lauantai 31. tammikuuta 2015

Venäläinen menu

Todella pitkältä tuntuneen työviikon päätteeksi kävimme eilen syömässä Harmoonissa. Olin huomannut heidän sivuiltaan maininnan venäläisestä menusta ja se kiinnosti oitis. Ateria muodostui yhdestä keittiön tervehdyksestä ja neljästä ruokalajista. Alkuun saimme pienen tomaattisen makupalan ja talossa leivottua leipää. 


Ensimmäisenä ruokalajina olivat blinit. Niiden rakenne oli aika erilainen, kuin aiemmin syömieni. Ne olivat todella ilmavia, eivätkä voita tihkuvia, kuten esimerkiksi Lasipalatsissa tai itseaskaroimani blinit. Lisäkkeitä oli maltillisen sopivasti. Pidin hunajaisen smetanan makeudesta.


Toisena ruokalajina oli osiin hajotettu borssikeitto, joka oli todella kaunis annos, eikä maussakaan ollut moittimista millään muotoa. Prässätty nauta oli nyhtöisän pehmeää ja porkkanakuutiot hauskaa pureskeltavaa. Punajuurikeitto kaadettiin annokseen vasta pöydässä.



Pääruokana oli Kievin kanaa. Rapea kuori ja mehevä sisus saivat minut syömään aavistuksen enemmän kuin olisi ollut tarpeen, hapankaalia täytyi hieman jättää lautaselle. 


Jälkiruokana oli charlotte russe, joka oli myöskin saanut uudenlaisen ulkoasun, joka miellytti silmiämme kovasti. Annos oli miellyttävän viileä, eikä liian makea. Pidimme aterian päätöksestä oikein paljon. Kammenpyörittäjä kehui sitä seikkaa, että marenkia oli annoksessa vain vähän, sillä hän ei ole suuri marengin ystävä. 


Ravintolassa näytti olevan aika hiljainen ilta ja ateriamme sujui melko ripeää tahtia, mikä ei kyllä haitannut yhtään, sillä työviikon aiheuttama väsymys alkoi nousta pintaan. Olimme valmiit jo noin puolentoista tunnin kuluttua. Venäläinen menu kahdelle viinipaketin ja alkujuomien kanssa maksoi 172 euroa. 

Tämä oli kummallekin meistä kolmas kerta, kun illastimme viime keväänä avatussa ravintolassa, eikä tämä kertakaan varmasti jää viimeiseksi. Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Poro-lehtikaalikeitto


Eilen emme jaksaneet syödä ihan kaikkea poronkäristystä, jonka tein niin tvistivapaasti kuin osasin. Perunamuusi, eli pohjoiseen tapaan pottuvoi, syötiin loppuun. Niinpä tälle päivälle piti keksiä jotain jatkojalostusta käristyksenlopulle. TOP100:seen laittamani hakusana tuotti monta tulosta, monet olivat keitelleet Lapin ukon keittoa, jollaisesta minä en ollut koskaan kuullutkaan, vaikka tiedän napapiiriltä kotoisin olevana sentään jotain pohjoisen sapuskoista. Keittoon tuli kuitenkin kermaa ja monen ohjeen mukaan sulatejuustoa, jota meillä ei ikinä kuuna päivänä ole, tule eikä tilata, joten minun täytyi kehitellä:

Lapista pois muuttaneen eukon keitto

  • 0,5 l rasiallinen eilistä poronkäristystä  + 2 dl rasia erikseen talletettua käristyslientä
  • 6 perunaa
  • 4 porkkanaa
  • kourallinen punaisia linssejä (alkaa purkin pohja viimein häämöttää)
  • 2 isoa "oksaa" lehtikaalia
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta persiljaa
  • vettä
Kuorin perunat ja porkkanat ja siivutin ne ohuiksi viipaleiksi mandoliinilla (ei vammoja, rasti seinään!). Irrotin lehtikaalit palasina ruodistaan. Kippasin porkkanat, perunat ja linssit kattilaan ja laskin niiden päälle vettä sen verran, että ne juuri ja juuri peittyivät. Annoin niiden kiehua muutamia minuutteja, jonka jälkeen lisäsin kattilaan käristyksen, liemen ja lehtikaalisilpun. Keitto kiehui noin 10 minuuttia ja perunat ja porkkanat olivat siinä ajassa kypsiä. Maustoin vielä suolalla ja pippurilla, annoksen päälle ripottelin persiljasilppua. Tästä tuli ihan kelpo keitto jatkojalostushengessä ja pidin erityisesti lehtikaalista tässä sopassa. Se näyttikin kivalta, vaikka kuvassa se on melkoisen tummanvihreää. Linssit olivat Opiskelijan mielestä piilolinssejä, sillä hän vaivoin huomasi yhden, joka oli tarttunut kiinni porkkanapalaseen.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Lampaankyljyksiä ja lehtikaalia


Koko viikon olemme menneet tähdenlentojen ja leipäpalasten voimin, perheenjäsenet ovat tavanneet vain jyrkimmissä mutkissa. Nyt viikonloppu on alkanut ja olemme rauhoittuneet tontille. Huomisen päivällissuunnitelmiin kuuluu kaikkien suosikkia, poronkäristystä ja perunamuusia. Sitä ennen vielä käytimme tämän päivän ateriaan pakastimen ja vihanneslaatikon aarteita teemalla "tulipa syötyä". Olimme luultavasti Suomen viimeiset lehtikaalista innostuneet, kun saimme sitä niin Passiossa kuin Ribessäkin. Heti kun kauppareissulla huomasin lehtikaalia myynnissä, ostin pussin. Tänään tein siitä lisäkkeen lampaankyljyksille. Ohjeen otin parista tutusta blogista, joiden vinkkejä yhdistelin, mutten enää löytänyt kumpaankaan lähteeseen.

Lehtikaalilisäke

  • 4 isoa lehtikaalivartta
  • 1 omena
  • kourallinen pinjansiemeniä
  • loraus auringonkukkaöljyä
  • ripaus suolaa ja pippuria
Kuumenna uuni 200 asteeseen ja laita arkki leivinpaperia uunipellille. Riivi lehtikaalista suupaloja ja heitä lehtiruodit kompostiin. Kerää irtonaiset lehtikaalipalaset kulhoon ja lorauta niille öljyä, pyörittele niitä niin, että ne ovat kauttaaltaan öljyssä ja levitä palaset pellille paperin päälle, ripottele päälle hieman suolaa ja pippuria. Paista lehtikaalipaloja noin 8-10 minuuttia uunissa, varo polttamasta niitä. Nostele rapeiksi käyneet lehtikaalipalat talouspaperin päälle valumaan ja jäähtymään. Paahda pinjansiemeniä kuumalla, kuivalla pannulla kunnes ne saavat hieman väriä, varo polttamasta niitäkin, se käy hetkessä, kun ne unohtaa. Kaada paahdetut siemenet lautaselle jäähtymään. Leikkaa omena pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki ainekset yhteen ja tarjoa lihan lisäkkeenä.

Lampaan kyljykset

  • 6 pientä lampaankyljystä (ei kai ne kovin suuria voi ollakaan)
  • suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
Kuivaa kyljykset paperilla ja ripauta niille suolaa ja pippuria. Paista niitä öljyssä kuumalla pannulla muutama minuutti puoleltaan ja laita ne folionyyttiin vetäytymään hetkeksi, kun kokoat muun aterian. 

Muut lisäkkeet

  • 6 puikulaperunaa 
  • 2 porkkanaa ohuina suikaleina
  • 10 ruusukaalin uloimmat lehdet irrotettuina
  • 1 tl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • nokare voita
  • tuoretta persiljaa
Höyrytä perunat kypsiksi ja viime tipassa käytä pannulla oliiviöljyssä ohuita porkkanasuikaleita ja ruusukaalin lehtiä, että ne kypsyvät aivan aavistuksen verran. 

Levitä lehtikaalilisäke tarjoiluastiaan ja nostele päälle kevyesti kypsyneet porkkanat ja ruusukaalin lehdet. Laita folionyytissä asettuneet lampaankyljykset ja kypsät perunat kasvislisäkkeen päälle ja vuole muutama voinokare perunoille, ripottele pinnalle tuoretta persiljaa. Huomaa pöydässä, että joku kiva jogurttikastike olisi paikallaan, mutta ole vaiti, sillä unohdit koko jutun. 

Lehtikaali oli oikein hyvää, lampaankyljykset pieniä, mutta maukkaita, onneksi ei ollut kova nälkä. Lehtikaaliin pitää ottaa lisätuntumaa heti lähipäivinä!


sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Lohi-perunavuoka


Pakastimien aarteita-sarja jatkuu. Melko läheltä pohjaa löytyi pari palasta lohta ja otimme ne sulamaan, vaikkei minulla ollut aavistustakaan, mitä niistä tekisin. Silmäilin blogin arkistoa ja siellä oli monenlaisia kokeiluja, joissa kalapaloja oli sutikoitu milloin vaahterasiirapilla, milloin sinapilla. Halusin jotain muuta ja mielellään uunissa tehtävää ruokaa, jossa olisi myös lisäke samassa. Foodgawkeria selaillessani osuin 4Pure-blogiin. Siellä oli tehty uuniruokaa, jota minun heti alkoi tehdä mieli. Tein kuitenkin lopulta ruoan hieman eri menetelmällä, mutta ajatuksen sain Andrealta.

Lohi-perunavuoka

  • noin 500 g palanen lohta, joka rasvoista siivottuna ja nahkanpoiston jälkeen painoi noin 400 g
  • 15 puikulaperunaa
  • 2 kevätsipulia
  • loraus soijakastiketta
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • suolaa ja pippuria
  • loraus kermaa
  • noin 50 g raastettua parmesaania
  • pieni nokare voita vuoan voiteluun
Siivosin kalasta rasvareunukset ja nahkan ja leikkasin kohmeisen kalan noin sentin levyisiksi viipaleiksi. Poistin ruodot, jota en näköjään ollutkaan kalan hankinnan aikaan tehnyt. Jätin kalaviipaleet sulamaan loppuun. Kuorin perunat ja leikkasin ne noin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja silppusin kevätsipulit. Höyrytin perunaviipaleita noin 5-7 minuuttia, kunnes ne olivat melkein kypsiä, mutteivat vielä  hajoamassa, kuten puikulalle helposti käy. Jätin viipaleet jäähtymään. 

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Voitelin uunivuoan ja levitin puolet perunaviipaleista vuoan pohjalle. Kun kalapalat olivat sulaneet, sudin niille hieman soijakastiketta ja puristin päälle puolikkaan sitruunan mehun. Maustoin paloja hieman suolalla ja pippurilla, samoin vuoassa jo olevia perunaviipaleita. Levitin kalaviipaleet perunoiden päälle ja niiden päälle loput perunaviipaleet. Maustoin päällimmäistä perunakerrosta hieman suolalla ja pippurilla. Ripottelin pinnalle kevätsipulit ja raastoin päälle parmesaania. Lorautin hieman kermaa vuokaan, noin puolisen desiä. Paistoin kalavuokaa 200 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes perunat ja lohi olivat kypsiä. Söimme paistosta höyrytettyjen parsakaalinuppujen ja porkkanoiden kanssa.


lauantai 17. tammikuuta 2015

Tämä on niin hidasruokaa, niin hidasruokaa, possu padassa


Olen aikaisemminkin maininnut saaneeni joulun alla tuotenäytteitä Familia-nimiseltä yritykseltä. Olen kokeillut niistä jo luomukananpoikaa ja karitsanpotkaa. Tänään pataan päätyi ibericopossun niska. Kyseessä oli 1,4 kg painoinen siistimuotoinen pala, jonka otin eilen sulamaan. Mietin pitkään, enkö keksisi jotain muuta kuin nyhtöpossua. Niin hyvää kuin nyhtöisä liha onkin, halusin tällä kertaa kokeilla jotain muuta. Keittotaiteilua-blogissa samanlaista lihaa oli valmistettu grillaamalla, mutta siihen ei nyt sää ollut suotuisa. Meillä on tapahtunut totaalinen talven romahdus vuorokaudessa, joka paikka on vesikaljamalla ja tuulee todella navakasti. Niinpä grillaaminenkin sai nyt jäädä. 

Löysin Donna Hayn sivuilta ohjeen, jossa tehtiin possunniskaa kiinalaisin vivahtein. Minä olen melkoisen tietämätön kiinalaisen keittiön salaisuuksista, tai oikeammin ihan julkitiedostakin, joten luotan nyt vain Donnaan, että ohjeessa on jotain kiinalaisen keittiön piirteitä. Koska tänään alkaa ammattipyöräilyn kauden avauskisa, Santos Tour Down Under, sopii siksikin turvautua aussikokin ohjeeseen. Harmi, ettei Eurosport näytä kisaa. Muuntelin puutossyistä muutamin osin Donnan ohjetta.

Possunniskaa tahmealla kastikkeella haudutuspadassa

  • 1,4 kg pala ibericopossun niskaa
  • iso pala tuoretta inkivääriä kuorittuna ja viipaloituna
  • 2 yksikyntistä valkosipulia viipaloituna
  • 4 tähtianista
  • 2,5 dl kuivaa sherryä (ohjeen kiinalaista keittoviiniä, mitä se sitten onkaan, meillä ei ollut)
  • 1 dl osterikastiketta
  • 1 dl tummaa muscovadosokeria
  • iso ropaus jauhettua chiliä (tuoreita ei ollutkaan)
  • 1 tl kiinalaista viismaustetta
Tuo Australian Martha Stewart (mutta kiltimmän oloinen), Donna Hay kypsensi possunniskansa uunissa, mutta minä haudutuspadassa. Aloitin kuivaamalla lihapalan talouspaperilla ja nostamalla sen kevyesti öljyttyyn haudutuspadan keramiikkaosaan. Ripottelin lihapalan päälle inkivääri- ja valkosipulisilpun, sekä tähtianikset. Sekoitin kulhossa sokerin, sherryn ja osterikastikkeen, sekä viismausteen ja chilijauheen. Kaadoin kastikkeen pataan lihan päälle ja laitoin padan high-asetukselle kuudeksi tunniksi. Noin parin tunnin kuluttua käänsin lihapalan kylkeä. Välillä valelin lihaa kastikkeella. Tuoksu oli muuten alusta asti aika merkittävän hyvä. Annoin lihan olla padassa kuusi tuntia. Nostin lihan lämpövatiin ja kauhoin kastiketta pikkukattilaan. Keitin sitä kokoon noin kymmenisen minuuttia. 

Lisäkkeeksi keitimme riisiä ja höyrytimme parsakaalinuppuja ja porkkanasuikaleita. Kiitos Familialle tästäkin lihapalasesta, olimme siitä valmistamaani ruokaan oikein tyytyväisiä. Niskaa olisi voinut kyllä hauduttaa vielä muutamia tunteja lisää, vaikka yön yli, jolloin loputkin rasvoista olisi sulanut. Nyt erottelimme ne helposti lautasen reunalle. Myös puoli tuntia kuumassa uunissa olisi voinut tehdä lihalle hyvää, rapeuttaa hieman pintaa. Lihassa ja kastikkeessa oli lempeää makeutta, en ole varma oliko chilin poltetta tarkoitus olla enemmän. Seuraavaksi taidan kokeilla isoja T-luupihvejä tai karitsan paahtokaretta. 

Joulun alla Alikersantti siirtyi reserviin ja vaihdoin hänen kutsumanimekseen Opiskelija. Kuukauden loman nuorimies on viettänyt mieluisilla tavoillaan, sekä ottamalla selkoa, kuinka yliopisto-opinnot aloitetaan. Tuo suuri päivä koittaa maanantaina, äitiä jännittää taas enemmän kuin asianosaista, mutta sehän on oikeastaan aika hyvin delegoitu, eikö totta? 

Uuden elämänvaiheen kunniaksi tein possuaterian jälkiruoaksi Opiskelijan lempparia, crème brûléeta. Tein jälkkärin samalla tavalla painekattilassa, kuin kesällä, jolloin en vielä uskaltanut käyttää painekattilaa sisätiloissa lainkaan. Nyt uskallan jo aivan mainiosti ja samaan aikaan hidasta ruoanlaittoa edustavan haudutuspadan kanssa meillä pöhisi pikavauhtia ruokaa valmistava painekattila, rakas höyrypannuni. Jäähdytimme brûléet ulkona kylmässä ja käytimme niiden kuvausalustana jäälyhtyhommissa siunaantunutta jäälevyä. 


Kesällä arvelin, että 8-9 minuttia painekeittelyä ja paineen päästö samantien olisi hyvä tapa ja tein nyt niin. Poltin sokeria annosten pinnalle ja avasimme kuohuviinipullon.  Olimme siinä luulossa, että jääkaapissa on pullo samppanjaa, jota oli säästelty uudeksi vuodeksi. Tuolloin nukahdin hyvissä ajoissa ennen puoltayötä, kokkauskiireet veivät voimat, eikä  mitään pulloa avattu tuolloin. Tänään pullo paljastui cavaksi, mutta sehän sopi hyvin myös, koska pääruoan possukin oli Espanjasta. Brûléet olivat hyytyneet melkein täydelleen, maussa oli ihanasti vaniljaa. Seuraavalla kerralla painekeitän 12 minuuttia, tai sitten annan 9 minuutin jälkeen paineen laskea kattilassa itsekseen. Kyllä se optimi sieltä löytyy, maku on jo kohdallaan.

Lähipäivinä sää ilmeisesti taas merkittävästi kylmenee ja kauhulla jo mietimme, millaisiksi tiet ja muut kulkuväylät muuttuvatkaan, ei vähiten työpaikalla. Ilmassa oli tänään aavistus keväisyyttä ja valossa sitä raakuutta, joka kuuluu tähän vuodenaikaan. Päivä on pidentynyt jo huomattavasti, mistä minä olen erityisen iloinen. Harmi vain, että liukkaus tekee päivittäiset työmatkojen kävelyt mahdottomiksi. En tahdo murtaa luitani edes tulevan caminon vuoksi, tai oikeastaan juuri siksi. 

Viikko sitten kuvattu kukin koristeltu jäälyhty on muuttanut olomuotoaan säiden mukana. Tänään se näytti tällaiselta. Nyt siinä ei voisi polttaa kuin pientä tuikkua, jossa taas ei pysyisi liekki kovan tuulen vuoksi.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 

Valmista myöhemmin, paljon myöhemmin!

Tänä lauantaina meillä tuoksuu inkivääri, valkosipuli ja viisimauste. Tummasta sokerista, sherrystä ja osterikastikkeesta sekoitetussa liemessä possupalamme kypsyy niin kauan, kuin jaksamme odottaa. Pitänee tehdä jotain ruoanlaittoruokaa...

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Kevennyksen kaipuuseen - vihreä vihanneskeitto

Meillä on viimetalviseen tapaan lihanostokielto menossa, syy siihen on vain ja ainoastaan se, että varastoja täytyy vähentää. Vihannespuolta tulee kuitenkin ostettua entiseen malliin ja välillä käy niin, että niitä kinostuu liikaa jääkaapin vihanneslaariin. Silloin pidetään vihanneskeittopäivä, sellainen oli juuri tänään. 

Vihreä vihanneskeitto neljälle + pari työlounasta

  • 6 pientä puikulaperunaa
  • 2 pienehköä parsakaalipalleroa varsineen
  • 2 porkkanaa
  • 2 kevätsipulia
  • 1 pieni kesäkurpitsa
  • vettä
  • suolaa ja pippuria
  • tuorejuustoa
  • (loraus kermaa)
  • viiriäisenmunia
  • persiljaa
Kuori perunat ja porkkanat ja pilko ne paloiksi. Pilko myös parsakaali ja kesäkurpitsa ja sipuli ja kerään kaikki ainekset kattilaan. Lisää vettä sen verran, että ainekset melkein peittyvät. Ripottele kattilaan hieman suolaa ja pippuria ja keitä ainekset juuri ja juuri kypsiksi, varo perunoiden hajoamista keitinveteen. Kaada kaikki ainekset suureen lävikköön ja kerää keitinliemi siivilän alla olevaan kulhoon. Kauho kypsiä aineksia tehosekoittimen kannuun muutamassa erässä ja lisää hieman keitinlientä ja lusikallinen pehmeää tuorejuustoa, meillä oli vuohenmaidosta tehtyä. Kaada sosekeittoerät pestyyn kattilaan ja lopuksi tarkista keiton sakeus. Keiton voinee soseuttaa myös sauvasekoittimella, en ole sitä kokeillut tosin. Lisää tilkka keitinlientä tai kuten minä (ihan kuin olisin puhunut jotain kevennyksestä?) pari ruokalusikallista kermaa. Mausta vielä suolalla ja pippurilla, jos tarpeen. Laita annoksen päälle puolikkaiksi leikattuja viiriäisenmunia tai nokare tuorejuustoa.

Keitto oli pehmeää ja lempeää. Välillä on mukava syödä ruokaa, jossa ei ole sitten minkäänlaista tvistiä tai tulisuutta. 


maanantai 12. tammikuuta 2015

Lisää tähdenlentoja - kaalipiirakka

tänään maasta kaivettu maa-artisokka 
Meillä jatkuu hävikistä herkuksi, tai edes syötäväksi- teema. Jääkaappiin tuntuu mahtuvan hämmästyttävä määrä raaka-aineita, joista on käytetty osa ja loppu odottaa uutta elämää. Harmittavan usein se uusi elämä tarkoittaa kompostia, muttei tänään. Hyvin varhaisen aamuvuoron aikana mielikuvaharjoittelin mahdollisilla raaka-aineilla ja päädyin visioon, jossa söisimme kaalipiirakkaa ja olisimme ylen onnellisia.

Kun tein ruokaa ystäväni ystävän bileisiin uudeksi vuodeksi, jäi minulle kaksi isoa palaa kaalia tähteeksi. Niille ei ollut käynyt Festivon vihanneslaatikossa kuinkaan, olivat ihan iskussa. Minulla on pantryssani paketti punaisia linssejä, joita olen änkenyt ruokiin aina kun mahdollista. Pakastimessa on pieniä, nyrkinkokoisia palleroita poron jauhelihaa. Ostimme Tallinnasta viime viikolla ison käärön lehtitaikinaa, jossa luvattiin olevan huomattava määrä voita, eikä ainesluettelo muuten ollut pitkä. Nämä raaka-aineet mielessäni silmäilin kevyesti erilaisia ohjeita, mutta tein lopulta piirakan aika omasta tai asiakkaan päästä-metodilla. Näin se kävi:

Kaalipiirakka ilman mitään sääntöjä (+ pieni kaalilaatikko)

  • puolikas pienestä valkokaalista
  • neljännes kohtalaisen kokoisesta punakaalista
  • 200 g poron jauhelihaa
  • 5 kevätsipulia
  • kourallinen punaisia linssejä
  • 1 maa-artisokka raastettuna
  • suolaa ja pippuria
  • voita paistamiseen
  • 2 rkl omenaviinietikkaa
  • 2 rkl tummaa siirappia
  • iso lehtitaikinalevy (en tullut katsoneeksi sen painoa, oli normiuunipellin kokoinen)
  • 1 kananmuna piirakan voitelemiseen
Laitoin ensin linssit kypsymään kiehuvaan veteen muutamaksi minuutiksi ja sillä välin silppusin sipulit ja kaalit. Raastoin mukaan yhden tänään maasta kaivamistamme maa-artisokista. Siellä niitä on viime kesän jäljiltä! Sulatin aimo kimpaleen voita kasarissa ja pehmittelin siinä sipuleita ja kaalisilppua hyvän aikaa. Maustoin seosta suolalla, pippurilla, siirapilla ja etikalla ja annoin sen kypsyä noin puoli tuntia, maistelin sitä ja maustoin hieman lisää. Lisäsin linssit mukaan, kun ne olivat kypsiä. Paistoin pienellä pannulla poron jauhelihan, jonka murustelin aivan pieneksi muruksi ja maustoin suolalla ja pippurilla. Lisäsin senkin kaaliseokseen, joka sai edelleen kypsyä miedolla lämmöllä. 

Kuumensin uunin 225 asteeseen ja levitin lehtitaikinalevyn rullalta leivinpaperille. Lusikoin kaalitäytettä toiseen päähän taikinalevyä noin suunnikkaan muotoiselle alueelle ja jätin hieman tyhjää reunoille. Arvoin väärin taikinan tarpeen ja sitä jäi yli noin 8 sentin viipale, kun nostin toisen pään taikinasta täytteen päälle. Taittelin taikinareunat piirakan alle. Suikaloin ylijäämäpalan ja sommitelin niistä koristeraitoja piirakan pinnalle. Pistelin pinnan haarukalla ja voitelin piirakan kananmunalla. Paistoin piirakkaa uunissa noin 40 minuuttia. Täytettä oli paljon enemmän kuin tarvitsin piirakkaan, joten lusikoin loput uunivuokaan ja lisäsin sinne vettä jonkun verran ja paistoin tätä improvisoitua kaalilaatikkoa ensin piirakan kanssa yhtä aikaa ja sen jälkeen miedommassa lämmössä (120 astetta) pari tuntia. Siitä tuli ihan kelpoista kaalilaatikkoa. 

Kaalipiirakka sai jäähtyä pellillä noin vartin verran ennen kuin leikkasin siitä paloja. Taikina oli kypsynyt alapuoleltakin aivan sopivasti ja se maistui mahtavalta, oikealta voilta olematta rasvainen. Ostan kyllä toistekin tuota valmistaikinaa, kun käymme Virossa! Täyte olisi voinut muhia pitempäänkin, mutta siinä oli jo makua ja muhevuutta, sopivasti rapeutta, makeutta, happoa ja suolaa. Huomenna vien loput töihin ja kysyn uskaltaako joku maistaa. Uskaltaa, tai itkee ja uskaltaa! Tämän olisi voinut tehdä ihan hyvin ilman poronlihaakin.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Loppujen loput ja muutama muna



Toisinaan täytyy syödä äitini sanoin keräilyerät tai kummipoikani sanoin tähdenlentoja. Tänään oli tähdenlentopäivä ja sen kokkailemiseen tarvittiin yksi kattila ja kolme paistinpannua. Tai vaihtoehtoisesti järjestelmällinen kotikokki, mutta sellaista ei ollut nyt saatavilla. 

Eilen söimme karitsanpotkia ja niistä jäi lihaa jonkun verran, samoin papulisäkettä, johon oli imeytynyt kaikki hyvät maut uunissa. Samoin joltain lähipäivältä oli hieman perunamuusia ja savustettua lohta. Mitään ei ollut yksinään tarpeeksi neljän hengen ateriaan, mutta yhdistettynä, jonkunsortin pyttipannuna ruokaa riitti meille oikein hyvin ja jäi vielä yksi työlounasannoskin. Jääkaappi kiittää ja tiskikone hoitaa sotkut. 

Perunamuusista ja lohesta tein samantapaisia kalapihvejä, kuin melkein vuosi sitten. Ihan tarkkaan samanlaisia näistä ei tainnut tulla, mutta melkein. Kalapihvit tulivat alunalkaen mieleeni, kun muistin, että Jael oli tehnyt vastikään lohesta sieviä pihvejä

Lohi-perunapihvit

  • 0,5 l tähdeperunamuusia
  • 3 kananmunaa (2 olisi piisannut)
  • 1 dl korppujauhoja
  • 250 g savustettua lohta
  • 2 kevätsipulia
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • voita paistamiseen
Notkistin perunamuusin kananmunilla ja sekoitin tasaiseksi. Silppusin sipulit pieniksi ja kalan sormin hiutaleiksi varmistaakseni, ettei mukaan livahda ruotoja. Sekoitin sipulit, kalan ja korppujauhot perunamuusiin ja lisäsin soijakastikkeen ja öljyn mukaan. Öljysin hieman käsiäni ja muotoilin taikinasta pieniä pihvejä, jotka paistoin voissa molemmin puolin. Jätin pihvit lämpövatiin odottamaan muita tähdenlentoja.

Karitsainen pyttipannuke

  • edellispäiväinen karitsanliha ohuiksi suikaleiksi leikattuna
  • loput papu-porkkanalisäkkeestä (noin 3 dl)
  • 8 pientä perunaa
  • viiriäisenmunia
  • suolaa ja pippuria
  • tuoreita yrttejä, minulla oli timjamia, basilikaa ja persiljaa
Höyrytin ensin perunat juuri ja juuri kypsiksi ja leikkasin ne kuutioiksi. Paistoin perunat voissa rapeapintaiseksi ja siirsin vuokaan foliolla peiteltyinä odottamaan. Lisäsin samalle pannulle tilkan öljyä ja karitsaviipaleet, joita paistoin pari minuuttia. Kumosin papulisäkkeen pannulle ja sekoittelin. Jätin sekamelskan pannulle kannella peitettynä odottamaan ja kuumensin pienellä pannulla vielä nokareen voita. Rikoin pikkupannulle muutamia viiriäisenmunia ja paistoin ne toiselta puoleltaan. Olipa muuten vaikea saada viiriäisenmuna rikki siististi, niin ettei keltuainen rikkoutunut, parin kohdalla se ei onnistunutkaan. Kun viiriäisenmunat olivat sopivasti paistuneet, kumosin ison vadin keskelle karitsa-papuseoksen ja asettelin lohipihvit ympärille. Kumosin paistetut perunat päälle ja asettelin viiriäisenmunat ylimmäksi ja lopuksi vielä pippuria ja yrttisilppu. Tarjolle asetin myös ostoaiolia. 

Tein itselleni kauhean kiireen tämän tähderuoan tekemisessä, etten ehtinyt valmistaa mitään salaattia ennen kuin ruoka oli kokonaan valmis. Niin ollen ei voi puhua kaikkein terveellisimmästä ateriasta, mutta saimmepa vatsat täyteen ja jääkaapin aarteita tuhottua.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Karitsan potkaa ja papuja elokuvailtana

joulukukkien loppusijoitus
Tänään meillä on koko perheen elokuvailta, johon ei välttämättä osallistu kyllä kuin Kammenpyörittäjä ja minä. Jälkikasvu on kotona, joten sen voinee laskea osallistumiseksi. Ohjelmistossa on YLEn esittämä Iron Sky, kaikkien taide-elokuvien veljenpoika. Olemme tietysti nähneet elokuvan monta kertaa, mutta nyt kyseessä on director's cut, joten tätä ei voi jättää väliin!


Söimme päivällisen hyvissä ajoin ennen elokuvaa ja käytin siihen Familialta saamiani karitsanpotkia. Ette muuten usko, miten monella tapaa väärin pystyn kirjoittamaan karitsan. Katirsa, katrisa, karista, kartisa jne. Varmasti joku vihreellinen virheellinen muotokin vielä jää tekstiin. Otin ohjeen ruokaan supergolden bakes-blogista. Muuntelin sitä vain hieman. Minulla oli kaksi hyvänkokoista takapotkaa, ne riittivät kolmelle syöjälle hyvin, olisivat riittäneet neljällekin. Aiemmin olin vakuuttunut, että potka/persoona on minimi, muttei sitä lihaa tarvitse niin paljon mättää. 

meillä on tämmöinen kynttilänjalka

Karitsanpotkat hitaasti kesyttäen

  • 2 karitsanpotkaa isoimmista kalvoista ja rasvoista siivottuna
  • 2 purkkia valkoisia isoja papuja (käytin tetroja, peltipurkkeja en ole nähnyt meikäläisissä kaupoissa, enkä viitsinyt alkaa liottaa kuivia papuja)
  • 2 kourallista punaisia linssejä (oma lisäykseni ohjeeseen)
  • 2 porkkanaa
  • 2 pitkulaista sipulia, en muista niiden nimeä
  • 2 sellerin vartta
  • 2 kevätsipulia
  • 2 yksikyntistä valkosipulia
  • 2 rkl sokeria (unohdin)
  • 2 jättisuurta ruokalusikallista tomaattipyrettä (ohjeessa oli 5, mutta kun nyt kaikkea on 2)
  • 2 laakerinlehteä (unohdin nekin)
  • 2 isoa oksaa tuoretta timjamia
  • 2 isoa ripausta suolaa ja pippuria
  • 2 dl valkoviiniä
  • 2 dl vettä (en viitsinyt etsiä lientä pakastimista)
  • 2 lorausta oliiviöljyä

Gremolata

  • luomusitruunan kuori raastettuna
  • nippu persiljaa pieneksi silputtuna, ilman varsia
  • valkosipulia pieneksi silputtuna (jätin pois, kun pataan tuli jo niin ronskisti valkosipulia)
Kuumenna uuni 160 asteeseen. Pilko ja silppua porkkanat, sipulit, sellerinvarret ja valkosipuli haluamaasi muotoon. Siivoa potkista pois rasvoja ja kalvoja sen minkä viitsit, aika ja lämpö uunissa hoitaa loput. Kuumenna uunin kestävässä kasarissa loraus oliiviöljyä ja paista potkia joka puolelta niin, että niihin tulee kaunis väri. Nosta potkat lautaselle odottamaan. Lisää toinen loraus öljyä kasariin ja lisää sinne kaikki kasvikset, paistele niitäkin hetkinen, noin 5-10 minuuttia, että ne laiskistuvat (<-mysismi). 

Huuhtele pavut ja anna niiden valua hetkisen. Kaada viini kasariin ja sekoittele mukaan tomaattipyre, anna seoksen kiehua muutamia minuutteja.  Kumoa pavut ja linssit osakypsyneiden kasvisten päälle ja sekoita. Ripottele potkille suolaa ja pippuria ja nosta ne kasariin ja lisää vettä niin, että lihat ovat puoliksi liemen peitossa. Asenna kasariin vielä laakerinlehdet, jos muistat ja timjaminoksat. Sokeri olisi pitänyt jossain vaiheessa myös laittaa, varmaan tomaattia pyöristämään, mutta kuten tunnustin, unohdin sen. 

Laita kasari kannella tai foliolla peitettynä uuniin ja anna olla siellä niin kauan kuin kehtaat, mutta ainakin tunti pari. Käännä sitten potkien kylkeä ja tarkista onko nestettä tarpeeksi, lisää vettä (tai lientä), jos neste on vähänlaista. Minulla oli vähän liikaakin. Pidin kasaria uunissa kaikkiaan neljä tuntia 140-160 asteessa ja viimeisen tunnin ilman kantta. 

Raasta luomusitruunan kuori ja sekoita se persiljasilppuun. Kun tarjoat ruokaa, ripota gremolata potkien ja kasvisten päälle, aromaattinen sitruunankuori herää eloon ja piristää ruokaa ihmeellisesti. Kun potkat ovat kyllin kypsät, liha irtoaa luista aivan itsestään. Tarvittaessa lisää vielä suolaa ja pippuria. 




Kiitos Familialle näistä karitsanpotkista, ne olivat maistuvaista syötävää ja oikein sopivia keskitalven pakkaspäivään! Seuraavaksi on ohjelmassa kokeilla ibericopossun niskaa. Kengurupalan kanssa täytyy vielä kerätä rohkeutta ja katsoa, josko juuri alkaneessa uudessa Masterchef Australiassa tehtäisiin jotain kengururuokaa. Nyt näyttäisi taas olevan mukava meininki kisassa, amerikkalaistyylinen leikkaaminen ja käsikirjoitus jäi toivoakseni yhteen kauteen. Vasta muutama jakso on esitetty ja ne ovat vielä nähtävissä Ruudussa muutamia päiviä, hyvin ehtii mukaan!



torstai 8. tammikuuta 2015

Tutuissa paikoissa - Ribe ja Cru ja muuta Tallinnaa


Viimeviikkoinen minilomasemme Tallinnaan oli täynnä tuttuja paikkoja, jotenkin ei vain innostanut haalia uusia kokemuksia, vaan uudistaa vanhoja hyviä.

Hotelliksi valitsin meille niinkin käänteiserikoisen paikan kuin Virun, sillä emme olleet siellä aikaisemmin yöpyneet. Eikä taida tarvita yöpyäkään toistamiseen. Tallinnan päiviksemme osui vuoden ensimmäinen talvimyrsky ja 70-luvun ihme natisi ja rämisi niin, että katsastelin jo hätäpoistumistietä useampaan otteeseen. Viru kyllä piti pintansa ja pysyi kasassa, mutta muuten sinne ei kyllä tee erityisesti mieli mennä uudelleen, aamiainen oli tylsä. Erästä asiaa kyllä kehun estoitta, hissit toimivat erinomaisesti, koskaan ei tarvinut odotella hissiä muutamaa sekuntia pitempään, vaikka majoittujia oli yllin kyllin ja kerroksia yli 20. 

Ensimmäisenä Tallinnan päivänä laivasta ulos ajettuamme kävimme ensin pienellä ajelulla Piritan suunnalla. Rantabulevardin varrella on massiivinen betonirakennelma, jota katselimme jo kesän reissulla, että mikähän se mahtaa olla. Samassa yhteydessä on saksalainen sankarihautausmaa. Sen alueella näimme varmasti tiheimmän esiintymän myyränkoloja, muttei yhtään myyrää. Pilvet olivat niin matalalla, ettei kannattanut lähteä maisemia katsomaan TV-torniin.



Seuraavaksi teimme museokierroksen. Ostimme kolmen museon yhteislipun ja kävimme Kadrioru-museossaMikkelin museossa ja viime vuodelta tutussa KUMUssa. Etenkin viimemainitun tämänhetkiset näyttelyt ovat näkemisen arvoisia, Art Deco-pukunäyttely on esillä enää ensi viikon, mutta suosittelemme sitä, mikäli satutte paikalle. Puvut, asusteet ja taulut olivat todella upeita. 





Ennen majoittumista Viruun kävimme haukkaamassa happea sataman betonimöhkäleellä, siellä näkyi vielä uudenvuoden juhlinnan merkkejä, kuohujuomapulloja ja ilotulitteiden roskia, mutta muuten paikka oli navakasta tuulesta johtuen autio. 

Siellä se S-nukkumo siintää ihan symmetrisesti, saatiin bonustakin!
Ensimmäisen Tallinnan illan ravintolaksi olimme valinneet edellisvuodelta tutun Riben, josta pidimme silloin kovasti. Ilta oli aivan aluillaan, kun saavuimme paikalle kello kuudelta. Valitsimme edelleen tarjolla olleista joulumenuista pidemmän, viiden ruokalajin menun viineineen. Ravintolaan alkoi tulla väkeä pikkuhiljaa ja suurin osa asiakkaista taisi tälläkin kertaa olla suomalaisia. 


Keittiöntervehdyksenä meille tuotiin pikkuinen lohitartar, jonka kanssa laseissamme oli vielä alkujuomaamme, Tribautin samppanjaa.


Ensimmäinen ruokalaji oli kauniinkeltaista kurpitsakeittoa, jossa oli pinnalla paahdettuja kurpitsansiemeniä ja kurpitsaöljyä. Viininä oli Grüner Veltliner Türk. Keitossa oli mukavasti paahdetta, mutta sitä olisi riittänyt aavistuksen pienempikin annos.


Kala-annoksena oli tonnikalatartar, jossa oli piparjuurta ja limeä, sekä pikkelöityä kurkkua. Viinin nimi oli Meyer-Näkel.


Seuraavana oli vuorossa talvinen salaatti, jossa oli haudutettua päärynää, punajuurta ja ankkaconfitia. Edellisillan uusi tuttavuus, lehtikaalisipsi, oli löytänyt tiensä tällekin lautaselle. Viininä oli Nebbiolo d'Alba. 


Pääruokana oli tuhti pala paahdettua hanhea yhdessä perunamuusin, muhennetun punakaalin ja ruusukaalin kanssa. Annos oli melkoisen suuri siinä vaiheessa ateriaa, vähempikin olisi riittänyt, mutta meille oli kyllä kristillisesti puolitettu muhkea hanhenrinta, eikä siitä oikein olisi vähempääkään saanut ilman hukkapaloja. Hanhen pariksi lasiin oli laitettu espanjalaista Corolilla Reservaa.


Jälkiruoka oli illan annoksista vaatimattomimman näköinen, mutta makua kyllä löytyi. Annoksessa maistui tyrni ja keksi oli lämmin ja juuri paistettu erinomainen short bread. Jälkiruokaviinin nimi on mennyt minulta ohitse, enkä löydä sitä ravintolan viinilistaltakaan.


Kahvi oli jälleen pätevä kupponen ja sen kanssa tarjotut talon omat tryffelit olivat ihastuttavat.


Viiden ruokalajin menu viineineen, alkujuomineen ja lopetuskahveineen maksoi 180 euroa. Olimme hyvin tyytyväisiä ateriaan ja saamaamme palveluun, joka oli edelliskerran tapaan tarkkaa ja ystävällistä. Jos alku menikin melko rivakkaa vauhtia, ennen pääruokaa tahti hieman rauhoittui, eikä meillä ollut sellaista tunnetta, että meitä haluttiin hoputtaa pihalle. Aiomme vastakin käydä Ribessä. Keittiömestari on vaihtunut käyntiemme välillä, mutta me emme olisi sitä huomanneet erityisesti. 

Minilomasen toisen päivän suunnitelmiin kuului kävelyä Toompean mäellä, ostosten tekoa ja mukavaa iltapäivälepoa hotellissa. Sää oli edelleen todella tuulinen, jopa myrskyisä. Satuimme Piritan tielle ja näimme sen varressa paljon autoja ja valokuvaavia ihmisiä, sillä meri myrskysi niin, että vettä suihkusi tielle asti, mikä ei ole ilmeisesti kovin yleistä. Samoin satamaa lähestyvät laivat joutuivat ottamaan tavallisuudesta poikkeavan lähestymisreitin ja näytti hetken aikaa, että Viking Linen paatti tulisi suoraan Piritan tien varteen. 



Matkan toiseksi illallispaikaksi olimme valinneet jälleen tutun paikan, olimme kesällä syömässä Crussa ja se jäi mieleen todella mukavana paikkana. 


Kesällä illastimme mukavassa puutarhassa, nyt tietysti sisätiloissa ja pöydästämme näki hyvin suurelta kuvaruudulta suoraa lähetystä keittiöstä annosten viimeistelypöydältä. Se oli kiinnostavaa katsella, vaikkemme onnistuneetkaan tarkasti bongaamaan omia annoksiamme. Olin lukenut Crun listaa vielä päivää paria aikaisemmin nettisivuilta ja silloin vielä lista oli sama kuin kesällä. Olin toiveikas, että saisin tällä kertaa vuohta, jota ilman jäin kesällä. Nyt lista oli kuitenkin juuri vaihtunut, eikä nettisivuilla mainittua joulumenua ollut sittenkään enää saatavilla. Onneksi lista oli kuitenkin sen verran houkutteleva, että löysimme siltä kolmen ruokalajin ateriakokonaisuuden vaivatta. 

Keittiöntervehdyksenä saimme kiinnostavat kaalicappuccinot, joita olisi voinut ottaa toisenkin, maku oli todella yllättävä. 


Alkuruoaksi Kammenpyörittäjä valitsi annoksen, jossa oli hanhenmaksaa ja tattarinäkkileipää. Maksa oli todella hyvää ja upeasti paistettua. Minun annokseni oli katkaraputartaria, retiisiä ja merilevää. Pöydässä sen päälle raaputettiin kuningasravun lihaa suoraan kuoresta. Annos oli raikas ja runsas.



Pääruokina minulla oli metsäkaurista ja mustajuurta, aivan loistava annos! Kammenpyörittäjän karitsa ja selleri ei ollut aivan niin hyvä, kuin hän olisi toivonut.



Jälkiruoaksi otimme molemmat suklaakerroskakun, jonka ohuen suklaapinnan tarjoilija romahdutti lämpimällä kastikkeella. Tuollaista kakkua pitää opetella tekemään itsekin!


Crun illallinen sujui rauhalliseen tahtiin, mutta ei niin rauhalliseen, että se olisi alkanut häiritä. Ravintolassa oli mukavasti väkeä, enimmäkseen virolaisia, mikä oli ilahduttava nähdä. Kahden hengen kolmen ruokalajin illallinen kolmella viinilasillisella ja kahvilla maksoi 140 euroa, mikä oli mielestämme erittäin hyvä hinta. Lähimme, mikäli mahdollista, vielä edellisiltaakin tyytyväisempinä lyhyelle paluumatkalle hotelliimme. 


Talvimyrsky laantui ennen paluumatkaa, eikä laiva keikkunut nimeksikään. Söimme Eckerö-linen laivan buffetissa kelpoaterian ennen viimeistä etappia Helsingistä Jyväskyläään. Sää ei ollut ollenkaan niin kurja kuin olimme pelänneet ja oli mukava kääntää kotipihaan, jonka nuoriso oli kolannut lumesta.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne olen kerännyt muitakin postauksia ravintolakokemuksistamme.