Sen kanssa smoothiesta tuli sopivan makeaa. Tämän juoman tarjoan yövuorosta saapuvalle, aamiainen on muutenkin melkein valmis. <3

torstai 15. helmikuuta 2018

Päällikön kestävä omenapiirakka


Tänään paistoin töissä tauolla omenapiirakan, joka oli kokonaan maidoton. Niinpä se kävi ihan jokaisen työpaikalla olleen ruokavalioon. Mukailin aikaisemminkin käyttämääni ohjetta.

Maidoton omenapiirakka

  • 4 kananmunaa
  • 2,5 dl sokeria
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 2 tl jauhettua vaniljaa
  • 2 tl kanelia
  • 2 dl mantelimaitoa
  • 150 g maidotonta juoksevaa margariinia 
  • 4 omenaa
  • 2 rkl sokeria
  • 1 rkl kanelia
  • tomusokeria
Kuumenna uuni 200 asteeseen, vuoraa isohko lasivuoka leivinpaperilla. Kuori omena ja leikkaa ne lohkoihin. Kerää lohkot kulhoon ja ripota niille sokeria ja kanelia, kääntele paloja niin, että ne saavat kevyen sokeri-kanerikuorrutuksen. 

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi, lisää mukaan rasva, mantelimaito ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaavi se vuokaan leivinpaperin päälle. Sommittele omenalohkot taikinan päälle ja paista piirakkaa noin 35  minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla, jos tikku on pistoksen jälkeen puhdas, on piirakka kypsä. Sirottele kuuman piirakan päälle tomusokeria ja tarjoa Oalty-vaniljakastikkeen kanssa. 

#jotain pyöreää

En muista mistä se varsinaisesti lähti, miksi aloin laittaa instakuviin #jotainpyöreää. Olin ottanut jo jonkun verran ruokakuvia suoraan ylhäältä päin, kun yhteen niistä tulin laittaneeksi tuon hässäkän. Lisäsin sen jälkikäteen kaikkiin sopiviin kuviin ja aloin pian katsoa kaikkea sillä silmällä, mitä pyöreää kuvattavaa näkisin. Eilen tuli täyteen 324 kuvaa ja sain koottua niistä kollaasin, jossa on nähtävillä melkein kaikki mitä meillä on syöty. Samoin sieltä erottuu, missä on reissattu ja milloin on ollut paljon luonnonvaloa ja milloin ei. Aika monta gt:tä on maistettu ja helposti hoksaa, mikä on lempilautaseni. 

Minulla on myös viehtymys ottaa kuvia ovista ja ikkunoista, sen jakaa moni muukin kanssani, Instagram on väärällään kuvia ovista ja ikkunoista, esimerkiksi Pariisissa joku kuvaa aivan mahtavia ovia ja porttikäytäviä. #doorsandwindows ja #jotainpyöreää, mitähän psykologi minusta sanoisi? Mitä te sanotte? Joko riittää? Mitä asioita te tykkäätte kuvata, onko teillä samanlaisia päähänpinttymiä?


keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Dutch Babies ystävänpäivän aamuun

Olen tehnyt pari kertaa Dutch Babies-pannukakkuja ja siinä samalla tulee tehneeksi Yorkshire puddingin myös. Niin samanlainen on koostumus, mutta luultavasti tästä nyt joku pahastuu. Tänä aamuna meillä oli kahdenlaisin täyttein tätä rapean kuohkeaa pannukakkua, joka tällä kertaa ei edes lätsähtänyt pettymyksellisesti. 

Dutch Babies-taikina

  • 2 dl maitoa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 3 kananmunaa
  • 3 rkl voita pannuille
Kuumensin uunin 200 asteeseen ja laitoin uunin kestävät pannut kuumenemaan sinne heti alusta asti. Minulla oli siis käytössä kaksi Opan valurautaista blinipannua ja pienehkö vanha valurautainen paistinpannu, kaikissa niissä on suorat reunat, mikä on hyväksi tämänkaltaisen taikinan kanssa, sillä pyöristetty reuna edesauttaa valmiin pannukakun lätsähtämistä. 

Uunin kuumetessa valmistin taikina, se on yksinkertainen homma. Sekoitetaan vain maito, jauhot ja kanamunat tasaiseksi taikinaksi, eikä muutama pieni jauhopaakkukaan haittaa. Kun uuni oli kuumentunut, nostin pannut varovasti kuumuutta kestävälle alustalle ja lusikoin niille hieman voita, pienemmille pannuille vähemmän kuin suuremmalle. Kääntelin pannuja patakintain verhotuin näpein niin, että voita tarttui reunoillekin mahdollisimman ylös. Kaadoin sitten taikina pannuille, sitä tulee tämän kokoisesta taikinasta noin sentin paksuinen kerros. Nostin pannut takaisin uuniin ja paistoin noin 20 minuuttia. Noin vartin kohdalla pannukakut aloittivat hurjan nousun kohti uunin kattoa ja muodostivat mielikuvituksellisia vuorimaisemia. Kun pinta alkoi olla ruskettunut, kokeilein paistinlastalla, irtoaako pannukakku hyvin pannusta. Näin tapahtui ja nostin pannut uunista. 


Minä tein isomman pannukakun suolaisin täyttein ja pienemmät kaksi makein täyttein. Täytteet valmistelin osin jo ennen pannukakkujen paistamista ja viimeistelin kun pannarit olivat uunissa.

Suolaiset täytteet

  • 1 tomaatti fileroituna
  • 1 pieni punainen paprika (tosi pieni)
  • 1 pieni keltainen paprika (ei koolla pilattu sekään)
  • 1 pieni liraus oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • puolikas avokado
  • 2 viiriäisen munaa
  • 2 viipaletta pekonia
Jo aamusta aikaisin paahdoin uunissa pienessä vuoassa tomaatin ja paprikat viipaleina, maustoin niitä hieman suolalla ja pippurilla. Ne olivat uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia ja jätin ne sitten vuokaan jäähtymään. Pannukakkujen paistuessa viipaloin avokadopuolikkaan ja paistoin pekoniviipaleet ja viiriäisen munat pannulla. Kun pannukakku oli valmis, ladoin täytteet sille elegantisti ja rouhaisin vielä päälle pippuria myllystä. 


Makeat täytteet

  • 1 veriappelsiini
  • 2 rkl voita
  • 3 rkl sokeria
  • tomusokeria
  • vaniljajäätelöä
Leikkasin veriappelsiinista ohuita viipaleita, noin 2 milliä paksuja ja paistoin niitä pannulla voin, sokerin ja appelsiinin lopusta puristetun mehun seoksessa noin puoli tuntia miedolla lämmöllä. Viipaleet karamellisoituivat oivasti. Kun pannarit olivat valmiit, asetin appelsiiniviipaleita pannukakun kainaloon, sirotin päälle tomusokeria ja viimeistelin sisustuksen vaniljajäätelöllä. Emme kyllä jaksaneet syödä näin paljon, tämä määrä olisi riittänyt hyvin kolmelle tai neljälle. 


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, sillä tämä kyllä kuuluu sinne. 

tiistai 13. helmikuuta 2018

Paha mokka


Tänään tein työporukalle ruokaa, oikein hyvää hyvyyttäni. Rakkaudella silppusin ja pilkoin, paistoin ja keitin. Tällä kertaa olin vahingosta viisastunut, tein keittoa 10 litran kattilalla, kun viimeksi 5 litraa riitti vain kättelyyn. Oioin myös muutamat mutkat turvautumalla pakastetuotteisiin. Se kuoriminen ja pilkkominen kymmenen hengen keittoon ottaa paljon aikaa. 


Kanakeittoa 10 hengelle 

  • 1,5 kg broilerin ohutfileitä
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl srirachaa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 l vettä
  • 2 rkl kanafondia
  • 1 oranssi paprika
  • 2 medium-tulista chiliä
  • peukalon kokoinen pala inkivääriä
  • 1 isohkon purjon vaalea osa
  • 4 suurta valkosipulinkynttä
  • 2 pussia pakastevihannessuikaleita
  • 2 pussia pakastejuuressuikaleita
  • 1 tölkki maissia
  • 1 tetra kikherneitä
  • 1 tetra punaisia linssejä
  • 1 tölkki säilöttyä tomaattimurskaa
  • 2 tölkkiä kookosmaitoa
  • 2 limen mehu
  • 4 kiekkoa täysjyvänuudeleita
  • 1 puntti tuoretta korianteria
  • limelohkoja
  • suolaa ja pippuria
  • srirachaa
Aloitin kuumentamalla uunin 200 asteeseen ja tekemällä broilerifileille pikamarinadin. Sekoitin kulhossa lorauksen srirachaa, soijakastiketta ja oliiviöljyä, suolaa ja pippuria ja pyörittelin broileripalat seoksessa. Nostelin ohuet palat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paistoin täyttä pellillistä (1,5 kg lihaa on aika paljon) noin 30 minuuttia. Sen aikaa meni, että valmistelin keittopohjan muuten. 

Nyt tosiaan olin hieman oikaiseva emäntä ja ostin kokeiluun pakastevihanneksia ja -juureksia, taisivat olla Apetit-merkkisiä, aamulla lähikaupassa ei ollut valikoimaa kovin paljon. Pilkoin purjon ja kuoritun inkiväärin ja valkosipulit sekä paprikan ja chilit. Auoin säilykkeet valmiiksi ja kuumensin kymmenen litran kattilassa pari litraa vettä ja lorottelin sinne hieman kanafondia. 

Kun vesi kiehui, lisäsin sinne silputut paprikat, inkiväärit, valkosipulit ja purjot. Hetken päästä lisäsin sinne pakastevihannekset ja -juurekset pusseistaan, maissit, kikherneet ja linssit. 

Kurkistelin uuniin broileripalojen perään ja kun ne näyttivät olevan jo jossain määrin kypsiä, nostin pellin pois uunista. Kahdella haarukalla revin ohuet fileet suikaleiksi ja kumosin kaikki suikaleet kattilaan. Lisäsin mukaan tomaattisäilykkeen, kookosmaidon, nuudelikiekot, limen mehun ja puolet korianteripuntista silputtuna. Sekoittelin keittoa varovasti ja annoin sen kypsyä noin kymmenen minuuttia. Maistelin ja lisäsin vielä srirachaa, suolaa ja pippuria. 


Paistoin pellillisen esipaistettuja sämpylöitä, leikkasin loput limet lohkoihin ja nostelin esille lautaset ja lusikat. Vilkaisin Instagramia ja mitä siellä olikaan sopivasti. Tänäänhän oli kansallinen kalakeittopäivä! Ja mitä minä teinkään, no kanakeittoa tietysti.  Paha mokka, sanoi Keith Armstrongkin aikoinaan, mutta työkaverit antoivat synninpäästön ja lusikoivat keittoa ihan tyytyväisinä. 

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Appelsiinlohi revisited

On yleisesti tunnettu totuus, että lohi tarvitsee rinnalleen sitrushedelmää. Usein lohen pariksi laitetaankin juuri sitruunaa, mutta minä olen tykästynyt appelsiiniin tässä yhteydessä. Olen tehnyt lohta appelsiinin kera muutaman kerran aikaisemminkin, muun muassa viime tammikuun lopussa, maaliskuussa 2017 ja saman vuoden helmikuussa. Eilenkin lautasillamme oli appelsiinista lohta. Tällä kertaa kypsensin lohen uunissa oliiviöljyn pehmeässä syleilyssä. Ohjeen otin täältä, blogin nimi on erikoinen, en oikein ymmärrä mitä se tarkoittaa, mutta ohje oli hyvä, luonnollisesti vähän sovelsin. 

Veriappelsiinilohi oliiviöljyssä

  • 500 g lohta
  • 1 veriappelsiini
  • 1 punasipuli
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta oreganoa
  • oliiviöljyä
Kuumenna uuni 180 asteeseen ja lorauta vähän kalapalaa suuremmalle uunivuoalle reilu loraus oliiviöljyä. Siivoa kalasta mahdolliset rasvat pois ja irrota nahka niin kauniisti kuin osaat. Minä en oikein osaa, mutta leikkuupinta tuli vuokaa vasten, niin ettei sillä kovin suurta väliä ollut. Ripota kalan pinnalle suolaa ja pippuria ja nosta kala öljyttyyn vuokaan. Leikkaa appelsiini ohuiksi viipaleiksi, samoin punasipuli. Asettele limittäin kalan päälle appelsiini- ja sipuliviipaleita. Ripottele pinnalle vielä tuoretta yrttiä, mitä sinulla nyt sattuu olemaan. Meillä oli oreganoa ja sekin passasi ihan hyvin lohelle, vaikkei sitä tulisi yleensä ajatelleeksi kalan pariksi. Kaada vuokaan vielä lisää oliiviöljyä, kaikkiaan melkein desin verran. Nosta vuoka uuniin ja paista kalaa noin 30 minuuttia. 

Iloisen väriset pannukasvikset

  • 2 keltaista pientä paprikaa
  • 2 punaista pientä paprikaa
  • 2 oranssia pientä paprikaa
  • 1 suuri tomaatti
  • 4 pientä porkkanaa
  • pieniä violetteja ruusukaaleja (noin parikymmentä)
  • suolaa ja pippuria
  • sitruunamehua
  • 1 rkl hunajaa 
  • oliiviöljyä
  • pieni nokare voita
  • tuoretta oreganoa
Pilko paprikat, tomaatti ja porkkanat paloiksi ja suikaleiksi, millaiset nyt miellyttävät sinua. Puolita kaalit, kuori pois kuivahtaneet päällimmäiset lehdet. Kuumenna pannulla öljyä ja pieni nokare voita ja kun pannu on kuuma, lisää sille ensin porkkanat ja kaalit puolikkaina. Paistele niitä hetkinen ja lisää sitten mukaan paprikat ja tomaatti. Mausta hunajalla, sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Sama yrtti, jota käytit kalan kanssa sopii tähänkin, minulla oli oreganoa. Kun porkkanoissa on vielä hieman puruvastusta, ovat muutkin kasvikset jo tarpeeksi kypsiä. 

Tarjosin appelsiinilohta basmatiriisin ja iloisen väristen pannuvihannesten kanssa. Annoksesta riitti hyvin meille kahdelle ja jäi vielä yksi työlounaskin. 

perjantai 9. helmikuuta 2018

Petite tender perjantaina


Petite tender oli tänään pääosassa leikkuulaudalle järjestämälläni meat platterilla. Ei sitä ihan tunkutarjottimeksi voinut sanoa, koska en tunkenut sitä ihan täyteen, mutta riittävästi ruokaa oli kuitenkin. Vinkkejä otin täältä. 

Ultimate meat platter (heh) 

  • 2 naudan petite tenderiä (noin 350 g yhteensä)
  • voita ja oliiviöljyä paistamiseen
  • suolaa ja pippuria
  • timjamia
  • Saint Agur-sinihomejuustoa
  • jotain valkohomejuustoa
  • cheddaria
  • saksanpähkinöitä
  • avokadoa
  • hunajaa ja chilihiutaleita
  • granaattiomenan siemeniä
  • sipuliherkkua
Kuumensin paistinpannua ja laitoin sille sulamaan voita. Lisäsin mukaan hieman oliiviöljyä ja timjamia. Kun voin kuohu oli asettunut ja lähti hieman ruskettumaan, nostin suolatut ja pippuroidut petite tenderit pannulle. Paistelin niitä joka puolelta noin 8-10 minuuttia. Kokeilin sisälämpöä lihamittarilla ja sen näyttäessä 55 astetta, nostin lihapalat foliolle, jonka käärin paketiksi. Jätin lihan asettumaan siksi aikaa, että sommittelin muut platterin ainekset esille.

Halkaisin avokadon, kuopaisin sen kuorestaan ja leikkasin puolikkaat viipaleiksi. Lohkaisin juustoista sellaiset palaset, jotka arvelin meidän jaksavan syödä. Sekoitin hunajaan hieman chilihiutaleita ja sotkin ympäriinsä granaattiomenan mehua irrottaessani noin kolmanneksesta siemenet. 

Asettelin kaikki tilpehööörit leikkuulaudalle ja lopuksi avasin lihapalat foliosta. Leikkasin ne ohuiksi viipaleiksi ja nostelin viipaleet laudalle. Lurittelin hunajan juustoille ja pähkinöille ja ripottelin granaattiomenan siemenet sinne tänne. Meillä oli hieman keksejä ja vaaleaa leipää lisänä ja portugalilaista viiniä juomana, mutta leipää ei paljon tarvittu. Viini oli hyvää ja viritti tunnelmaa siihen, että seuraava matka alkaa jo häämöttää, ensi kuussa matkaamme Portugaliin taas. 


Tämän vuoden jäälyhtymuotia

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Vähäksi käy ennen kuin loppuu – veriappelsiinipiiras

Toissapäivänä levitin keittiöön ihanaa tuoksua, kun karamellisoin veriappelsiinia yksinkertaista piirasta varten. Otin ohjeen täältä


Veriappelsiinipiiras 

  • 2 veriappelsiinia
  • 1 rulla puff pastrya (Lidin)
  • mascarponea
  • 2+2 rkl voita 
  • 3+3 rkl sokeria
  • tomusokeria
  • jäätelöä
Avasin taikinarullan ja painoin tartetatin-vuoan reunalla taikinaan ympyrän, jonka mukaan leikkasin taikinasta pyöreän palan. Taikinaa jäi hieman yli, joten leikkasin ylijäämäpalan kahdeksaan neliöön ja mietin tehdä niistä pieniä piirasia, sillä hävikistä herkuksi on mun luontoni. 

Levitin taikinapyörylälle hieman mascarponea, pari kolme lusikallista lusikanpohjapuolella. Samoin sutikoin pienet taikinaneliöt. Laitoin palat leivinpaperin päälle uunipellille ja pellin kylmään odottamaan (ulos peitettynä).

Leikkasin veriappesiinit ohuiksi viipaleiksi, noin 2-3 millin vahvuisiksi. Sulatin kaasuliekin kestävässä keraamisessa tartetatin-vuoassa voita ja sekoitin mukaan sokeria. Kun seos alkoi lupaavasti kuplia, asettelin appelsiiniviipaleita hieman limittäin vuokaan karamellisoitumaan. Annoin niiden kypsyä vuoassa noin 15 minuuttia. Vuokaan mahtui yhden appelsiinin siivut. Toisen appelsiinin siivut laitoin paistinpannulle (ainesluettelon toiset setit) voihin ja sokeriin kypsymään. Puristin pannulle ja vuokaan myös appelsiinien "kantapaloista" mehua, niistä ensimmäisistä leikkuupaloista, joissa oli enimmäkseen kuorta, mutta myös hämmästyttävän paljon mehua.


Kuumensin uunin 200 asteeseen ja kun appelsiinien kuori oli pehmentynyt pannulla ja vuoassa nostin taikinat sisälle. Asettelin pyöreän taikinakiekon mascaponepuoli alaspäin tatin-vuokaan karamellisoituneiden appelsiiniviipaleiden päälle ja tukin reunoja tiiviiksi lusikalla. Nostin kuuman vuoan uunipellille ja sillä oleville pienille taikinapaloille nostin kullekin pannulla hautuneen appelsiiniviipaleen. Lusikoin myös pannulta ihanan appelsiinisen kastikkeen palojen päälle. 

Paistoin pieniä piiraita noin 15 minuuttia ja vuoassa olevaa noin 20 minuuttia. Kun vuokaversio oli hieman jäähtynyt ja karamelliseos pohjalla asettunut, käänsin vuoan lautaselle, torttu irtosi vaivatta ja aivan ehjänä. Pienet annospalat koristin tomusokerilla ja suurempaa söimme vaniljajäätelön kanssa. 


Pienissä paloissa oli appelsiini kypsynyt aivan tismalleen sopivaksi. Kuori oli aromaattinen ja kokonaisuus todella vinkeän kirpeän makea. Tartetatin-mallissa appelsiineja olisi voinut kypsentää ennen uuniin laittamista vielä hieman pitempään, kuori oli juuri sillä rajalla, että onko se liian kirpeää. 


Affogato ja kirpeä appelsiini olivat hyvä makupari

tiistai 6. helmikuuta 2018

Marsalakanaa haudutuspadassa

Tästä alkaa hyvä lauantai, pöytä on katettu, esiliina ja keittiöpyyhkeet otettu esille.
Viime lauantai oli hieno keittiöpäivä. Rakastan niitä päiviä, jolloin ehdin tehdä monta ruokalajia ja pääsemme vielä syömäänkin ne lähes sulavan peräkkäin ja lämpiminä. Alkuruokana meillä oli romanesco-kaalista tehtyä ilmavaa sosekeittoa ja pääruokana veriappelsiinirisottoa yhdessä marsalakanan kanssa. Keiton ja risoton postasin jo aikaisemmin, samoin jälkiruokana olleet runebergintortut. Nyt on vuorossa maukas marsalakana.  

Ohjeen marsalakanaan, joka tietysti oli broileria, otin tästä minulle aiemmin vieraasta blogista, Dinner at the Zoo. Aavistuksen soveltelin, osin raaka-aineiden suhteen ja hieman tekotavankin. Annoksesta riitti hyvin kahdelle ja vielä tuli yksi työlounaskin. 

Marsalakana haudutuspadassa

  • 3 kevätsipulia 
  • 3 brolerin rintafilettä
  • 1 rkl voita
  • 1 rl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl valkosipulimurskaa
  • 2 dl kanalientä
  • 1 dl Marsalaa
  • pieniä kuivattuja sieniä (herkkusienet olivatkin ehtineet mennä huonoiksi)
Lähdeohjeessa oli käytetty myös kermaa ja maissitärkkelystä kastikkeen tekemiseksi, mutta meillä broileri tuli tarjolle risoton kanssa, jota en halunnut valella kastikkeella. 

Laitoin pienemmän Crock Pot-padoistani lämpenemään ja pyöräytin padan sisäpintaan hieman oliiviöljyä ja asettelin pohjalle kolme napakkavartista kevätsipulia. Kuivasin broilerifileet ja suolasin ja pippuroin niiden pinnat. Kuumensin pannulla voita ja öljyä ja paistoin fileiden pinnat kevyesti. Nostin palaset pataan, lisäsin sinne valkosipulimurskan ja kaadoin päälle kanaliemen ja Marsalan. Tässä vaiheessa mukaan olisivat tulleet herkkusienet viipaleina, mutta aiemmin ostamani sienet olivat ehtineet mennä pilalle. Niinpä otin kuivakaapista muutaman kuivatun sienen, joita liotin hetken kiehuvassa vedessä ennen kuin lisäsin ne haudutuspataan muiden ainesten kanssa. Laitoin padan high-asetukselle ja jätin hommiin. 

Iltapäivällä kun oli aika syödä pääruoka, nostin vain liemessä aivan mahtavan mureaksi hautuneet broileripalat risoton päälle. Liha oli kypsynyt noin 5 tuntia, siinä vaiheessa veitsi oli jo tarpeeton. Marsala toi mukavaa lempeää makeutta ruokaan. Sievemmät sienet olisivat kyllä olleet kivat. 


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postaukseni. 

maanantai 5. helmikuuta 2018

Runebergille huikkaa

CampaSimpukassa ei ole ollut yhtään postausta runebergintortuista. Tämän voisi sanoa olleen jopa keittiöpeikko, joka kävi viimein pyydykseen lauantaina. Minulla oli silloin todella hyvä keittiöpäivä, pääsin aamulla vapaalle ja tunnetusti olen parhaimmillani juuri yövuorojen välissä ja etenkin jälkeen. Tunnen olevani voittamaton, ainakin kello 20 asti, jolloin uni yleensä korjaa. 

Viime aikoina olen päätynyt usein hakujen päätteeksi Liemessä-blogiin, eikä syy ole mitenkään kummallinen. Jenni osaa asiansa ja hänen postaamansa ohjeet ovat päteviä, niillä onnistuu. Runeberginkakkupostaus on vuodelta 2013 ja vaikka siinä on jotain liikuttavaa, niin ohje on täyttä rautaa. Omat postaukseni lähes samalta päivältä käsittelee enimmäkseen kiroilua, eikä ole vaikea ymmärtää miksi toinen meistä on nykyään ruoka-alan ammattilainen ja toinen ei. 

Runeberginkakku ja kaksi torttua


Taikina

  • 200 g pehmeää voita
  • 2 dl sokeria
  • 2 kananmuna
  • 2 dl mantelijauhetta
  • 1,5 dl korppujauhoa
  • 1 dl piparkakkumurua
  • 2 dl vehnäjauhoja (lähdeohjeen grahamjauhoja meillä ei ollut)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 dl omenamehua
  • 0,5 dl Amarettoa (punssia meillä ei myöskään ollut)
  • voita ja korppujauhoja vuokien valmisteluun

Kakun kostuke

  • 0,5 dl Amarettoa
  • 0,5 dl vettä
  • 2 rkl sokeria


Koristelu

  • vadelmahilloa
  • 1 tuubi valmista valkoista sokerikuorrutetta (Dr Ötker määräyksestä, itsetehdyn kuorrutteen ohje lähdeblogista)

Aloitin valmistelemalla pienen irtopohjaisen pyöreän kakkuvuoan, jonka halkaisija on 15 senttiä. Otin varalle kaksi pientä alumiinista annosvuokaa, jotka olen hankkinut joskus suklaafondantin tekemistä varten. En ollut ihan varma, kuinka täyteen kakkuvuoka tulisi taikinasta, joten laittaisin ylijäävän taikinan annosvuokiin. Voitelin vuoat ja jauhotin ne korppujauhoilla. Yleensä en käytä korppujauhoa leivontavuokien jauhottamiseen, vaan tavallista vehnäjauhoa. En pidä muruisesta paistopinnasta, mutta runebergintortuissa se on hyvä juttu. 

Kuumensin uunin 180 asteeseen. Laitoin pehmeän voin ja sokerin yleiskoneen kulhoon ja annoin koneen vatkata seosta niin, että siitä tuli vaaleaa vaahtoa. Lisäsin kananmunat yksi kerrallaan vaahtoon, seuraavaksi yhteensekoitetut kuivat aineet ja lopuksi mehun ja Amaretton. Punssia meillä ei ole koskaan ollutkaan. Jennin ohjeessa ei ole käytetty usein runebergintorttuohjeissa näkyvää karvasmantelia, mutta Amarettossa sitä on ja meillä oli vielä avaamaton pullokin tätä Italian herkkua. Edellinen pullo oli avattuna ties kuinka monta vuotta eivätkä aromit siinä olleet enää viimeisissä tiramisuissa kovin kummoiset. Nyt olivat aromit kohdallaan.

Taikinasta tuli melkoiset tanakkaa, laitoin ensin pari suurta lusikallista pieniin annosvuokiin ja loput kakkuvuokaan. Tasoittelin pintaa lusikalla ja nostin vuoat leivinpaperilla peitetyllä uunipellillä paistumaan. Annosvuoat olivat uunissa 30 minuuttia ja kakku 45 minuuttia. Kokeilin kypsyyttä tikulla ja kun tikku oli pistoksen jälkeen puhdas ja kakun pinta kauniin vaaleanruskea, nostin kakun jäähtymään. Annoskokoiset olin jo kumonnut, ne lähtivät hyvin pois alumiinikupeista ja niiden pinta oli tasaisen ruskea ja sileä. Kakun annoin jäähtyä vuoassa noin 15 minuuttia ja kumosin sen sitten lautaselle, sekin irtosi siististi. 

Kun kakut olivat jäähtyneet hieman, kiehautin kostukkeen veden ja sekoitin siihen sokerin ja liköörin. Valelin annoskakut ja suuremman kakun kostukeliemellä. Ensin vaikutti siltä, että lientä on liikaa, mutta muistin Jennin vihjeen siitä, että Runeberg on hyvin janoinen, kakku saa olla tosiaan kunnolla kostutettu. Myöhemmin illalla koristelin annoskakut vadelmahillolla ja valmiilla sokerikuorrutteella. En ole mikään koristeluhirmu, kuten kuvasta voi päätellä. Söimme annoskakut lauantain päivällisen jälkiruokana espresson kaverina ja siinä vaiheessa iltaa saattoi sanoa olleen hyvä ruokapäivä. 


Suurempi, vaikkakin pieni runeberginakku oli eilisen perhepäivällisen jälkiruoka. Sen päälle "taituroin" koristelun jälleen mitä vakaimmin käsin. Aloin ihmetellä, miksen ole kondiittori ammatiltani. Tai ehkä en sittenkään ihmettele. Makuhan on ulkonäköä tärkeämpi ja se pitää kyllä sanoa, että Liemessä-blogin ohjeella tuli todella hyvän makuinen runebergintorttu. Kakun rakenne oli juuri sopivan murustuva. Kosteutta oli toisenakin päivänä passelisti ja vadelmahillon ja sokerikuorrutteen sai erinomaisesti tarttumaan lusikkaan. Luulenpa, että leivon toistekin runebergintorttuja samalla ohjeella. Sanoohan vanha sananlaskukin; miksi käyttää uutta ansaa saman keittiöpeikon pyydystämiseen. Postaus päätyy CampaSimpukan ylälaidan Keittiöpeikot-välilehdelle, jonne kerään pitkään välttelemiäni ruokakokeiluja menivätpä ne syteen tai saveen. 

Tee itte hienompi, kun kumminkin osaat!

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Osaksi ketjureaktiota – veriappelsiinirisotto

Lauantain päivällisen alkuun söimme hennon vaaleanvihreää romanescokeittoa. Pääruokana oli sitten jotain hennon vaaleanpunaista, nimittäin veriappelsiinirisottoa. Olin nähnyt monessa tutussa blogissa tehtävän sellaista ja pitihän minun päästä kauhaani pyörittämään risottokattilassa. Oli niitä appelsiinejakin. Neuvoja otin Liemessä-blogista, joka taas oli inspiroitunut Sivumausta, joka oli ihastunut Ravintola BasBasin risottoon. BasBasiin en ole vieläkään päässyt, mikä harmittaa minua kovasti. Eilen veriappelsiinirisottoa varioitiin speltillä Ripaus tryffeliä-blogissa, joka oli hakenut innoitusta Hannan Soppa-blogista. Minun versiostani tuli tällainen:

Veriappelsiinirisotto kahdelle

  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 pientä salottisipulia
  • 1 veriappelsiinin kuori raastettuna
  • 150 g risottoriisiä
  • 2 veriappelsiinin mehu (noin 1,5 dl)
  • 0,5 dl kuivaa roseviiniä
  • 0,5  l kanalientä
  • 2 rkl voita
  • 1 dl parmesania raastettuna
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta timjamia
Aloitin silppuamalla sipulit pieniksi kuutioiksi ja sulattamalla puolen litran kalikan kanalientä.  Raastoin appelsiinin kuoren ja puristin mehun kannuun. Olivatpa mehukkaita appelsiineja, mehua roiskui sinne tänne. Kuumensin kasarissa oliiviöljyä ja laitoin sipulit  kasariin yhdessä appelsiinikuoriraasteen kanssa. Kun sipulit olivat kuullottuneet hetkisen, lisäsin mukaan riisit ja sekoittelin niitä muutaman minuutin sipulin kanssa varoen riisin palamista. 

Seuraavaksi kaadoin mukaan noin puolet appelsiinimehusta ja koska käteni ulottuvilla oli lasillinen kuivaa roseviiniä, kaadoin siitäkin pienen tilkan tuomaan lisähappoa ja väriä risottoon. Kun viini ja mehu olivat melkein imeytyneet ja osaksi haihtuneet kasarista, aloin lisätä kuumaa kanalientä pienen kauhallisen kerrallaan, liekki kasarin alla oli noin puolella teholla. Sekoitin koko ajan pontevasti enkä poistunut lieden ääreltä. Lientä oli kulunut kaikkiaan noin 4 dl siinä vaiheessa, kun riisi alkoi olla kypsää, mutta siinä oli vielä aavistus puruvastusta. Tämä vei noin 15-20 minuuttia. Käänsin liekin kaikkein pienimmälle ja lisäsin kasariin loput appelsiinimehusta ja annoin sen imeytyä risottoon minuutin verran. Sitten sekoitin mukaan voin ja melkein kaiken parmesanin ja maistelin. Risotto tarvitsi suolaa ja pippuria ja mikä minä olin niitä siltä kieltämään. Lisäsin vielä mukaan hieman tuoretta timjamia ja kauhoin risottoa lautaselle. Annokseen tuli vielä marsalakanaa haudutuspadasta ja pinnalle lisää timjamia ja parmesania. Kana oli tosin oikeasti broileria ja sen ohje tulee CampaSimpukkaan huomenissa.

Jennin käyttämässä ohjeessa risottoa pyöristettiin mascarponella, mutta minulla ei ollut avattua purkkia eikä ajatusta purkillisen jatkokäytöstä, joten vaihdoin mascarponen voihin. Olen alkanut uskaltaa jättää risottoon purutuntumaa ja toisaalta rakenteeseen löysyyttä, parasta risotto on lusikoituna ja eilinen broileri oli niin mureaa, ettei siinä veistä tarvittukaan. Annos oli vähän reippaan kokoinen, meille kahdelle olisi riittänyt risotto 100 grammasta riisiä, kun kyse oli toisesta ruokalajista ja lisäksi lautasella oli broileria. 


Nyt meni loppuun viimeinen parmesanin palaseni. Kävimme vuonna 2012 eräällä italialaisella maitotilalla, tosin automuseon tähden, mutta silloin paikasta kirjoittaessani mainitsin nähneemme lehmiä oikein hyvissä oloissa. En nyt muista kerrottiinko viime syksyn parmesangatessa nimeltä tiloja, joilla eläinten kohtelu oli törkeää, mutta ainakin tuolla tilalla silloin näytti kaikki olevan kunnossa, kun katselimme eläimiä pihapiirissä kulkiessamme. Myönnän, etten ole karjanhoidon asiantuntija, joten taidan nyt pidättäytyä parmesanostoksista toistaiseksi. Kun katsoin nyt noita Hombre-tilan sivuja, saattaisin kyllä ajatella ostavani sen tuotteita, jos kohdalle osuisi, mutta epäilen, ettei sen tuotteita ole Suomessa saatavilla. Toisaalta nettisivuillakin voidaan saada asiat näyttämään hyviltä. Miten teidän keittiöissänne, ovatko Muttit ja parmesanit saaneet väistyä? 

lauantai 3. helmikuuta 2018

Melkein liian kaunis syötäväksi

Romanesco pääsi tänään ensimmäistä kertaa meidän ruokapöytäämme. Ostin viimein tämän jännittävän näköisen kaalin ja tein siitä alkukeiton päivällisellemme. Soveltelin aikaisempia kokeilujani sifonilla tehtävästä kasviskeitoista. 

Ilmaakin kevyempi romanesco-kaalista

  • 1 romanesco-kaali
  • 3 dl kanalientä
  • 2 kevätsipulia
  • suolaa ja pippuria
  • 1 dl kermaa
  • tuoretta timjamia ja oreganoa
  • oliiviöljyä
  • 1 ilokaasupatruuna
Irrottelin romanescosta nuppuset, jätin tällä kertaa valkosen keskusosan käyttämättä, sillä halusin tehdä aika pienen määrän keittoa. Meitä oli vain kaksi päivällisellä, joten maksimimäärä oli noin 3 dl keittoa sifonipulloon. Jätin muutamia oikein pieniä nuppuja koristelua varten, mutta se meni sitten lopulta vähän pieleen, siitä myöhemmin. Kiehautin noin 3 dl kanalientä ja laitoin kaalinuput veteen kypsymään. Varoin niiden ylikypsymistä, sillä en halunnut, että kaunis vaaleanvihreä väri katoasi. Odotellessani silppusin kevätsipulin pieneksi, mutten laittanut sitä kypsymään, sillä se nyt ainakin vaihtaisi nopeasti maastoväriin. 

Kun kaalinuput olivat juuri ja juuri napakan kypsiä, kalastin ne reikäkauhalla blenderin kannuun, lisäsin mukaan kevätsipulisilpun ja kaadoin päälle hieman keitinvettä. Blenderi sai tehdä temppunsa ja kaalista hienoa pyrettä. Maustoin pyreen suolalla ja pippurilla ja suurruutin lisää, sillä sifonin kanssa pitää olla varovainen kaikenlaisten kökköjen kanssa, pippurikin voi tukkia sifonin suuttimen. Lisäsin hieman keitinlientä niin, etä pyreestä tuli paksuhkoa keittoa. Kaadoin keiton kattilaan odottamaan päivällisaikaa. 

Kun oli aika viimeistellä keitto, kaadoin kattilaan kerman ja sekoitin. Tarkistin suolan ja kuumensin keiton kiehuvaksi. Paistoin säästämiäni minikokoisia kaalinuppuja öljytilkassa, niillä oli tarkoitus koristella annos. Kaadoin keiton tiheän siivilän läpi sifonin puolen litran pulloon, keittoa oli vähän alle 4 dl tässä vaiheessa. Suljin sifonin kansisysteemin ja varmistin, että tiiviste on kunnolla paikallaan. Laitoin ilokaasupatruunan kahvaan ja keittosuuttimen paikalleen. Kiersin kaasupatruunan sisältävää kahvaa niin paljon, että kaasu karkasi pullon sisälle suhahtaen. Pullon pinta kuumeni nopeasti lisää, kannattaa pitää patakintaita kädessä. Ravistin pulloa kymmenkunta kertaa rivakasti ja pursotin keittoa keittokuppiin. Nostelin keiton pinnalle mininuppuja, mutta ne melkein upposivat ilmankevyeen keittoon. Timjami- ja oregano-oksat sentään jäivät pinnalle. 


Söimme keiton lauantain päivällisen alkuruokana ja lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni-ohjeet-välilehdelle, jonne kerään nyt reilun vuoden käytössä olleiden sifonipullojeni käyttökokemuksia.