lauantai 14. toukokuuta 2016

Pizzan keväiset värit


Reissussa ollessani jouduin syvän huolen valtaan, tieto lisäsi tuskaa. Näin Instagramista miten suomalaiset blogaanit söivät niin kovaa kyytiä parsaa, että pelkäsin ettei tankoakaan ole jäljellä, kun ehdin kotiin. Onneksi kivat kaverit lupasivat jättää minulle vähän parsaa ja myös tämän kevään hittituotetta, broccoliinia. Löysin kumpaakin nipun, ei niissä ollut lappua päällä: Vain Campasimpukan käyttöön, mutta otin ne silti. 

Tänään oli äidin onnenpäivä, Opiskelija tuli käymään. Aluksi lupasin, että teen lasagnea päivälliseksi, mutta sitten muistin, ettemme ole muuta tällä viikolla varsinaisesti syöneetkään kuin pastaa, joten päätinkin tehdä pizzaa. Yhden pizzoista tein keväisenä parsatäytteisenä ja sille sivelin tomaattikastikkeen sijaan ricottaa, niin ollaan tukevasti Italia-teemassa kiinni. Toiseen laitoin broccoliinia ja pieniä tomaatteja. Pari pizzaa tein sitten tomaattikastikeella ja Opiskelijaa miellyttävin täyttein.

Valkoisia pizzoja keväisin täyttein

Pizzapohja kahteen pienehköön pizzaan

  • 3 dl lämmintä vettä
  • 3/4 palaa hiivaa
  • 400 g 00-jauhoja
  • ripaus suolaa
  • loraus oliiviöljyä
Liota hiiva lämpimään veteen yleiskoneen kulhossa ja mittaa kaikki muut ainekset mukaan. Vaivaa taikinaa koneellisesti 10 minuuttia, lisää hieman jauhoja, jos taikina on liian löysää. Jätä kohoamaan peitettynä 2-5 tunniksi. Jos haluat, voit laittaa taikinan peitettynä jääkaappiin ja antaa sen olla siellä yön ylitsekin.

Keväiset täytteet kahteen vaaleaan pizzaan

  • 2/3 purkkia ricottaa
  • 6 vihreää parsaa
  • 2 retiisiä
  • 6 vartta broccoliinia
  • 6 pientä tomaattia
  • 1 pallo buffalomozzarellaa
  • pieni pala parmesania raastettuna
  • pieni pala emmentaalia raastettuna
Kuumenna uuni niin kuumaksi kuin mahdollista. Jos käytät pizzakiveä, laita se kuumenemaan yhtä matkaa uunin kanssa. Minä edelleen käytän leivinpaperia pizzan ja kiven välissä, en osaa vieläkään tehdä sellaista pohjaa, jonka saisin siirrettyä puiselle laudalle ja siltä kivelle. 

Leivo taikina kahdeksi lätyksi, sinä varmaan saat pyöreämpiä pizzoja, minä en koskaan saa. Aina niistä tulee jotenkin epämuotoisia. Levitä pohjille muutama lusikallinen ricottaa, halutessasi voit maustaa ricottan vaikka murskatulla valkosipulilla. Minä en muistanut. Halkaise parsat pitkittäin niin, että niistä tulee ohuempia, ehtivät kypsyä uunissa. Leikkaa retiisit mandoliinilla oikein ohuiksi viipaleiksi. Levitä parsat ja retiisit pohjalle ricottan päälle. Revi mozzarellapallon puolikkaasta paloja pizzan päälle, samoin raasta sille parmesania ja emmentalia. 


Täytä toinen keväinen pizza tomaattiviipaleilla ja hieman ohennetuilla broccoliinin varsilla. Laita samaan tapaan pinnalle juustoja. Paista kumpikin pizza kuuman kiven päällä kunnes juustot kuplivat lupaavasti ja pohja kohoilee reunoiltaan ja on kypsää. Kummatkin pizzat maistuivat oikein mainioilta, ricottaa olisi voinut olla aavistuksen vähemmän. En osaa päättää kumpi sopi paremmin pizzaan, parsa vai broccoliini, mutta retiisi ainakin sopi todella hyvin. Opiskelijan pizzoissa oli Muttin pizzakastike pohjalla, täytteinä salamia, tonnikalaa ja katkarapuja, sekä runsaasti juustoja. 



Giro d'Italian kahdeksas etappi näytti siltä, että massakiristä on turha haaveilla. En kyllä oikeasti niistä pidäkään kovin paljon, sillä pelkään kolareita ja viimehetken kasoja. Eniten pidän ylämäkeen päättyvistä etapeista, joissa ajajia tulee yksitellen maaliin. Ei nyt tarvitse olla mitään järkyttäviä 18 % seinänousuja, joihin tullaan hämärän rajamailla. Sellainen 6-8 % piisaa hyvin! Tänään reitti meni samanlaisia valkohiekkaisia teitä kuin minäkin ajoin L'Eroicassa. Aika on kullannut muistot, sillä todellisuudessa minä kyllä taisin taluttaa aika paljon. Etapin voittaja oli tänään Gianluca Brambilla, joka saavutti ensimmäisen grand tour-voittonsa ja meni ja otti pinkin paidankin samantien Tom Dumoulinilta. Huominen henkilökohtainen aika-ajo voi hyvinkin taas muuttaa tilanteen aivan toiseksi.

Vielä ehditte osallistua Campasimpukan 5-vuotissynttäriarvontaan! Kookasta luettavaa arvotaan maanantaina ja osallistumaan pääsee täällä.

10 kommenttia:

  1. Noita ihastelin jo instan puolella. Arvasin vaalean ricotaksi ja nythän se epäilys vahvistui. Mä nukahdin hiukan ennen etapin loppua. Ajattelin kuunnella loppuun ja pitään silmiä vähän aikaa kiinni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle myös käy usein noin, että vaikka katsoisin monta tuntia kisaa, saatan nukahtaa juuri kun matkaa maaliin on kilsa :D

      Poista
  2. Olis kyllä ollut kohtuutonta jos sulle ei olis yhtään parsaa jäänyt :)

    VastaaPoista
  3. Mä säästin sulle kauppaan parsoja, kun siirryin oman penkin parsojen syöntiin :D.

    Kyllä Opiskelijan kelpaa, saa räätälöityä pizzaa! Meidän opiskelija kävi rohmuamassa kaapeista kaikenlaista "miksi sulla on kolme pakettia pennejä?". Oisko äidin opiskelija-ansa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, juuri samanlaisia ansoja minäkin virittelen :D Ja ainakin nämä poikaopiskelijat lankeavat niihin yhtenään, tytöistä en tiedä.

      Poista
  4. Minä olen varannut jo parsantaimet mökille vietäväksi. Parsankasvatus ei olekaan hätäisen hommaa,vaan satoa pitää odottaa monta vuotta. Nyt pitää vielä valita, alanko tuottamaan vihreää vai vaaleaa parsaa.

    VastaaPoista
  5. Voi kun on kauniita pizzoja! Mäkin taidan leipoa pizzaa tällä viikolla, nam :) Valkoiset pizzat on tosi hyviä, mutta tällaisena tomaattihulluna mun on aina pakko tehdä punaisia. Tai sitten pitäisi tehdä joku extrapizza valkoisena ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Joo, kannattaa tehdä pieniä pizzoja, moneen makuun :D

      Poista