keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Hapuilua pimeässä



Sain kutsun jyväskyläläiseen Ravintola Harmooniin syömään Illallista pimeässä. Kyseessä oli lehdistölle suunnattu tilaisuus, johon oli kutsuttu myös muutamia paikallisia bloggaajia. Olin lukenut joitakin postauksia ElämysLahjat-konseptista ja olin utelias kokeilemaan pimeässä syömistä. 

En voi paljastaa liikaa illallisen kulusta tai ruoasta, mutta kuvailen muutamin sanoin, miltä minusta itsestäni tuntui aterioida ilman näköaistiani. Oli yllättävän vaikeaa hahmottaa tilaa, johon meidät oli johdatettu, en kyennyt määrittämään kuinka kaukana pöydän toisella puolella istuvat olivat. Työssäni kuuntelen puhetta, enkä näe vastapuolta, joten koko vuorovaikutus on pelkän äänen varassa. Niinpä minun oli helppo seurata keskustelua, tunnistaa nopeasti kunkin pöydän ääressä istuvan ääni. 

Ruoan ulkonäkö on etenkin ravintolassa syödessäni minulle tärkeää, niinpä tuntui melkoisen merkilliseltä, etten kyennyt näkemään, mitä minun oli tarkoitus syödä. En ollenkaan pelännyt, että annoksissa olisi jotain liian merkillistä, tai mitään sellaista, mitä en haluaisi syödä. Oli yllätys, miten vaikea oli tunnistaa, mitä annoksessa oli. Kalan sentään erotin lihasta, mutta vihannesten ja kasvisten osalta tehtävä oli vaikea. Aterinten ja lasien löytäminen ei tuottanut ongelmia sen jälkeen, kun olin saanut kaikki tunnusteltua ulottuvilleni. Olin kyllä todella varovainen viinilasien kanssa ja hapuilin lautasen reunaa asettaessani lasia takaisin pöydälle. 

Moni vieraista sanoi, että aistit tuntuivat herkistyvän ja makujen ja tuoksujen voimistuvan. Minusta tuntui, että näköaistimuksen puuttumisen myötä minulle kävi hieman päinvastoin. Ruoka maistui ja tuoksui selkeästi hyvältä, mutten oikein tiennyt mitä söin ja mitä tuoksuja nenääni pyydystin. Aloin myös hieman väsyä loppua kohden siihen, että silmäni tekivät koko ajan töitä nähdäkseen edes jotain ja seurasin tarjoilijan liikkumista tarkasti saadakseni edes pieniä hahmotuksia asioista. 

Kysyin ElämysLahjojen edustaja Katri Piriseltä, miten Illallinen Pimeässä toimii useampaan kertaan. Hän vakuutti sen olevan elämyksellistä useammankin kerran, etenkin kun ruoka vaihtuu kerta kerralta ja yhteen kokoontunut seura muodostaa niin suuren osan tapahtumasta. Yllätyksellisyys on tietysti mahdollista kokea vain kerran, mitä tulee tilaisuuden kulkuun, mutta teemmehän muutenkin samoja asioita monta kertaa, eikä se ole mitenkään mahdotonta nauttia kokemuksista usempaankin kertaan.

Harmoonissa on mahdollisuus nauttia Illallisia Pimeässä 1.4. alkaen, suosittelen! Ilta antoi ajattelemisen aihetta paljon enemmän kuin olisin osannut arvatakaan. Kiitos kutsusta, ElämysLahjat ja Harmooni. Henskiksen hekumalliset herkut-blogista voi lukea vierustoverini mietteitä illasta. EDIT: Myös Olutkellarin blogisti kirjoitti illasta.

ElämysLahjat
Liitän tämän postauksen Campasimpukan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, vaikkei se olekaan aivan tavanomainen ravintolakokemuspostaukseni.

ps. en sotkenut itseäni, enkä kaatanut yhtään lasia!

6 kommenttia:

  1. Not my cup of tea. Noi oli yhteen aikaan täällä kovasti muotia ja on niitä kai edelleenkin, mutta en ole kyllä yhtään kiinnostunut, juuri sen takia mistä saksalainen sanoo "das Auge isst mit" eli silmät syö mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoiseksi tapahtuman teki näkövammainen nuorinainen, joka kertoi kokemuksiaan. Tuli ajatelleeksi monia asioita, millaisena maailman kokisi, jos ei voisi enää nähdä.

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta ja "silmiä avaavalta" kokemukselta. Odotin koko ajan että sinulla olisi kuvituksena musta laatikko ;) Minä mietinkin tuota varmaan eniten siltä kantilta, että millaista olisi jos aina olisi pimeää. Hakaniemessä on muutamat liikennevalot, jossa saa näkevänäkin kulkea tarkkana, ja etenkin sen jälkeen kun olen pariin eri otteeseen opastanut valkoisen kepin kanssa kulkevaa niissä valoissa (ja saanut valloittavat hymyt ja kiitokset) olen miettinyt asiaa vielä enemmän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtälailla (kuten illallispöydässä keskustelimme) avartavaa ja ehkä vielä avartavampaakin olisi syödä vaikka työlounasta tai ylipäätään yrittää selviytyä arjen haasteista ilman näköään, aivan vaikka kulkeminen itse tutuissakin paikoissa olisi aivan erilaista, jos ei näkisi. Vaikka tilanne oli tietysti lavastus, se kuitenkin sai miettimään sitä, miten sitä pitää aistejaan itsestäänselvyyksinä.

      Kun silloin viisi vuotta sitten olin joitakin aikoja liikuntarajoitteinen, sekin avasi silmiä melkoisesti, kynnyksillä ja rappusilla oli aivan eri merkitys, ovien avautumissuunnilla ja tiskien korkeuksilla. Olenpa sen jälkeen vielä auliimmin avannut ovia ja tarjonnut apua sitä tarvitseville. :)

      Poista
  3. Kuulostaa ihan hauskalta idealta. Luulisin, että multa häviää loputkin makuaistista, jos en nää, mitä syön. Mieluiten kokeilisin jossain muualla kuin ravintolassa.

    Kaatoiko kukaan lasiaan naapurin syliin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tapahtunut mitään pieniäkään katastrofeja :)

      Poista