tiistai 5. syyskuuta 2017

Pan con tomate – yksinkertaista neroutta


La Vuelta jatkui tänään toisen lepopäivän jälkeen henkilökohtaisella aika-ajolla minulle tutuissa maisemissa. En ehtinyt katsoa koko etappilähetystä, mutta aivan lopussa reitti kulki meidän viimevuotisen hotellimme ohitse, silloin ei ollut caminomme riemuisin hetki, se oli yksi notkahduksista. Nyt sekin on vain haikea muisto. Kätevää.

Elämänsä viimeisessä aika-ajossa Alberto Contador ajoi todella hyvin, johti jopa hetken aikaa, kunnes muutama muu ajoi reitin vielä nopeammin. Kaikkein nopeimmin ajoi tietysti Chris Froome, jota olen alkanut epäillä robotiksi. Muistakaa sitten, jos joskus varmistuu niin olevan, että Campis sen tiesi jo syyskuussa 2017. Sanokaa minun sanoneen. Mutta ystävällisen näköinen robotti hän kuitenkin olisi. Kokonaiskilpailussa Alberto hilasi itseään viidennelle sijalle ja olen siihen jo ylen tyytyväinen. 

Kuten campareissun harvoista postauksista ja muista somepäivityksistä saattoi päätellä, ei matkamme ollut mitenkään kulinaarinen ilotulitus eikä oikein tähtisadetikkukaan. Ei maistunut, oli liian kuuma, sattui huonoa ruokaa kohdalle ja muut kootut selitykset. Eipä kyllä mennyt paljon rahaakaan ruokaan. 

Kun ruokahalu on melkein tiessään, on yksinkertainen usein parasta. Aamuisin otimme monesti kahvilassa maitokahvit ja tomaattileivät ja niillä sitä sitten jaksoi siihen asti kuin jaksoi. Aivan nerokkaan yksinkertainen tomaattilevite paahdetulle tai grillatulla leipäpalalla on sellainen makuelämys, ettei sitä maistamatta meinaa uskoa. Sen toistin tänään, koska isommille kokkailuille ei ollut aikaa. 

Pan con tomate

  • leipää mieluiten sämpylämuodossa, että palassa on paistokuori pohjana
  • suuria, mahdollisimman kypsiä tomaatteja
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • valkosipulia
  • timjamia, ruohosipulia tai muuta mieleistä yrttiä
Ota esille kulho, johon sopii tiheä siivilä. Ota nämä sillä silmällä, että saat siivilään asetettua raastinraudan, aivan tavallisen karkean raasteen raastamiseen tarkoitetun. Halkaise tomaatit ja suojaa raastamiskätesi jotenkin, minä käytin uusien perunoiden hankaamiseen tarkoitettua karkeaa hanskaa. Ota tomaatinpuolikas kerrallaan ja raasta siitä liha siivilään, kierrä puolikasta puoli kierrosta välillä, että sisus lähtee irti mahdollisimman tarkkaan. Laita kuoret kompostiin. Raasta kaikki puolikkaat samalla tapaa siivilään, tomaatin mehu valuu alla olevaan kulhoon. Jätä raaste valumaan noin puoleksi tunniksi. Laitan tomaattivesi talteen, käytä vaikka nesteenä leipätaikinassa, tai juo se sellaisenaan. 

Sekoita valuneeseen tomaattiraasteeseen hieman oliiviöljyä, ripaus suolaa ja pippuria. Jos haluat enemmän valkosipulin makua, raasta tiheällä raastimella hieman valkosipulin kynnestä tomaattiraasteeseen. Jos haluat lievemmin valkosipulin makua, hinkaa halkaistulla kynnellä hieman myöhemmin grillaamasi leivän pintaa.

Halkaise sämpylät, patonki tai muu leipä jota käytät. Jos käytät leipäviipaleita, niistä tomaattiraaste ja oliiviöljy valahtaa helposti läpi ja syöminen on sotkuisempaa, mutta muuten minkälainen leipä vain käy, kuivahtanutkin. Minulla oli Lidlistä ostettuja aivan tavallisia vehnäsämpylöitä. Grillaa leipäpaloja tai millaisia sinulla nyt onkin, hetkinen puoleltaan. Minä pidin niitä kuumalla paistinpannulla leikkuupinta alaspäin muutama minuutin. 

Lurittele paahdetuille leiville runsaasti parhainta oliiviöljyäsi, lusikoi päälle tomaattiraastetta ja mausta vielä hieman suolalla ja pippurilla. Jos muistat, laita vielä päälle lempiyrttiäsi. Minä en muistanut. Söimme aivan Espanjalta maistuvia tomaattileipiä aamiaisen sijaan  iltapalana chorizonappien, fetan ja oliivien kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti