perjantai 24. marraskuuta 2017

Porukoitten kaa


Aikuisissa lapsissa on monia hyviä puolia, he ovat muuttaneet pois kotoa ja silti he jaksavat vielä neuvoa äitiä vaikkapa tietotekniikan  kanssa. Heidän kanssaan voi käydä henkeviä keskusteluja ja tavata lounaitten tai museokäyntien parissa. Tällaiselle yhdistelmäreissulle Opiskelija lähti porukoitten kaa keskiviikkona, kun suuntasimme Mänttään Serlachius-museoihin. Museokortti tykkää, että sitä käytetään ja mehän käytimme. 

Kävimme kesällä mukavalla retkellä muiden blogaanien kanssa Mäntässä ja silloin näimme jo Riiko Sakkisen Rajat kiinni-näyttelyn. Se jätti ahdistuneen vaikean olon, mikä on ihmiselle toisinaan erittäin tervetullut olotila. Olin mielissäni, että näyttely oli siellä edelleen ja tutkimme sitä hyvän aikaa, sama olotila valtasi mielen nytkin, mikä ei tee toistamiseenkaan huonoa. 


Jiri Gellerin riemastuttava FUCK THE WORLD!-näyttely sitten vei mielialat korkeammalle, näkisin myös sen mielelläni toisenkin kerran. Kävimme katsomassa vanhan puolenkin näyttelyt, vaikka tällä erää minä en niistä niin kauhean paljon perusta. 


Synkkänä marraskuun keskiviikkona museoissa ja ravintola Göstassa ei väkeä juuri tungeksinut. Siksi pidänkin hienona juttuna, että myös sellaisena päivänä ravintola on auki ja istuimme lounaalle museokierrosten jälkeen. Olemme syöneet monta kertaa Göstassa ja joka kerta lähteneet tyytyväisinä. Tällä kertaa söimme taidemenun kolmeosaisena. Minä ja Opiskelija otimme alkuruoaksi kurpitsakeittoa, Antti otti kylmäsavulohta. 



Pääruoka oli ikävä kyllä hieman haalea karitsanpotka, joka oli murea ja maistuva, mutta olisi saanut olla lämpimämpi. 


Jälkiruoka oli erinomainen kimara mustaherukkaa, suklaata ja kakkua. Ruokajuomana nautimme vain vettä ja kolmen hengen lounas maksoi 138 euroa. 


Tarjoilu on Göstassa aina ystävällistä riippumatta siitä onko paikka täynnä vai tyhjä. Aiomme vastakin syödä siellä jokaisella vierailulla. Olen aivan ällistynyt ja onnellinen siitä, että Serlachius-museot ovat muodostuneet niin loistavaksi kulttuurikohteeksi keskelle ei mitään. Anteeksi mänttäläiset, mutta on sinne aika pitkä matka, muttei liian pitkä. 




Koska Opiskelija ei ollut käynyt Gustaf-museossa, poikkesimme sinnekin. Paperiperkele-näyttely ei oikein meitä kahta enää jaksa monennella kerralla kiinnostaa, mutta kävimme senkin pikaisesti ennen kuin katselimme koko reissun parhaan osion, Ville Lenkkerin Pikkukaupungin sairaskertomus-näyttelyn. Se oli jotenkin niin mahtava, minulta loppuvat ylisanat. Humoristinen, melankolinen, sarkastinen, hassu, surullinen ja teknisesti loistava. Jollei minkään muun vuoksi, niin tämän näyttelyn takia Mänttään kannattaa poiketa, näyttely jatkuu aina 20.5.2018 asti ja on kuulema ollut viime kesän avajaisista asti hyvin suosittu. 

Aika hieno rakennus tämä pääkonttori
Kotimatkalla kävimme vielä Korpilahden Höyrygalleriassa hieman ostoksilla. Täydensimme Paula Ruuttusen valmistamien keramiikkakuppien kokoelmaa. Niitä oli niin monelaisia ja mielestäni valitsin kaksi aivan erilaista kuin kaksi Antin aiemmalla valitsemaa. Kotona huomasin, että makumme ovat aivan identtiset, sillä niin tarkkaan kuin voi, olivat kaksi uutta kuppia niin samanlaisia kuin kaksi aiemmin hankittua. Sointuvatpa hyvin keskenään. Teki mieleni ostaa myös kauniin sininen teekannu, mutta tällä kertaa vastustin kiusausta, sillä juomme teetä tosi harvoin ja kannu oli aika kallis. Mutta kaunis!


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Mustikkamuffinit 30 päivän taikinasta


Muutama vuosi sitten touhusin omatekoisen keittokirjahaasteen parissa, mahtoiko se olla vuonna 2013? Minulla oli neljä brittikirjaa, joista minun piti kokata jokaisesta 12 ohjetta ja aikaa oli vuosi. Ette varmaan hämmästy, jos muistutan menneeni 11 kuukautta hyvin vähin ponnistuksin ja sitten urakoineeni vähintäänkin kyseenalaisin keinoin haasteen loppuun vuoden viimeisinä tunteina. Se oli hullunhommaa. Yksi kirjoista, joita käytin, oli silloisen lempikokkini, Rachel Allenin kirja. Pidän siitä kirjasta vieläkin. Minulla on hyllyssäni monta muutakin Rachelin kirjaa, joista yksi pääsi tänään mukaan menossa olevaan, hieman rennompaan keittokirjahaasteeseen, jonka Minna ku ite tekee-blogista aloitti kesällä. Siinä kokataan jokaisesta blogaanin keittokirjahyllyn kirjasta edes yksi ruoka ja koska tällä haasteella ei ole takarajaa, se ei todennäköisesti koskaan lopu. 


Tällä kertaa käytin Rachel Allenin kirjaa Bake, joka nimensä mukaisesti käsittelee leipomista. En ole siitä muistini mukaan tehnyt koskaan mitään, vaikka kirja on ollut hyllyssäni ainakin 5 vuotta. Olin halukas tekemään jotain leivonnaista, johon tulisi mustikkaa ja Rachelin kirjasta löytyi apu tähän kutinaan. Jo ohjeen nimi, 30-day muffin recipe kuulosti niin hyvältä tai sitten vatsataudilta, että kokeiltavan tuota oli.

30 päivän muffinitaikina

  • 3 kananmunaa
  • 125 g tummaa sokeria (käytin muscovadoa)
  • 100 g valkoista sokeria
  • 0,5 l maitoa
  • 1,25 dl auringonkukkaöljyä
  • 1 tl vaniljatahnaa (uute oli loppu)
  • 300 g vehnäjauhoja
  • 0,5 tl suolaa
  • 2 tl ruokasoodaa
  • 160 g täysjyvävehnäjauhoja (käytin jotain mitä lie hieman karkeita jauhoja)
  • 25 g leseitä (käytin ruisleseitä ja ne ovat niin kevyitä, että 25 g on melkoinen kasa!)

Mustikkaosuus

  • 400 g ylläolevista aineksista tehtävää taikinaa
  • 75 g mustikoita
  • koristeluun tomusokeria

Teeskentely

  1. Kuumenna uuni 180 asteeseen.
  2. Ota esille muffinipelti ja laita sen kolosiin 6-10 muffinipaperia, minkä kokoisia nyt aiotkin tehdä. (minä tein 6 aika isoa muffinia)
  3. Mittaa yleiskoneen kulhoon sokerit ja riko mukaan kananmunat. Vatkaa seos kuohkeaksi.
  4. Mittaa jauhot omaan kulhoonsa, lisää mukaan leseet, sooda ja suola, sekoita kunnolla. 
  5. Mittaa maito ja öljy kannuun ja kaada sokerivaahtoon, sekoita tasaiseksi.
  6. Sekoita mukaan kaikki keskenään sekoitetut kuivat aineet ja vatkaa vain sen verran, että taikina on tasaista. 
  7. Erota 400 gramman osuus taikinaa, tai jos et viitsi punnita, silmämääräisesti noin 4 dl. 
  8. Kaada loppu taikina kannelliseen rasiaan tai kannuun ja laita jääkaappiin. 
  9. Sekoita kulhossa olevaan satsiin mustikat ja lusikoi taikina muffinimuotteihin, noin 2/3-täyteen. 
  10. Paista noin 15-20 minuuttia. 


Minä käytin pakastemustikoita, ne ovat sen verran kosteita, että pursuivat taikinasta esille ja tekivät muffineista aika rumia, olisivat sopineet hyvin halloweeniin. Koristelin hieman tekeleitäni tomusokerilla. Rachel lupaa, että taikina säilyy jopa 30 päivää jääkaapissa ja niitä voi paistella vaikka parikin kerrallaan aamiaiselle. En nyt sitten tiedä, kuinka taloudellista se olisi kuumentaa uunia kahta muffinia varten, mutta aion nyt ainakin parilla eri lisukkeella kokeilla näitä. Kirjassa on mustikkamuffinien lisäksi esimerkiksi banaani-vaahterasiirappimuffineiden ja raparperi-mansikkamuffineiden ohje. Sama taikina, eri lisukkeet, eri maku. Taikina itsessään on oikein hyvän makuista. Kerron sitten kuinka seuraavien kokeilujen kanssa käy ja onko taikina oikeasti pitempään hyvänä säilyvää. Mustikkamuffineissa oli aavistuksen terveellinen maku, johtuen leseistä ja täysjyväjauhoista, mutta ei kai se kauheasti haittaa?


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukseni. 

maanantai 20. marraskuuta 2017

Sämpylät kuumalla kivellä

Paistoin aamiaiselle sämpylöitä, joiden taikinaan laitoin polttoaineeksi hunajaa. Taas meni yksi purkki Humppahunajata tyhjäksi, toivottavasti vielä ainakin yksi löytyy kaapista. Jokisen valinnassa ei näytäkään olevan sitä nyt valikoimissa. 

Hunajasämpylät (16 kpl)

  • 2 rkl hunajaa
  • 0,5 l vettä
  • 1 pussi kuivahiivaa (11 g)
  • 2 tl suolaa
  • 0,5 dl rypsiöljyä
  • 1 dl ruisrouhetta
  • noin 8-10 dl sämpyläjauhoseosta (en mitannut, mutta näppituntumalla)
Ensin kiehautin hieman vettä ja kaadoin sen hunajapurkkiin saadakseni kaikki loputkin hunajat käyttöön. Laitoin kannen purkkiin ja huljuttelin purkkia ja annoin hunajan liueta veteen. Kun purkki näytti puhtaalta, kaadoin veden mittakannuun ja lisäsin vettä sen verran, että sitä oli puoli litraa. Kaadoin veden yleiskoneen kulhoon ja sekoitin mukaan pussillisen kuivahiivaa, suolan ja öljyn, ruisrouheen ja noin 1,5 dl sämpyläjauhoja. Vispilöin seoksen tasaiseksi velliksi ja jätin ottamaan vauhtia siksi aikaa, että tyhjensin tiskarin. 

Lisäsin sitten velliin jauhoja muutamassa erässä niin, että kulhoon muodostui tahmea taikina, jätin sen tarkoituksella aika pehmeäksi. Annoin koneen vaivata taikinaa noin 10 minuuttia. Peitin kulhon kertakäyttöisellä suihkumyssyllä ja jätin taikinan kohoamaan siksi aikaa, että katsoin internetistä kaiken uuden, mitä yön aikana oli tullut.

Kumosin reippaasti kohonneen taikinan noin 45 minuuttia myöhemmin jauhotetulle tarjottimelle. Olin jo reippauksissani kattanut aamiaispöydän, eikä leivinlautani mahdu työtasolle, Nanna kyllä tietää miksi. Niinpä muotoilin taikinan muovisella tarjottimella, se on helppo siivota leipomisen lopuksi ja laittaa koneeseen. 


Leikkasin taikinan kahteen pötköön ja kummankin pötkön kahdeksaan palaan. Asettelin palat ympyrän muotoon leivinpaperille ja laitoin uunin kuumenemaan 200 asteeseen kiertoilmalla. Uunissa kuumeni mukana mainio leipäkivemmekin, sillä saa leipien ja sämpylöiden paistamiseen lisäpotkua. 

Kun uuni oli kuuma ja sämpylät kohonneet paperin päällä lähes kiinni toisiinsa, nostin painavan leipäkiven pelteineen pois uunista. Luiskautin sämpylät papereineen päivineen kuuman kiven päälle. En halunnut nostella niitä enää erikseen suoraan kiven päälle, se olisi vienyt liikaa aikaa ja sotkenut nätin kohoamisen. Paistoin sämpyläympyrääni noin 12 minuuttia, kunnes sämpylöiden pinta oli kauniisti ruskettunut ja pyörylä näytti hyvältä ja kypsältä. 


Erinomaisia, pehmeitä sämpylöitä näistä tuli, mutta kyllä minä kaipaan Juurakon Huldaa ja sillä saatavaa rapeaa kuorta. 

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Hirveää salaattia

No ei sentään ollut hirveää salaattia, vaan salaattia ja hirveä. Perjantain päivälliseltä jäi hyvää hirven ulkofilettä ja tänään se pääsi salaatin kanssa samalle vadille. Ei hullumpi tähdenlento.

Paistisalaatti hirven ulkofileestä

  • muutama viipale hirven ulkofilettä
  • 4 perunaa
  • 10-12 pikkuista ruusikaalia
  • nokare voita paistamiseen
  • 2 kananmunaa
  • pätkä kurkkua
  • pieniä erivärisiä tomaatteja
  • timjamia
  • suolaa ja pippuria
  • parmesania ohuina lastuina
  • salaatinlehtiä
  • rucolaa
  • viinisuolaheinää
Höyrytä perunat ja leikkaa ne kuumina lohkoihin. Keitä kananmunat ja leikkaa nekin lohkoiksi. Halkaise ruusikaalit. Sulata kahdella pannulla nokareet voita ja paista toisella perunat jokapuoleltaan rapeiksi, mausta suolalla ja pippurilla. Käytä ruusukaalipuolikkaat toisella pannulla niin, että ne saavat kauniin paistopinnan, mutta eivät kypsy ihan kokonaan. Tai tee paistohommat peräkkäin samalla pannulla, se säästää tiskiä. 

Asettele laakealle vadille ensin salaatinlehtiä, rucolaa ja viinisuolaheinää. Sommittele mukaan tomaatteja, kurkkua viipaleina, kananmunalohkoja ja paistetut perunat ja ruusukaalit. Päällimmäiseksi nosta hirviviipaleet ja veistä parmesanista läpinäkyvän ohuita lastuja. Ripottele mukaan karpaloita ja tuoretta timjamia, kierrä myllystä hieman suolaa ja pippuria. 


Lisään tämän postauksen CampaSimpukan yläreunan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki hävikinvähennysaiheiset postauksemme.




lauantai 18. marraskuuta 2017

Lihapullakeitto


Puolessa tunnissa saa hyvin keiton alulle, kunhan kuorii ja pilkkoo rivakasti. Minestronea mukaileva soppa valmistui työporukan syötäväksi, jäipä iltavuorolaisillekin. 

Lihapullakeitto noin kuudelle

  • 500 g naudan jauhelihaa
  • 1,25 litraa vettä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 4 perunaa
  • 6 porkkanaa
  • 4 tomaattia
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • tomaattipyrettä
  • nippu kevätsipulia
  • 1 kesäkurpitsa
  • 150 g pastaa
  • nippu lehtikaalia
  • tuoretta timjamia ja persiljaa
  • suolaa ja pippuria
  • pizzamaustetta (jotain kuivia yrttejä oleva purnukka työpaikan maustekaapissa)
Laitoin vettä kiehumaan ja mukaan kasvisliemikuution. Kuorin perunat ja porkkanat ja leikkelin ne pieniksi kuutioiksi, kesäkurren ohuiksi viipaleiksi. Tomaatit pilkoin isohkoiksi paloiksi ja laitoin kuumalle pannulle oliiviöljytilkan kanssa. En oikein tiedä miksi niin tein, mutta kumminkin tein. Annoin tomaattien hieman kypsyä pannulla ennen kuin nakkasin ne kattilaan muiden kasvisten  ja tomaattipyreen kanssa. 

Sekoitin kulhossa jauhelihaan suolaa, pippuria ja pizzamaustetta. Pyöritin jauhelihan pieniksi lihapulliksi ja paistoin yhden tarkistaakseni maun. Se oli ihan ok, joten paistoin nopsasti kaikki pullat ja lisäsin ne keittokattilaan. Silppusin lehtikaalin, timjamin ja persiljan ja sekoitin ne keittoon. Kaadoin mukaan pastaa ja lisäsin hieman vettä, pari desiä ehkä. Jätin keiton poreilemaan lempeästi noin puoleksi tunniksi. Sitten olikin jo lounasaika. 

perjantai 17. marraskuuta 2017

Hirven ulkofile Meater-mitattuna


Viikon varsinaiseksi ruokapäiväksi muotoutui perjantai työperäisistä syistä, hankin jo alkuviikosta vakumoitua hirven ulkofilettä. Laitoimme sen eilen marinadiin vakuumiastiaan.

Hirven ulkofileen marinointi

  • 800 g hirven ulkofilettä
  • 2 dl punaviiniä
  • 3 tuoretta laakerinlehteä
  • tuoretta rosmariinia
  • tuoretta timjamia
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • 3 valkosipulinkynttä
Kuivasin lihapalan ja laitoin sen vakuumiastiaan, johon olin sekoittanut marinadin ainekset, punaviinin, laakerinlehdet, muut yrtit, suolan ja pippurin ja litistetyt valkosipulinkynnet. Kääntelin filepalaa muutaman kerran marinadissa ja laitoin astian kannen paikalleen. Käytin vakuumikonetta ja poistin ilman astiasta. Pidimme lihaa marinadissa yön yli ja otimme lämpenemään muutama tunti ennen kypsentämistä.


Hirven ulkofileen kypsentäminen

  1. Kuumenna uuni 150 asteeseen. 
  2. Nosta lämpenemään otettu hirvipalanen marinadista ja kuivaa sen pinta. 
  3. Sulata pannulla iso nokare voita ja loraus oliiviöljyä.
  4. Paista fileen pintoja kiinni muutama minuutti joka puolelta, myös päistä. 
  5. Laita file uuninkestävään astiaan ja aseta siihen paistomittarin anturi. 
  6. Paista filettä kunnes sisälämpötila on 53 astetta.
  7. Kääri filee folioon ja anna sen lepäillä noin vartin verran.
  8. Leikkaa filee viipaleiksi, kierrä palojen päälle karkeaa suolaa ja pippuria. 
  9. Nauti valitsemiesi lisäkkeiden kanssa. Meillä oli uunissa paahdettuja juureksia.




torstai 16. marraskuuta 2017

Miten se nyt jo on, marraskuun kolmas torstai?


Beaujolais Nouveau on marraskuun valopilkku, tänään taas on se päivä vuodesta, jolloin uuden sadon viini tulee markkinoille ympäri maailman. Tänään emme tee mitään ruokaa, vaan laitamme viinin kaveriksi hieman juustoja. Huomenna on viikon kokkauspäivä ja hirvenliha on jo odottamassa marinadiin pääsyä. 

Keskellä viikkoa


Toisinaan näkee sellaisia elokuvia, joiden jälkeen pienet painot kenkiin olisi paikallaan. Elokuva tulee uniin ja laittaa aivot raksuttamaan. Loving Vincent oli sellainen ja sen näkeminen teki keskiviikosta tämän viikon ykköspäivän. Tosin vain tähän mennessä, sillä loppuviikosta on muutakin mukavaa tiedossa. Suosittelen lämpimästi, mikäli elokuvamakusi ei vaadi supersankareiden joukkoliikettä, avaruusaluksia, tai kolmen tunnin mittaa. Kyllä minä sen Tuntemattomankin menen katsomaan. 

Ennen elokuvaa kävimme syömässä Bistro Soppa-nimisessä uudehkossa jyväskyläläisravintolassa. Kävin siellä jo lounaalla jokunen viikko sitten, mutten ihastunut aivan järjettömästi aavistuksen teollisvivahteiseen lasagneen. Eilen söimme alkuruoan ja pääruoan. Parhaiten nuori kokki onnistui maa-artisokkakeitossa, se oli oikein hyvä ja minun pääruoka-annokseni siika oli kauniisti paistettu. Antin härkä oli aika tymäkästi suolattu ja risotossa oli joulupuuromainen fiilis. 


Lista on järkevän lyhyt sisältäen liha-, kala-, ja kasvisvaihtoehdon niin alkuruoaksi kuin pääruoaksikin ja makeita on tarjolla kaksi. Myös muutamia tapastyyppisiä annoksia listalla on ja burger jonka paikkakuntamme ehdoton purilaispariskunta on jo ehtinyt käydä maistamassa. Burgeria olen kuullut muiltakin tahoilta kehuttavan. Paikalla on A-oikeudet ja alakerran tilat tarjoavat mainion vaihtoehdon vaikka pikkujouluiluun tai kokoustamiseen ruokailun ohessa. Keskiviikkoilta ei ole mikään säkenöivä ravintolailta Jyväskylän kokoisessa kaupungissa, mutta lisäksemme alkuillasta oli muutamia muita syöjiä katutason ravintolasalissa ja alakerrassa oli menossa pikkujoulut.


Bistro Soppa on jatkumo Soppabaari-nimiselle lounaspaikalle, joka oli monta vuotta jyväskyläisten suosima lounaspaikka. Nyt on astuttu askel eteenpäin uuden omistajan tarmolla. Sisustuksessa haetaan urbaania rouheutta (sanaa käytti myös Mallaspulla, mutten keksi tähän nyt parempaakaan), myös naapuritilassa menossa oleva remontti kuuluu todellakin rouheasti. Onhan sitä joskus porattava, jos kerran on porattava. 

On mukava saada kaupunkiin uusia ruokapaikkoja, etenkin lounasaikaan Bistro Sopalla on hyvät mahdollisuudet varteenotettavaksi vaihtoehdoksi kaupunkia dominoivalle S-ryhmälle ja nimenomaan samassa genressä kuin vaikkapa Taikuri tai Le Qulkuri. Vaikken käynyt tässä ruotimaan Bistro Soppaa kovin tarkkaan, lisään postauksen kuitenkin CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia kokemuksiamme. 


keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Kaakaoinen mustikkakakku siitä mitä kaapeista löytyi


Töissä oli hiljaisempi vuoro, joten minulla oli aikaa katsastaa kaapit, löytyisikö jotain mistä voisi tehdä kahville kaveria. Ja löytyihän sieltä. Käytin taikinan ohjeena jotain muinaista omenapiirakan pohjaa, jota hieman muuntelin. 

Tumma mustikkakakku

  • 250 g pakastemustikoita (vähän jäähileisiä, joten ei enää sellaisenaan syötäviä)
  • 4 kananmunaa
  • 2,5 dl sokeria
  • 150 g sulatettua voita
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl kaakaota
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 dl kreikkalaista jogurttia (tai maitoa tai piimää)
Kuumenna uuni 200 asteeseen ja laita suurehkoon vuokaan leivinpaperia. Sulata voi ja jätä se jäähtymään. Mittaa kulhoon sokeri ja lisää mukaan kananmunat ja vatkaa ne sokerin kanssa vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä vaahtoon jauhot, vaniljasokeri, kaakao, leivinjauhe ja sulatettu voi. Viimeisenä sekoita mukaan jogurtti. Kääntele paksuhkoon taikinaan mustikat ja kaavi taikina vuokaan. Paista noin 35-45 minuuttia riippuen siitä, minkä kokoinen vuokasi on ja sitä myöten kuinka korkea kakusta tulee. Kun tikku on pistoksen jäljistä puhdas, on kakku kypsä. Töissä käytän aina raakaa spagettia, kun siellä ei ole kakkutikkua tallella enää. 

tiistai 14. marraskuuta 2017

Vohvelirauta kuumana


Isänpäivän aamuna söimme suolaisia vohveleita, joihin vinkin otin täältä. Vähän eritavoin toki tein, mutta idea on Denisen postauksesta. En ollut käyttänyt karmean vihreää vohvelirautaani pitkään aikaan, joten sössin ensimmäisen paistoerän, kun en malttanut odottaa merkkivalon syttymistä. Onneksi taikina riitti sittenkin neljään pieneen vohveliin. Kirjaan tähän ylös ainekset, kuten lähdeblogissa, siitä pitäisi tulla 8 vohvelia. 

Vohvelit kinkulla ja juustolla

  • 75 g voita + vähän raudan voiteluun
  • 175 g vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 100 g jotain pehmeää juustoa (en laittanut kovin paljon, ehkä kolmanneksen)
  • 40 g pecorinoa tai parmesania
  • 2 kananmunaa
  • 150 g kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia
  • 1,5 dl maitoa

Tästä eteenpäin minun sovellustani

  • tuoretta timjamia
  • pippuria
  • 4 viipaletta prosciuttokinkkua (paketin loppu ja taas meillä oli uupelo pekonista)
  • 1 pallo buffalomozzarellaa
  • pieniä tomaatteja
  • oliiviöljyä
  • basilikaa
Raastoin pienet palat emmentalia ja parmesania ja sulatin voin. Sekoitin kulhossa yhteen jauhot, leivinjauheen, timjamin ja juustoraasteet. Lisäsin mukaan kananmunan, sulatetun voin (jätin vähän raudan voiteluun), maidon ja jogurtin. Kääntelin taikinan nuolijalla tasaiseksi, paksuksi massaksi. 

Kuumensin vohveliraudan ja ensin tosiaan pilasin yhden satsin, mutta toisesta alkaen paistaminen sitten onnistui. Ensin siis voita raudalle hieman, sitten kumpaankin paistokoloseen (minulla oli käytössä kahden belgialaisvohvelin paistamiseen sopiva rauta) ohuet viipaleet kinkkua ja päälle nuolijallinen taikinaa, ei kauhean paljon siis. Sitten kansi kiinni ja odottamaan. Kunhan merkkivalo syttyi noin 4-5 minuutin kuluttua raotin kantta ja olihan siellä kaksi mainiosti paistunutta vohvelia, joiden yllätyksenä oli rapeaksi paistunutta prosciuttoa. 

Nostin vohvelit lautasille, koristelin ne minitomaattien puolikkailla, viipaleilla mozzarellaa, pippurilla, basilikalla ja lirauksella talon parasta oliiviöljyä. Hyvää, mutta yllättävän täyttävää, emme jaksaneet syödä kuin yhdet vohvelit, toiset jäivät iltapalaksi. Kiva ohje! Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. 


maanantai 13. marraskuuta 2017

Mantelimuruiset katkaravut

Perjantain päivällisen alkuruoaksi tein makeansuolaisia katkarapuja, joihin tavoittelin mantelimuruista kuorrutusta. Se jäi suureksi osaksi pannulle, mutta ainakin yritin. Kolme pulleaa katkarapua oli aivan passeli annos alkuruoaksi, kun pääruokana oli tukevaa beef wellingtonia

Makeansuolaiset katkaravut kahdelle

  • 6 suurta raakaa katkarapua
  • 2 rkl hoisinkastiketta
  • 50 g manteleita muruina
  • suolaa ja pippuria
  • limemehua
  • pähkinäöljyä paistamiseen
  • korianteria (unohdin)
  • makeaa chilikastiketta dippaamiseen
Sulatin  jäiset katkaravut ja kuorin ne, muistin myös poistaa suolen. Jätin ravut kuivahtamaan talouspaperin päälle lautaselle. Kun ne olivat kuivaneet, ripotin niille hieman suolaa ja pippuria ja puristin pienen tilkan limemehua. Kun oli aika paistaa ravut, kuumensin pannulla pähkinäöljyä, valitsin sen koska pullossa oli vain vähän, sain pullon tyhjäksi. Mikä muu kuumuutta hyvin kestävä öljy käy. Sivelin rapujen pinnalle hoisinkastiketta ja pyöritin niitä mantelimuruissa. Paistoin ravut nopeasti kummaltakin puolelta. Ikävä kyllä osa mantelimuruista ei pysynyt rapujsen pinnalla, mutta onneksi osa pysyi. Tästä lähtien pessimisti ja optimisti määritellään siten, onko mantelia enemmän pannulla vai ravuissa. 

Dippasimme näitä napakoita rapuja makeaan, kaupallisen chilikastikkeeseen ja tämä setti aloitti aterian oikein hyvin. Pääruokana oli tosiaan beef wellingtonia ja jälkiruokana Delia Smithin suklaakohokas. Näin meillä syötiin isänpäivän päivällinen jo hieman etukäteen, sillä varsinaisena juhlapäivänä minä olin töissä.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Tarkkaa hommaa – Meater-mittarilla Beef Wellington


CampaSimpukan ensimmäisenä vuonna tein ensimmäistä kertaa beef wellingtonia. Siitä on melkein kuusi vuotta. Sittemmin ei ole tule tehtyä tätä Gordon Ramsayn huutamalla tutuksi tekemää ruokaa. En ole viitsinyt opetella tekemään sopivaa taikinaa fileen peitoksi eikä ensimmäisellä kerralla käyttämäni paksu voitaikina ollut oikein sinne päinkään, mitä halusin. Nyttemmin Lidistä voi ostaa ohutta rullalle käärittyä puff pastrya ja perjantaina oli aika kokeilla miten se passaa wellingtonin peitoksi. En ole vieläkään muistanut katsoa millaisella kauppanimellä taikinaa myydään, mutten hetkeäkään ajattele sen olevan mitään muuta kuin teollista huttua. Mutta käyttökelpoista huttua. 

Toinen jo jonkun aikaa kokeilemista odottanut ruoanlaittoon liittyvä juttu oli Meater-mittari. Antti osallistui jo kauan sitten mittarin joukkorahoitukseen ja alunperin mittarin piti tulla markkinoille jo ainakin vuosi sitten. Joitakin viikkoja sitten mittari viimein saapui ja tuumimme minkälaiseen lihan paistamiseen sitä kokeilisimme. Beef Wellington valikoitui ensimmäiseksi kokeiluksi. Olin jo ladannut Meaterin applikaation puhelimeeni valmiiksi ja tapani  mukaan skipannut kaikki introt ja neuvot, sillä kuka nyt mitään manuaaleja jaksaa lukea? Mittari lihapalan kylkeen ja menoksi. 

Beef wellington kahdelle (olisi riittänyt ainakin kolmelle)

  • 400 g pala naudan sisäfilettä
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl voita
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl dijonsinappia
  • 1 rulla puff  pastrya
  • 150 g siitakesieniä
  • 4 viipaletta prosciuttoa
  • 1 kananmuna
Beef wellington vaatii hieman aikaa ja askartelua, se ei ole sellaista kauhee nälkä, mitä syötäisiin-ruokaa. Kirjaan tähän vaiheet, vaikka tämä onkin jo revisited-osastoa. Kenenkään ei kannata ajatella, että tämä olisi liian vaikea ruoka tehdä, ei todellakaan. 


Esivalmistelut

  1. Silppua sienet oikein pieneksi hakkelukseksi vaikkapa monitoimikoneen leikkurilla.
  2. Laita sienihakkelus kevyesti öljytylle pannulle ja kypsennä sieniä noin 10-15 minuuttia, kunnes kaikki kosteus on haihtunut niistä. Siirrä hakkelus (duxelles fiinimmin) lautaselle jäähtymään, tasoittele se litteäksi kerrokseksi, niin se jäähtyy nopeammin.
  3. Viritä leikkuulaudalle pitkä pätkä leveää talouskelmua ja sen päälle niin monta viipaletta prosciuttoa, että se yltää peittämään fileen ja sen päädyt myös. Myös parmankinkku käy tai mikä tahansa ohut kinkku, mutta ei raaka pekoni, sillä se ei kypsy uunissa fileen ja taikinan välissä. 

Fileen valmistelu

  1. Kuivaa fileen pinta ja poista mahdollisia kalvoja tai rasvajuonteita. Palan tulee olla tasapaksu ja tarvittaessa sitä voi sitoa paistinarulla napakaksi pötköksi. 
  2. Hiero lihan pinnalle suolaa ja pippuria joka puolelle. 
  3. Kuumenna valurautapannu tai muu kovaa kuumuutta kestävä pannu ja laita sille voi ja öljy. Kun rasvan kuohu alkaa vajeta, nosta file pannulle. Paista nopeasti filepalan pinta kauttaaltaan, myös päät. Tarkoitus ei ole kypsentää filettä, ottaa siihen vain hyvä paistopinta. 
  4. Nosta file lautaselle ja sutikoi sen kuumaan pintaan pullasudilla hyvä lusikallinen dijonsinappia. 

Ensimmäinen paketointi

  1. Kun filepötkön pinta on jäähtynyt ja samoin sienisilppu, levitä ensin sienet tasaiseksi kerrokseksi kinkkuviipaleille fileen mittaiselle alueelle. 
  2. Nosta sinappinen file sienillä päällystetylle kinkkupedille, käännä kinkkua peittämään myös fileen päät ja kääri kelmua apuna käyttäen file kinkkuviipaleitten peittämäksi pötköksi. Kierrä kelmua päistä kuin käärisit karamellin paperiin. Laita paketti jääkaappiin asettumaan noin puoleksi tunniksi, eikä pitempikään aika haittaa. 

Toinen paketointi

  1. Kun ruoka-aika lähestyy ota kelmussa oleva filapaketti jääkaapista ja kuumenna uuni 200 asteeseen. 
  2. Kierrä taikinarulla auki leikkuulaudalle ja avaa kelmupaketti ja nosta kinkkuun kääritty file taikinan päälle. Arvioi kuinka paljon taikinaa tarvitset, tälle käyttämälleni taikinalevylle menisi isompikin filepötkö. Kierrä taikina fileen ympärille ja leikkaa ylimääräinen taikinalevy irti. Käännä saumapuoli alaspäin ja taita päädyt kiinni kuin tekisit lahjapaketin.
  3. Tässä vaiheessa taikinakäärö voi olla viileässä usemman tunninkin, mikäli ajoittaminen vaatii, mutta jos paistat wellingtonin heti, sekin passaa.
  4. Ota lopusta taikinasta pieniä koristeita piparimuotilla, arvoin hetken että teenkö pieniä sikoja vai kirahveja koristeeksi, mutta tein sitten kuusia. Olkaa te rohkeampia.
  5. Sekoita yksi kananmuna kupissa sekaisin ja sutikoi sitä taikinakuoren päälle kauttaaltaan. Asettele koristepaloja haluamaasi muotoon pötkön pinnalle ja sutikoi vielä niidenkin päälle kananmunaa. 
  6. Jos käytät lihamittaria, aseta anturi lihapalaan niin, että se on mahdollisimman keskellä palaa eikä osu vuoan reunoihin tai mene lihapalan läpi. 
  7. Paista wellingtonia kunnes sisälämpö on 52 astetta. Jos taikinakuori alkaa mennä liian tummaksi ennen kuin sisälämpö on haluttu, peitä wellu leivinpaperilla. Kypsyminen jatkuu taikinakuoressa vielä usean asteen verran lepuuttamisen aikana. Lepuutuksen pitää olla ainakin vartin mittainen. 
  8. Leikkaa wellington viipaleiksi ja syö mieluisten lisäkkeiden kanssa. 
Mielestäni wellingtonpakettini oli oikein sievä ja se pysyi uunissa hyvin kasassa. Koska minun ei tarvinut pistää lihapakettia mittarilla paistamisen aikana, siitä ei karannut nesteitä vuokaan ja kuori pysyi kauniina. Lepuuttamisen jälkeen jännitti leikata fileestä palanen. Hieman nesteitä karkasi ensimmäisestä leikkauksesta, mutta onneksi se ei saanut taikina pohjaosastakaan aivan vettynyttä. Lihan väri oli kauniin punertava.


Liha olisi voinut olla meidän makuumme aavistuksen punaisempaa, mutta mureaa se oli. Suola oli sopiva ja sienet ja kinkku sitoivat paketin mukavaa kuosiin. Taikina oli pohjan osalta hieman kosteaa, mutta päällipuoli oli rapeaa ja hyvää. Leikkasin meille vähän liian isot palat, pienemmätkin olisivat piisanneet.


Meater-applikaatio oli oikein helppo käyttää. Koska en ollut tutustunut siihen etukäteen, piti ensin kahlata muutama mainos ja pieni esittely ohitse ennen kuin pääsi valikoihin. Ensin valitsimme minkä eläimen liha on kyseessä ja sen jälkeen mitä osa eläimestä. Sitten valitsimme halutun lämpötilan (valmiina oli jo Celsius-asteet varmaan haisteltuna siitä, missä päin maailmaa applikaatio on ladattu). Yhteys toimi bluetoothilla ja puhelin saattoi olla toisessa huoneessakin paistamisen aikana. Kerran ohjelma huomautti, että vie lähemmäs, yhteys pätkii, mutta jo kävellessäni keittiöön puhelin kädessäni, yhteys palasi. Näytössä oli ikäänkuin kello, joka näytti missä vaiheessa paistamista ollaan, paljonko on jäljellä ja omissa pallukoissaan näkyi sekä uunin lämpötila, lihan kulloinenkin sisälämpötila ja tavoitelämpö.

Kun aika tuli täyteen, ohjelma komensi ottamaan lihan pois uunista ja näyttöön tuli esitys siitä, miten kauan lepuuttaminen kestää. Annoin anturin olla wellingtonissa ja seurasin sisälämmön kehittymistä. Pari astetta liikaa sitä tuli mielestäni, mutta tottelin koemielessä (en tietenkään muuten) ohjelmaa lepuuttamisen pituudesta. Kun sekin aika tuli täyteen, näytti sisälämpö  60 astetta. Otin anturin pois ja tosiaan mittasin verrokkilukeman toisella mittarilla. Close enough.


Ensimmäinen Meater-kokeilu oli oikein onnistunut. Siinä setissä joka meille tuli on kaksi anturia, joita voi halutessaan käyttää samassa lihapalassa yhtä aikaa, jos haluaan tarkkailla suuren satsin kypsymistä eri puolilta. En ole tutustunut siihen, voiko olla kaksi eri kypsennystä eri ruokaan menossa samaan aikaan samalla applikaatiolla, vai pitäisikö ladata toista varten toiseen puhelimeen sama juttu. Kuka nyt mitään ohjeita viitsisi lukea?



Kun mittaria ei käytetä, anturi laitetaan sitä varten olevaan puiseen latausasemaan, joissa on paristot latausta varten. Minä en osallistunut laitteen hankintaan, enkä tiedä paljonko Antti siitä maksoi osallistuessaan rahoitukseen jo kehittelyvaiheessa. Meaterin sivuilla on paljon tietoa ja näköjään neljän anturin setissä on myös wifi. Voi äitien päivät! Korjaan: voi isänpäivät tietty tänään.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Nyt on yksinkertaista

Luin tällä viikolla kahdesta blogista sellaisia juttuja, että niitä piti päästä kokeilemaan, ajattelinpa vielä laittaa ne samalle lautaselle ja toteuttaa Hannelen kanssa tuumimaamme hyvän ruokareseptin määritelmää, alle kymmenen ainetta, parempi jos vain viisi. Kyse oli Vaimomatskuu-blogin halloumiranskalaisista ja Punavuorigourmetin tomaattisipseista.

Halloumi-tomaattipasta yhdelle ahneelle tai kahdelle kohtuulliselle

  • pieni nippu spagettia tai noin 80-100 g jotain muuta pastaa
  • hyvin suolattua vettä pastan keittämiseen
  • puoli palikkaa halloumia
  • 3 rkl ruisjauhoja
  • 2 tomaattia
  • oliiviöljyä
  • pippuria
  • basilikaa
Tein ensin Anikon neuvoin tomaattisipsejä. Kuumensin uunin 130 asteeseen kiertoilmalla (ilman sitä 150 asteeseen). Leikkasin tomaatit oikein ohuiksi siivuiksi, vähän paksummatkin olisivat varmaan olleet ok. Levitin siivut leivinpaperille niin, etteivät ne koskeneet toisiaan ja paistoin niitä noin 45 minuuttia puulusikka uuninluukun välissä. Tuoksu oli muuten aivan tolkuttoman hyvä. Koska olin leikannut siivut aivan läpikuultavan ohkaisiksi, niissä alkoi olla jo joissakin vähän tummanpuhuvaa reunoilla, joten otin ne pois uunista ja irrottelin lastalla ja jätin jäähtymään. Paksumpia siivuja olisi varmaan saanutkin paahtaa puolitoista tuntia. 

Laitoin pastaveden  kiehumaan ja suolasin sen hevisti. Keitin pastan ohjeen mukaan ja sillä välin leikkasin paperilla kuivaamani halloumin kuutioiksi, noin kahden sokeripalan kokoisiksi, en ranskalaisten muotoon kuten Vaimomatskussa. Pyörittelin kuutiot ruisjauhoissa ja paistoin ne oliiviöljyssä jokapuolelta kauniin ruskeiksi. Öljyä sai olla pannulla ihan kunnon kerros. Paloja saaiaika ahkerasti käännellä, että ne eivät ehtisi palaa joltain kantiltaan muita käännellessäni. 

Nostin palat talouspaperin päälle kuivahtamaan ja kaadoin pois melkein kaiken oliiviöljyn pannulta. Kalastin sopivasti kypsän pastan pannulle ja pyöräytin sitä hieman jäljelle jääneessä öljyssä, lisäsin pannulle rapeat halloumipalat ja tomaattisipsit, maustoin pippurilla ja tuoreella basilikalla. Ei kannata laittaa yhtään suolaa, sillä pastan on keitetty suolaisessa vedessä ja halloumissa on suolaa vaikka myymään alkaisi. 

Tomaatti ja halloumi sopivat yhteen todella hyvin ja aivan yksinkertainen ateria oli kymmenessä minuutissa valmis. Ihan kaikkea en jaksanut syödä, vaikka kuinka teki mieleni. 

perjantai 10. marraskuuta 2017

Suklaakohokas Delia Smithin neuvoin

Tämän perjantain päivällisen blogipurkaminen alkaa merimiestyyliin, eli  jälkiruoasta. Olen tätä ennen tehnyt kerran elämässäni kohokasta. Se tapahtui toisen blogivuoden kesällä. Tein silloin mansikkakohokasta ja onnistuin moukan tuurilla oikein mainiosti. Nyt jo yli viisi vuotta myöhemmin kokeilin kohokasta uudelleen, tällä kertaa suklaista. 

Koska olen innokas #suurikeittokirjahaaste-osallistuja, etsin ohjeen kohokkaaseen keittokirjahyllystäni. Sieltä nappasin paksun opuksen, josta en muistaakseni ole tehnyt koskaan aikaisemmin kuin yhden kerran, ensimmäisenä blogivuonna, kun askaroin suklaafondantin. Kyseessä on todellinen kotikokin raamattu, Delia's complete how to cook. Hän on minun mielestäni brittien oma Martha Stewart, vaikkei tietääkseni olekaan istunut. Kirjan nimi on jo sen verran itsevarma, että ujompi saattaa lannistua, mutta ainakin minun englannintaidoillani ja myöskin tämän hetkisellä kokkaustasollani Delian ohjeet ovat hyvin ymmärrettäviä ja helppoja seurata. Tätä kirjaa uskallan suositella lämpimästi. Pitäisi käyttää sitä useammin. Pikkuisen minä sovelsin ohjetta, kuinkas muuten?

Suklaakohokas kahdelle Delia Smithin neuvoin

  • 50 g tummaa suklaata
  • 1 rkl konjakkia
  • 1 rkl kermaa
  • 3 keltuaista
  • 3 valkuaista
  • voita ja sokeria annoskuppien valmisteluun
  • tomusokeria koristeluun
  • vadelmia
Kohokas on siitä pahamaineinen jälkiruoka, että sen sanotaan helposti lässähtävän ja olevan vaikea saada onnistumaan. Minun kahden kerran kokemuksellani näin ei ole ja sen etu päivällisen päätteeksi on se, että sen voi valmistaa jääkaappiin  jo hyvissä ajoin, jopa edellisenä päivänä. Minä tein annokset jääkaappiin päivällä ja paistoin ne aterian lopuksi. 

Aloitin voitelemalla varuiksi kolme suorareunaista kohokasvuokaa, en ollut varma kuinka hyvin kuuden annoksen puolittaminen onnistuu. Enhän oikein tiedä kuinka isoja tai pieniä kupposia Delia käytti. Voitelin kupit hyvin ja "jauhotin" ne sokerilla, kuten kakkuvuoat. 

Tein suklaalle pienen bain marien, eli laitoin kattilaan vettä ja päälle sopivan lasikulhon. Keitin veden kiehuvaksi ja pienensin sitten kiehumisen lempeäksi poreiluksi. Laitoin suklaan, kerman ja konjakin (Delia oli rommin ystävä, mutten raskinut avata talouden ainoaa rommipulloa tätä varten) ja annoin suklaan sulaa. Sekoitin nuolijalla ja nostin kulhon pois kattilan päällä, kun suklaa oli puoliksi sulanut. Kuumennut lasikulho hoiti loput suklaan sulamisesta. 

Vatkasin keltuaiset vaaleaksi vaahdoksi ja valkuaiset omassa kulhossaan myöskin valkoiseksi tanakaksi vaahdoksi (ole huolellinen, että vispilät ovat puhtaan ja kuivat, jos käytät samoja välineitä) ja kun suklaa oli jäähtynyt niin, ettei munakekkuloituminen ollut enää uhkana, sekoitin keltuaiset mukaan. Sitten yhdistin kulhoon ensin suuren lusikallisen valkuaisvaahtoa pyöräyttävin liikkein. Kun ensimmäinen erä oli sekoittunut hyvin massaan, lisäsin lopun valkuaisvaahdon. Pyöräyttelin kunnes massa oli tasaista. Jaoin massan annosvuokiin, sain kaksi annosta, kolmas valmisteltu kuppi meni tiskiin ilman kohokasta. Tasoitin pinnan lastalla ja pyyhin reunan huolellisesti puhtaaksi, jotta kohokas pääsisi nousemaan reunoilta suoraan ylöspäin.

Laitoin kohokkaat jääkaappiin peitettyinä odottamaan päivällisen päätettä. Minulla oli uuni kuumana muista ruokajutuista ja kun aloimme syödä pääruokaa, nostin lämpötilan 200 asteeseen. Kun olimme lähes ähkyssä (liian isot annokset pääruokaa, hyi minua) ja siivosimme tiskit koneeseen, laitoin kohokkaat uuniin. Paistoaika on noin 10 minuuttia, mutta kannattaa kytätä uunin lähettyvillä katsomassa, milloin annokset ovat valmiit. Minä paistoin kohokkaitani juuri sen kymmenen minuuttia. Ihan passeli aika, mutta se kyllä riippuu annoksen koosta, uunista, kuun asemasta ja naispuolisen kokin kuukautiskierrosta. 

Nostin varovasti kohokkaat uunista tarjoilulautaselle, asettelin muutamia vadelmia annoksen päälle ja lautaselle ja sirottelin hieman tomusokeria päälle. Nautimme kohokkaan kanssa espressot ja alkuruoan kuohuviinin loput. Ei hullumpaa! Tai siis ihan tosi hyvää.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. Ja lupaan, että Delian kirjaa käytän jatkossakin, siitä en luovu!

























torstai 9. marraskuuta 2017

Ei se nyt ota jos ei annakaan – oliivien marinointia


Ostimme taannoin ison vakuumipaketin mustia oliiveja reissusta ja joka päivä haaveilin niiden syömisestä, kuvittelin mielessäni kuinka makoisia ne olisivat ja kuinka ne hupenisivat purkista aivan itsestään. Nepä olivatkin kuivia, mauttomia ja niiden kivi oli kiinni tiukassa kuin kaurapuuro laattalattiassa (flashback vauva-ajoilta). Luultavasti paketissa luki portugaliksi, että älä tampio osta näitä, jollet osaa marinoida oliiveja, nämä pitää MARINOIDA. Nyt muistin, että ne mauttomat, kovat, tylsät pallerot ovat yhä purkissa jääkaapissa ja ajattelin kokeilla, josko osaan sittenkin marinoida oliiveja. Vinkkejä katsastin täältä, monen vuoden takaisesta postauksesta

Marinoidut mustat oliivit

  • 250 g mustia, kivellisiä oliiveja 
  • 0,75 dl oliiviöljyä
  • 2 valkosipulinkynttä kuorittuina ja litistettyinä
  • tuoretta timjamia
  • tuoretta rosmariinia
  • ohuita kuorenpalasuikaleita appelsiinista, sitruunasta ja limestä
  • 1 rkl ouzoa
Huuhtelin oliivit ja jätin ne siivilään valumaan. Kuumensin pannulla öljyä miedolla lämmöllä ja lisäsin öljyyn yrtit, valkosipulin ja sitruksien kuoret. Lämmitin niitä kaikkia pannulla hetkisen aikaa ja nuuhkin ihanaa tuoksua. Lorautin mukaan alkuperäisohjeessa olleen Pastiksen sijaan ouzoa, sitä kun sattui olemaan. Lopuksi kaadoin oliivit pannulle ja lämmitin niitäkin muutaman minuutin pannua ravistellen. Kumosin koko satsin hillosuppilon kautta desinfioituun, tiiviisti suljettavaan lasipurkkiin ja jätin purkin jäähtymään ensin huoneenlämpöön ja siitä sitten jääkaappiin. Muutaman päivän päästä, tai ehkä viikon, voin maistella miten sen kanssa on, osaako tampio marinoida oliiveja. 

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Pikkuruinen juustokakku isänpäivään tai jouluun

Karpalo on siitä  mainio marja, että se sisältää paljon pektiiniä ja sen tähden tämä juustokakku ei tarvitse lainkaan liivatetta. Hyytymiseen tarvitaan vain karpalopyrettä, tuorejuustoa ja kermaa. Mikään kamalan tanakka kakku tästä ei tule, mutta se on minusta just hyvä niin. Vinkit tähän kakkuun noin niinkuin sinne päin otin tästä blogista. Puolitin aineksen suurinpiirtein ja tein kakun jokunen vuosi sitten Mastermarkilta saamaani söpöön pieneen Lékuén juustokakkuvuokaan

Pieni karpalojuustokakku


Pohja

  • 100 g pikkuisia amarettikeksejä
  • 2 rkl voita

Täyte

  • 2 dl karpaloita
  • 2 rkl sokeria
  • 2 rkl vettä
  • 4-5  kardemumman kokonaista siemenkotaa
  • 200 g rasia maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
  • 1 dl tomusokeria
  • 1 rkl marjalikööriä (minulla oli  just pikkutilkka lakkalikööriä)
  • 1,5 dl kermaa
Tein ensin pohjan laittamalla keksejä Bamixin minileikkuriin niin paljon kuin siihen mahtui ja suurruutin ne atomeiksi. Lisäsin sitten vielä toisen setin siihen murujen päälle ja suurruutin nekin atomeiksi. Kaadoin myllyyn sulan voin ja sekoitin vielä koko homman tahmeaksi massaksi. Kaavin massan juustokakkuvuokaan. Se on sellainen, missä on keraaminen pohja ja korkea, kahdesta osasta muodostuva silikonireunus. Taputtelin voisen keksimurumassan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi ja nostin jääkaappiin jähmettymään. 

Sitten valmistin karpalopyreen. Kaadoin jäiset marjat pieneen kattilaan, lisäsin sinne veden, sokerin ja kardemummat. Keittelin seosta noin kymmenen minuuttia. Karpalot sitten sivumennen sanoa poksahtelevat iloisesti kuumentuessaan, joten kannattaa pitää kantta kattilan päällä, ellei erityisesti tykkää vielä toukokuussa huomata pieniä punaisia pilkkuja ympäri keittiötä. Näin joulun allahan sellaiset tietty ovat ihan paikallaan. Kun marjat olivat pohsahtaneet, kaavin koko seoksen tiheään siivilään ja puristin massaa nuolijalla siivilää vasten ja keräsin läpi tulevan sileän pyreen astiaan. Jäädytin seosksen ja laitoin siivilään jäänyt kuorimassa kompostiin. 

Seuraavana oli ohjelmassa tehdä täyte. Laitoin yleiskoneen tuorejuuston ja tomusokerin. Tuorejuuston neuvottiin ottamaan huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Sekoitin sitten kakkuvatkaimella muutaman sekunnin seosta, että juusto notkistui ja tomusokeri sekoittui siihen kunnolla. Sitten lisäsin mukaan liköörin ja karpalopyreen ja sekoitin taas. Viimeiseksi lisäsin kerman ja annoin koneen vatkata seosta alhaisella nopeudella muutaman minuutin, kunnes massaan muodostui teräviä huippuja, kun vatkaimen nosti ylös. Ei mitään voin tanakkaa massaa, mutta kumminkin sellaista käänteisvetelää. 

Kaavin kauniin vaaleanpunaisen täytteen kylmettyneen keksipohjan päälle vuokaan ja tasoitin pintaa minkä nyt osasin. Laitoin kakun peitettynä kylmään jähmettymään, ohjeessa neuvottiin antamaan kakulle aikaa ainakin 6 tuntia, 12 olisi vielä parempi. Kolmen tunnin päästä en jaksanut odottaa enää sekuntiakaan ja minun oli pakko irrottaa silikonireunukset kakun ympäriltä. Kakku pysyi nätisti kasassa, hieman tasoittelin lastalla reunuksia. Pohjan leikkaaminen onnistui ihan hyvin ja viipale pysyi kuosissa. Pudottelin palasen päälle hieman karpaloita. Aika hyvä kakku, ei liian jämäkkä ja ennen kaikkea ei liian makea. Sopii isänpäivään tai jouluun ja miksei mihin päivään hyvänsä. Tykkäsimme!