maanantai 24. lokakuuta 2016

Naan revisited


Paistoin jonkunsorttisia naanleipiä monta monituista vuotta sitten. Niin olivat painuneet mielen perukoille, että piti oikein kaivella, että olenko niitä koskaan edes tehnyt. Vastikään Hannele paistoi naaneja paistinpannulla ja minä heti tuumin, että tuotapa pitää kokeilla. Kun meillä oli viime viikon maanantaina muutenkin intiahkoa ruokaa, niin niille kokeilin Hannelen postaamaa ohjetta.

Naanleivät paistinpannulla

  • 1,5 dl vettä
  • 1 tl kuivahiivaa
  • 4,5-5 dl vehnäjauhoja
  • vajaa tl suolaa
  • 1 dl maustamatonta jogurttia
  • 25 g gheetä sulatettuna

Tarjoillessa

  • suolahippusia
  • sulatettua gheetä
  • nigellansiemeniä
Mittasin veden, hiivan, suolan ja jogurtin yleiskoneen kulhoon ja sekoittelin ne. Annoin seoksen viihtyä itsekseen noin viisi minuuttia. Lisäsin sitten mukaan jauhoja, jätin pikkuisen varalta odottamaan. Lurittelin sulatetun gheen mukaan ja annoin koneen vaivata taikinaa hyvän kymmenen minuuttia ja lisäsin loppupuolella pikkuisen jauhoja. Taikinasta tuli aika tarttuvaista, mutta semmoista sen piti muistaakseni ollakin. Jätin taikinan kohoamaan huoneenlämpöön noin neljäksi tunniksi suihkumyssyllä peitettynä. 

Kun ruoka-aika lähestyi, kaavin taikinan jauhotetulle leivinalustalle ja taputtelin sen pallon muotoon. Leikkasin pallon kuuteen palaan ja taputtelin niitä aika ohkaisiksi pitkulaisiksi lätyiksi, hieman toisestä päästä leveämmiksi. Kuumensin valurautapannun kuumaksi ja paistoin leipiä molemmin puolin noin kolme minuuttia, kunnes niihin alkoi tulla ruskeita pilkkuja. Peittelin valmiit leivät pyyhkeellä ja alkaessamme syömään, levitin niille siveltimellä sulatettua gheetä, ripotin pinnalle hieman suolahiutaleita ja nigellansiemeniä. Niitä sitten huomenissa säikähtää joksikin eläväksi leipäkorissa, mutta koitan muistaa, etteivät ne ole mitään ötököitä, eivät varmasti liikukaan yhtään. Naanleipä sopi hyvin mausteisen chicken tikka masalan kanssa syötäväksi.


2 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä leipiä, rupes heti tekemään mieli intialaista! Olen pari kertaa tehnyt naaneja itse, vähän vaihtelevalla menestyksellä tosin. Harjoitusta, harjoitusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelevaa on menestys tosiaan täälläkin. :D Ensi kerralla kokeilen grillissä, pannulla pelkäsin palaneita pilkkuja ja sisuksen jäämistä raa'aksi.

      Poista