sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Nanolomanen Helsingin räntäsateessa


Eilen vietin suuren osan päivästäni bussissa, mutta tein sen erittäin hyvästä syystä. Tapasin muutamia uusia blogaaneja ja vietimme mukavan lounashetken Helsingissä vasta edellisviikolla avatussa Restaurant Pennyssä Uudenmaankadulla. Treffien päätarkoitus oli toimittaa muutama kirja, joille olin ilokseni löytänyt uudet hyvät kodit, sillä kirjoja ei saa jättää kodittomiksi. Jos ne on itselleen ottanut, eikä sitten voikaan tai halua  niitä pitää, on ihmisen velvollisuus etsiä kirjoille uusi hyvä koti!

Aamuinen matka Helsinkiin Onnibussin yläkerran etupenkissä oli miellyttävän leppoisa, katselin yhtenäistä suksiboksiautojen letkaa kohti pohjoista enkä ollut lainkaan onneton siitä, että varsinaiset hiihtoloma-ajat ovat perheeltämme jo takana. Ei enää sompailua siitä, saammeko kumpikin lomaa lasten hiihtoloman ajaksi, tai saako edes toinen. Ei miettimistä siitä pysymmekö kotona, vai lähdemmekö jonnekin. Eikä päätösten muuttamista, kun joku tuleekin kipeäksi ja jokatapauksessa jäämme kotiin, mutta jääkaappi on syöty tyhjäksi, eikä kukaan jaksaisi lähteä kauppaan. Nyt istuin yksin bussissa matkalla vastakarvaan.

Helsingissä singahdin heti ostamaan kahvia, sillä papuvarastomme ovat aivan ehtyneet. Poikkesin nopeasti Fredrikinkadun Kaffecentraleniin ostamaan hieman paskaa ja mokaa. Sen jälkeen palasin Kamppiin ja tapasin ensimmäistä kertaa Minnan. Olin onneksi nähnyt hänen kuvansa jo blogissa ja olin kuvaillut itseni toppatakkiseksi, reppuselkäiseksi täti-ihmiseksi ja hänkin tunnisti minut vaivoitta. Kävelimme erittäin ankeassa räntäsateessa muutaman korttelin matkan Uudenmaankadulle. 

Oli jo mukavaa päästä pois rännänrätkeestä, mutta erityisen mukavalta se tuntui päästä tähän miellyttävästi sisustettuun uuteen ravintolaan. Minusta siellä näytti heti siltä, että viihtyisin hyvin, kunhan saisin selkäni seinää vasten. Erityisen mukavana pidin yksityiskohtaa alumiinisten vesikannujen ripustamisesta pöytien yläpuolelle asennettuun tankoon. 

Odottelimme vielä seurueemme muita jäseniä, Soppasirkusta ja Keittiössä ja kaupungissa-Jaanaa. Jälkimmäinen ehti vain piipahtaa hakemassa uuden ottokirjansa, Soppasirkus liittyi seuraamme hetken kuluttua. Nautimme  ensin alkujuomiamme ja tutkimme Pennyn ihailtavan lyhyttä ruokalistaa. Kuten Minnakin jo kirjoitti, minäkin pidän siitä, että listat ovat kompaktit. Näin ollen valinnanvaikeus ei tule liian suureksi. 

Pöydässä nähtiin sitten niin clam chowderia (alkuruoka pääruokakokoon muutettuna), gnoccheja kuin paistettua meriahventakin. Lisäksi tilaamamme pienet leivät olivat ihanan murustavia, juuri sellaisia kuin tuoreen leivän pitää ollakin. Soppasirkus oli rohkealla päällä ja tilasi myös osterin listan ulkopuolelta ja minua alkoi harmittaa, etten uskaltanut itsekin. Olihan Tallinnan Lusikas-ravintolan yhden osterin kokemuksenikin voittopuolinen.

Soppasirkuksen keitto oli kauniin punainen ja siellä oli herkkupaloina ainakin sydänsimpukoita ja jonkun pikkuisen ravun jalkoja. Minnan meriahven sai seurakseen salaatin listan peruna-annoksen sijaan, koska perunat eivät olleet vielä valmiit. Minun gnocchini olivat pehmoisia tyynyjä ja niiden kanssa tarjotut sienet suloisia palleroita. Pidin annoksestani kovasti, se oli tosin aika suuri. 

Jälkiruoaksi kumpikin kirjojeni uusi ottoäiti otti juustokakkua ja minä otin jäätelöä. Myös asiallinen kahvikone näytit tiskin takaa löytyvän, mutta minä jätin tällä kertaa kahvin väliin. 

Pennyn lauantai näytti mukavan vilkkaalta, siellä söi pari pikkulapsiperhettäkin ja oli hauska katsella, miten maukas leipä maistui perheen pienimmille ja miten tyytyväisinä he istuivat pöydissä. Muutamat riemunkiljahdukset sopivat aivan mainiosti paikan tunnelmaan. Taustamusiikkina soi hillitty jazz juuri sopivasti, että keskustelu oli mahdollista.

Ja sitähän blogaanit tekevät, heiltä ei yleensä ole juttu loppunut kesken olivatpa he juuri äsken ensimmäistä kertaa tavanneita tai jo vanhempia tuttuja. Juttelimme ummet ja lammet blogeistamme, taustoistamme, tulevasta vuodesta, ruoasta (tietysti) ja matkailusta. Aika meni niin nopeasti ja oli aika lähteä eteenpäin. Tällaiset kohtaamiset, vaikka lyhyetkin ovat virkistäviä! Kiitos! 

Penny sopi oikein hyvin tarkoitukseemme ja pidin kovasti paikan ilmapiiristä ja ruokalistasta. Toivotan uudelle ravintolalle menestystä. Lounaani yhdellä kuohuviinilasillisella, kahdella ruokalajilla ja lisäkeleivällä maksoi 34 euroa. 

EDIT: Pennyllä on arkisin erillinen lounaskonsepti, jossa syömistä saa tätäkin edullisemmin. Halusin mainita sen vielä erikseen, ettei jää väärää käsitystä tästä lauantain lounasaikaan syömästämme ateriasta. Lisätietoa löytyy ravintolan sivulta.


Ennen kuin paluubussini lähti minulla oli jonkun verran aikaa. Surkea sää ei houkuttanut kävelemään yhtään ylimääräistä. Olin  tallustamassa päämäärättömästi Kampissa, kun sattumalta törmäsin tuttaviimme, jotka nähtiin kesäisessä Campamiitissäkin ja kävimme yhdessä oluella. Kammenpyörittäjä ei millään arvannut kenen kanssa olen oluella, vaikka häntä kuinka arvuuttelin viestein. 

Kotimatka on yleensä aina pitempi, vaikkei olisikaan muuttanut. Huono sää, pimeys ja väsymys, sekä kuuma bussin yläkerta saivat matkan tuntumaan ainakin kolmasosan pidemmältä. Ajallisesti se olikin melkein sitä, mutta kuljettajan rauhalliset vakuuttelut siitä, että vaihtomatkustajien jatkobussit kyllä odottavat ja tärkeintä on pitää auto ojien välissä pitivät mielen kuitenkin tyynenä. Kammenpyörittäjäkään ei lannistunut odottamaan minua, vaikka saavuinkin perille puolisen tuntia myöhässä. 

Kotona minua odotti #picniconthecarpet vol. mikälie ja hieman snookeria, jossa arrogantti suosikkini O'Sullivan luonnollisesti voitti. Sitten kyllä jo uni maistuikin, sen verran pitkä päivä oli takana. Juuri ennen heräämistäni näin loistavan unen, jossa aivan kaikki meni aivan pieleen ja sain kuulla erittäin monelta taholta (mm. työkaverin, sukulaisten ja blogaanituttujen) olevani maailman ärsyttävin ja turhin tyyppi. Unen huipensi se, että autoni oli kadonnut unimaiseman parkkipaikalta ja minun täytyi huutaa se kaikkein rumin sana, jota en oikeasti koskaan käytä. Aivan täydellinen hetki herätä!



Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. Samoin liitän postauksen Blogaanimiitit-sivulle, jossa ovat koottuina miittiaiheiset postauksemme.

16 kommenttia:

  1. Mikään ei ole niin ihanaa kun herätä kamalasta unesta ja tajuta, että Luojan kiitos se oli vain unta. Ja missään tapauksessa et ole mkään turha tyyppi, niin monta hyvää ohjetta ja vinkkiä, kuten esim. nyt tämä Restaurant Penny, olen sinulta saanut. Kiitos, että kirjoitat blogiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tosiaan unissa on parasta se, että ne loppuvat :D Kiitos mukavista sanoistasi!

      Poista
  2. Kiitos, olipa tämä oiva kirjoitus! Ruoka oli hyvää, seura oli hyvää ja elämä on hyvää 😀 Nyt vaan sitten odottamaan a) seuraavaa tapaamista ja b) blogini nousemista kokonaan uudelle tasolle, kunhan opiskelen saamani kirjat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Ja helpotuksenhuokaus, kun sain ne kirjat eteenpäin, ne aiheuttivat hieman huonoa omaatuntoa, kun edelleenkin kuvaan vaan automaatilla ja muistelen onko syväterävyys syötävää vai ei. :D Laitoin siis vahingon kiertämään!

      Poista
  3. Me käytiin Pennyssä viikko takaperin ja tykättiin. Oma äyriäiskeitto oli hyvää ja nyt kun luin kuvailuasi niistä ihanista, pienistä leivistä, jäi harmittamaan ettei sellaisia tilattu. Huokailin niiden perään viereisen pöytäseurueen herkutellessa rapealla leivällä.. korjasin vahingon onneksi (tavallaan) ja tilasin sitten KAKSI jälkiruokaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä huomasinkin sinun instakuvasi siitä paikasta jo ennen kuin kävin siellä ja ajattelin valmiiksi, että tuota jäätelöä pitää saada! :D

      Poista
  4. Sinä Keski-Suomen ihme ennätät bongata uudet paikat ennen minua täällä minun kotikonnuillani :-) Viime aikoina on totisesti ollut ruuhkaa uusien ravintoloiden osalta, uusia paikkoja avautuu kuin sieniä sateella. Hyvä niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa Minna oli aloitteellinen paikan suhteen, mutta olimme samana iltana huomanneet Pennyn joistakin instakuvista, juuri kun se oli ensimmäisiä iltoja auki ja me olimme sopimassa tapaamistamme :)

      Tuo on totta, että Helsingissä ei ehdi millään syödä kaikkia paikkoja läpi, eihän sitä ehtisi koskaan uudelleen pitämäänsä paikkaan, jos aina menisi uuteen! Mutta parhaani yritän :D

      Poista
  5. Ei kai me mitään niin kamalia juteltu, että aiheutti painajaisia ? ;-)
    Kivaa oli, joten kiitoksia vielä tätäkin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sentään :D Minä näen usein aivan hulvattomia unia ja tuo viimeöinen oli sellainen sekamelska, ettei tosikaan. Jopa kaikkein kiltein työkaverini antoi siinä unessa minun kuulla kunniani. :D

      Poista
  6. Snookeria katsellessa ei voi muuta kuin ihmetellä, miten ne sen tekevät. Pallo pussiin -klops- ja valkoinen pysähtyy tarkasti harkittuun paikkaan josta on hyvä pussittaa seuraava. Kyllä ihmisen korvien välissä on melkoinen tietokone osatakseen laskea oikean suunnan, voiman ja kierteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en vieläkään ymmärrä mitä se tarkoittaa, kun "tekevät snookerin", mutta ei se haittaa, tykkään silti katsoa sitä melkein yhtä paljon kuin pyöräilyä. :D MInulla on muutama suosikki ja yleensä joku heistä aina voittaakin, jos eivät kaikki satukaan olemaan samassa turnauksessa. Joskus olisi kiva mennä paikanpäälle katsomaan.

      Poista
  7. Oli tosi mukava tavata ja kiitos vielä kirjasta! Harmi etten kerennyt jäädä pidemmäksi aikaa, ensi kerralla sitten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, toivottavasti flunssasi on jo parantunut! :)

      Poista
  8. Hei pistäydy jollain nanolomasella täällä meidän luona, jos ehdit :) meiltä saa mukiin menevää kahvia ainakin silloin kun tuo aviomies on kotona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta! Tulen tekemään tätitarkastuksen! :D

      Poista