tiistai 19. toukokuuta 2015

Sitruunainen kana-parsapasta ilman liikaa tulisuutta


Tein joitakin viikkoja sitten sitruunaista kanapastaa, mutta siitä tuli niin tulista, että ruokailu melkein päättyi chilikyyneliin. Nyt tein uusinnan, sillä vihreää parsaa on nyt hyvin saatavilla ja paketti broilerin fileitäkin oli sulamassa. Nyt otin vinkit Simply Delicious-blogista. Tämä ohje ei ollut yhden kasarin ruoka, pasta keitettiin tavalliseen tapaan väljässä vedessä.

Sitruunaista kana-parsapastaa neljälle

  • 500 g tuorepastaa
  • runsaasti suolattua keitinvettä isossa kattilassa
  • 4 broilerin rintafilettä
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl voita
  • 1 dl lihalientä (tällä kertaa poro-kanalientä)
  • 1,5 dl kermaa
  • puolikkaan sitruunan kuori raastettuna ja mehu
  • 6 vihreää parsatankoa
  • 1,5 dl pecorinoa raastettuna
  • tuoretta basilikaa (unohdin)
Leikkaa broilerifileet suikaleiksi ja ripota niille suolaa ja pippuria. Laita suurehko kattilallinen vettä kiehumaan pastaa varten. Leikkaa parsat vinottain ohuenpuoleisiksi paloiksi ja halkaise nuppu, mikäli parsat eivät ole ihan hoikimpia. Kuumenna pannu ja laita oliiviöljy ja voi sille kuumenemaan. Kun pannu on kuuma, nostele lihapalat paistumaan. Älä laita pannua liian täyteen, etteivät lihapalat ala ruskistumisen sijasta kiehua. Kun broileripalat ovat saaneet nätin paistopinnan molemmin puolin, kaada lihaliemi pannulle ja anna kiehua hetken aikaa. Lisää kerma ja parsapalat pannulle ja anna kiehua maltillisesti. Laita pasta kiehumaan pakkauksen keittoajan mukaisesti. 

Kun pastaa kiehumisaikaa on enää muutama minuutti, lisää pannulle sitruunankuoriraaste ja sitruunamehu. Kokeile parsojen kypsyyttä. Kaada kypsä pasta tarjoiluastiaan (tai suoraan pannulle, jos haluat tarjota ruoan siitä) ja kumoa kastike päälle. Sekoittele ja ripota päälle pecorinoraaste. Jos olet parempimuistinen kuin minä, et unohda basilikaakaan. Nyt ruoka ei ollut liian mausteista, vaan mahtavan sitruunaista. Tätä ohjetta käytän toistekin. Kanan tilalta ruokaan sopisi myös lohi. Myös enemmällä parsalla ilman lihaa tai kalaa tämä olisi hyvä ateria.


Tänään taas ajettiin Giro d'Italiassa, vuorossa oli kymmenes etappi. Olin juuri avannut television ja asettunut katsomaan lähetystä, kun kuulin Peter Selinin mainitsevan taas Campasimpukan lähetyksessä. Se toi hauskan piikin kävijätilastoihin, tunnin aikana blogiin tehtiin noin 250 käyntiä. Olisipa hauska, jos saisin uusia vakiokävijöitä. Kiitos, Peter!

Ruoanlaitto ja muut kotihommat veivät huomioni etapin loppuvaiheista, mutta tallenteelta sain katsottua, että etapin voittoon ajoi Nicola Boem Bardiani-CSF-tallista ja kokonaiskilpailun johdossa jatkaa kolmen sekunnin turvin suosikkini Alberto Contador. Haastattelussa hän kertoi käyttäneensä eilisen lepopäivän lähinnä lepäämiseen, mikä kuulosti minusta todella viisaalta. Ihmettelen, miksei hän ole alkanut seuraajakseni Twitterissa, vaikka meillä on selvästi sama harrastuskin, nukkuminen. 


6 kommenttia:

  1. Mietin tuota reseptiä lukiessa, että minkähänlanen tulisi lohesta ja näköjään sinäkin olit samaa asiaa ajatellut. Mutta kaiken kaikkiaan herkullisen näköinen ruoka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei enää harmita se edellinen liian chilinen satsi :D

      Poista
  2. Ruoan laittamisessa kivaa on se että aina voi tehdä uudestaan ja säätää hieman paremmaksi ;) Tämä maistuis minullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tosin aika harvoin sitä tulee palanneeksi ihan epäonnistuneeseen ruokalajiin, kun on niin paljon kokattavaa maailmassa :D

      Poista
  3. On muuten sprinttereiden joukkueilla selittämistä siinä, etteivät saaneet karkulaisia kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taisi olla vähän pitkäksi venähtänyt lepopäivän tunnelma vielä tänään! :)

      Poista