sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Todella pieni pääsiäinen


Tänä vuonna panostan pääsiäiseen vähemmän kuin ikinä, tai ainakaan sinä aikana kuin olen ollut äiti. Karitsan kareet syötiin jo eilen ja kaksi settiä pieniä virpojia on vastaanotettu ja suklaamunin ilahdutettu. Kammenpyörittäjä on ollut talouden pääsiäisruohovastaava aina, koska minulla on todellinen tappajan katse, mitä tulee tuoreeseen vihreään ruohoon. Tänä vuonna pääsiäisruoho kasvaa viime viikolla avaamamme strutsinmunan puolikkaissa. Kuoren halkaiseminen kuulema muistutti ikävästi kallonporaamista, vaikka siitä ei nyt oikein onneksi ollut edes kokemusta. 

Minun suuri seikkailuni, Camino Francés on aivan ovella. Valmistelut ovat niin lopuillaan kuin minulla ylipäätään voi olla. Olen reissussa huomisesta aina toukokuun ensimmäisen viikon loppuun. Sillä välillä muutama postaus tulee ajastettuna tämän kuukauden kokkauksistani. Mikäli tabletti toimii toivotulla tavalla ja wi-fiä on saatavilla, laitan jotain pieniä postauksia matkan varreltakin. Muutoin palaan Campasimpukan pariin blogin viisivuotissynttäreiden tienoilla, kun Giro d'Italia taas alkaa. Reissuani voi seurata CampaCaminon ja Instagramin päivityksissä. 

8 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa! Ja pääsiäistäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää pääsiäistä sinulle!

      Poista
  2. Mahtavaa matkaa ja pääsiäistä! Eli Felices pascuas y que tengas un buen camino

    VastaaPoista
  3. Mieleenpainuvaa matkaa! Instassa seuraillaan etenemistä :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Jael, Allu, Mallaspulla ja sauvajyvänen! :)

    VastaaPoista
  5. Hyvää matkaa! Toivottavasti saatte reissulta irti kaiken, mitä haluatte ja vielä kivat yllätykset päälle. Seuraan reissunne etenemistä!

    VastaaPoista