sunnuntai 26. helmikuuta 2017

CampaSimpukan kampasimpukat kahdella tapaa


Kampasimpukat ovat hyviä ja meillä on niihin jonkunlaista lukkarinrakkautta. Eilen söimme kampasimpukoita päivälliseksi. Päätimme tehdä päivällisestä vain pienen ja syödä juustoja myöhemmin illalla, sillä emme olleet pitäneet #picniconthecarpetia pitkään aikaan. 

Valmistin kampasimpukat hyvin yksinkertaisesti. Puolelle tein lisäkkeeksi pyreen herneistä ja toiselle puolelle sriracha-kastikkeen. 

Kampasimpukat kahdella tapaa

  • 8 kampasimpukkaa
  • nokare voita ja loraus oliiviöljyä
  • 150 g pakasteherneitä
  • 1 dl kermaa
  • 150 g voita (älä säikähdä)
  • suolaa ja pippuria
  • herneenversoja
  • 2 viipaletta pekonia
  • 1 dl valkoviiniä
  • pieni loraus srirachaa
  • toinen nokare voita
  • tuoretta timjamia
Ota kampasimpukat lämpenemään talouspaperin päälle. Kiehauta herneet suolalla ja pippurilla maustetussa vedessä. Kumoa herneet siivilään, ota keitinvesi talteen. Laita herneet blenderin kannuun, lisää hieman keitinvettä mukaan. Surruuta seosta niin, että se on mahdollisimman sileää. Hiero seos tiheän siivilän läpi pieneen kattilaan. Lisää kattilaan kerma ja voi. Voin määrä tuntuu todella isolta ja sitä se onkin, mutta sifonilla tehtävä pyree vaatii rasvaa. Mutta jos voin määrä tuntuu liialliselta, ei kannata kokeilla tätä ohjetta. Lämmitä seosta sekoitellen niin kauan, että voi on sulanut. Siivilöi seos uudelleen suoraan 0,25 litran sifonipulloon. 

Laita sifonin kannen tiiviste kunnolla paikalleen, samoin suora metallinen suutin omaan kierteeseensä. Laita ilokaasupatruuna kahvaan ja käännä kahva paikalleen niin, että kaasu vapautuu pullon sisälle. Ravista pulloa kymmenkunta kertaa rivakasti ja jos et käytä pyrettä heti, pidän pullo vesihauteessa noin 70 asteessa siihen asti, että on aika ruokailla. 

Paista muutama viipale pekonia pannulla ja saksi viipaleet pienempiin paloihin. Peittele ne foliolla lautaselle odottamaan. Suolaa ja pippuroi kampasimpukat ja paista ne voin ja oliiviöljyn seoksessa, noin 1,5 minuuttia puoleltaan. Nosta simpukatkin pannulta lautaselta ja peitä foliolla. 

Kaada simpukoiden paistamiseen käytetylle pannulle valkoviini ja lirauta mukaan hieman srirachaa. Keitä kastiketta kokoon muutama minuutti, lopuksi lisää mukaan voinokare ja sekoita tasaiseksi. 

Asettele simpukat tarjolle hernepyreen päälle yhdessä pekonisilpun kanssa. Koristele herneenversoilla. Lusikoi osalle simpukoita srirachakastiketta. Hernepyree ehti hieman liemehtyä ulos pakkaseen kuvattavaksi viedessä, mutta sisällä tehdyissä annoksissa pyre pysyi hyvin kuohkeana. Maku oli joka tapauksessa mahtavan intensiivisen herneinen.



lauantai 25. helmikuuta 2017

Ravintola Roux Lahdessa


Viikko sitten tutustuimme Lahteen hieman moottoritie-etäisyyttä lähemmin ja hiihdon MM-kisoihin valmistautuva kaupunki osoittautui mukavaksi paikaksi. Päivällä lounastimme viehättävässä TryffDelissä ja illan päivälliskohteemme oli vuoden 2016 ravintola Roux

Varauksemme oli  meiksi myöhään, vasta kello 20. Se oli kyllä hyvä valinta, sillä ehdimme käydä katsomassa Aki Kaurismäen elokuvan Toivon tuolla puolen, jota voi suositella aivan jokaiselle. Vieläkin tuntuu sydämessä kaiherrus siitä, millaiseksi maailmamme on mennyt. En muuten pitkään aikaan ole nauttinut niin paljon elokuvan musiikista kuin tällä kertaa. Tuomari Nurmion Oi mutsi mutsi kajahti niin mahtavasti, että kyyneleet tulivat silmäkulmiin.

Mieliala oli kuitenkin valoisa, kun kiipesimme Rautatiekatua Lahden talvisessa illassa ja odotukset olivat korkealla. Olimme vilkuilleet nettisivulla menuja ja arvelimme, ettei meidän kannattaisi enää siinä vaiheessa iltaa ottaa ravintolan 10-vuotisjuhlamenua, jossa oli 10 ruokalajia. Minä olin ajatellut kolmea tai neljää ruokalajia, mutta Antti sai minut suostuteltua siihen, että ottaisimme juhlamenusta valikoidun seitsemän ruokalajin maistelumenun. 


Saimme pääsalin sivulla olevan kabinettimaisen tilan ikkunapöydän, jossa riitti ilta-aikaankin kohtuullisen paljon valoa ja kerrankin kynttilät olivat korkeassa jalassa, ne oikeasti valaisivat pöytää. Ravintola oli noin puolitäysi kisoja edeltävän lauantain iltana, tosin en nähnyt pääsalin puolelle kuin rajoitetusti. 

Seitsemän ruokalajia on aika pitkä menu, sitä vielä venyttivät alkuun tulleet keittiöntervehdykset. Niitä oli kaikkiaan kolme, mikä on minusta hieman paljon, olivatpa ne kuinka hyviä tahansa. Jossain menun vaiheessa alkaa vatsa täyttyä ja joutuu laittamaan aterimensa puoli viiteen vaikka lautasella on vielä ruokaa. Kolmesta tervehdyksestä paras oli pikkuruinen porotartar ja se kohotti odotuksia menun suhteen yhä korkeammalle. 


En osaa tulkita Rouxin listaa nettisivulla, mitä siellä esiintyvistä annoksista loppujenlopuksi saimme eteemme, vai olivatko ne jotain aivan muita, mutta selvimmin mieleen jäivät kaunis kampasimpukka-annos ja tujakassa liemessä ollut pororillette. Liemi oli minun makuuni selkeästi suolaisella puolella. Annos jäi kesken, vaikkei ähkyä siinä vaiheessa ollut näköpiirissä.  


Olimme tilanneet menulle kootun viinipaketin, joka osoittautui aikamoiseksi maailmanympärimatkaksi. Kaadot olisivat voineet olla pienempiäkin, pöydän reunalle jäi aika monta lasia viineineen poisvietäväksi. 

Kala- ja lihapääruoat olivat ilokseni pieniä, pidin kalan rapeasta nahkasta ja ankka-annoksen lihapala oli tosiaan pieni, ei yhtään liian pieni. 





Menun loppupuolella saimme juustoa ja kauniin jälkiruoan. Juusto ei osunut minun makuuni, mutta se on tietysti aivan oma vikani, etten pidä kotimaisista sinihomejuustoista, enkä paljon muistakaan sinihomejuustoista. Jälkkäri oli sitten oikein onnistunut, sopivan pieni, raikas ja minikokoinen fondant oli saatu pidettyä valuvana keskeltä. Voi kun minäkin osaisin! 


Tarjoilu oli ripeää, alussa tahti oli jopa nopea. Meille sanottiin, että menun syöminen vie kolme ja puoli tuntia, mutta kahden ja puolen tunnin kohdalla astuimme ulos Lahden myöhäiseen iltaan. Viinit tulivat pöytään oikea-aikaisesti, laseja tosiaan kinostui hieman pöytään. Talon leipävalikoima oli miellyttävä, joskin pitkää menua syödessään pitäisi muistaa, ettei leipää kannata pyytää lisää, olipa se kuinka hyvää tahansa. 

Kokonaisuus oli mallikas, mutta yhtään oikein suurta vaikutusta tehnyttä ruokalajia ei ollut. Kun mietimme, mihin toiseen ravintolakokemukseen voisimme verrata Rouxia, niin mieleemme tuli oman kotikaupunkimme Pöllöwaari, jossa olemme syöneet useita kertoja viime vuosina. Kyse on kahdesta noin saman hintaluokan paikasta ja myös ravintoloiden interiöörissä on samaa, mutta Pöllöwaari vetää kyllä pidemmän korren, mitä tulee salin työskentelyyn. Hitusen, mutta kuitenkin. 

Seitsemän ruokalajin maistelumenu viineineen ja alkujuomineen maksoi 322 euroa, mikä ei ole vähän. Ruoan osuus oli 156 euroa, juomien osuus oli vielä vähän enemmän. Itsepähän tilasimme. On hieno asia, että hyviä ravintoloita löytyy Helsingin, Tampereen ja Turun lisäksi muualtakin Suomesta. Roux on eittämättä yksi niistä hyvistä. 



Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Äkkiäsyötävä suklaamousse

Viikonloppu, mikä ihana juttu! Tänään saimme ruokapöytään Opiskelijan, joka arvostaa äidin kokkauksia. Häntä varten tein myös jälkiruokaa. Ohje, jonka löysin Ylen sivulta oli hieman hämmentävä, en ole ihan varma oliko lopputulos sellainen kuin piti. 

Puolen litran suklaamousse

  • 1 dl kermaa
  • 4 dl maitoa
  • 100 g suklaata
  • puolikas arkki liivatetta
  • 1 rkl konjakkia (oma lisäykseni)
Laita liivate kylmään veteen likoamaan. Kuumenna kerma pieneen kattilaan ja sekoita mukaan suklaa nappeina tai palasina. Kun suklaa on sulanut, lisää maito (ja konjakki) mukaan, vatkaa tasaiseksi. Lisää mukaan vedessä pehmentynyt liivate ja sekoita vielä. Kaada liemi sifoniin ja kierrä kansi tiivisteen kanssa tiukasti kiinni ja pursotintyllä paikalleen. Laita ilokaasupatruuna kahvan sisälle ja kierrä kiinni. Kun kaasu on purkautunut pulloon, ravista pulloa kymmenkunta kertaa rivakasti. Kierrä kahva irti ja laita tilalle metallikorkki. 

Käännä pullo ylösalaisin ja laita se vähintään tunniksi jääkaappiin. Minä laitoin pullon tällä kertaa ulos, siellä oli muutama aste pakkasta. Noin puolentoista tunnin kuluttua pursotin moussea laseihin. Se oli aivan mahdottoman ilmavaa ja niin hopustisyötävää, että viimeiset lusikalliset olivat jo lähes lientä. Hieman jäin miettimään, että oliko maidon ja kerman suhde oikea. Olisiko pitänyt olla enemmän kermaa ja vähemmän maitoa? Tai sitten kaksi kaasupatruunaa, tai pitempi kylmentymisaika? Mitä luulette? Maku oli hyvä, mutta liian nopeasti laskeva vaahto tämä oli tällaisena. 


Lisään ohjeen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni-välilehdelle, jonne kerään kaikki ilokaasuhommailuni. 

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

TryffDeli


Lahden ohitse tulee ajettua lukuisia kertoja vuoden aikana, eikä sinne yleensä ole mitään varsinaista asiaa. Viime viikonloppuna oikein tälläydyimme kaupunkiin tarkoituksella, eikä se tule jäämään ainoaksi kerraksi. Sunnuntaiksi olimme menossa Helsinkiin ja olin myöhässä ravintolavarauksen kanssa, emme päässeet lauantai-iltana Finnjäveliin, jonne ehdottomasti haluan Antin kanssa syömään. Niinpä tulin ajatelleeksi, että mitäpä jos jäisimmekin matkan varrelle Lahteen ja kokeilisimme vuoden 2016 ravintolaksi valittua Rouxia


En tietenkään muistanut, että Lahdessa on aivan tuota pikaa jotkut suksillalykkimiskisat, joten majoitukset olivat jo melkein täynnä. Hieman syletti maksaa Cumulus-huoneesta sellainen summa, mutta niinhän se on, että hotellibisneksessä rahat on otettava silloin, kun sitä on tarjolla. Ennen illan Roux-päivällistä kokeilimme kuitenkin jotain muuta.


Jo viime syksynä tutustuimme Lohjalla lahtelaisen TryffDelin mahtavaan tryffelivoihin ollessamme Sillä sipulin Merituulin ja Jukan kanssa syömässä Mikko Utterilla. Tuolloin otimme selvää TryffDelistä ja päätimme mennä käymään siellä, kun aikaa liikenisi. Antti ehti tehdä sen jo yksinään muutama viikko sitten ja palasi kotiin muutaman mielenkiintoisen tryffelituotteen kanssa. Olemme kokeilleet niistä jo voita ja hunajaa, mutta sinappipurkki  ja tahna taitavat olla vielä avaamatta. 



Nyt kokeilimme myös TryffDelin lounasta. Viihtyisä kahvila tarjosi tuona lauantaina vaihtoehtoina kyyttöpataa ja lihapullakeittoa ja me kokeilimme ne molemmat. Myös muutamia salaattivaihtoehtoja oli tilattavissa, sekä tietysti kahvia, teetä ja erilaisia leivonnaisia. Myyntihyllyissä löytyi erilaisia tryffelituotteita ja Lahti-aiheisia tuotteita, kuten kauniita tarjottimia. 


Molemmat lounasvaihtoehdot olivat maukkaita ja talon leipä juurevaa. Pidimme kovasti paikasta ja juttelimme hetken tryffelituotteiden käyttämisestä omistajapariskunnan kanssa. Oli mukavaa, että asiakkaita näytti riittävän ja etenkin murea kyyttöpata kävi kaupaksi. Suosittelemme lämpimästi Lahden torin laidalla olevaa TryffDeliä!


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Pikainen makkarapasta


Tämä nopea päivällinen on lautasella vartissa. Jäi vielä huomiseksi työlounaaksikin, joten tämä on ainakin neljän hengen annos.

Pastaa ja makkaraa

  • 250 g penneä
  • 4 pientä frankfurter-makkaraa
  • 1 punasipuli
  • noin 15 kirsikkatomaatteja, eri värejä
  • puolikas pienestä kesäkurpitsasta
  • palanen fetaa
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • persiljaa
Kuumenna pastavesi kiehuvaksi ja suolaa se kunnolla. Keitä pasta ohjeen mukaan. Pastan kypsyessä leikkaa sipuli ohuiksi suikaleiksi, puolita tomaatit ja viipaloi kesäkurpitsa mandoliinilla ohuiksi kiekoiksi. Kuullota sipulia hetkinen oliiviöljyssä, lisää mukaan tomaatit ja kesäkurpitsa. Kun kasvikset ovat hieman pehmenneet, kumoa ne lautaselle odottamaan ja paista sen jälkeen pannulla viipaleiksi leikkaamasi makkarat. Minä leikkasin makkarat vinottain viipaleiksi ja niistä tuli ihan sormenpään näköisiä pannulla. Sopisi ehkä halloweeniin. Lisää kasvikset takaisin pannulle ja sekoita, kypsennä vielä hetkinen. Kun pasta on kypsää, kumoa pastakin pannulle, sekoita ja ripottele pinnalle vielä kuutioiksi leikattu tai paloiksi murusteltu feta ja persilja. Pyöräytä myllyistä vielä ripaus suolaa ja pippuria. 

perjantai 17. helmikuuta 2017

Lohta ja appelsiinia Curtis Stonen tapaan


Satuin eilen vilkaisemaan pitkästä aikaa Masterchef Australiaa ja siellä oli menossa informatiivinen master class. Vieraana oli pitkänhuiskea Curtis Stone, joka kokkasi yleisön edessä nopean lohiaterian. Sitä minä heti kopioimaan tänään. 

Lohta, appelsiinia ja broccoliinia kahdelle

  • 2 annospalaa (noin 100-125 g) lohta
  • 2-3 appelsiinia
  • voita
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • broccoliinia
Aloita fileroimalla yksi appelsiineista ja purista appelsiinin keskustan mehut tarkkaan pieneen kattilaan. Purista sen verran appelsiineja, että mehua on kaikkiaan pari desiä. Minulla oli tosi mehukkaita appelsiineja, joten kolme riitti tähän ruokaan hyvin, yksi fileiksi ja kaksi mehuksi. 

Poista lohipalasta ruodot, vaaleat rasvaiset osat ja nahka. Ripota pinnalle hieman suolaa. Keitä appelsiinimehua kasaan niin, että sitä on alle desi, jätä odottamaan kattilaan. Siisti broccoliineista lehdet ja leikkaa päiden kuivahtaneet osat pois vinosti. Laita broccoliinit höyryyn kypsymään noin 3-4 minuutiksi. Sammuta liesi kattilan alta. 


Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja nokare voita. Paista lohipaloja ensin kolme minuuttia ensimmäiseltä puolelta ja sitten pari minuuttia toiselta puolelta. Keskiosa saa olla vielä hieman kuultava, mutta varo paistamasta kalaa liikaa. Nosta palat lautaselle ja peitä foliolla. 

Kuumenna pannulla (toisella tai nopeasti pestyllä kalanpaistopannulla) nokare voita ja öljyä ja nosta puoliksi kypsyneet broccoliinit pannulle, kääntele niitä hetki ja mausta suolalla ja pippurilla. 

Sekoita kokoonkeitettyyn appelsiinikastikkeen mukaan nokare voita ja kuumenna se uudelleen. Kokoa annos lautaselle asettamalla ensin lautaselle broccoliineja, siihen päälle annospala lohta, appelsiinilohkoja ja lopuksi pari lusikallista appelsiinivoikastiketta. Syö heti, kun kuvat on otettu. Nopea, yksinkertainen, hyvä ateria viikonlopun alkuun! Suosittelen.






torstai 16. helmikuuta 2017

Club Sandwich


Pidän sitä ihan hyvänä suorituksena, että päivällinen on pöydässä tunnin kuluttua siitä, kun olemme leimanneet itsemme ulos työpaikalta. Matka ei tosin ole pitkä, eikä kaupassa tarvinut käydä, mutta kuitenkin oli kiva päästä syömään pian. Tänään meillä oli nopeat club sandwichit ja niitä jäi vielä vähän huomiseksi evääksikin. 

Club Sandwich

  • paahtoleipää (terveellisempi leipä sopisi tietysti paremmin, mutta nyt mentiin sillä, mitä talosta löytyi)
  • pakkaus broilerin sisäfileitä
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • loraus oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • muutama tippa srirachaa
  • 1 pieni kurkku
  • salaatinlehtiä
  • majoneenia
  • lisää srirachaa
  • pekoniviipaleita
Sekoitin pienen marinadin sitruunamehusta, oliiviöljystä, srirachasta, suolasta ja pippurista ja laitoin kanapalat marinadiin. Paistoin kaasuliekkien päälle asetetulla parilalevyllä ensin pekoniviipaleet rapeiksi ja sitten nostin kanapalat parilalle kypsymään. Pekonit peittelin folioon odottamaan. Kun kanapalat paistuivat, kuorin kurkun ja leikkasin sen kuorimaveitsellä aivan ohuiksi suikaleiksi. Otin esille hieman salaatinlehtiä ja sekoitin srirachaa majoneesiin. Paahdoin leipäviipaleita ja sutaisin niiden pinnalle hieman maustettua majoneesia. Kun kanapalat olivat kypsiä, leikkasin ne ohuiksi suikaleiksi ja asettelin niitä leipäviipaleille pekonipalojen päälle. Siihen päälle sommittelin kurkkua ja salaattia ja nostin toisen leipäpalan kanneksi. Leikkasin leivät kulmittain kolmioiksi ja tökkäsin puutikun niiden läpi. Laitoin kaksi kolmioleipää samaan tikkuun ja söimme leivät hieman viikon töistä väsähtäneinä. Pari leipää jäi evääksikin, ne laitoin voipaperisiin pusseihin ja käärin folioon. 


tiistai 14. helmikuuta 2017

Iso kasa marenkeja


Minulla tahtoo aina kertyä jääkaappiin kananmunan valkuaisia, sillä käytän useammin pelkkiä keltuaisia kuin valkuaisia. Nyt kun taas lisäsin valkuaisvarastoja tehdessäni crème brûléeta, päätin viimein käyttää niitä poiskin. Kyselin Facebookissa, onko jollakin kokemusta marenkien paistamisesta kiertoilmalla ja sainkin nopeasti neuvoja, että kyllä onnistuu. 

Marengit

  • 5 kananmunan valkuaiset
  • 200 g tomusokeria
  • muutama tippa punaista elintarvikeväriä
Kuumensin uunin 90 asteeseen kiertoilmalla. Vatkasin ensin pelkkiä valkuaisia yleiskoneen kulhossa muutaman minuutin ja siivilöin sitten sekaan tomusokerin. Kun massa oli tanakkaa vaahtoa, lisäsin muutaman tipan elintarvikeväriä. Kaavin massan pursotinpussiin ja pursotin suurimmalla tähtityllallani massan niin sieviksi marenkiruusuiksi kuin osasin. Paistoin marenkeja 90 asteessa 90 minuuttia, avasin uuninluukun ja jätin pellit uuniin siksi aikaa, että ne uuni viileni. Marengit olivat ilmavia, rapeita, sopivia jälkiruokien koristeluun tai muuten vain napattavaksi vaikka kahvin kanssa. 

maanantai 13. helmikuuta 2017

Ihan vähän pekonia


Sunnuntainen päivällinen koostui täytetyistä paprikoista ja crème brûlèesta. Paprikoitten tekemiseen en etsinyt erityisempiä vinkkejä, kunhan täytin puolikkaat siitä, mitä jääkaapista löytyi. Lopputulos oli oikein maukas.

Täytetyt paprikat

  • 3 paprikaa
  • 2 pientä sipulia
  • 1 pieni kesäkurpitsa
  • 6 viipaletta pekonia
  • puolikas purkki kikherneitä liemessä
  • 1 purkki minimozzarellapalloja
  • suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
Kuumensin uunin 180 asteeseen kiertoilmalla (sattuneesta syystä). Leikkasin paprikat kahteen puolikkaaseen kannan kautta. Koversin valkoiset kalvot pois ja naputtelin kaikki siemenet leikkuulaudalle. Paistoin pekoniviipaleita hetken pannulla ja nostin ne sitten jäähtymään lautaselle ennen kuin leikkasin ne pikkupaloiksi. Silppusin sipulit ja raastoin kesäkurpitsan karkeaksi raasteeksi. Kuullotin sipulia ja kesäkurpitsaraastetta hetkisen pekoninpaistopannulla ja sekoitin silput yhteen pekonipalojen kanssa. Lusikoin mukaan kypsiä kikherneitä, mautoin seosta suolalla ja pippurilla ja jaon sen paprikanpuolikkaisiin. Pistelin pinnalle pieniä mozzarellapalloja. Öljysin lasivuoan ja asettelin täytetyt paprikat vuokaan. Paistoin paprikoita noin 40 minuuttia, kunnes paprikat olivat kypsiä ja juusto sulanut. Söimme kumpikin kaksi puolikasta ja kaksi jäi vielä huomiselle työlounaaksi. 



sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Fysiikan lait


Sous vide-kokeiluni jatkuvat. Tänään oli vuorossa valmistaa crème brûlée sirkulaattoria käyttäen. Siitäpä tulikin aika sähellys. Sansairen sivuilla on paljon erilaisia reseptejä kokeiltavaksi, myös jälkiruokiin. Osa ohjeista on hieman viitteellisiä, mutta minuahan se ei hidasta. Kuvittelen siinä vaiheessa tietäväni jo aivan tarpeeksi. 

Puolitin ohjeen ja sitten pitikin etsiä sopivia tiiviitä purkkeja. Halusin kokeilla pieniä Weckin purkkejani, jotka ovat niin sieviä, että ne voisi syödä, jos lasin syöminen olisi järkevää. Niitä purkkeja minulla on vain kaksi ja kolmanneksi otin Fidon pienen purkin. 

Crème brûlée sirkulaattorilla

  • 2 dl kermaa
  • 0,75 dl maitoa
  • 3 keltuaista
  • ripaus suolaa
  • 2 rkl sokeria
  • 1 tl jauhettua vaniljaa
Laitoin sirkulaattorin lämmittämään vettä 82 asteiseksi. Erottelin keltuaiset ja laitoin ne pieneen kulhoon odottamaan. Mittaisin kerman ja maidon kattilaan ja kuumensin ne yhdessä vaniljajauheen kanssa melkein kiehumispisteeseen. Jätin seoksen hieman jäähtymään. Lisäsin keltuaisiin ripauksen suolaa ja sokerin ja vatkasin ne keltaiseksi vaahdoksi. Kun kermaseos oli hieman jäähtynyt, kaadoin sen mukaan keltuaismassaan ja vatkasin seoksen tasaiseksi. 

Kaadoin massan kolmeen pieneen purkkiin, jotka suljin tiivisteellä ja kansilla hyvin. Weckin purkeissa on irralliset metallisulkimet ja Fidossa sellainen patenttilukkosysteemi. Mikäli ymmärsin ohjetta oikein, purkkien piti olla vedessä kokonaan upoksissa. Jos käyttäisi jotain avoinaista annosvuokaa, se pitäisi virittää kattilaan niin, ettei astian pinta ole vedessä. Tämä aiheuttaisi kyllä ongelman, sillä kattilassa tulee olla vettä riittävästi, ettei sirkulaattori haukkaa ilmaa ja sulje itseään automaattisesti. Eikä veteen oikein voi viritellä mitään umpinaisia astioitakaan korokkeiksi, sillä silloin veden kierto häiriintyisi. Niinpä sitten uskaltauduin laittamaan purkit veteen. Fidon purkki asettui nätisti kattilan pohjalle, mutta Weckin purkki aukesi välittömästi, kiinnikkeet lähtivät heti irti, kansi aukesi ja vanukasmassa levisi veteen. Kivaa!

Purkki äkkiä pois vedestä, sirkulaattori kiinni ja pois kattilasta, ettei veteen sekoittunut massa menisi sirkulaattorin sisälle. Äh, että minua harmitti. Onneksi en ehtinyt laittaa kuin yhden Weckin purkin veteen. Siivosin kattilan ja sirkulaattorin, laitoin uuden veden kuumenemaan.

Onneksi minulla oli kulhossa vielä pikkuisen massaa jäljessä ja löysin jääkaapista toisen Fidon purkin, siellä oli vain vähän aiemmin tekemääni maustevoita. Pesin purkin huolella ja kaadoin sinne kaikki jäljellä olevan massan toisesta Weckistä ja kulhosta. Sitten yritin uudelleen. Laitoin molemmat patenttikantiset purkit veteen ja olin jo melkein iloinen. 

Hetken kuluttua kurkistin kattilaan ja purkkien kohdalla oli pieni ilmakuplavana pinnalle. Jotenkin minä unohdin kaiken, mitä minulle on joskus kerrottu koulussa tämänkaltaisista asioista ja ajattelin, että purkkeihin vuotaa juuri hyvää vauhtia vettä. Nostin purkit vedestä ja aloin kiukutella itsekseni. Antti tuli katsomaan mikä on hätänä. Selitin, etteivät purkit pidä vettä, vaan niihin tihkuu koko ajan vettä massan sekaan. Antti tuumi hetken ja sanoi sitten, että eihän niihin mene vettä, vaan niistä tulee ilmaa pois. Se on juuri sitä umpioimista. Jestas, että oli käänteisviisas olo. Asensin purkit uudelleen veteen ja katsoin mitä tapahtuu. Niin juuri siellä tapahtui kuin Antti sanoi, ilma pakeni purkeista. 

Ohjeen mukaan massaa piti kypsentää 70 minuuttia 82 asteessa ja sen sitten teinkin. Nostin purkit tämän ajan kuluttua ulos jäähtymään. Massa oli hyytynyt oikein hyvin. 


Purkkien avaaminen oli hieman työlästä. Ne olivat niin tiukkaan umpioituneet, etten minä saanut niitä avattua. Onneksi taloudessa on polkupyörämies ja hänen varastoistaan löytyi rengasrauta, jolla purkit avautuivat nätisti. Rautaa tämä vekotin ei suinkaan ollut, vaan muovia. Antilla oli niitä useita, joten sain keittiöön yhden niistä vakituiseen auttamaan purkkien avaamisessa. 



Söimme vanukkaat jälkiruokana paahdetun sokerikannen ja muutamien marjojen kanssa. Rakenne oli erinomainen, makeutta oli sopivasti. Mutta eipä tämä nyt ollut mikään sellainen kokeilu, että alkaisin tästä lähin aina tehdä crème brûlèen sirkulaattorilla. Purkkien kanssa pelaaminen ja kuumaan veteen laskeminen ja sieltä nostaminen olivat hieman työlästä. Kyllä minä mieluummin teen tämän jälkkärin vaikka Crock Potissa tai painekattilassakin. Mutta tulipa kokeiltua ja älyttyä mitä EI kannata tehdä. 


Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sous vide-välilehdelle, jonne kerään kaikki onnistuneet ja myös vähemmän onnistuneet sirkulaattorikokeiluni. 

perjantai 10. helmikuuta 2017

Eivät viikot ole veljeksiä



Viikot eivät ole veljeksiä, eivät todellakaan. Eivät edes serkkuja. Vuorotteluvapaan viikot olivat leppoisia ja rentoja, lähes joka päivä pukeuduin ja kampasin hiukset. Nyt on takana kaksi viikkoa töissä ja joka päivä on pitänyt pukea ja kammatakin! Nyt alkavat muodollisuudet olla voiton puolella ja toivon mukaan ensi viikon lopulla saan taas tehdä hommia omaan laskuun, eikä minun perään tarvitse kenenkään katsoa. Tosin meillä töissä toimii peräänkatsomiskulttuuri aina ja kaikkien suhteen, pidämme toisistamme huolta. Se on hienoa, se on syy miksi siellä haluaa ollakin, kun töitä on kuitenkin tehtävä.



Perjantai ei tuntunut koskaan tulevan, jo alkuviikosta päätimme, että perjantaina syömme jotain oikein hyvää. Se joku hyvä oli pieni purkki kaviaaria, jonka Antti kävi ostamassa Finlandia Caviarista käydessään viime kuun lopulla hakemassa Opiskelijan tämän saapuessa ulkomaanvaihdostaan. Samalla matkalla Antti kävi Lahdessa Tryffdelissä. Olimme saaneet sieltä hankittua tryffelivoita Lohjalla Mikko Utterin ravintolassa marraskuussa Silläsipuleiden kanssa illastaessamme. Tältä tammikuun reissulta jääkaappimme nollalaatikkoon päätyi pieni rasia kaviaaria ja toinen pieni rasia huumaavan tuoksuista tryffelivoita. Niiden ympärille sommittelimme viikonlopun kunniaksi pienen alkuruoan. Juomana meillä oli Suomi 100-viinisarjan samppanja Ayala. Pullon kaunis Tove Janssonin freskosta otettu kuva-aihe kruunasi illan. Nyt on hyvä istua sohvan nurkassa, kuunnella takavuosien lempilevyäni, Tuomari Nurmion Karaokekuningasta ja tietää, että edessä on kaksi vapaapäivä, ihan oikeaa tavallista vapaapäivää!









maanantai 6. helmikuuta 2017

Risotto kolmelle


Viikonloppuna söimme alkuruoaksi risottoa, johon hyödynsin edellisillan lohiaterian loppuja. Käyttämäni liemi oli tummanpuoleista, joten risottoon tuli hieman synkkä värisävy, mutta maku oli mitä parhain. 

Risotto kolmelle alkuruokakoossa

  • 100 g risottoriisiä
  • oliiviöljyä
  • puolikas punasipuli
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 0,5 litraa lientä + vettä lisäksi
  • sahramihippuja
  • suolaa ja pippuria
  • 30 g voita
  • pieni pala parmesaania raastettuna
  • 100 g jokiravun pyrstöjä
  • muutama pala edellisillan sous vide-kypsennettyä lohta
  • persiljaa
Sulatin liemikalikan pienessä kasarissa ja lisäsin sinne sahramihiput.  Otin lähettyville vettä kannussa siltä varalta, ettei liemi riittäisi. Otin jokiravun liemestään siivilään valumaan ja lohipalat valmiiksi lautaselle. Silppusin sipulin oikein pieneksi ja lorautin paksupohjaiseen kattilaan oliiviöljyä. Kun öljy oli kuumaa, laitoin sipulit kypsymään öljyyn. Sekoittelin koko ajan. 

Hetken kuluttua lisäsin riisit kattilaan ja kuullotin niitä muutaman minuutin koko ajan sekoitellen, pitää olla varovainen, ettei riisi pala. Seuraavaksi kaadoin mukaan valkoviinin ja jälleen sekoittelin, kunnes viini oli lähes kokonaan imeytynyt ja haihtunut pois. Sen jälkeen aloin lisätä kuumaa lientä kauhallinen kerrallaan, sekoitin koko ajan. Aina kun liemi oli imeytynyt melkein kokonaan riisiin, lisäsin uuden kauhallisen. 

Noin 20-25 minuutissa riisi oli lähes kypsää, maistelin sitä aika ajoin riisinjyvä kerrallaan. Riisin pitää olla vielä napakkaa, muttei saa olla kovaa sisältä. Riisin kypsyessä käytin kalapaloja pannulla. Kun riisi oli juuri ja juuri kypsää, lisäsin mukaan voin ja raastoin juuston joukkoon. Sekoitin taas ja lisäsin kattilaan ravut. Maistelin ja laitoin vielä suolaa ja pippuria. Annokseen laitoin risottokeon päälle palan lämmitettyä lohta. 

Risotto oli kyllä hyvin maukasta, riisi juuri sopivan kypsää. Ainostaan synkähkö väri jäi hieman harmittamaan. Tästä määrästä söimme kolmella hengellä alkuruokana juuri tarpeeksi risottoa. 

Melko tummaa lientä

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Nuhaa aiheuttava tähdenlentokeitto



Tänään oli ensin sellainen olo, että nyt ei kyllä jaksa tehdä ruokaa. Olin jo aikeissa ottaa pienet päiväunet, kun muistin meillä olevan nollalaatikossa vielä pikkuisen nyhtölammasta. Vihanneslaatikko oli aika tyhjä, mutta jotain sieltäkin löytyi ja päiväunien sijaan sommittelin pienen keiton tähdenlentoteemalla. 

Nenää valuttava tähdenlentokeitto kahdelle

  • noin 150 g nyhtölammasta
  • loraus oliiviöljyä
  • 0,5 l tummaa lihalientä
  • 1 porkkana
  • 1 pieni kesäkurpitsa
  • puolikas punasipuli (jäi eiliseltä)
  • 2 pientä tomaattia
  • 1 rkl soijakastiketta
  • puolikas punaisesta chilistä
  • pussinpohja jotain pienikokoista pastaa
  • puolikas pienestä pakastehernepussista
  • vettä
  • suolaa ja pippuria
  • persiljaa ja timjamia
Sulatin kattilassa lihaliemipalikan ja lisäsin vettä sen verran, että kattila oli puolillaan. Leikkasin sipulin suikaleiksi ja kuorin porkkanan. Viipaloin porkkanan ja kesäkurpitsan mandoliinilla ohuiksi kiekoiksi ja leikkasin chilin silpuksi. Tomaatit leikkasin muutamaan palaan. 

Kuumensin öljytilkan pannulla ja kippasin lammasnyhdöt pannulle, sekoittelin ja irrottelin suikaleita toisistaan. Lisäsin nyhteisiin hieman suolaa ja pippuria ja kaadoin lihat kattilaan. Käytin sitten pannulla sipulia, porkkanoita, kesäkurpitsaviipaleita, tomaattilohkoja ja clihiä. Lisäsin ne kattilaan, sekoittelin ja laitoin mukaan pastan ja herneet. Annoin keiton kiehua muutamia minuutteja, kunnes pasta oli kypsää, ohuet vihannesviipaleet kypsyivät nopeasti. Maistelin keittoa ja lisäsin hieman soijaa ja pippuria. Annoksen päälle ripottelin hieman persiljaa ja timjamia. 

Olipa lämmittävää keittoa. Se lämmitti mieltä, että kaapeista meni loppuun mitättömät pussinpohjat pastaa ja herneitä, sekä pitkään haudutettu lammas. Kuumaa keittoa syödessä alkoi nenä vuotaa, mutta ei se mitään. Huomiselle jäi vielä pienet lounasannokset. Nyt niitäkin voi taas jemmata kummallekin, kun minäkin käyn jälleen töissä noin 5 kertaa viikossa. 


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki hävikistä herkuksi-teemaiset postauksemme. 

perjantai 3. helmikuuta 2017

Töihinpaluulohta


Tänään kokeilimme viikonlopun aluksi sous vide lohta taas hieman uudella tapaa. Näin jostain videon tai artikkelin siitä, miten lohen rakenne pysyy pehmeänä, eikä siitä karkaa niin paljon sitä jotain valkoista ainetta, jota usein lohesta kypsennyksessä karkaa. En vieläkään muista miksi sitä sanotaan. 

Heti töiden jälkeen laitoin Sansairen lämmittämään vettä 50-asteiseksi. Leikkasin noin 800 g lohifileen tasareunaiseksi ja neljään annospalaan. Ripotin niille hieman suolaa ja pippuria ja raastoin pinnalle sitruunankuorta. Nostin palaset omiin puolen litran minigrip-pusseihinsa, kaadoin pusseihin noin puoli desiä oliiviöljyä. Suljin pussit ilmansyrjäyttämismenetelmällä. 

Kun sous vide-kypsennyspussiin tulee nestettä, sitä ei voi ainakaan minun käytössäni olevalla vakuumikoneella sulkea tiiviisti, vaan täytyy turvautua tähän toiseen menetelmään. Siinä pussi lasketaan veteen avonaisena varovasti niin lähelle pussin suuta, kuin uskaltaa ilman, että vettä pääsee pussiin. Pussi suljetaan tiiviisti ja sitten annetaan sen olla tavalliseen tapaan kuumassa vedessä. Varalta kiinnitin pussit pyykkipojalla kattilan reunaan. Näin alhaisilla lämmöillä kuin nyt käytin, ei kattilasta tullut niin kuumaa, että pussi sulaisi, vaikka osuisikin kattilan reunaan. Korkeammissa lämmöissä, joita käytetään vihanneksille (noin 85 astetta), pussien täytyy olla irti kattilan reunasta vedenpinnan yläpuolella. Jos käyttää muovilaatikkoa, se ei varmaan kuumene liikaa. 


Annoin lohipalojen olla vedessä noin 50 minuuttia. Minimiaika olisi ollut 35 minuuttia ja aina noin neljään tuntiin lohi pysyisi suht samanlaisena, ennen kuin se alkaisi menettää rakennetaan ja muuttuisi jonkunmoiseksi mössöksi. 

Lohen lisäkkeeksi tein wokkinuudeleita omasta tai asiakkaan päästä. En ole ollenkaan tuttu wokkikokkaamisen kanssa, mutta hankin joku aika sitten wokkipannun pitkästä aikaa. 

Nuudeli-vihanneswokki lohen kaveriksi

  • iso loraus wokkiöljyä (mitä lie kovaa kuumuutta kestävää öljyä)
  • 1 pieni kesäkurpitsa
  • 1 porkkana
  • 1 punasipuli
  • 1 punainen suippopaprika
  • 1 tl valkosipulitahnaa (tuubin loput)
  • 1 pieni nippu täysjyvänuudeleita (spagetin oloisia)
  • 1 rkl kalakastiketta
  • 1 sitruunan mehu
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta persiljaa ja basilikaa (nippujen loput ennen kompostia)
  • seesaminsiemeniä
Kiehautin nuudeleita suolalla maustetussa vedessä pari minuuttia ja kaadoin ne siivilään ja sen jälkeen lautaselle odottamaan. Leikkasin sipulin ja paprikan suikaleiksi. Kuorin porkkanan ja veistelin sen samalla kuorimaveitsellä ohuiksi suikaleiksi, samoin kesäkurpitsan. 

Kuumensin öljyä (minulla oli pullo jossa etiketin mukaan oli wokkiöljyä, en oikein tiedä mitä öljyä se oikein on) uudella wokkipannullani. Kun öljy alkoi melkein savuta, kippasin pannulle sipulit, valkosipulitahnan ja paprikasuikaleet. Sekoittelin hetken aikaa ja lisäsin mukaan kesäkurpitsa- ja porkkanasuikaleet. Sekoittelin niitäkin jonkun aikaa. Kaadoin mukaan esikypsennetyt nuudelit ja kuumensin ne. Maustoin seoksen kalakastikkeella, suolalla, pippurilla, sitruunamehulla ja lopuksi sekoitin mukaan persiljasilpun ja kunnon ripauksen seesaminsiemeniä.

Asettelin wokkiseosta keoksi lautaselle ja nostin sen päälle lohipalan, jonka olin ottanut pois vesihauteesta talouspaperipalan päälle, johon imeytyi ylimääräinen öljy. Annoksen pinnalle ripottelin vielä hieman basilikaa, koska sitä nyt sattui olemaan. Olisi ollut kivannäköistä, jos olisin muistanut vielä sirotella pinnalle seesaminsiemeniä, mutten muistanut.

Tämä ruoka oli todella hyvä  työviikon päätösateria. Kasviksissa oli mukavasti makua, väriä ja purupintaa, lohi oli aivan loistavan hyvää. Öljyn ansiosta sen rakenne oli vielä parempi kuin aikaisemmat sous vide-loheni, pinta oli houkuttelevamman näköinen ja kalan syyt erottuivat hyvin. Pidimme todella paljon! Kaksi kypsentämääni lohipalaa otin aterian jälkeen pusseistaan pois, irrotin nahkan ja laitoin palat jääkaappiin huomista alkuruokaa varten. 


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sous vide-välilehdelle, jonne kerään kaikki aiheen postaukset.