tiistai 21. kesäkuuta 2016

Tikkuruokaa



Pieni Skandi-reissu on nyt tehty, viimeinen koneellinen pyykkiä on pyörimässä ja kotikeittiö on otettu taas haltuun. Matkan Norjan ja Pohjois-Suomen osuuksista kirjoittelen omat postauksensa lähipäivinä. Ollessamme reissussa kuulimme miten huono sää täällä kotiseudulla oli melkein koko ajan. Ei meistä tässä säässä ole mitään moittimista! Tänään saatoimme laittaa ruoan ulkona ja syödäkin sen siellä. 


Possuvartaita kahdelle sekä pikkuisen lisäkkeitä

  • 1 pienehkö possun sisäfile
  • puolikkaan limetin mehu
  • puolikkaan greipin mehu
  • 0,5 dl oliiviööjyä
  • 2 valkosipulinkynttä silputtuna
  • suolaa ja pippuria
  • paljon erilaisia tuoreita yrttejä (ruohosipulia, rosmariinia, timjamia, rakuunaa, lipstikkaa)
  • 1 suuri pihvitomaatti
  • 6 pientä perunaa
  • puolikas keltaista paprikaa
  • 2 pientä punasipulia
  • valikoima salaatinlehtiä pihan kulatungista
  • puolikas limetti lohkoina
Tee ensin marinadi lihalle. Silppua yrtit ja valkosipuli. Purista limetin ja greipin puolikkaiden mehu kulhoon. Lorauta sekaan oliiviöljy ja yhdistä sinne mukaan yrtit ja valkosipuli, suolaa ja pippuria. Leikkaa possunliha suupalan kokoisiksi kuutioiksi ja laita ne marinadiin 1-4 tunniksi. 

Jos käytät puisia varrastikkuja, liota niitä vedessä lihan marinoitumisen ajan. Se estää tikkuja palamasta grillissä, mutta myös helpottavat varrasainesten sujahtamista tikkuun. Kolmas syy on se, että kun tikut ovat märkiä, niistä ei niin helposti irtoa teräviä puusäikeitä, jotka ovat petollisia joutuessaan syöjän kurkkuun.

Höyrytä perunat melkein kypsiksi, leikkaa paprika paloiksi ja pujota vartaisiin vuorotellen peruna, sipuli ja paprikapala mieluisiksi seteiksi. Minä laitoin kaksi perunaa/varras ja muutaman paprikapalan, sekä yhden sipulin. Koitan olla tekemättä liikaa ruokaa. Seivästä myös possupalat vartaisiin. Leikkaa pihvitomaatti pitkittäin kahteen osaan ja poista omenaporalla kova keskusosa ainakin kantapuolelta. Lurittele kaikille vartaille hieman oliiviöljyä ja ripottele päälle vielä suolaa ja pippuria.

Kuumenna grilli kuumaksi ja grillaa vartaita ja tomaattipuolikkaita, kunnes kaikki on kypsää. Sipuli jäi meillä hieman rapsakaksi, mutta kesän uudet sipulit ovat makeita vähän raakoinakin. Tarjoillessa aseta esille vielä salaatinlehtiä, limettilohkoja ja ripottele vartaiden päälle ruohosipulisilppua. 

2 kommenttia:

  1. No nii, nythän minäkin osaan näillä ohjeilla grillata perunaa! Jäin empimään eilen kun mietin pitääkö ne keittää ensteks. Ja sitten se sääkin muuttui sisäruokakeliksi.

    VastaaPoista