tiistai 31. maaliskuuta 2015

Lasagnea mutkia suoristaen


Olin aluksi siinä uskossa, että haudutuspadassa ruoan kypsytys perustuu pitkälti liemeen ja niinhän se usein onkin. Olen oppinut myös, että monet keitotpuurot  ja jälkiruoat valmistuvat sillä lempeästi. Olen myös paistanut padassa leipää ja kun huomasin foodgawkerissa lasagneohjeita haudutuspadalle, tahdoin heti kokeilla jotakin niistä. Kristine's Kitchen-blogin neuvoilla mentiin. Ohjeeseen sisältyi muutama sopiva oikotie, sillä yövuoroviikolla ei aina jaksa mennä ihan pisintä reittiä kohti päivällistä. 

Lasagne haudutuspadassa

  • 800 g broilerin jauhelihaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 tölkkiä valmista tomaattikastiketta (tai itsetehtyä, jos on aikaa ja viitseliäisyyttä)
  • 2 tölkkiä tomaattimurskaa (oma lisäykseni)
  • puolikas suuresta sipulista
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 rkl valkosipulimurskaa
  • kuivia lasagnelevyjä (noin 10 kpl)
  • 2 palloa buffalomozzarellaa
  • 100 g pecorinoa
  • tuoretta basilikaa
  • suolaa ja pippuria
Voitelin haudutuspadan pohjan ja reunat öljyllä. Silppusin sipulin pieneksi ja kuullotin silppua ja valkosipulimurskaa öljyssä muutaman minuutin. Lisäsin pannulle jauhelihan ja pienin se aivan muruiksi kypsymisen aikana. Maustoin suolalla, pippurilla ja tomaattipyreellä ja maistelin, että makua piisaisi. 

Kaadoin tomaattikastiketta padan pohjalle ison kauhallisen ja levittelin sen tasaiseksi. Sijoittelin kastikkeen päälle pastalevyjä, niitä piti aikalailla murtaa nurkista ja sirotella pikkupalasia reunoille. Minun patani on ovaalinmuotoinen, eikä sen muotoisia pastalevyjä ole saatavilla, ihme juttu! Pastakerroksen päälle lusikoin jauheliha-sipulimurskaa ja sen päälle puolikkaan mozzarellapallosta paloina. Samoin raastoin hieman pecorinoa ja ripottelin vähän basilikan lehtiä. Seuraavaksi levitin taas kastiketta (otin lisäksi pari tölkkiä tomaattimurskaa peliin, kun tuntui, että kastiketta oli liian vähän), pastalevyjä ja jauhelihaa, juustoa ja kastiketta vuoron perään. Sain aineksista aikaan viisi tai kuusi kerrosta ja päällimmäksi tuli kerros täytteitä ja pintaan vielä pecorinoraastetta. Iso patani tuli noin 3/4 täyteen. 

Laitoin padan low-asetukselle viideksi tunniksi ja toivon parasta. Ruoka näytti heti aluksikin jo ihan oikeanlaiselta, mutta jännitti vähän millaiseksi rakenne muodostuu, onko kastikkeita tarpeeksi ja miten maut sekoittuvat, kun lihaa ei sekoitettu kastikkeeseen, eikä juustokastiketta ollut lainkaan, juustoa vain raasteina.

Lasagnesta tuli viidessä tunnissa ihanan pehmeää, rapea kuori jäi tietysti puuttumaan. Raaka-aineet olivat hyvin sekoittuneet pitkässä haudutuksessa. Pidimme kovasti ja tämä lasagne on todellakin vaivaton valmistella.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 



Ammattipyöräilyn kausi on jo täydessä vauhdissa. Viikonloppuna olisi aika kulunut pelkästään kilpailuja katsoessa ja sama meno jatkuu tänään. Alamme olla jo tottuneet tämänvuotisiin kilpailuasuihin ja muistamme jo vähän kuka missäkin tallissa ajaa. Giron alkuun on enää noin 40 päivää ja Touriinkin alle sata. Isojen ympäriajojen aikaan Campasimpukan alkuperäinen idea, kokkailla Giron aikaan italialaista, Tourin aikaan ranskalaista ja Vueltan aikaan espanjalaista palaa kuvioihin jo viidettä kertaa! 





maanantai 30. maaliskuuta 2015

Carelia - tyytyväisyyden lähde


Saavuin viime lauantaiaamuna Helsinkiin junalla ja viipotin päivän tavaten mitä pikimmiten tuttavan ja sukulaisia ennen kuin majoituin Scandic Park Helsinki-hotelliin, jonka ajattelin olevan sijainniltaan erinomainen ajatellen myöhempää iltaa. En ollut koskaan käynyt kummassakaan noista isoista hotelleista, jotka ovat Mannerheimintien varressa, mutta muistan lukuisat poikkeamat niiden pihassa Finnairin bussilla niihin aikoihin, kun ne vielä olivat nimiltään Hesperia ja Intercontinental. En tuohon aikaan osannut kulkea lentoasemalta Helsinkiin kuin tuolla sinivalkoisella bussilla ja sen ikkunoista näkikin suuren osan Helsinkin nähtävyyksistä.

Olin jo pitkään koittanut yhyttää ystävääni sauvajyvästä ravintolaillallisen merkeissä, mutta välimatka ja kiireinen elämä venytti tapaamisen toteutumista. Tapasimme muutama viikko sitten pikaisesti perheiden kesken, mutta viime lauantaina oli se pitkään odotettu ilta, jolloin meillä oli pöytävaraus Careliaan. Juuri ravintolan sijainti sai minut päätymään majoituksessakin Mannerheimintien varteen. 

Carelia oli to-eat-listallani jo pitkään etenkin sen vuoksi, että sauvajyvänen oli kertonut siitä kiittävin sanoin lukuisia kertoja. Mielihaluni vain kasvoi luettuani alkuvuodesta Sillä Sipulin postauksen Careliasta, enkä muista lukeneeni siitä mistään muita kuin positiivisia arvioita. 

Tänä lauantai-iltana olimme paikalla jo viideltä, jolloin ravintolassa oli jo jonkun verran asiakkaita. Saimme valoisan paikan ikkunan vierestä ja olimmekin pian valmiit tilaamaan. Sauvajyvänen otti alkuruoaksi tartarpihvin ja minä päädyin ankkapateeseen, jota ei nyt enää tai toistaiseksi näykään listalla. Minua miellytti annokseni kauneus ja pateen ympärille käärityn filotaikinan rapeus, sekä lisänä tarjotut happamat kirsikat. Tartar oli kuulema juuri sellainen kuin pitääkin. 



Pääruokana otimme kumpikin grillatun entrecôten. En ole tainnut itse valmistaa tuota ruhonosaa koskaan tai ainakaan siitä ei ole jäänyt kovin positiivisia muistoja. Nyt niitä jäi kyllä senkin edestä, sillä söin varmasti elämäni parhaimman entrecôten, jonka lisänä oli todella hyviä ranskanperunoita ja viehättävän yksinkertaisesti tarjottuja salaatinlehtiä. Vaikka meillä ei ole ystäväni kanssa tapana vaipua vaivautuneeseen hiljaisuuteen, olimme pääruoan aikana melko vaiti, sillä annos oli niin hyvä, ettei siinä paljon rupateltu. 

Pääruoan jälkeen pidimme pienen paussin ja lopettelimme punaviinilasillisiamme, muttemme toki epäröineet jälkiruoan syömisen suhteen. Sauvajyvänen valitsi ricotta-sorbettia, veriappelsiinia ja frangipanea, minä tarte tatinin. Niille tarjoilija suositteli makeaa Moselin viiniä, joka sopikin kumpaankin annokseen oikein hyvin. Minun tarte tatinini oli todella sievä ja aluksi mietin oliko sen pohja aavistuksen palaneen puolella, mutta arvelin sitten kurkistelun ja maistelun perusteella siinä käytetyn jotain tummahkoa sokeria, joka antoi annokselle paahteisen maun. 



Istuimme ateriallamme vähän yli kaksi tuntia ja kokonaisuus oli mitä miellyttävin. Tarjoilu oli ystävällistä, makuuni sopivan viileää. Lasku teki osaltani 76,50 € ja siihen kuului siis kolme ruokalajia ja kaksi lasillista viiniä. Illan mittaan asiakkaita oli mukavanlaisesti niissä osissa vanhaa apteekkisalia, joihin paikoiltamme näki ja monta iloista seuruetta ja pariskuntaa näytti nauttivan samoista ruokalajeista kuin mekin.

Ravintolan ja kiinteistön tarinasta voi lukea tästä linkistä. Carelia on toiminut vuodesta 1996 ja se on nykyisin jo melko pitkä aika tuulisella ravintola-alalla. Tulin miettineeksi, että johtuuko juuri siitä, että ravintolan seinien maalit ovat jo aikaa sitten kuivuneet ja kahdenkymmenen vuoden ikä on ovella, että palvelu on niin sujuvaa, asiakkaita ei mielistellä (muttei myöskään olla alentuvia), eikä ruoan tarvitse olla kikkailevaa. En ole aikoihin syönyt ravintolassa niin yksinkertaista pääruokaa, kuin Careliassa, mutten myöskään niin joka komponentiltaan täydellistä. 

Viikolla luin eri medioista siitä, miten ihmiset kokevat ruoan ja seuran yhteisvaikutuksia. Olin itsekin syömässä viime viikolla kaksi kertaa ravintolassa. Ensimmäisella kerralla söin näkemättä ja vaikka ruoka olikin hyvää, se jäi kuitenkin ennalta tuntemattoman seuran ja itse tapahtuman taustalle, mikä olikin mielestäni aivan oikein. Tällä toisella kerralla vietin aikaa minulle tärkeän ystävän kanssa ja menin ravintolaan korkein odotuksin. Tällä kertaa seura olisi parantanut tunnelmaa, vaikka ruoka tai palvelu olisikin ontunut, mutta mitään sellaista ei eteeni ilmaantunut. Näin ollen seura korosti hyvää ruokaa ja toisinpäin. Yhteinen positiivinen kokemus sai mieleni niin hyväksi, että muutaman sata metriä hotellille tunsin leijuvani hieman maanpinnan yläpuolella. 

Vasta eilen huomasin, että lauantai-illan Earth Hour meni minulta ohitse, en muistanut sitä ollenkaan. Totuuden nimissä toteutin teemaa erittäin huolella, sillä olin kyseiseen aikaan jo unten mailla täpötäyden vatsani vieressä!

En sano montaa sanaa Scandic Parkin aamiaisesta, avainelementit minulle mieluisaan aamiaiseen puuttuivat ikävän monelta osin, mutta huoneeni oli edullinen ja erittäin nätisti sisustettu. Kerrankin myös sain varaukseni mukaisen yhden hengen huoneen, mikä on minusta mukavaa, jos sellaisen tarpeessa olen. Aamun viileydessä jätin hyppäämättä raitiovaunuun ja kävelin rautatieasemalle harmitellen, etten sittenkään ottanut pipoa mukaani. Kevät on jälleen mennyt jonnekin piiloon, eikä sitä näkynyt koko kotimatkan aikana.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. 

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Sturtsia kaikille paisti Pletsille



Jotkut sanat kirjoitan säännönmukaisesti väärin, kurssikaveristamme Peltsistä tulee aina Pletsi ja muutama muukin vakiovirhe esiintyy kirjoituksissani. Yleensä huomaan typot jossakin vaiheessa ja korjailen niitä postauksista aikojenkin päästä. 

Pojat söivät strutsia kerran pieniä ollessaan mukavan boheemin Maijan hoidossa. Samoin he muistavat, että siellä sai tehdä majoja sohvan tyynyistä ja suklaatahnaa leivän päälle. Olin erittäin tyytyväinen poikien hoitopaikkaan, se nyt on sanomattakin selvää. Kotona he ovat olleet strutsitta aina tähän päivään asti. 

Sain strutsifileitä Familian kokeilupaketissa, ne kiinnostivat minua kaikkein eniten saamissani näytepaketeissa. Pyörittelen vielä karitsan kateenkorvia pakastimessa ja ja kerään niiden suhteen rohkeutta. Andalusian auringossa-blogissa niistä on jo kokkailtu. Katsastin TOP100-ruokablogien haulla suomalaisia strutsikokkailuja, mutta päädyin kuitenkin ottamaan mallia Drizzle and Dip-blogin strutsivartaista. Otin fileet sulamaan illalla ja kokkailupuuhiin aloin tänään iltapäivällä marinadin sommittelulla. Lisäkkeenä meillä oli samalla parilalla paistettua halloumia ja minihasselbackoja. Niiden kuvan näin Ciao Veggie-blogissa. Ne näyttivät niin kivoilta, että lupasin itseni ostaa marokkolaisia uusia perunoita.

Strutsivartaat

  • 6 strutsifilepalaa
  • punasipulia lohkoiksi leikattuna
  • pieniä herkkusieniä kokonaisina, tai isompia neljään osaan leikattuina
  • punaista paprikaa
  • kirsikkatomaatteja

Marinadi


  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 0,75 dl punaviinietikkaa
  • tuoretta minttua
  • tuoretta oreganoa
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • suolaa ja pippuria
  • 3 laakerinlehteä (olin liian laiska etsimään niitä)
  • 1 sitruunan mehu
Sekoita marinadin ainekset keskenään ja lisää siihen tasakokoisiin kuutioihin leikattu strutsi. Kaada marinadi ja lihapalat paksuun, tiiviisti suljettavaan pussiin ja kääntele pakettia niin, että lihapalat ovat kauttaaltaan marinadissa. Anna strutsin marinoitua vähintään tunti, mieluiten vaikka yön yli. Jos marinoit yön yli, lisää sitruunamehu mukaan vasta vähän ennen kuin aloitat vartaiden kokoamisen. 

Liota puisia varrastikkuja, etteivät ne pala grillattaessa ja raaka-aineet liukuvat helpommin tikussa. Pilko sipuli ja paprika lohkoihin, jotka eivät ole lihapaloja suurempia. Näin vältät sen, etteivät lihapalat vartaissa jää osumatta parilaan, mikäli käytät sellaista kypsentämiseen. Keihästä liotettuihin vartaisiin vuoron perään lihapaloja, kirsikkatomaatteja, sieniä, paprikapaloja ja sipulia, oman makusi mukaan. Mikään ei estä lisäämästä jotain muutakin mukaan, vaikka säilöttyjä artisokanpohjapaloja tai esikypsytettyjä ruusukaaleja. 

Grillaa tai paista vartaita parilalla niitä ahkerasti käännellen. Minä en vielä tarjennut mennä ulos kaasugrillille, vaan paistoin vartaat kaasuliekin päälle asetetulla parillalla. Kypsentäminen otti noin 10 minuuttia. Vähän jännitti, miten saan strutsin kypsäksi, muttei kuivaksi. Kuudesta fileestä tuli tykötarpeineen kaikkiaan 8 runsasta varrasta, joista riitti hyvin neljälle ja yksi varras taisi jäädä syömättä, kun kaikkien vatsat tulivat jo täyteen.

Minihasselbackat

  • 500 g pieniä, tasakokoisia perunoita
  • rypsiöljyä paistamiseen
  • suolaa ja pippuria
Esikeitä pienet perunat kuorineen melkein kypsiksi ja nostele ne leikkuulaudalle jäähtymään. Kuumenna öljy rasvakeittimessä tai padassa 180 asteeseen ja öljyn kuumetessa leikkaa perunoihin pieniä viiltoja. Helpoiten se käy laittamalla peruna ruokalusikkaan ja leikkaamalla terävällä veitsellä lusikan reunaan asti, näin et leikkaa perunaa vahingossa halki. Kun öljy on tarpeeksi kuumaa, nostele viilletyt perunat kypsymään öljyyn noin 7-8 minuutiksi, kunnes ne ovat rapeita. Kalasta perunat talouspaperilla vuorattuun kulhoon peiteltyinä odottamaan muun ruoan valmistumista. Minulla oli yhtä aikaa parilointi ja uppopaistaminen kesken, oli kohtuukiire hetken aikaa. Kun laitat perunat tarjolle, ripota niille hyvälaatuista suolaa ja pippuria. 



Asettelin minihasselbackat keskelle suurta kulhoa ja niiden ympärille vartaat, salaattia, halloumit ja kurkkuviipaleita sekä kirsikkatomaatteja. Tarjolla oli myös tsatsikia. Pidimme strutsin riistaisasta mausta, enkä tainnut pilata täta minulle vierasta raaka-ainetta. Liha oli sopivan kypsää, mutta melko tiivistä. Vartaiden kasvis- ja sienilisäkkeet mehustivat kokonaisuutta ja tsatsiki kävi hyvin kastikkeeksi myös minikokoisille hasselbackoille, jotka olivat tosi hauskoja ja helppoja tehdä. Luulen, että vähän pitempi marinointi olisi ollut strutsille eduksi, nyt lihat olivat marinadissa parisen tuntia. Kiitos Familialle mahdollisuudesta kokeilla strutsin lihan kokkaamista!

ps. tietysti Pletsikin, tuo vastikään pyöreitä täyttänyt ystävämme, olisi saanut sturtsia, jos olisi ollut paikalla!


torstai 26. maaliskuuta 2015

Kiinalaista teetä termoksessa



Chinesetea.fi lähestyi minua joitakin aikoja sitten ja tarjosi pientä teepakettia kokeiltavaksi. Mukana paketissa oli kolme pussia teetä ja pieni lasinen teetermos. Ensimmäinen yritykseni kokeilla termosta meni totaalisesti mönkään, sillä käytin termosta (jos mahdollista ja olihan se) aivan väärin. Olin jo hieman tohkeissani, että mitenkäs tästä nyt kirjoittaisi, ettei ollut kovinkaan käytännöllinen vekotin. Onneksi huomasin, että vaikka luin paketissa olleet lehdykän ohjeen, en vain käyttänyt pulloa oikein. Nyt uusintakierroksella sujui jo paremmin ja voin sanoa, että termokselle tulee kyllä olemaan käyttöä, joskaan ei ehkä repussa mukaan otettavaksi lasimateriaalin vuoksi. Mutta töihin voisin pullon viedä ja ottaa teetä työpisteeseen mukaan hautumaan. 

Paketin teelaadut ovat mustaa, oolongia ja vihreää. Tällä toisella yrityksellä käytin oolongia ja siitä kyllä hautui kauniin hennon väristä ja makuista teetä. Ohjeissa (kun ne silmät auki lukee) neuvotaan kuinka kauan teelehtiä haudutetaan ja kerrotaan, että laadusta riippuen lehtiä voi hauduttaa useampaankin kertaan maun jopa parantuessa, tai ainakin pysyessä hyvänä. 

Chinesetea.fi on nuori nuorten ihmisten aloittama yritys ja näytepaketin perusteella suosittelen sitä lämpimästi muillekin teen ystäville. 

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Hapuilua pimeässä



Sain kutsun jyväskyläläiseen Ravintola Harmooniin syömään Illallista pimeässä. Kyseessä oli lehdistölle suunnattu tilaisuus, johon oli kutsuttu myös muutamia paikallisia bloggaajia. Olin lukenut joitakin postauksia ElämysLahjat-konseptista ja olin utelias kokeilemaan pimeässä syömistä. 

En voi paljastaa liikaa illallisen kulusta tai ruoasta, mutta kuvailen muutamin sanoin, miltä minusta itsestäni tuntui aterioida ilman näköaistiani. Oli yllättävän vaikeaa hahmottaa tilaa, johon meidät oli johdatettu, en kyennyt määrittämään kuinka kaukana pöydän toisella puolella istuvat olivat. Työssäni kuuntelen puhetta, enkä näe vastapuolta, joten koko vuorovaikutus on pelkän äänen varassa. Niinpä minun oli helppo seurata keskustelua, tunnistaa nopeasti kunkin pöydän ääressä istuvan ääni. 

Ruoan ulkonäkö on etenkin ravintolassa syödessäni minulle tärkeää, niinpä tuntui melkoisen merkilliseltä, etten kyennyt näkemään, mitä minun oli tarkoitus syödä. En ollenkaan pelännyt, että annoksissa olisi jotain liian merkillistä, tai mitään sellaista, mitä en haluaisi syödä. Oli yllätys, miten vaikea oli tunnistaa, mitä annoksessa oli. Kalan sentään erotin lihasta, mutta vihannesten ja kasvisten osalta tehtävä oli vaikea. Aterinten ja lasien löytäminen ei tuottanut ongelmia sen jälkeen, kun olin saanut kaikki tunnusteltua ulottuvilleni. Olin kyllä todella varovainen viinilasien kanssa ja hapuilin lautasen reunaa asettaessani lasia takaisin pöydälle. 

Moni vieraista sanoi, että aistit tuntuivat herkistyvän ja makujen ja tuoksujen voimistuvan. Minusta tuntui, että näköaistimuksen puuttumisen myötä minulle kävi hieman päinvastoin. Ruoka maistui ja tuoksui selkeästi hyvältä, mutten oikein tiennyt mitä söin ja mitä tuoksuja nenääni pyydystin. Aloin myös hieman väsyä loppua kohden siihen, että silmäni tekivät koko ajan töitä nähdäkseen edes jotain ja seurasin tarjoilijan liikkumista tarkasti saadakseni edes pieniä hahmotuksia asioista. 

Kysyin ElämysLahjojen edustaja Katri Piriseltä, miten Illallinen Pimeässä toimii useampaan kertaan. Hän vakuutti sen olevan elämyksellistä useammankin kerran, etenkin kun ruoka vaihtuu kerta kerralta ja yhteen kokoontunut seura muodostaa niin suuren osan tapahtumasta. Yllätyksellisyys on tietysti mahdollista kokea vain kerran, mitä tulee tilaisuuden kulkuun, mutta teemmehän muutenkin samoja asioita monta kertaa, eikä se ole mitenkään mahdotonta nauttia kokemuksista usempaankin kertaan.

Harmoonissa on mahdollisuus nauttia Illallisia Pimeässä 1.4. alkaen, suosittelen! Ilta antoi ajattelemisen aihetta paljon enemmän kuin olisin osannut arvatakaan. Kiitos kutsusta, ElämysLahjat ja Harmooni. Henskiksen hekumalliset herkut-blogista voi lukea vierustoverini mietteitä illasta. EDIT: Myös Olutkellarin blogisti kirjoitti illasta.

ElämysLahjat
Liitän tämän postauksen Campasimpukan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, vaikkei se olekaan aivan tavanomainen ravintolakokemuspostaukseni.

ps. en sotkenut itseäni, enkä kaatanut yhtään lasia!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Pikeletit - aussipannarit


Tänään oli pitkästä aikaa pannukakkuaamu ja mieleeni muistui Australian lahja maailmalle, pikeletit. Olin laittanut foodgawkerin suosikkikansiooni jo aikoja sitten ohjeen, joka oli kokeilemisen arvoinen. Aussipannukakkujen ratkaiseva ero amerikkalaisiin on se, ettei taikinaan tule itseensä rasvaa ollenkaan ja niiden sanotaan olevan hieman makeampia, kuin amerikkalaiset serkkunsa. Makeus saadaan aikaan tomusokerilla. Tällä kertaa käyttämässäni ohjeessa oli mukana myös sitruunaa kuoriraasteen muodossa. Tuplasin Cook Republic-blogin ohjeen, sillä meitä oli neljä aamiaisella. 

Sitruunaiset pikeletit (noin 20 kpl)

  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 3 dl maitoa
  • 2 rkl tomusokeria
  • 2 kananmunaa (lisäys, unohdin aluksi kananmunat tästä listasta)
  • luomusitruunan kuori raastettuna
  • 1 rkl vaniljauutetta
  • ripaus suolaa
  • voita paistamiseen
  • (tarjoiluun ruokosokeria ja sitruunamehua)
Sekoita ainekset tasaiseksi ja anna taikinan hetken levätä. Paista pannukakut voissa molemmin puolin 1-2 minuuttia, tarkista yhdestä pannukakusta, että se on kypsä. Tarjoile sokeriripauksen ja sitruunamehutilkan kanssa, meillä oli tarjolla mustikoita ja vaahterasiirappia. Pannukakkujen rakenne oli melko tiivis, arvelen sen johtuvan taikinan rasvattomuudesta. Ei näistä ihan suosikkipannareitani tullut, mutta kaikki kyllä hävisivät vadilta. Liitän pikeletit Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Pannukakut-välilehdelle.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Nanolomanen auringonpimennyspäivänä

Revontulet (ja yövuoro) pitivät Kammenpyörittäjän valveilla yhtenä viikon öistä ja eilen puolilta päivin nähty auringonpimennys sai hänet kiireiseksi. Olemme nähneet kaksi täydellistä auringonpimennystä, vuosina 1999 ja 2006. Tällä kertaa oli kyseessä osittainen auringonpimennys, joka sekin oli hienoa nähtävää oikein välinein. Minulla oli työvuoro ja sen lomassa sain katsottua pimennystä Kammenpyörittäjän askartelemin mylarsuotimin. Kotipihalla oli käytössä koko arsenaali kameroita ja kaukoputkia sekä kolme assistenttia. Neljäntenä apurina hääri vieras koira, joka tahtoi asettua taloksi. 








Olin antanut Kammenpyörittäjälle vinkin, ettei lähtisi perjantaina minnekään, vaan olisi kotosalla, kun minä pääsisin töistä. Hän muisti vinkkini ja olikin tontilla, vielä hieman tohkeissaan keräämässä kuvauskamppeita pihalta ja lataamassa kuvia koneelle. Sanoin, että lähtisimme tunnin kuluessa.

Olin suunnitellut meille yllätystreffit, jotka täyttäisivät nanolomasen tuntomerkit. Opiskelija vei meidät Jyväskylän keskustaan ja majoituimme hotelliin. Kun Kammenpyörittäjälle selvisi, ettemme menisi kotiin samana iltana, hän oli huolissaan siitä, ettei hänellä ollut mukanaan pyjamaa. Mutta tietysti hänellä oli, olin pakannut huomaamattomasti erittäin rajalliset matkatavarat olkalaukkuuni, joka ei herättänyt huomiota lähtövaiheessa. 

Hotellibingoni osui tällä kertaa Solo Sokos Paviljonkiin, josta saimme seitsemännen kerroksen huoneen. Hotelli on avattu vuonna 2012, joten kaikki on vielä uutta ja siistiä. Pidimme kaupungin suuntaan olevasta huoneestamme, maisemat olivat kauniissa säässä miellyttävät. Emme jääneet kuitenkaan pitkäksi aikaa hotelliin, vaan suuntasimme keskustaan. Poikkesimme Figaron viinibaariin lasillisille ja Coffeaan espressolle ennen kuin menimme illallispaikkaamme Pöllöwaariin. Olemme viime aikoina syöneet monta pitkää, lihapainotteista menua, joten nyt otimme etukäteen katsastamani kausimenun viinipaketilla. 



Menussa oli neljä ruokalajia, joiden lisäksi saimme pienen keittiöntervehdyksen ja tilasimme oikeassa kohtaa ehdotetun välijuuston. Ateria oli tasapainoisin ja miellyttävin aikoihin, vaikka olemme syöneet monta erittäin hyvää menua viimeisimmän vuoden aikana. Viinit olivat kuohuvapainotteisia ja saimme niistä paljon tietoa asiantuntevalta sommelierilta. Illalliseen kului aikaa kaksi ja puoli tuntia ja sen aikana saimme eteemme toinen toistaan kauniimpia, kevyitä annoksia ja erittäin maltillisia viinikaatoja, joten lautaset ja lasit tyhjenivät tasatahtia. 

Laskun loppusumma oli 279 euroa ja poistuimme kylmään perjantai-iltaan enemmän kuin tyytyväisinä. Kokonaisuus oli niin hyvä, että aivan hyrisimme ilosta. Olimme uhanneet etsiä nuorisoamme paikallisista baareista, mutta emme tietenkään toteuttaneet uhkaustamme, eivätkä he vielä siinä vaiheessa iltaa olleetkaan liikkeellä. Me sen sijaan vetäydyimme hotellihuoneemme mukavuuteen, eikä voi väittää, etteikö uni olisi maistunut huoneen hyvässä sängyssä laadukkaissa lakanoissa.


Tänä aamuna nautimme hotellin hyvästä aamiaisesta. Se oli hyvin samantapainen (ilman mustaa makkaraa)  kuin Tampereen Tornissa ja pidimme erityisesti tummapaahtoisesta kahvista kuumalla maidolla. Hotellista jäi oikein hyvä mielikuva, harmi vain, että se sijaitsee niin lähellä kotia, ettei sinne ole oikeasti tarvetta majoittua. Ennen kotiinpaluuta nanolomasen päätti Paviljongissa tänä viikonloppuna olevilla viinimessuilla piipahtaminen. Kiersimme myös kirjamessut hankkien useita opuksia, lemmikkimessuosastonkin kiersimme, kaukaa. 

Viinimessut olivat tänä vuonna melko pienet, näytteilleasettajia oli edelliskertoja vähemmän, mikäli lainkaan muistamme oikein. Ostimme maistelulasit ja 10 maistelulipuketta ja tutustuimme samppanjoihin, sekä pariin punaviiniin minikaadoin. Väkeä ei pian avaamisajan jälkeen ollut vielä paljon, joten emme joutuneet tungeksimaan tai odottelemaan. Pikkuisten maistiaisten jälkeen suuntasimme kotiin bussilla, ilman edelliskerroilta tuttua keskipäivän hiprakkaa, mikä haihtuisi hyvin puolen tunnin kotimatkan aikana. 

Kammenpyörittäjä oli tyytyväinen yllätystreffeihinsä, vaikka naureskelimmekin, että ne tulivat hänelle aivan yhtä kalliiksi kuin etukäteen tietämänsäkin treffit kanssani. Hän halusi tapojemme mukaisesti olla maksumiehenä ravintoloissa, tasaamme kulut jälkikäteen.

Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Perjantaita odotellessa

Kammenpyörittäjä oli eilen illalla ja yöllä hereillä töiden vuoksi ja kuvasi tämän vuoden tähän mennessä hienoimpia revontulia, minä katselin laadukkaita unia. Kuvissa näkyy myös lempparitähtikuvioni, Plejadit. Kuunvaihe oli mitä mainioin revontulien näkymistä ajatellen. Perjantaina on vuorossa osittainen auringonpimennys, jota varten on jo mylarit viritettynä. 




sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Suklaa-mustikkamuffinit


Ystäväni sauvajyvänen kävi perheensä kanssa kylässä ja blogaanien kesken on tietysti laitettava parasta pöytään. Minä laitoin niin parasta, että paistoin muffinitkin kahteen kertaan! Ensimmäinen erä jäi keskeltä raa'aksi ja laitoin leivonnaiset uuniin uudelleen siksi ajaksi, kun tein uuden taikinaerän. Epäonnistuneet paistuivat loppuun ja syömäkelpoisiksi, mutta eihän niiden keskelle painunut kuoppa enää muuksi muuttunut. Jälkeläiset eivät olleet pahoillaan, että rumia muffineita oli pellillinen onnistuneiden lisäksi. Ohjeen näihin vähän muuntelemiini muffineihin otin Your Sunny Side Up-blogista. Aikaansaannokseni, ne onnistuneetkaan eivät olleet kyllä yhtä kauniita kuin esikuvansa. Mustikat olivat oma lisäykseni ohjeeseen. Tumman sokerinkin vaihdoin kullanväriseen ruokosokeriin ja käytin kaakaota väriksi.

Mustikkaiset suklaamuffinit (noin 15 pientä)

  • 280 g vehnäjauhoja
  • 160 g ruokosokeria
  • 2 rkl kaakaota
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 90 g voita
  • 1,5 dl maitoa
  • 2 kananmunaa
  • 100 g suklaanappeja (tummia, valkoisia ja vaaleita)
  • 1 dl mustikoita
Kuumenna uuni 190 asteeseen ja etsi muffinipapereita esille. Sulata voi ja jätä se jäähtymään. Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe, sooda, kaakao ja sokeri. Vatkaa kananmunat kevyesti toisessa kulhossa ja kaada mukaan maito ja jäähtynyt voi, sekoita. Kaada maito-muna-voiseos kuivien aineiden päälle ja sekoita nuolijalla taikina tasaiseksi, vältä liikaa sekoittamista, ettei taikina sitkisty. Lisää mukaan suklaanapit ja mustikat ja sekoita jälleen. Annostele taikinaa muffinivuokiin noin iso ruokalusikallinen, jos vuokasi ovat pieniä. Älä täytä yli puolen välin. Paista muffineita uunin keskiosassa 20-25 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla ja kun tikku on puhdas pistoksen jälkeen, ovat muffinit kypsiä. Tai näin minä uskoin ensimmäisen erän jälkeen ja muffinit painuivat kuopalle. Seuraavaa erää paistoin viisi minuuttia pitempään ja 25 minuuttia oli sopiva paistoaika.
uudet ajolasini jo kaipaisivat nenälleni

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Possunposket portviinissä



Sain joulun alla ensimmäisen kokeilupaketin erilaisia lihatuotteita Familialta. Siinä lähetyksessä oli myös ibericopossun poskia. Haudutin ne padassa mahdottoman meheviksi, mutta kuvallisten tallenteiden puutteessa postauskin jäi tekemättä. Tuosta paketista jäi uupumaan vielä toivomani strutsipalat, joten sain vastikään toisen lähetyksen Familialta. Siellä oli uusi setti possunposkiakin, joita katselin rakkaudella aina, kun kävin pakastimella. Eilen otin paketin pakastimesta jo aamulla ja jäin odottamaan poskien sulamista.

Koska minulla oli edessäni viimeinen tämänkertaisesta yövuorosetistäni, laitoin myös keittiöapulaiseni töihin yöksi. En tarkoita Kammenpyörittäjää, hän sai nukkua rauhassa. Haudutuspata, Crock-Pot sen sijaan ahersi koko yön ja kun aamulla palasin töistä, ovella tuli jo vastaan viekoitteleva tuoksu. Koko päivän possupalat jatkoivat mureutumistaan ja illankupeessa pääsimme syömätoimiin. Löysin ohjeen näihin poskiin foodgawkerin kautta blogista nimeltä Eat Drink Paleo. Hieman muunneltuna ohje oli tälläinen:

Ibericopossun posket portviinissä

  • 1,3 kg ibericopossun poskia
  • 1 suuri sipuli
  • 4 porkkanaa
  • 1 rkl valkosipulimurskaa
  • 2 rkl tomaatipyrettä
  • 2 dl portviiniä
  • 5 dl lihalientä
  • 2 rkl balsamicoa
  • 1 suuri vaniljatanko halkaistuna
  • 0,25 tl kardemummaa (noin 10 kokonaisen kardemumman sisältö)
  • 6 kokonaista neilikkaa
  • 3 laakerinlehteä
  • suolaa ja pippuria
Asettele possupalat pataan. (minä en paistellut niitä yhtään pannulla, enkä poistanut mitään kalvoja, sillä ajattelin antaa pitkän haudutusajan tehdä työn). Leikkaa suuri sipuli ohuiksi suikaleiksi. Kaada kattilaan portviini, liemi, mausteet, balsamico, valkosipuli, vaniljatanko, tomaattipyre ja sipulisuikaleet. Kuumenna liemi melkein kiehuvaksi ja kaada possunposkien päälle. Laita pata low-asetukselle ainakin 8 tunniksi, tai high'lle noin 5-6 tunniksi. Uunissa tämän ruoan kerrotaan tulevan noin 4 tunnissa mureaksi, arvelen lämpötilaksi alkuun 200 asetta ja tunnin kuluttua laskemista 150 asteeseen. Minun possunposkeni olivat hautumassa ensin 12 tuntia ja aamulla laitoin padan lämmitysasetukselle muutamaksi tunniksi. Kun ruoka-aika lähestyi, pilkoin mukaan muutamia porkkanoita, maistelin liemen makua ja laitoin padan vielä low-asetukselle. Lisäsin vähän suolaa ja maistoin lihan mureutta, siinä ei ollut moittimista. 

Lisäkkeeksi tein valkosipuliperunoita. Mukailin RecipeTin Eats-blogin Julia Child-ohjetta. Tai oikeastaan en tehnyt juuri ollenkaan, kuten ohjeessa, kun tarkemmin ajattelen.

Valkosipuliperunat

  • 12 suurta perunaa
  • 25 g voita
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 0,75 dl kermaa (enempää ei ollut)
  • 1,5 dl täysmaitoa
  • suolaa ja pippuria
Kuumenna uuni 180 asteeseen ja voitele suurehko uunivuoka. Kuori perunat ja siivuta ne mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi mandoliinilla tai veitsellä. Huuhtele viipaleet ja jätä hetkeksi lävikköön valumaan. Sulata voi ja lisää valkosipulimurska sulaan voihin. Asettele perunaviipaleita vuoan pohjan peittävä kerros. Sivele perunoiden pintaa valkosipulisella voilla ja ripottele pikkuisen suolaa ja pippuria päälle. Tee uusia kerroksia samaan tapaan, kunnes vuoka on täynnä. Halutessasi raasta päälle jotain juustoa, esim gruyereä. Minulla ei ollut sopivaa juustoa, joten se jäi pois. Kaada maito ja kerma vuokaan ja paista perunoita noin puolitoista, kaksi tuntia. Kokeile perunoiden kypsyyttä tikulla ja paista, kunnes pinta on kauniin kullanruskea ja perunat pehmeitä. Tässä versiossa kermaa ei ole mahdottoman paljon ja voitakin melko maltillisesti. Tai ainakin uskottelen itselleni. Nuo tummimmat perunaviipaleet maistuivat parhaimmilta.

Possunposket ovat jälleen todella mureita, veistä ei tarvittu lainkaan. Vaniljaa emme huomanneet mausta, mutta portviini toi kyllä syvyyttä makuun. Kaikki kalvot olivat sulaneet olemattomiin, joten laiskuudestani renssausvaiheessa ei ollut haittaa. Kiitos Familialle lihapaketista, seuraavaksi kokeillaan strutsia, jos vain uskalletaan!

EDIT: muutin postauksen otsikointia, siitä tuli jotenkin härskinoloinen ensin.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 


tiistai 10. maaliskuuta 2015

Nokka


Helsingin ravintoloissa riittää syömistä enemmän kuin koskaan ehdimme, etenkin kun asumme etäämpänä. Olemme kuitenkin yrittäneet parhaamme. Keräilen vinkkejä paikoista muitten blogaanien postauksista, lehdistä ja muualta mediasta. Etenkin Sillä Sipulin ravintolavinkit tuntuvat osuvan meillä sopivasti polvilumpioon. Bongasin viime marraskuussa heidän kokemuksensa Ravintola Nokasta ja lisäsin paikan  oitis meidänkin to eat-listallemme

Viime viikonlopun Helsingin minilomaselle tein pöytävarauksen Nokkaan heti, kun reissu varmistui. Aloitimme illallisen seitsemältä, se on melkein myöhäisin aika, mihin minä illantorkkuna kykenen, mutta Kammenpyörittäjä vain notkistuu, mitä myöhäisempi ilta on. 

Ravintolassa meidät ohjattiin hetimiten ehdottomasti parhaaseen pöytään, mitä blogaani voi toivoa. Merituulin kuvissa pöydät oli aseteltu eri tavoin, nyt meidän kahden hengen pöytämme oli suoraan kiinni lasiseinässä keittiön välittömässä tuntumassa. Kokit tekivät taikojaan alle metrin päässä meistä, mutta sen enempää ääniä kuin tuoksujakaan ei salin puolelle kantautunut, mutta koitin kyllä kovasti lukea huulilta. Joku toinen olisi mahdollisesti pitänyt pöytää vähemmän hyvänä, mutta meille se oli ihan paras, sillä näimme hyvin annosten valmistumisen. Sijoittamisen mieluisuutta kysyttiin ja sanoimmekin, etteivät paikkamme olisi voineet olla paremmat.


Aloitimme aterian lasillisilla samppanjaa ja tilasimme jo etukäteen nettisivuilta kaavailemamme kuuden ruokalajin Helsinki-menun, joka vierailumme aikaan oli tarjolla viimeisiä päiviään. Myöhemmin linkki johtaa uuteen menuun.

Menun aloitti kaksi talon omaa leipää ja keittiön tervehdys, joka oli pieni kupillinen härkäpapu-sipulikeittoa. Oli hauska nähdä, miten keitto pyöräytettiin lieden nurkalla lämpimänä pysyneessä metallikannussa viimehetken viimeistelyksi ennen kuppeihin kaatamista. Keitto oli samettista ja hyvänmakuista.


Keittiön työnjaosta pääsi aika pian jäljille. Yksi kokeista valmisteli alku- ja jälkiruokia, toinen paistoi ja kolmas kokosi lämpimiä annoksia. Minkäänlaista hosumista tai kiirettä ei näkynyt, vaan toiminta oli todella rauhallista, mutta tehokasta. Olisi ollut muuten sopiva paikka istua sellaisessakin seurassa, missä ei olisi ollut niin paljon juteltavaa, sillä keittiöproseduuri oli todella kiinnostavaa seurata. 

Ensimmäinen ruoka oli nimeltään Puulavesi ja se sisälsi perunablinin, muikunmätiä, punasipulia ja smetanaa. Blini oli ihanan voinen ja rapeapintainen ja tykötarpeita oli juuri sopivasti. Pidimme bliniannoksesta paljon, eikä yksi suuri blini ollut ollenkaan liian vähän, kun edessä oli vielä viisi ruokalajia.


Toisen annoksen nimi oli Jalasjärvi ja siinä oli sipulikeittoa ja lautasen reunalla kaksi pientä juustolla päällystettyä briossipalaa. Uitimme ne liemeen ja lusikoimme hyvillä mielin. Oli mukava syödä taas aivan erilaista sipulikeittoa, joka oli tällä kertaa tehty sorsaliemeen.


Kolmas ruokalaji oli nimeltään Salla ja siinä oli poron sisäpaistia ja haudutettua poroa, puikulaperunamuusia ja karpalokastiketta. Näimme annoksen valmistumisen aivan vieressämme ja huomasimme, että muusin ohje oli kirjoitettu keittiön kylmäkaapin oveen. Se kuului näin: 5 kg puikulaperunaa, 1,5 kg voita, 50 g suolaa, 1 l kermaa/punaista maitoa. Ja siltä se maistuikin. Muusi oli pakattu pursotinpusseihin, joita kokki otti lämpökaapistaan ja pusersi annoksiin kolme muhevaa palleroa muusia. Poro oli loistavaa ja karpalokastike sopivan kirpeää ja muusia olisi syönyt enemmän, vaikkei olisi jaksanutkaan.


Neljänneksi eteemme tuotiin annos nimeltään Hakaniemi, joka koostui valkohomejuustosta ja gruyere-tyyppisestä juustosta ja hillokkeesta, pieni näkkäri taisi olla kuminalla maustettua. Homejuusto oli jopa minusta melko vaatimattoman makuista.


Viides ruokalaji oli nimetty lyhyesti Seljankukaksi. Se oli annosteltu kylmiin kivikuppeihin, pohjalla oli omenasorbettia ja päällä seljankukkagranitea. Emme yleensä kovin paljon pidä seljankukasta Ikea-mielleyhtymän vuoksi, mutta tässä annoksessa kukka maistui hyvältä. Omena ja seljankukka yhdessä puhdistivat suuta mukavasti.


Jälkiruoan nimi oli Soini ja siinä oli elementteinä jogurttipannacottaa ja puolukkasorbettia, sekä hauskaa marenkilevyä. Annoksen raikkaus ilahdutti, yhdessä pannacottan pehmeyden kanssa.


Kuuden ruokalajin illallinen juomineen kahdelle maksoi 314 euroa. Se on hieman enemmän kuin olemme keskimäärin maksaneet viime aikoina noin samankokoisista seteistä. Kammenpyörittäjä metsästi viinejä ravintolan listalta ja tulimme siihen tulokseen, että vaikka kaadot olivat ehdottomasti oikean kokoisia (noin 6-12 cl), oli ne hinnoiteltu aika korkealle. Emme siis missään nimessä ole sitä mieltä, että viiniä olisi pitänyt olla tuohon hintaan enemmän, vaan ennemminkin niin, että tuo määrä viiniä olisi voinut maksaa hieman vähemmän. Enkä edelleenkään oikein tahtoisi maksaa noin kymppiä tilkasta sellaista kotimaista marjajuomaa, joka oli laitettu juuston kaveriksi.

Ruokalajit olivat kaikki hyviä, mutta olisimme kaivanneet kalaakin lautasillemme. Se valintahan oli tietysti tehty jo etukäteen, kun tietämämme menun valitsimme, mutta kumminkin. Annokset olivat vähintäänkin riittävän suuria, ajauduimme aika lähelle ähkyä. Kaikki mitä eteemme kannettiin, oli kaunista ja siistiä. Tarjoilu oli oikea-aikaista, melko eleettömän ystävällistä, juuri sellaista, josta pidämme. Juomat tulivat eteemme juuri sopivasti ennen ruokia, joka kerta. Keittiötyöskentelyn seuraaminen toi mukavan lisämausteen iltaan ja kahden ja puolen tunnin ateria oli sopivan mittainen. Yhtään kertaa annoksia ei joutunut odottamaan liian pitkään, eikä toisaalta tahti ollut liian nopeakaan. Ravintolassa oli tuona iltana aika mukavasti asiakkaita.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan yläreunassa olevalle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne olen kerännyt muitakin ravintola-aiheisia postauksiamme.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kerran kuukaudessa



Viime aikoina meille on muotoutunut tapa käydä Helsingissä noin kerran kuukaudessa. Maaliskuu on vielä alkupuoliskollaan ja olimme tänä vuonna jo kolmatta kertaa pääkaupungissa. Välillä on menty Tallinnaan ja pysähdytty syömään matkalla, sitten on ollut pyöräilytapahtumaa, joka kutsui. Tällä kertaa oli kyseessä uuden ravintolan esittämä kutsu tulla syömään brunssia ja samaan ymppäsimme tavanomaisia lempipuuhiamme Helsingissä, ostoksia lempikaupoissa, lisää syömistä ja hotellikokemusten keräämistä. 

Heti Helsinkiin saavuttuamme ajoimme vakio-osoitteeseen Museokadulle, Annan Hella & Herkku-liikkeeseen, jossa kauppias hääri hiki otsalla vastasaapuneiden tuote-erien kanssa. Emme olleet ehtineet käydä muutamaan kuukauteen, joten kuulumisissa oli vaihtamista ja valikoimissa tarkastamista niinikään. Löysin monta tuikitarpeellista tuotetta ostoskoriini, enkä tälläkään kertaa unohtanut mustaa tiskirättiä, niitä minulla pitää olla varastossa aina ainakin yksi käyttämätön. 



Seuraavaksi veimme auton hotellin parkkipaikalle ja kävelimme Kolera-altaan toiselle puolelle Eteläranta 18:sta vastikään avattuun Block by Dylan-ravintolaan, jossa oli tarjolla runsas brunssi. Tilaisuus oli juuri alkanut ja väkeä oli tungokseksi asti. Muutaman tutun blogaanin sentään bongasin. Söimme mielenkiintoisia ruokia juuri niin paljon kuin vatsat vetivät ja koska autokin oli jo pysäköity yöksi, emme kieltäytyneet kuohuvastakaan. Etenkin kylmät ruoat olivat todella kauniinvärisiä ja maukkaita. Lämpimistä ruokalajeista pidimme eniten munakoisoa, linssejä ja ruusukaalia sisältäneestä pyörtynyttä pappia muistuttava lihattomasta vaihtoehdoista. Jälkiruokaosaston piirakat ja kakut olivat mukavan kotoisia, millä tarkoitan sitä, ettei niissä maistunut pahvilaatikko, vaan ne olivat tuoreita ja maukkaita. Paikka on suuri, en osaa edes arvata paljonko siellä on asiakaspaikkoja, eikä sijainti varmaankaan lupaa edullista vuokraa, joten toivomme paikalle paljon menestystä ja asiakkaita! Kiitos vielä kutsusta!






Olimme ruokavatien äärellä sen verran sinnikkäästi, että hotelliin kirjautumisaikakin oli jo käsillä. Kammenpyörittäjä vei minut kuitenkin ensin pikkuiselle laivamatkalle, tosin laiva ei liikahtanut satamasta, kävimmepä vain tutustumassa Greenpeacen Arctic Sunrise-aluksella







Laivavierailun jälkeen piipahdimme Vanhassa kauppahallissa. Kerta olikin meille ensimmäinen remontin jälkeen. Olen mielissäni, ettei w-kirjain enää esiinny nimessä. Saatoimme käydä Suomen pienimmässä Alkossa.








Ennen majoittumista kävimme vielä pienellä kävelyllä Katajanokalla paikallistamassa illallispaikkamme ja minä poistin aukon sivistyksestäni kurkistamalla  Uspenskin katedraaliin.

Illalla kävimme syömässä Katajanokan toisella laidalla olevassa Ravintola Nokassa, mutta siitä kirjoitan oman postauksensa heti, kun kerkiän. Illallinen täytti vatsamme sen verran perusteellisesti, että olin lievästi huolissani kuinka jaksaisimme syödä aamiaista. Onneksi huoli on perusteeton.


Hotellibingoni vei meidät tällä kerralla Grand Marinaan Katajanokalle. Meillä oli seitsemännen kerroksen merelle antava huone, tosin ikkuna oli niin pieni, ettei siitä näkynyt kuin pieni neliö maisemaa. Huone oli oikein siisti ja mukava, siinä ei ollut kyllä mitään valittamista. Scandic Grand Marinan aamiainen oli viimeaikaisten kokemustemme valossa vähintäänkin hyvä. Pidin siitä, että kahviin sai kuumaa maitoa ja mehut olivat laadukkaita. Eniten ilahduin rapeasta ja kuumasta pekonista, joka oli ilmavina lastuina, eikä joutunut ottamaan epämääräistä möykkyä osin paistunutta, osin lötköä pekonia. 

meidän ikkunamme oli joku noista neliöistä GRAND MARINA-valomainoksen alla

Ennen kotimatkalle lähtemistä kävimme Ateneumissa katsomassa Sibelius-näyttelyä, joka minun piti jo edellisellä minilomasella käydä katsomassa. En silloin mukamas ehtinyt, joten nyt olikin kiva käydä siellä yhdessä. Näyttely oli erinomainen, laaja ja monipuolinen. Se jatkuu vielä 22.3. asti, joten sinne ehtii vielä hyvin!


IKEAsta piti käydä hankkimassa muutamia tuikitarpeellisuuksia. Poikkesimme myös Heinolan Heilassa, sieltä mukaan tarttui mm. erilaisia marjajauheita, joilla mielin koristella tulevia ruoka-annoksia ja sekä kunnollista ruisleipää.