lauantai 30. toukokuuta 2015

Kaksi tuntia ylimääräistä aikaa

Leipätaikina kello viisi 
Nyt on kaikki valmista, eikä minulle tullut edes kauhea kiire. Nämä ovat kuudennet kotona järjestämäni perhejuhlat. Syntymäpäiviä ei lasketa, enkä niitä ole paljon kyllä järjestänytkään. Ensin oli kahdet ristiäiset, sitten kahden rippijuhlat ja nyt ovat vuorossa toiset lakkiaiset. Toivon mukaan nämä ovatkin viimeiset isommat juhlat, joiden järjestelyvastuun haalin itselleni. Työkavereiden kestitystä tai blogaanimiittejä ei lasketa, sillä niistä puuttuu ilokseni pelkokerroin kokonaan. 

Entiseen tapaan turvauduin makeiden leivonnaisten osalta ammattilaiseen, koitamme saada kakuista kuvia myöhemmin, jotta voimme estoitta kehua paikallista yrittäjää. Muut tarjottavat olen tehnyt itse ja muutamia lappilaisia elementtejä äitini on tuonut tullessaan. Kammenpyörittäjä tarttuu tarvittaessa Andrejan kahvaan ja valmistaa kahvia halukkaille. Meille tulee tuttavapiirin juhliin verrattuna pienehköt juhlat, mikä on helpottavaa, olen kuitenkin mennyt kapasiteettini äärirajoilla muutaman päivän. 

Äsken kello soi Kammenpyörittäjälle sen merkiksi, että kauneusunien aika on käytetty, nuoriso valtaa suihkun ennen meitä ja alan sommitella aamiaista. Toinen koneellinen tiskiä tulee kohta puhtaaksi ja linnut laulavat iloisesti viileässä, aurinkoisessa aamussa. Luulen jo tietäväni mitä puen päälleni lakitustilaisuuteen, mikä on minuksi paljon. Tänä lauantaina emme ehdi Giroa katsoa, toivottavasti temppuileva digiboxi viitsii tallentaa tapahtumat. 

Tulin maininneeksi postauksen alkuun sanan blogaanimiitti, joten lipsautan tähän loppuun alustavan ajatuksen siitä, että olemme valmiit kutsumaan kokoon niin tuttuja blogaaneja kuin täällä Jyväskylässä bloggaavia, ei niin tuttuja lajitovereita luoksemme elokuun lopussa. Mikäli halukkaita ilmaantuu, Campakeittiö avautuu omaehtoiselle pop-up-kokkailulle ja ennenkaikkea syömiselle ja hauskanpidolle lauantaina 22.8.2015. Emme vieläkään ole Facebookissa, emmekä ole aikeissa mennäkään, mutta meidät tavoittaa osoitteesta campasimpukka@gmail.com. Tuon viikonlopun aikaa ainakin täällä päin lasten koulut ovat jo alkaneet ja rallikin on päristely. 

Jos innostut ajatuksesta, ilmoittaudu sähköpostiimme, tai muita yhteisiä kanavia pitkin. Palataan asiaan viimeistään heinäkuussa, jos innokkaita Keski-Suomeen matkaavia ilmaantuu. Kerro asiasta myös heille, joita arvelet kiinnostavan, mutteivat tule nähneeksi tätä postausta. Minäkin olen saanut vihiä miiteistä muilta blogaaneilta ja kutsunut meidät itse paikalle, vaikken ole varsinaista kutsua ehtinyt saadakaan. Jos minäkin uskallan, uskallat sinäkin!

Kello puoli kuuden labneh

37 kommenttia:

  1. Mistä tuota aamuenergiaa saa ostaa :) ?
    Isosti onnea ylioppilaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ylioppilas lähti jo juhlimaan :)
      Energiani riitti koko päivän, nyt alkaa olla se vaihe, että pala kakkua vielä ja sitten unille!

      Poista
  2. Onnea ylioppilalle! Mukavia juhlia teilel kaikille!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut ylioppilaalle.! Voihan harmi että tuo bloggarimiitti luonasi on Suomen käyntini jälkeen.Sattumalta kun olen Jyväskylässä,tosin en tuohon aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mutta sinähän voit siirtää reissusi oikeaan kohtaan :D

      Poista
  4. Tarkistan kalenterin, Haluaisin tulla kyllä JOO!

    Ja onnittelut vielä kaikille
    osaisille lakista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna ja olisipa hauska jos sinä tai te yhdessä iso H:n kanssa pääsisitte tulemaan!

      Poista
  5. Uskaltaisikohan tällainen puolen vuoden ikäinen blogi ( ja pariskunta sen takana) tulla paikalle.. Paikkakunnalla kun asustelemme myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta uskallatte! Laitan nimenne muistiin ja palaan asiaan heinäkuulla, mikäli miitti saadaan aikaan :D

      Poista
    2. Ja Mallaspulla, lisään vielä, että kyllä teidän tosiaan kannattaa itsekin tulla mukaan, noin nuorta blogia ei voine vielä yksin päästää juhlimaan ;)

      Poista
    3. Tuo on kyllä aivan totta; ties kuinka rupeaisi riehumaan :) Palataan asiaan siis heinäkuussa!

      Poista
  6. Höh, miten en ole tätä huomannut aiemmin, eli joo, kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, olin jo vähän loukkaantunut sinulle, että mikä on kun ei kiinnosta! :D No ei vaiskaan :)

      Poista
  7. Kiinnostaisi tätäkin kymenlaaksolaista keltanokkaa, joskin ajankohta saattaa osoittautua haasteelliseksi perheen syntymäpäivien ja työn sovittelun suhteen. Minulla kyllä olisi sukuakin siinä Jyskylän lähellä, joten mahdollisen reissun saisi hyödynnettyä myös sukulointivinkkelistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, ilman muuta tervetuloa, jos saat ajan sopimaan! Minäkin olin ensimmäisessä blogaanimiitissäni, kun blogilla oli ikää pari kuukautta ja siitä se sitten lähti lapasesta :D

      Olenkin huomannut blogisi sen hauskan nimen kautta!

      Poista
  8. Hitsi, tuleva jälkikasvu ei taida tänä kesänä päästää minua minnekään... Mutta toivottavasti treffataan vaikka syksymmällä Oulussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kyllä aika pätevä syy olla osallistumatta :)

      Poista
  9. Pistetään harkintaan. Ehkä uskallan, ehkä en. Olis koirankarvat kaikissa ruuissa uus elämys osallistujille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskallat ilman muuta! Et voi edes väittää, ettet osaisi paikalle! :D

      Poista
  10. Myöhäisherännäinen täälläkin. Kiinnostaa toki - ainoa vaan, että seuraavatkin viikot olen liesussa, mutta täytyypä tutkailla kalenteria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutki oikein tarkkaan! Olisi kiva saada sinutkin tänne blogaanitapaamiseen!

      Poista
    2. Äh, niinhän siinä sitten kävi, että perhevelvoitteet (lue : pojan synttärit, joita ei saanut sopimaan muuhun viikonloppuun) estävät osallistumisen :-( Pitäkää hauskaa minunkin puolestani.

      Poista
    3. Aika hyvä syy kyllä :) Toivottavasti tapaamme vielä jossain toisessa yhteydessä!

      Poista
    4. Toivottavasti tavataan vielä, vaikkei nyt onnistukaan :-)

      Poista
    5. Kyllä varmasti, näitä tapaamisia kyllä tulee! :)

      Poista
  11. Kun näin "lähellä" kokoonnutaan niin voisin lähteä käymään Jyväskylässä )

    VastaaPoista
  12. Hiphei,
    Kivistössä harkitaan hyvin vahvasti myös! Palaamme asiaan pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivistöläiset vahvistavat täten tulonsa!

      Poista
    2. Teen jonkunlaisen kalkuloinnin keitä mahtaa olla tulossa ja kyselyn mitä ruokia voisi olla tieodssa tuolla ensi viikon alussa, jolloin toivon mukaan olen viimein päässyt kunnolla elävien kirjoihin. Mutta hienoa, upeaa, että olette tulossa!

      Poista
  13. Olisipa ihanaa. Heti kun palaan töihin elokuun alussa ja matkakalenteri varmistuu, vahvistan, mutta kyl maar tulossa, jos olen Suomessa. Kivistön tytöt vinkkasivat en ollut ollenkaan huomannut koko hommaa. Laitan tämän myös ruokabloggaajien Facebook-ryhmään, jotta muutkin huomaavat, onko ok?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Olisi tosi hauska saada sinutkin tänne! Ja ilman muuta sopii tuo Facebook-ryhmään laittaminen, kiitos :)

      Poista
    2. Me olemme tulossa. Leenu, Liinu ja Tiinu.

      Poista
  14. Kommentoinko johonkin toiseen postaukseen, että minä en pääse paikalle. Viikonlopulle on sovittu muita juttuja (=kirjan kuvaukset). Laitan ehkä teille videotervehdyksen.

    Pitäkää lystiä. Harmittaaaa!

    VastaaPoista