sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Uppopersikkakakku


Campasimpukan viides kolmiosainen ruokahaaste tuli tänään päätökseen, kun La Vuelta päättyi. Sen kunniaksi minun oli tarkoitus tehdä luumupiirakka espanjalaisen blogin ohjeella. Monestakin syystä luumupiirakasta tuli jotain aivan muuta. Tämän leivonnaisen myötä Campasimpukka jää ruokahaastetauolle määräämättömäksi ajaksi. Onhan syksyn mittaan vielä yhden päivän kilpailuja, joiden mukaan voimme vielä haastella itseämme, jos siltä tuntuu.

Uppopersikkakakku

  • 4 litteää persikkaa
  • 4 kananmunaa
  • 200 g sokeria
  • 1 rkl vaniljauutetta
  • 250 g vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 purkki kermaviiliä
  • 100 g voita sulatettuna
Luumujahan minulla ei ollut alunalkaenkaan, joten vaihdoin ensin ohjeen luumut persikoihin. Sitten minulla ei leipomispaikassani ollut sopivaa öljyä, joten vaihdoin sen voiksi. Philadelphia-juustoakaan minulla ei ollut, vaihdoin sen mascarponeen, joka olikin mennyt pilalle, joten vaihdoin sen kermaviiliin ja jätin pois kokonaan luonnonjogurtin (jota ei ollut). Omia aikojani lisäsin vaniljauutteen ja lopulta minulla olikin jo aivan erilainen kakku tekeillä. 

Kuumensin uunin 200 asteeseen ja laitoin irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia. Voitelin paperin ja vuoan reunat ja sirottelin niihin jauhoja, jotka ravistelin kauttaaltaan tasaiseksi kerrokseksi. Leikkasin persikat ohuiksi viipaleiksi hedelmän kiveä myöten. 

Vatkasin sokerin ja kananmunat kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sulatin voin ja jätin jäähtymään. Lisäsin vaahtoon kermaviilin, vaniljauutteen, jauhot ja leivinjauheen ja vatkasin tasaiseksi. Lisäsin viimeisenä sulatetun voin ja pyöräyttelin nuolijalla taikinan tasaiseksi. 


Kaavin taikinan valmisteltuun vuokaan ja asettelin persikkaviipaleet kakkutaikinan pinnalle. Ripottelin pinnalle pikkuisen sokeria. Paistoin kakkua uunin toiseksi alimmalla tasolla 45 minuuttia. Kun raaka spagetti tuli pistoksen jälkeen puhtaana ulos kakusta, tiesin kakun olevan kypsä. 

Persikkapalat upposivat tähän kakkuun aivan kokonaan, joten kakun ulkonäkö oli aivan erilainen kuin alkuperäispiirakan. Taikinan rakenne oli varmasti ohuempi, koska tuorejuuusto oli vaihtunut kermaviiliin. Hedelmät olivat tasaisesti kakun sisällä ja tekivät siitä mehevän. 


Söin kakkua pienen koepalan jo pian leipomisen jälkeen ja enemmän sitten yhdessä perheen kanssa iltasella. Meillä oli jääkaapissa Tallinnasta ostamaani paksua vaniljakastiketta, mikä sopi hyvin jäähtyneelle, mehevälle kakulle. Ei se mitään, että kakusta tuli aivan erilainen, kuin olin tarkoittanut. Olen tyytyväinen, että osasin vaihtaa raaka-aineita niin, että kakku lopulta onnistui, vaikka vaikutti ensin, että koko leipominen jää tekemättä.



La Vueltan viimeinen, seremoniallinen etappi ajettiin illan hämärtyessä Madridin kaduilla. Sen päätteeksi kokonaiskilpailun voittajaksi selviytyi eilen kisan ratkaissut Fabio Aru Astana-tallista. Massakiriin päättyneen etapin voitti John Degenkolb, tuo Alpecin-samppoon mainosmies. 


16 kommenttia:

  1. Eipä olekaan tullut noita littanapersikoita ostettua. Kaupassa on heinäkuusta asti heviosastolta ostettu vain banaaneja, pari sitruunaa ja satsi luumuja, muut rehut ja marjat on hankittu torilta ja metsästä. Mä tykkään kovasti persikoista, nektariineista ja aprikooseista, mutta petyn niiden raakuuteen, mauottomuuteen tai pilaatumiseen kovin usein. Olisi kiva saada niitä kypsänä suoraan viljelijältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä yksilöt olivat just sopivia, mutta pian olisivat menneet pilalle.

      Poista
  2. Mä luin hätäisesti että upporikaskakku. Mutta onhan se!

    VastaaPoista
  3. Apua, tää näyttää niin hyvälle! Uskaltaakohan sitä tehdä, kun riski että pistää koko kakun yhdessä päivässä poskeensa, on valtava :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kakku säilyi supermehevänä loppuun asti! Olin tosi iloinen, kun sikinsokin tekemäni ainemuutokset toimivat vähän kuin vahingossa :)

      Poista
  4. Nam! Tykkààn just tàmmòsistà(kin) kakuista ja vielà sais noita hyvià persikoitakin. Ihanalta nàyttàà <3

    VastaaPoista
  5. Sulla on kaksoisolento! Melkein törmäsin häneen Harmoonin edessä hiukan puolenpäivän jälkeen. Tervehdinkin anteeksi pyydellen ennenkuin tajusin, ette olekaan sinä. Vaikka oisit siellä liikkunutkin tänään, oisit kyllä huomannut, jos oisin melkein ajanut fillarilla päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi että, minä olen kyllä aika tavallisen tantan näköinen, ettei ihmekään, jos joku muistuttaa minua. Anteeksi sille naiselle, kun sanoin tavallaan häntäkin tantaksi :D Minä en ollut tänään Harmoonin kulmilla, kun olen reissussa ja jos olisi ollut, olisin pysähtynyt juttelemaan kanssasi. :)

      Poista
  6. Elä höpötä, se näytti just sulta ja sinä et näytä tantalta! Paitsi Harmooniin kulmalla voi näyttää vaikka kuningattarelta lounaalta tullessa!

    Eilenkin sotkin ohi ja jäin seuraamaan, kun 10 mustapukuista ukkoa tulee ulos ja sit tylsä ja huomiota herättämätön limusiini tulee hakemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmooni on tainnut saada hyvän jalansijan jo Jyväskylässä, olen siitä tosi mielissäni! :)

      Poista
  7. Mulla on pyörän kanssa ongelma ja tehän tiedätte kaiken, mitä pitää tietää.

    Toinen ojaustangossa olevista kumisista jutuista on irti. Siis se juttu, josta pidetään kiinni. Se on pienimuotoinen ongelma, kun vaihteettomalla lähtee liikennevaloista runttaamaan nollavauhdista ylämäkeen. Meinasin äsken kokeilla kypärän kestävyyttä, kun se helkkarin kumi irtos ja samalla käsi tangosta... Millä sen saa liimattua takaisin niin että pysyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kammenpyörittäjä auttaa, kun kotiudutaan, lupasi muutenkin pikku huollon pyörääsi, jos tarpeen.

      Poista
    2. Sehän olis vallan mahtavaa! En mä tiedä, onko vaihteettomassa ratsussa mitään huollettavaa, mutta varmasti on. Olen öljynnyt ketjut keväällä ja pumpannut ilmaa rattaisiin.

      Poista
    3. Kammenpyörittäjä sanoi, että kaksi tärkeintä huoltotoimenpidettä onkin tehty, mutta jokaisessa pyörässä on aina jotain pientä katsottavaa. Sovitaan aikataulu kaikille sopivaksi :)

      Poista