torstai 26. maaliskuuta 2015

Kiinalaista teetä termoksessa



Edit: kaupallinen yhteistyö, Chinesetea.fi

Chinesetea.fi lähestyi minua joitakin aikoja sitten ja tarjosi pientä teepakettia kokeiltavaksi. Mukana paketissa oli kolme pussia teetä ja pieni lasinen teetermos. Ensimmäinen yritykseni kokeilla termosta meni totaalisesti mönkään, sillä käytin termosta (jos mahdollista ja olihan se) aivan väärin. Olin jo hieman tohkeissani, että mitenkäs tästä nyt kirjoittaisi, ettei ollut kovinkaan käytännöllinen vekotin. Onneksi huomasin, että vaikka luin paketissa olleet lehdykän ohjeen, en vain käyttänyt pulloa oikein. Nyt uusintakierroksella sujui jo paremmin ja voin sanoa, että termokselle tulee kyllä olemaan käyttöä, joskaan ei ehkä repussa mukaan otettavaksi lasimateriaalin vuoksi. Mutta töihin voisin pullon viedä ja ottaa teetä työpisteeseen mukaan hautumaan. 

Paketin teelaadut ovat mustaa, oolongia ja vihreää. Tällä toisella yrityksellä käytin oolongia ja siitä kyllä hautui kauniin hennon väristä ja makuista teetä. Ohjeissa (kun ne silmät auki lukee) neuvotaan kuinka kauan teelehtiä haudutetaan ja kerrotaan, että laadusta riippuen lehtiä voi hauduttaa useampaankin kertaan maun jopa parantuessa, tai ainakin pysyessä hyvänä. 

Chinesetea.fi on nuori nuorten ihmisten aloittama yritys ja näytepaketin perusteella suosittelen sitä lämpimästi muillekin teen ystäville. 

6 kommenttia:

  1. Kiva juttu. Kiinalaisethan kuljettaa aina teepulloa mukanaan. Vihreästä teestä heitetään kai usein se ensimmäinen haudutus pois, se toinen on paremman makuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, minä en ole ollenkaan asiantuntija teen suhteen ylipäätään. :)

      Poista
  2. Onpa nätti termos. Ja kiva, että tee on lehtinä eikä pusseina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin tuo oolong näytti oikein kauniilta, kun teelehdet avautuivat kuumassa vedessä :)

      Poista
  3. Noin nätin termospullon voisin minäkin ottaa työpöydälleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä nätti ja kyllä se on toimivakin, kun malttaa lukea ohjeet :)

      Poista