keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Purkin- ja pussinpohjat käyttöön - erittäin sekalainen salaatti



Koitan olla menemättä kauppaan vain yhden pienen asian takia, sillä sen tehdessäni palaan usein ainakin kahden ruokakassin takia. Jos tarvitsisin vain yhtä raaka-ainetta ruokaan, voin yrittää korvata sen jollain muulla ja siirtää kauppareissua ainakin seuraavaan päivään. Tänään se onnistui, sillä kaikenlaista pientä käytettävää löytyi, kun sukelsin jää- ja kuivakaappien uumeniin.

Sekalainen salaatti kahdelle


Marinoidut sipulit salaattiin

  • 2 pienehköä punasipulia
  • 0,5 dl siiderietikkaa (punaviinietikka oli loppu)
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 1 tl sokeria
  • ripaus suolaa
Kuori sipulit ja siivuta ne mandoliinilla tai veitsellä oikein ohuiksi viipaleiksi. Sekoita etikka, öljy, suola ja sokeri ja kääntele sipuliviipaleet seoksessa. Jätä maustumaan niin pitkään kuin ehdit, jopa yön yli.


Muut salaatin tykötarpeet

  • 100 g fetaa
  • 150 g pientä kuviopastaa
  • 1 pieni tetra suuria valkoisia papuja
  • pussin pohja mustia kivellisiä oliiveja
  • 10-15 kirsikkatomaattia
  • 10 cm pätkä kurkkua
  • 1 pieni punainen, keltainen ja oranssi paprika (sellaisia suippoja)
  • kourallinen salaatinlehtiä
  • tuoretta basilikaa ja timjamia
  • oliiviöljyä
  • 2 rkl vihreää pestoa
  • puolen sitruunan mehu
  • pippuria
Keitä pasta väljässä vedessä kypsäksi ja kaada siivilään. Kumoa pasta tarjoilukulhoon ja sekoita siihen oliiviöljyä ja pestoa, jätä jäähtymään. Sillä välin leikkaa tomaatit, kurkku ja paprikat paloihin ja valuta tetrapavut. Pilko feta ja revi salaatti paloiksi. Kun pasta on jäähtynyt, sekoita siihen ensin marinadista nosteltu sipuli, oliivit ja pavut. Sitten lisää mukaan tomaatit, kurkku ja paprikat, sekä salaatti. Viimeiseksi sekoittele mukaan feta ja tuoreet yrtit. Purista päälle sitruunamehua ja maistele onko suolaa tarpeeksi, fetan suolaisuus usein riittää, mutta pippuria salaatti vielä kaipaa. Tarjoa tuoreen leivän kanssa. Minä leivoin pienen aurinkoleivän, johon käytin jauhopussien loppuja, sinne meni niin vehnää kuin ruistakin. 

2 kommenttia:

  1. Se on tämä tammikuu. Saa ihmisen siivoamaan paikkoja, tyhjentämään ruokakomeroita ja pussinpohjia. Pistämään paikat järjestykseen! Tunnistan tämän ainakin itsestäni - ja keittelen sekalaisia soppia, joihin usein uppoa myös pauja, kuten salattiisikin. Salaatti saattaisikin olla hyvää vaihtelua keittosiivousruokiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin meille maistui ja loput pakkasin huomiseksi työlounaaksi :)

      Poista