torstai 19. lokakuuta 2017

Piimäsämpylät


Toukokuussa innostuin juurileivonnasta oltuani What's Cooking-tapahtuman juuripajassa. Sain sieltä mukaani oman juuren ja pian se oli ristitty Juurakon Huldaksi. Leivon juuresta kymmenkunta kertaa ja alkukesästä Hulda oli juurihoidossakin oikein hyvällä menestyksellä. Jaoin juuresta äidilleni ja Luimupupulaan ja pidin itseäni jo melkoisen hyvänä juurenkäsittelijänä. Niinhän siinä usein käy, moukantuurilla mennään vähän aikaa, mutta tuuri ja taito ovat kuitenkin eri asioita. Kesäkuussa Hulda alkoi olla heikossa hapessa ja heinäkuussa se piti laittaa kompostiin. Siihen kertyi pinnalle kirkasta nestettä liiaksi, se haisi tärpätille ja alkoi vihertää. Aivan tosi, uskokaa pois. 

Olen miettinyt monet kerrat mistä Huldan kurja kohtalo johtui. Siis muustakin kuin siitä, etten minä sittenkään ollut vielä kovin hyvä hommassa. Tärkein syy lienee se, että juuri kasvoi liian suureksi. Jakamisesta huolimatta siitä tuli melkein 3/4 litran purkin kokoinen. Sen ruokkiminen leipomisten välissä kävi työlääksi. Toinen tärkeä syy oli se, etten leiponut siitä tarpeeksi usein. Kahden hengen taloudessa meillä menee leipää melko vähän nykyään ja mieluiten syömme ruisleipää. Kun onnistuin saamaan Huldan hyvin töihin, olivat juurisämpylät todella hyviä, mutta tein niitä kerralla liikaa. Leipää en onnistunut saamaan kovin hyvin aikaan, useimmiten tuloksina oli likilaskuisia lättänöitä tai repeilleitä reuhkanoita. Kolmantena syynä voivat olla käyttämäni jauhot. Käytin vähän mitä sattui ja lopputulos oli sitten melkoisen sattumanvaraista. Tärkein syy lienee kuitenkin se, että kiireisinä alkukesän viikkoina melkein unohdin Huldan ja jätin sen välillä ruokkimattakin. Kerran kokeilin elvytystä radikaalilla pienennyksellä ja intensiivisellä ruokinnalla, mutta se oli liian vähän liian myöhään. 

Loppukesällä ajattelin, että kokeilisin Satu Koiviston neuvoin uuden juuren aloittamista. En ole vielä saanut tätä aikaiseksi. Minulla ei ole nyt juuri sen enempää aikaa, kuin kesälläkään emmekä vieläkään syö leipää kovin paljon. Mutta kun aloitan uuden juuren, lupaan pitää sen riittävän pienenä, niin että sitä mahtuu ruokkimaan purkkiin ja leipoa pieniä eriä, 6-8 sämpylää kerrallaan. Yritän myös muistaa pakastaa sämpylöitä, mikäli niitä meinaa jäädä, sitä en kertaakaan tehnyt. 

Sunnuntaina meillä oli sellainen aamu, ettei talossa ollut yhtä paahtoleipäpalaa enempää leipää. Niinpä tein aamiaiselle tuoreita sämpylöitä. Ihan sellaisia tavallisia, pehmeäkuorisia ja jokainen oman näköisensä nökönen. Vaikka ne olivat hyviä, puuttui niistä rapean kuoren haukkausmukavuus ja maun syvyys, jota aloin jo saavuttaa Huldan kanssa. Siksipä olenkin miettinyt Hulda II:sen aloittamista taas. Ohjeen piimäsämpylöihin otin täältä. Tein melkein niinkuin käskettiin.

12 piimäsämpylää

  • 4 dl piimää
  • 50 g tuoretta hiivaa
  • 1 rkl hunajaa
  • 0,5 dl rypsiöljyä (oma lisäykseni)
  • 1 tl suolaa
  • 8-9 dl jauhoja (sämpyläjauhoja, ruisleseitä, ruisjauhoa)
Lämmitin piimää hieman lähemmäs kädenlämpöä. Murustin hiivan yleiskoneen kulhoon ja kaadoin lämpimän piimään päälle. Lisäsin mukaan suolan, hunajan ja öljyn, vispilöin seoksen tasaiseksi niin, että hiiva liukeni nesteeseen kokonaan. Mittasin kulhoon ensin 4 dl sämpyläjauhoseosta ja annoin koneen vaivata taikinaa hitaasti taikinakoukulla. Seuraavaksi lisäsin mukaan noin desin verran ruisleseitä ja toisen desin ruisjauhoja. Kone vaivasi taikinaa muutamia minuutteja ja koska taikina oli aika tahmeaa vielä, lisäsin vielä sämpyläjauhoja niin, että kaikkien jauhojen kokonaismäärä oli noin 8-9 dl. Jätin taikinan kohoamaan noin puoleksi tunniksi, jonka aikana kuumensin uunin 200 asteeseen. Jätin leivinkiven uuniin pellille kuumenemaan samaan tahtiin. 

Kun taikina oli kohonnut puolisen tuntia, kumosin sen jauhotetulle leivinlaudalle. Sirottelin taikinan päällekin hieman jauhoja ja kääntelin taikinaa leipurinlastalla, että jauhot sekoittuivat taikinaan. Muotoilin taikinasta pötkylän, jonka leikkasin 12 palaan. Nostin palat leivinpaperin päälle odottamaan, että uuni olisi kuumennut. Nostin painavan leivinkiven pelteineen uunista ja asettelin sämpylät kiven päälle. Paistoin sämpylöitä noin 12 minuuttia, jossa ajassa niihin tuli kauniin ruskea pinta. Ei niistä kovin sieviä muuten tullut, mutta lämpiminä juustolla, kinkulla ja kurkulla päällystettyinä ne maistuivat oikein hyviltä. Taidan kaivaa esille sen Satu Koiviston ohjeen juuren aloittamisesta...





8 kommenttia:

  1. Oijoi, RIP Hulda.

    Meillä Laila kuplii vielä voimissaan ja on jakautunutkin jo aika moneen paikkaan.

    Tosin meillä onkin perheessä 5 henkeä ja juurisämpylät lasten mielestä jo saavutettu etu,josta ei helpolla luovuta. Taikinan teen yleensä pe illalla ja sitten leivon puolet la aamulla ja toisen puolen su aamulla. Viimeistään maanantaina on leivinliinan alla enää muutama murunen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä minäkin voisin kokeilla, että paistaisin kahtena aamuna peräkkäin.!

      Poista
  2. Mun juuri oli aikanaan lomalla työkaverini luona, mutta ei tykännyt ja menehtyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tosiaan oli erinomainen juurihoitola : D Luimupupulassa Hulda pääsi aktiivilomalle, leivontahommiin ja tosiaanhaan sinne jäi tytärkin häneltä!

      Poista
  3. Siis näin kävi Huldalle, voi kurjuus :/ Meilläkin on ollut samansuuntaista elämää edelleen nimeämättömän juuremme kanssa: ei jaksaisi niin usein leipoa, kaksi henkeä ei tosiaan pysty loputtoman paljon leipää puputtamaan eikä leipäkokeilut vielä kovin täydellisiä ole olleet, vaikka niitä olen eri tavoin kokeillut. Lisäksi meilläkin sitä nestettä on alkanut kertyä juuren pinnalle, mikä on alkanut epäilyttämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin jostain, tai sitten minulle joku kertoi (eläköön täsmälliset lähteet), että sitä nestettä jos alkaa kertyä, sen voi joko kipata aina pois tai vähäisen määrän sekoittaa juureen mukaan. Minä en vissiin tehnyt kumpaakaan, kun nestettä tosiaan oli jo paljon, se oli pahan hajuista ja häijyn väristä.

      Poista
  4. Huldan tytär on hyvissä voimissa, joten siitä saa kyllä poikasen.
    Kaupan leipiä ei tulisi paljoa syötyä mutta kyllä meillä kaksistaan katoaa kahden juuren leivonnaiset joka viikko. Joskus toki lahjotaan kavereita tai tehdään pizzaa. Ehkä Keski-Euroopan leivänpupullusmaissa vietetty aika on tehnyt tehtävänsä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, niin tietysti! Se olisikin kyllä kiva, minulla on alkuperäinen purkki ja koristenauhakin tallella. Meillä on niin epäsäännöllinen työrytmi, että sellaista vakiosysteemiä taikinan ruokkimiseen, leipomiseen ja ja jopa syömiseen ei oikein ole. Itsestähän se on kiinni tietysti. Ehkä minä sitten jonain päivänä tulen hakemaan osan Huldan tyttärestä ja samalla reissulla hommaan parempia jauhoja ja yritän tehdä jonkunlaisen viikkoleivontasysteemin. :)

      Poista