sunnuntai 28. elokuuta 2016

Taas paellatti


Paella on ollut joka vuosi blogin kesän ohjelmanumero, nyt oli toista kertaa käytössä DeBuyerin paellapannu. Olin omistanut sen jo noin 5 vuotta ennen kuin viime vuonna sain tehtyä sille rasvapolton, se onnistui hyvin ja nyt se oli helppo ottaa käyttöön vuoden joutilaisuuden jälkeen. Se mitä en muistanut oli se, että se vetää paljon Muurikka-pannua vähemmän aineksia ja pannuun tuli lievää ruuhkaa, osa piti jättää suosiolla pois valmiista paellasta. Luettelen määrät sen mukaan, mitä suunnilleen sain pannulle mahtumaan

Lääkettä paellatukseen

  • 250 g paellariisiä (ostettu Hella & Herkusta)
  • oliiviöljyä
  • 1 l paellalientä (sama ostopaikka, loistotuote)
  • 8 suurtaa raakaa tiikerirapua kuorineen
  • 8 sydänsimpukkaa (valmiiksi kypsennettyjä kuorenpuolikkaissa, pakaste)
  • 8 suurta sinisimpukkaa (eläviä aloitettaessa)
  • 4 suurta vihersimpukkaa (kypsennettyjä, kuorenpuolikkaissa, pakaste)
  • 10 kampasimpukkaa
  • pieni pätkä chorizoa viipaleiksi leikattuna
  • 2 broilerin filettä
  • 3 pientä paprikaa, punainen, oranssi ja keltainen
  • 1 suuri pihivitomaatti
  • tuoretta persiljaa
  • 2 sitruunaa
  • ripaus suolaa, pippuria ja pimentonia 
Meillä oli eilen ja tänään massiivinen sähkökatko, olimme ilman virtaa melkein vuorokauden. Toimme eilen Helsingistä kylmälaukussa (semmoisessa mihin saa virtaa viilennykseen auton tupakansytyttimestä) merenelävät, vähän minua pelotti, että pysyvätkö ne kunnossa, kun en saanut niitä nollalaatikkoon heti kotiintultuamme. Kylmälaukku oli avaamatta tähän päivään asti ja kun iltapäivällä avasimme sen, olivat kaikki tuotteet vasta juuri sulaneet, olivat kylmiä ja ihan kunnossa. Se oli helpotus. 

Tällä kertaa tein sipulittoman ja valkosipulittoman version huomisista syistä. Aloitin pikamarinoimalla broilerin fileet suikaloituna. Sekoitin niihin sitruunamehua, oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja pimentonia. Paistoin suikaleet pannulla ja peittelin odottamaan. Samoin pikapaistoin hieman suikaleiksi leikattuja paprikoita ja lohkoiksi leikattuja tomaatteja. Paistoin myös kampasimpukat ja chorizoviipaleet, peittelin ne odottamaan. 


Sydän- ja vihersimpukat olivat valmiiksi kypsiä, sinisimpukat ja tiikeriravut eivät. Kuorin ravut ja laitoin ne simpukoiden kanssa odottamaan. 


Antti kuumensi liemen minulle valmiiksi, Anna vakuutti sen olevan niin maukasta, ettei juuri muuta maustamista tarvita paellaan. Otin kannullisen vettä varalta saataville, jos liemi kävisi vähiin. Kuumensin ulkona grillin sivupolttimolla paellapannussa hyvän määrän oliiviöljyä, kumosin riisit pannulle ja kuullotin niitä muutama minuutin varoen riisin palamista. Aloin lisätä lientä pannulle kauhallinen kerrallaan ja koitin malttaa olla sohimatta riisiä, että pannulle muodostuisi maukas crust riisistä. Tämä riisilaatu tuntui kypsyvän aika nopeasti, tai sitten tällä kertaa oli sopivan tuuleton sää, eikä kuumuutta mennyt harakoille. 

Kun lientä oli mennyt noin 8 dl, alkoi riisi olla valmista. Se oli jo hyvin maukasta, en lisännyt sen enempää sahramia kuin pimentoniakaan, suolaa tai pippuria. Sommittelin vähän sektoreittein riisin päälle simpukoita, rapuja, makkaraviipaleet ja kanan ja joka väliin tomaattia ja paprikaa. Pannu tuli hyvin täydeksi. Sinisimpukat ja tiikeriraut kypsyivät hyvin kuumalla pannulla riisin päällä ja kaikki muuhan olikin jo kypsää. Lopuksi laitoin mukaan sitruunalohkoja ja tuoretta persiljaa. 



Paella oli tälläkin kertaa oikein hyvää, nuorisoa oli meillä syömässä ja kertomassa koulun alkamisesta ja muutenkin päivitimme kuulumisia. Oli mukava iltapäivä, vähän viileä jo, mutta tarkenimme syödä ulkona. Kun paellapannu väistyi grillin sivupolttimolta, sinne tuli takaisin mehumaija, saimme viimein poimittua loppuun karviaismarjat. 8 litraa mehua odottaa pullottamista. 

Kohta pääsemme katsomaan mitä eilen ja tänään on tapahtunut La Vueltassa. Lepopäivä taitaakin olla vasta tiistaina, eikä jo huomenna, kuten yleensä pitkissä kisoissa. 


4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen paella! Mutustelen täällä samalla habanerolakritsia, jota ostin kesällä Hellasta & Herkusta; kävimme siellä päivän teidän jälkeenne ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kyllä harmittaa, että tein sellaisen överipaellan, kun ei sen idea ole se, että kaikkea on niin paljon :) Mutta hyvää oli.

      Poista
  2. Tuota paellaa olisin syönyt mieluusti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun näille kulmille tulet, niin olet kutsuttu syömään!

      Poista