maanantai 30. maaliskuuta 2015

Carelia - tyytyväisyyden lähde


Saavuin viime lauantaiaamuna Helsinkiin junalla ja viipotin päivän tavaten mitä pikimmiten tuttavan ja sukulaisia ennen kuin majoituin Scandic Park Helsinki-hotelliin, jonka ajattelin olevan sijainniltaan erinomainen ajatellen myöhempää iltaa. En ollut koskaan käynyt kummassakaan noista isoista hotelleista, jotka ovat Mannerheimintien varressa, mutta muistan lukuisat poikkeamat niiden pihassa Finnairin bussilla niihin aikoihin, kun ne vielä olivat nimiltään Hesperia ja Intercontinental. En tuohon aikaan osannut kulkea lentoasemalta Helsinkiin kuin tuolla sinivalkoisella bussilla ja sen ikkunoista näkikin suuren osan Helsinkin nähtävyyksistä.

Olin jo pitkään koittanut yhyttää ystävääni sauvajyvästä ravintolaillallisen merkeissä, mutta välimatka ja kiireinen elämä venytti tapaamisen toteutumista. Tapasimme muutama viikko sitten pikaisesti perheiden kesken, mutta viime lauantaina oli se pitkään odotettu ilta, jolloin meillä oli pöytävaraus Careliaan. Juuri ravintolan sijainti sai minut päätymään majoituksessakin Mannerheimintien varteen. 

Carelia oli to-eat-listallani jo pitkään etenkin sen vuoksi, että sauvajyvänen oli kertonut siitä kiittävin sanoin lukuisia kertoja. Mielihaluni vain kasvoi luettuani alkuvuodesta Sillä Sipulin postauksen Careliasta, enkä muista lukeneeni siitä mistään muita kuin positiivisia arvioita. 

Tänä lauantai-iltana olimme paikalla jo viideltä, jolloin ravintolassa oli jo jonkun verran asiakkaita. Saimme valoisan paikan ikkunan vierestä ja olimmekin pian valmiit tilaamaan. Sauvajyvänen otti alkuruoaksi tartarpihvin ja minä päädyin ankkapateeseen, jota ei nyt enää tai toistaiseksi näykään listalla. Minua miellytti annokseni kauneus ja pateen ympärille käärityn filotaikinan rapeus, sekä lisänä tarjotut happamat kirsikat. Tartar oli kuulema juuri sellainen kuin pitääkin. 



Pääruokana otimme kumpikin grillatun entrecôten. En ole tainnut itse valmistaa tuota ruhonosaa koskaan tai ainakaan siitä ei ole jäänyt kovin positiivisia muistoja. Nyt niitä jäi kyllä senkin edestä, sillä söin varmasti elämäni parhaimman entrecôten, jonka lisänä oli todella hyviä ranskanperunoita ja viehättävän yksinkertaisesti tarjottuja salaatinlehtiä. Vaikka meillä ei ole ystäväni kanssa tapana vaipua vaivautuneeseen hiljaisuuteen, olimme pääruoan aikana melko vaiti, sillä annos oli niin hyvä, ettei siinä paljon rupateltu. 

Pääruoan jälkeen pidimme pienen paussin ja lopettelimme punaviinilasillisiamme, muttemme toki epäröineet jälkiruoan syömisen suhteen. Sauvajyvänen valitsi ricotta-sorbettia, veriappelsiinia ja frangipanea, minä tarte tatinin. Niille tarjoilija suositteli makeaa Moselin viiniä, joka sopikin kumpaankin annokseen oikein hyvin. Minun tarte tatinini oli todella sievä ja aluksi mietin oliko sen pohja aavistuksen palaneen puolella, mutta arvelin sitten kurkistelun ja maistelun perusteella siinä käytetyn jotain tummahkoa sokeria, joka antoi annokselle paahteisen maun. 



Istuimme ateriallamme vähän yli kaksi tuntia ja kokonaisuus oli mitä miellyttävin. Tarjoilu oli ystävällistä, makuuni sopivan viileää. Lasku teki osaltani 76,50 € ja siihen kuului siis kolme ruokalajia ja kaksi lasillista viiniä. Illan mittaan asiakkaita oli mukavanlaisesti niissä osissa vanhaa apteekkisalia, joihin paikoiltamme näki ja monta iloista seuruetta ja pariskuntaa näytti nauttivan samoista ruokalajeista kuin mekin.

Ravintolan ja kiinteistön tarinasta voi lukea tästä linkistä. Carelia on toiminut vuodesta 1996 ja se on nykyisin jo melko pitkä aika tuulisella ravintola-alalla. Tulin miettineeksi, että johtuuko juuri siitä, että ravintolan seinien maalit ovat jo aikaa sitten kuivuneet ja kahdenkymmenen vuoden ikä on ovella, että palvelu on niin sujuvaa, asiakkaita ei mielistellä (muttei myöskään olla alentuvia), eikä ruoan tarvitse olla kikkailevaa. En ole aikoihin syönyt ravintolassa niin yksinkertaista pääruokaa, kuin Careliassa, mutten myöskään niin joka komponentiltaan täydellistä. 

Viikolla luin eri medioista siitä, miten ihmiset kokevat ruoan ja seuran yhteisvaikutuksia. Olin itsekin syömässä viime viikolla kaksi kertaa ravintolassa. Ensimmäisella kerralla söin näkemättä ja vaikka ruoka olikin hyvää, se jäi kuitenkin ennalta tuntemattoman seuran ja itse tapahtuman taustalle, mikä olikin mielestäni aivan oikein. Tällä toisella kerralla vietin aikaa minulle tärkeän ystävän kanssa ja menin ravintolaan korkein odotuksin. Tällä kertaa seura olisi parantanut tunnelmaa, vaikka ruoka tai palvelu olisikin ontunut, mutta mitään sellaista ei eteeni ilmaantunut. Näin ollen seura korosti hyvää ruokaa ja toisinpäin. Yhteinen positiivinen kokemus sai mieleni niin hyväksi, että muutaman sata metriä hotellille tunsin leijuvani hieman maanpinnan yläpuolella. 

Vasta eilen huomasin, että lauantai-illan Earth Hour meni minulta ohitse, en muistanut sitä ollenkaan. Totuuden nimissä toteutin teemaa erittäin huolella, sillä olin kyseiseen aikaan jo unten mailla täpötäyden vatsani vieressä!

En sano montaa sanaa Scandic Parkin aamiaisesta, avainelementit minulle mieluisaan aamiaiseen puuttuivat ikävän monelta osin, mutta huoneeni oli edullinen ja erittäin nätisti sisustettu. Kerrankin myös sain varaukseni mukaisen yhden hengen huoneen, mikä on minusta mukavaa, jos sellaisen tarpeessa olen. Aamun viileydessä jätin hyppäämättä raitiovaunuun ja kävelin rautatieasemalle harmitellen, etten sittenkään ottanut pipoa mukaani. Kevät on jälleen mennyt jonnekin piiloon, eikä sitä näkynyt koko kotimatkan aikana.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. 

10 kommenttia:

  1. Hih, onneksi ei tavattu ensimmäistä kertaa. En nimittäin muista sanoneeni pääruokaa syödessä juurikaan muuta kuin että kyllä on hyvää lihaa, kyllä on hyvää... Ehkä aavistuksen verran toistin itseäni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä pöydän toiselta puolelta tainnut kuulua kummempia :D

      Poista
  2. Heh, piti oikein katsoa, mitä postasin kolmisen vuotta sitten tuon hotlan aamiaisesta:
    "neljä päivää ihmettelimme kurkkuviipaletta patterin päällä ja aamiaisbuffetin edessä oli yhtenä aamuna lattialla iso määrä käytettyjä märkiä teepusseja, kun roska-astia oli pudonnut siihen eikä henkilökunnalla ollut kiire korjata niitä pois."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pitäisi olla ehkä niin kranttu, mutta minulla menee kyllä naama nurinpäin, kun mehu on selvästi esanssista tiivistettä :( Mutta muuten tykkäsin hotellista aika paljon, vaikka ravintolaan lähtiessäni onnistuin eksymään kerrroksessa niin, etten lainkaan huomannut jo kävelleeni hissien ohitse:D Mahdoinko sittenkin jännittää tapaamista ;)

      Poista
  3. Fiiliksenne kuulostavat kyllä hyvin samoilta kuin meidän - hienoa! Ihan mahtavan positiivinen yllätys tuo Carelia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukavaa olla taas samaa mieltä ;)

      Poista
  4. Kuulostaa aivan ihanalta illalta. Mä olen Merituulin Carelia-postauksesta lähtien haaveillut sekä entrecotesta että siitä tarte tatinista. Pitää nyt vaan laittaa pöytä varaukseen niin tulee mentyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Eikä olisi hassumpi paikka syödä ennen oopperaakaan.

      Poista
  5. Olen käynyt Careliassa vain kerran, ja se oli kyllä hyvä. Pitääpä yrittää yhdistää se johonkin oopperailtaan - siinä olis aika kiva setti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Careliaan varausta tehdessä kysyttiin, olemmeko menossa oopperaan, jotta ajoittaisivat aterian sopivasti ja myös oopperan jälkeen näyttäisi ehtivän syömään. Sijainti on siihen nähden ihanteellinen:)

      Poista