keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Matkaevääksi


Sana ei katoaa sanavarastostani heti, kun minulta pyydetään jotain ruokaan liittyvää (paitsi kilpailut, joihin en osallistu enää, sillä en keksi niihin koskaan mitään omaa, enkä kehtaa röyhkeästi lainata). Jokunen viikko sitten ystäväni Karmiina kysyi minulta kesken simulaation, voisinko tehdä hänen ystävänsä jäähyväisbileisiin muutaman salaatin uudenvuoden aattona. Sitä ennen hän kyllä kysyi asiallisesti oliko meillä suunnitelmia kyseiselle ajalle. Eihän meillä ollut, ei edes mitään viimetipan hosuntoja, kuten viime vuonna. Lupauduin hommaan hetken mietittyäni ja muutaman päivän kuluttua aloin kysellä vähän tilaisuuden speksejä.



Minulla ei ole mitään keittiöalan koulutusta, eikä kokemustakaan kotikokkailuja kummemmin, mutta työpaikan vapaa-ajan tilaisuuksiin olen yhdessä kollegoiden kanssa tehnyt ruokia noin 20 hengelle. Oman porukan kanssa sitä on aina vähän rennommin, eikä se ole niin kamalaa, jos joku menee totaalisesti pieleen, tai ei vain maistu. Nyt oli pelkokerrointa huomattavasti enemmän.

Vierasmäärän kerrottiin olevan noin 30 henkilöä, niin miehiä kuin naisiakin, paljon liikkuvia ihmisiä, joille ruoka maistuu. Sain itse päättää tietyn budjetin puitteissa, mitä tekisin ja koska kyse oli Amerikkaan muuttavan henkilön bileistä, ajattelin kellahtaa teemassa sinne suuntaan. Kyselin neuvoja ystävältäni sauvajyväseltä, sillä hänellä on kokemusta rapakon takana asumisesta ja hän sanoi suunnitelmieni olevan sopivia. 

Päätin koota salaattipöydän, jossa olisi tarjolla waldorfin salaattia, cole slawta ja taboullehia, joka ei Amerikkaan tietenkään viittaa, mutta on ruokaisaa ja edullista tehdä isojakin määriä. Jälkiruoaksi päätin leipoa red velvet cupcakeja. Minulla ei ollut oikein mitään käsitystä, mitä raaka-aineet 30 hengen salaattipöytään maksaisivat, mutta annettu budjetti riitti lopulta todella hyvin ja jäi ylitsekin. 

Tein ostokset eilen kahdesta kaupasta ja aloitin valmistelut eilen illalla niistä ruokalajeista, joille maustuminen olisi välttämätöntä ja ajankäytöllisesti järkevää. Jätin leipomiset tähän aamuun. Koska bileet oli tarkoitus pitää jossain muualla kuin kenenkään kotona, eikä tietoa kattauksesta ollut käytettävissäni, päätin pakata kaikki ruoat suurimpiin löytämiini foliovuokiin. Näin ei jäisi mitään kulhoja palauteltaviksi. Aivan ensimmäiseksi laitoin uuniin kaksi valmiiksi suolattua suurta kalkkunanrintaa. Paistoin ne 67 asteen sisälämpöön ja peittelin sitten folioon jäähtymään. Illemmalla leikkasin lihapalat pieniin kuutioihin. Ne sopisivat yhteen waldorfin salaatin kanssa, mutten halunnut sekoittaa niitä salaattiin, vaan sen saisivat vieraat tehdä itse. Ehkä mukana olisi kasvissyöjiäkin, joten olisi mukavampaa, ettei lihaa ollut sekoitettu suureen salaattiannokseen. 

Jatkoin hommia taboullehilla, johon käytän aina Soppaa ja silmukoita-Marjan mahtavaa ohjetta, johon tutustuin jo ensimmäisenä blogikesänä ensimmäisessä blogaanimiitissäni. Olen tehnyt tätä oivaa massaruokaa perhejuhliimmekin monta kertaa. Lisäsin ohjeeseen punaisia linssejä, sillä koitan opetella linssien käyttöä ja paketti osui silmääni (ei kirjaimellisesti) pantryn hyllyltä. Muuten noudatin alkuperäistä ohjetta. Tein couscoussalaatin suurimpaan kulhooni kilon paketista kuivaa couscousia ja annos juuri ja juuri mahtui turpoamaan astiassa. Taboullehia tuli kaikkiaan kaksi kolmen litran vuokaa aivan täyteen.



Toiseksi tein talouden suurimpaan kattilaan megalomaanisen annoksen cole slawta sauvajyväsen ohjeella, ainoastaan pähkinät jätin pois, sillä pelkään pähkinäallergiaa enemmän kuin joulupukkia lapsena. Käytin annokseen 3/4 valkokaalta, puolikkaan punakaalin ja kilon porkkanoita, sekä muutaman kevätsipulin. Silppusin kaikki Kitchen Aidin food prosessorilla raasteeksi, jota tuli kymmenen litran kattila yli puoleen väliin. Kastikkeeksi sekoitin purkillisen majoneesia ja puoli kiloa turkkilaista jogurttia ja maustoin kastikkeen sauvajyvästä totellen. Oli aikamoinen homma sekoitella kaikki ainekset kunnolla sekaisin. Maistelin slawta huolella ennen kuin jätin sen kylmään tekeytymään yön ylitse. 

Veivaa, veivaa!

Jonna teki viime keväänä ihanaa labnehia, jota minäkin matkin heti seuraaviin työpaikan kemuihin. Nyt päätin tehdä sitä suuren annoksen leivän kaveriksi. Laitoin illalla kaksi kiloa (!) turkkilaista jogurttia valumaan juustokankaaseen ja siivilään. Yön aikana jogurtti kiinteytyi huomattavasti ja kulhon pohjalla oli heraa noin puoli litraa. Epähuomiossa hulautin heran aamulla viemäriin, mutta sen olisi hyvin voinut käyttää leipätaikinan nesteeksi. Tänään viimeistelin labnehin kippaamalla sen kankaasta kulhoon ja sekoittamalla rivakasti. Jonna suolasi oman tahnansa jo valutusvaiheessa, minä vasta lopuksi. Laitoin mukaan hyviä suolakiteitä ja sekoitin kunnolla. Levitin tahnan suureen foliovuokaan ja lurittelin päälle hyvälaatuista oliiviöljyä. Myllystä hieman pippuria ja väriksi turkkilaista pul piber-mausteseosta ja pikkuisen tuoretta basilikaa. Tämä tanakka tahna sopii dipiksi kasviksille yhtä hyvin kuin leivän päällekin.

piti käyttää kaksinkertaista vuokaa, kun pienempään ei ollut kansia
Tälle aamulle jätin kaikki leipomiset ja loput salaateista. Waldorfin salaattia en ole usein tehnyt, enkä muistanut sen säilyvyyspuolta, joten ajattelin olevan viisainta tehdä se vasta viimetipassa. Tälle salaatille on ohjeita vaikka kuinka paljon, minä halusin käyttää varsiselleriä, vaikka monissa ohjeissa käytetäänkin juuriselleriä. Sen kanssa en ole oikein sinut. Käytin salaattiin kaksi nippua varsiselleriä, kaksi kiloa pink lady-omenia, rasiallisen kivettömiä vihreitä rypäleitä ja kastikkeeksi turkkilaisen jogurtin ja majoneesin sekoitusta. Mauksi vielä hieman suolaa, sokeria ja pippuria. Pähkinät pakkasin erikseen pussiin allergioiden pelossa. 

Veivaa, veivaa, osa 2!


Ennen waldorf-touhuja leivoin. Tein litran nestemäärään suuren leipätaikinan, johon tuli hienojakoisia sämpyläjauhoja ja vehnäjauhoja. Annoin  taikinan kohota kunnolla ja leivoin siitä kaksi pyöreää leipää, jotka viiltelin annospaloihin samaan tapaan kuin usein tekemäni aurinkoleivät. Paistoin leivät yhtä aikaa kiertoilmalla ja ne kohosivat komeiksi uunissa. Ennen paistamista olin öljynnyt leipien pinnat kevyesti ja sirotellut päälle seesaminsiemeniä. Pakkasin leivät jäähtyneitä paperiin ja kirjoitin päälle käytetyt ainekset. Kuvia näistä jättileivistä ei tullut otettua. 

Minun käsitykseni mukaan red velvet cake on perin amerikkalaista. En ole koskaan tehnyt sellaista. Olen vankasti sitä mieltä, että lahjattomat harjoittelevat, joten suinpäin halusin nyt kokeilla red velvetiä, mutten suuren kakun muodossa, vaan annospaloiksi sopivina cup cake-muotoisina. Olen hyvin kokematon pursottaja ja koristelija, joka kaiken lisäksi suhtautuu lievällä epäluulolla amerikkalaistyylisiin frostingeihin, mutta sellaisen nyt päätin kuitenkin laittaa kakkuihini. Luin ohjeita monesta paikasta ja katsoin jonkun Martha Stewartin opetuslapsen videonkin red velvet cup cakejen leipomisesta, mutta loppujen lopuksi otin taikinaohjeen Valion sivuilta. Tein taikinan kolminkertaisena, mutta kuorrutuksen kaksinkertaisena, koska olin ostanut tuorejuustoa liian vähän. Onneksi se ei haitannut mitään, sillä kuorrutetta jäi ylikin, en kertakaikkiaan saanut itseäni pursottamaan sitä aivan niin paljon kuin ohjeessa.

Jo ennen joulua tilasin Confetti-nettikaupasta Amerikka-teemaan sopivia sinisiä, punaisia ja valkoisia muffinivuokia ja minikokoisia Amerikan lippu-koristetikkuja. Sain ne nopeasti muutamassa päivässä, mikä ilahdutti minua kovasti! Paistoin cup caket kolmessa erässä, sillä halusin käyttää muffinivuokaa paperisten vuokien tukena ja vuoassani on vain 12 kolosta. Taikina ei onneksi mennyt odottamisesta miksikään. Kakut nousivat hyvin ja olivat sopivan kypsiä 20 minuutin paistamisen jälkeen. Nostin kuumat kakut toisiin tyhjiin paperivuokiin, erivärisiin kuin missä olin ne paistanut. Toinen paperivuoka suojaisi kakkuja kuljetuksessa. Annoin kakkujen jäähtyä kunnolla, tein kaikenlaisia muita juttuja ensin valmiiksi, sillä pursottaminen ja koristelu suorastaan pelottivat minua. 

Tein kuorrutuksen muuten ohjeen mukaan, mutta minulla oli maustamatonta Philadelphiaa tuorejuustona,  maustoin sen sitruunamehulla ja unohdin vaniljan. Hieman tutisevin käsin lapoin kuohkean kuorrutteen pursotinpussiin, johon olin laittanut isoimman tähtityllani. Olen tehnyt sillä vain pari kertaa marenkeja. Päätin heti, etten tee paksua, koko kakun pintaa peittävää kuorrutusta, koska frosting oli tosi tuhtia tavaraa. Kokeilin ylijäämäkakkuun pientä ruusukkeen tapaista kuorrutetta ja se onnistui ihan kohtuudella, joten tein sellaiset sarjatyönä kaikkiin kakkuihin. Päälle tökkäsin miniliput ja olin kakkuihin oikeastaan aika tyytyväinen. Kammenpyörittäjä löysi sopivan korkean pahvilaatikonkin, johon sain mahtumaan 35 red velvet cupcakea lippuineen päivineen.


Koska minulle jäi vähän aikaa ja tarvikkeita, tein vielä pari salaattia, joista ei riittäisi isoa annosta kaikille, lähinnä pikkulisäkkeiksi kolmen litran vuoalliset. Ensimmäiseen marinoin punasipuleita samaan tapaan kuin kesäiseen perunasalaattiin ja sekoitin marinoidut sipulit tomaattiviipaleisiin, sillä olin ostanut tomaatteja budjettirahoillani enemmän, kuin sain menemään muuten. 



Toiseksi extralisäkkeeksi tein fenkolista ja ruusukaalista lämpimän, mutta jäähtyneenä tarjottavan lisäkkeen. Suikaloin kaksi fenkolia ja kilon ruusukaalia. Haudutin ensin fenkolisuikaleita oliiviöljyssä muutamia minuutteja, että ne hieman laiskistuivat. Ropsautin niille hieman sokeria, suolaa ja pippuria. Siirsin suikaleet odottamaan kulhoon ja käytin sitten ruusukaalisuikaleet pannulla nopeasti, noin minuutin verran, että ne ihan vähän ehtivät pehmetä. Yhdistin silput ja sekoitin ne kunnolla. Tein marinadin niille oliiviöljystä, sitruunamehusta, siideriviinietikasta ja hunajasta, jonka vielä maustoin suolalla ja pippurilla. Sekoitin marinadin kasvissilppuun. Puolitin yhden suuren granaattiomenan ja taistelin siitä siemenet kulhoon ja sain runsaasti punaisia täpliä kaappien oviin ja välirosteriin. Kiva. Ripotin siemenet lisäkkeen päälle ja peittelin vuoan kannella. Tätäkin lisäkettä tuli kolmen litran vuoka täyteen. 


Karmiina oli luvannut tulla hakemaan ruoat klo 13.20, eikä hän tainnut myöhästyä puoltakaan minuuttia. Olimme pakanneet kaikki vuoat suuriin Ikean kasseihin pinoamatta niitä liikaa päällekkäin. Pelkäsin suurten vuokien painuvan kokoon, vaikka niissä olikin tukevat pahvikannet. Kansiin olin kirjoittanut kunkin ruokalajin ainekset ja etenkin sen, että ne kaikki olivat laktoosittomia. Kaikki tarvikkeet näihin ruokiin maksoivat alle 100 euroa, mikä hämmästytti minua kovasti, positiivisesti tietysti. Käytin jotain tarvikkeita omista varastoistani ja jotain ostamaani jäi hieman ylitse. 

Aikaa käytin eilen kolme tuntia ja tänään kuusi tuntia, siitä huomaa amatöörin touhuavan, vaikka minulla onkin simultaanikapasiteettia ja monta rautaa tulessa, kun kunnolla kokkaan. En osaa sanoa, oliko ruokaa sopiva määrä. Muut henkilöt hommaavat vielä bileisiin Amerikka-teemaan sopivat hot dog-tarpeet, johon minä erityisesti cole slawn ajattelin komppaamaan. Hieman oudolta tuntui lähettää "omaa ruokaa" jonnekin toisaalle tarjottavaksi, vähän jännittää ja pelottaakin, mutta toivon ruoan kuitenkin olevan sopivaa ja sopivat määrät.


tiistai 30. joulukuuta 2014

Karmean hauska Fargo

Tätä miestä vastaan ei uskaltaisi kävellä edes päivävaloisalla kadulla

Ahmaisimme eilen ja toissapäivänä Fargo-sarjan kolmestaan ja maistuipa hyvältä! Emme ole pitkään aikaan katsoneet noin hyvää tv-sarjaa. Eikä sitä saattanut säästellä, vaan katsoimme kaikki 10 jaksoa niin nopeasti kuin vain ehdimme. Pidämme kyllä Fargosta elokuvanakin, mutta sarja oli vieläkin parempi. Kakkoskautta odotellen ja ykköskautta lämpimästi suositellen, jos vain pidätte vähän karmeista tv-ohjelmista, erinomaisesta näyttelemisestä ja hyytävästä talvesta!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Palovaroitin testattu - toimii!


Meillä on yleensä kahvia varastoissamme tarpeeksi. Tarpeeksi tarkoittaa noin 6-8 kiloa italialaisia paahtoja, mutta joskus sekin määrä loppuu, kun ei käy riittävän usein Italiassa. Nyt on päässyt käymään niin, että viimeistä pussia viedään. Kammenpyörittäjän kahvikaapissa oli kuitenkin monta pientä pussia raakapapuja, joita hän ei ole aikoihin kokeillut itse paahtaa. Tänään hän rupesi tuumasta toimeen ja aikoi tehdä sen ensin ulkona. Minä muistutin, että hän sai paahtimen joululahjaksi monta vuotta sitten ja varmastikin paahtoi ensimmäisen erän sisällä, koska oli talvi, kuten nytkin. 


Voi olla, että hän teki niin silloin, voi olla, että palovaroitin tuli testattua silloinkin, mutta ainakin nyt. Paahtovaiheessa ei mitään palovaroitinta ärsyttävää ollut nähtävissä, eikä haistettavissa, mutta kun paahdin täräytettiin jäähdytykselle, se pullautti kuumuuden pihalle ja mukana sauhut. Nyt tiedämme, että palovaroittimet toimivat mainiosti. Kahvinpavut pääsivät nopeasti ulos jäähtymään loppuun, eivätkä ne kärähtäneet kohtalokkaasti. Ehkä vielä tänään päästään maistamaan kupposet juuripaahdetuista pavuista. 


perjantai 26. joulukuuta 2014

Jouluruokien loput uuniin

Meillä oli tänä vuonna todella sopivasti jouluruokia. Kinkku loppui jo eilen, jäljellä oli vain pieni rasiallinen murusia. Uunituoreen Aikuisen kummisetä on paistanut meille kinkun jo monena vuonna ja lopputulos oli juuri meidän makuumme, todella ylikypsäksi paistettu. 

Tänään tein jouluruokien lopuista uunipaistosta, joka menee hyvin Hävikistä herkuksi-tunnisteen alle. Minun pohjoiseen jouluperinteeseeni kuuluu lihakastike, jota kutsutaan nimellä palapaisti. Se on myös Alikersantin (joka on nyt reservin alikersantti, tuleva opiskelija) suosikkijouluruoka. Teen sitä aina isohkon annoksen, jonka jatkojalostamisen tarve tulee yleensä näin tapaninpäivän tienoilla. 

ennen uunia

Paimenenpiiras jouluiseen tapaan

  • perunamuusia noin puoli litraa
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl maitoa
  • suolaa ja pippuria
  • 1 dl erittäin murean kinkun rippeitä pieninä muruina
  • 1 iso porkkana
  • voinokareita
  • korppujauhoja
  • 0,5 l lihakastiketta
Kuumensin uunin 200 asteeseen. Valmistin pienehkön annoksen perunamuusia, johon sekoitin kaksi kananmunaa, maitoa ja kinkkusilpun, sekä suolaa ja pippuria. Perunamuusi saa olla melko vetelää velliä. Voitelin uunivuoan ja kuorin porkkanan. Otin kuorimaveitsellä porkkanasta ohuita suikaleita, jotka höyrytin kevyesti, jotta niistä tuli helposti käsiteltäviä, muttei läpikypsiä. Kaadoin kastikkeen uunivuoan pohjalle ja kumosin muusivellin päälle, tasoittelin isolla lusikalla. Kieritin porkkanasuikaleita sormeni ympäri pieniksi keriksi, joita asetin vuoan reunalle muusin pinnalle. Ripottelin päälle voinokareita ja korppujauhoja. Paistoin piirasta noin 45 minuuttia, kunnes muusin pinta oli kauniin kullanruskea. Samaan aikaa uunissa kuumeni loput lanttu- ja porkkanalaatikoista.



Postauksen loppuun liitän kuvia tämän vuotisesta jäälyhtymuodista. Kammenpyörittäjä on valmistanut monenlaisia jäämuodostelmaa tontillemme. Toivomme maltillisten pakkasten jatkuvan, tai lyhdyt palaavat edelliseen olomuotoonsa nopeasti.




keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Lohelle potkua


Kammenpyörittäjän lohi

  • noin 500 g pala merilohta
  • 2 rkl karkeaa merisuolaa
  • 1 tl tanskalaista savusuolaa
  • 1 tl havaijin mustaa suolaa
  • 1 tl tanskalaista Halen Mön-suolaa
  • 3 rkl ruokosokeria
  • 1 tl turkkilaista pül biber-mausteseosta
  • 2 tl Mauntekijän tervasinappia
  • 1 rkl Imperia-vodkaa
  • tilliä iso nippu
Kalapalasta otetaan ruodot ja leikataan näkyvät rasvareunat pois. Etsitään palalle sopiva vuoka, ei liian suuri, eikä liian pieni. Mausteista sekoitetaan tahna, alkoholiksi käy myös konjakki tai gini, tai jollei halua alkoholia laittaa, vesikin käy nesteeksi. Pääasia on, että sokeria ja suolaa tulee noin yhtä paljon kumpaakin, eikä tahnasta tule liian juoksevaa.

Vuoan pohjalle asetetaan tillisilppua ja maustetahnalla lihapuoleltaan runsaasti voiteloitu kalapala asetetaan tillipedille nahkapuoli ylöspäin. Loput maustetahnasta levitetään nahkapuolelle ja loput tillin oksat painetaan nahan päälle. Kalan päälle ja vuoan reunojen yli viritetään tuorekelmua kaksinkertaisena kerroksena. Vuokaan sopiva pieni leikkuulauta (meillä tiettyyn vuokaan sopivaksi leikattu muovinen pieni leikkuulauta) laitetaan kelmun päälle kalan painoksi ja vuoka viedään kylmään. Päälle asetetaan kaksi(foliolla päällystettyä) tiiltä tai muuta siistiä painoa. 

Kalan annetaan maustua kaksi vuorokautta, jonka jälkeen kalapala kaivetaan esille, huuhdotaan pinnaltaan puhtaaksi, kuivataan talouspaperilla ja leikataan ohuiksi viipaleiksi. Tällä kertaa kalaan tuli sopiva tiivis rakenne, josta pidämme ja intensiivinen maku. Maustetahnan kanssa voi käyttää mielikuvitusta ja kokeilla mieleisiään mausteita. 


Pihassamme on nyt vilkasta lentoliikennettä, kun linnut käyvät syömässä kukin laji mieluisiaan siemeniä tai nakuttelemassa talipalloja. Tänään pihassa piipahti harvinaisempikin laji, harmaapäätikka yhtä aikaa tavallisemman käpytikan kanssa. Annoimme nimen pihassamme päivittäin käyvälle fasaanille, kutsumme sitä nykyään Paistiksi. Se piipahtaa aika kellontarkasti yhdentoista ja kahdentoista välillä ja pasteerailee puolisen tuntia pitkin tonttia. Jos lintuja onkin useampia, jotka käyvät yksitellen, ei haitanne, vaikka kutsummekin niitä kaikkia Paistiksi.



Bachin Jouluoratorion lempibiisini myötä toivotamme kaikille hyvää joulua

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kanaviillokki


Sain joitakin aikoja sitten yhteydenoton Familia-nimisestä yrityksestä, joka tuo maahan ja myy erilaisia lihatuotteita niin yksityisille kuluttajille kuin yrityksillekin. Vaikka meillä pakastimet ovatkin lähes ääriään myöten täynnä ruokaa, näytepaketille oli tilaa ja sellaisen sainkin kylmäautolla suoraan kotiovelle toimitettuna. Kaikki tuotteet olivat umpijäässä ja sijoittelin ne eri pakastimiin odottamaan käyttöä.  

Tänään kokeilussa oli ranskalainen luomukananpoika, jolla oli painoa 1370 g. Otin sen sulamaan eilen ja päätin kokeilla erästä keittiöpeikoistani, kanaviillokkia. Olen syönyt sitä edellisen kerran varmaan lukiossa, siitä on siis jo useampi vuosi. En ole koskaan yrittänytkään valmistaa sitä itse, mielessä väikkyvät muistikuvat liisterimäisestä, valjusta kastikkeesta ja sitkaista lintupaloista. Käymieni koulujen keittiöiden ruoat olivat keskimäärin oikein asiallisia ja ennenkaikkea sen aikaiseen ruokakokemukseeni sopivia. Se oli sitä aikaa, jolloin lasagnekaan ei ollut vielä tehnyt tietään laitoskeittiöihin. Vaikken pitänyt koulun kanaviillokista, söin sitä kiltisti kuten muitakin tarjottuja ruokia. 

Joulukuun alussa sauvajyvänen oli tehnyt kanaviillokkia ja ajattelin heti, että tuota ohjetta kokeilen, kun luomukananpoikakin köllötteli pakastimessamme. Ohje oli simppeli ja samalla saisin talteen oikeaa kanalientä, joka on oiva pohja moneen ruokaan. Minusta oli hauska lukea, kuinka hän kertoi kanaviillokin olevan niitä helppoja ja tuttuja ruokia, joita tulee tehtyä usein. Toisen tuttu voi olla toisen keittiöpeikko. 

Kanaviillokki (eikä yhtään pelottanut)

Kanankeittoon

  • kananpoika (1370 g luomuinen, ranskalainen, saatu)
  • vettä
  • 1 porkkana
  • 1 sipuli
  • 2 laakerinlehteä (minulla ei ollut currynlehtiä, kuten alkuperäisohjeessa)
  • 10-15 mustapippuria (minulle ei ole myöskään kokonaisia valkopippureita, kuten alkuperäisohjeessa)
  • 1 rkl merisuolaa

Kastike

  • keitetyn kanan lihat
  • 4-5 dl lientä
  • 1-2 dl kermaa
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 1 tl curryjauhetta
  • (suolaa ja jauhettua valkopippuria)
Laita paperilla kuivattu, sulatettu kananpoika kattilaan ja kaada päälle kylmää vettä niin paljon, että poika peittyy. Lisää kattilaan pippurit, laakerinlehdet ja suola. Pilko kuorittu sipuli ja porkkana ja lisää nekin kattilaan. Keitä kananpoikaa noin puolitoista tuntia, kuori mahdollista kertyvää vaahtoa pois veden pinnalta. Kun kananpoika on kypsä, nosta se valumaan lautaselle ja siivilöi liemi. Ota lientä talteen puolisen litraa. 

Anna kananpojan jäähtyä sen aikaa, että saatat irrotella lihat. Kerää ne puhtaaseen kattilaan tai jos teet ruoan loppuun vasta seuraavana päivänä, säilö ne tiiviseen rasiaan ja laita jääkaappiin. Kun on aika valmistaa ruoka loppuun, kaada säästämääsi lientä kattilaan lihojen päälle ja anna liemen kuumentua kiehuvaksi. Laita vehnäjauhot tiiviisti suljettavaan rasiaan yhdessä kerman kanssa ja ravistele purkkia rivakasti saadaksesi tasaisen suurusteen, voit halutessasi lisätä mukaan hieman lientäkin. Kaada suuruste kiehuvaan liemeen ja sekoittele kastike tasaiseksi. Mausta kastike currylla ja tarvittaessa vielä suolalla ja pippuria ja  anna sen kiehua vielä kymmenisen minuuttia. Tarjoa keitetyn riisin kanssa. Minun kastikkeestani tuli melko sakeaa ja loivensin sitä parilla lisäkauhalliselta lientä.

Kananrunkoa keittelin vielä lisää liemeksi, lisäsin vettä kattilaan liemenlopun kaveriksi, kananroippeet kunnolla peittävästi. Kaadoin mukaan pari desiä kuivaa valkoviiniä, pari porkkanaa ja valkosipulinkynttä. Keittelin liemipohjaa parisen tuntia, siivilöin sen ja annoin jäähtyä ulkona peitettynä. Kuorin liemen pinnalle nousseen rasvan pois ja pakkasin liemen puolen litran pakasterasioihin. Merkitsin liemipurkit tarralla, johon kirjoitin sukkelasti kotkot. Lientä tuli 3 litraa. 

Familia
Kiitos Familialle saamastamme ranskalaisesta luomukananpojasta, saimme siitä riisin ja mustaherukkahyytelön kanssa hyvän aterian neljälle hengelle ja kanaviillokki siirtyi pysyvästi pois epäilyttävien ruokien listalta. Kokeilemista odottavat vielä pieni kengurupalanen, vasikan t-luupihvi, ibericopossun niska, karitsan potka ja paahtokare. Ibericopossunposket käytin jo pari viikkoa sitten, mutta siitä kerrasta ei jäänyt kuvallista materiaalia pienen kämmellyksen johdosta. Sen voin sanoa, että isohkot tummalihaiset possupalat antautuvat 14 tunnin haudutuspatakäsittelyssä niin täydellisesti, ettei laiskuuteni kalvojen poistamisessa näkynyt missään. 

Viimeaikojen tärkeä puhe kotimaisen lihatuotannon suosimisesta kyllä kolkuttaa mielessäni, enkä näekään tarpeelliseksi lisätä kengurua tai strutsia osaksi arkiruokavaliotamme. Uuden kokeileminen on kuitenkin kiinnostavaa ja sen vuoksi en vastustanut kiusausta tämän tarjouksen kohdalla. 

perjantai 19. joulukuuta 2014

Tuunataan taas taatelikakkua



Blogin jokaisena joulunalusaikana olen postannut taatelikakkuohjeen, ensimmäisenä vuonna tein sen aivan perinteisimmän, Ruutukokin kakun. Toisella kerralla lisäsin kakkuun hieman suklaata, vaikka epäröinkin saako niin mennä tekemään. Kolmannella kerralla tein kakkua ystäväni sauvajyväsen sisarelta peräisin olevalla ohjeella. Kaikki kakut olivat hyviä ja onnistuneita. Tänä vuonna halusin taas leipoa taatelikakkua ja tietysti tuunata kakkua taas. Suklaa tuntui sopivan taatelin makuun hyvin, mutta kaipasin hieman syvempää makua. Kahvi kuuluu meidän suosikkimakuihimme ja tällä kertaa käytinkin nesteenä veden sijasta espressoa. 

Kahvia ja suklaata taatelikakussa

  • 20 pehmeää tuoretta taatelia
  • 2 dl sokeria
  • 2 dl espressoa 
  • 1 dl vettä
  • 200 g voita
  • 2 kananmunaa
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 rkl vaniljauutetta
  • 100 g tummaa suklaata
Ota taateleista kivet pois (jos käytät sellaista tiivistä taatelipalikkaa, katso tarkasti, että saat kaiken sellofaanikääreen irti ja pilko palikka niin pieniksi paloiksi, että voit olla varma, ettei kivenpaloja ole mukana). Mittaa sokeri kattilaan ja lisää sinne taatelit, kahvi ja vesi. Keitä seosta sen aikaa, että taatelit sulavat soseeksi, se vie noin puolisen tuntia. Lisää mukaan voi, suklaa ja vaniljauute. Sekoita seos tasaiseksi ja anna sen jäähtyä noin vartin verran. 

Kuumenna uuni 180 asteeseen ja ota esille rengasvuoka tai pitkänmallinen vuoka, jos enemmän tykkäät sellaisesta. Jos kyseessä on silikonivuoka, sitä ei tarvitse käsitellä, mutta muut vuoat kannattaa voidella runsaskätisesti ja jauhottaa. Minä tykkään eniten jauhottaa vain vehnäjauholla, sillä en pidä korppujauhon tekemästä karkeasta pinnasta kakuissa. Suklaakakkujen kohdalla myös kaakaolla jauhotettu vuoka toimii. 

Kun taatelisose on jäähtynyt jonkun verran, sekoita mukaan kananmunat ja jauhot, joissa on jo mukana sooda ja leivinjauhe. Kunhan kattilasi ei ole ihan pieni, taikinan mahtuu sekoittamaan kattilassa, eikä sinulle tule ylimääräistä tiskiä. Taikina on suklaan vuoksi juoksevampaa, kuin tavallisessa taatelikakkutaikinassa, mutta älä ole moksiskaan. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua uunin keskitasolla noin tunnin verran. Kokeile kypsyyttä tikulla. Kun tikku on puhdas pistoksen jälkeen, on kakku kypsä. Koita olla minua kärsivällisempi ja anna kakun jäähtyä vuoassa noin puoli tuntia, ennen kuin kumoat sen.



Kakun taatelisoseen keittelemiseen käytin Mastermarkilta saamaani pientä Swiss Diamond-kasaria, joka sopii erinomaisesti puurojen keittämiseen. Myös tähän sosehommaan kasari oli juuri passeli. Kaikkiin maitopohjaisiin keittelyihin tämä soma kasari on ihan omiaan. 

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Fasaanipoika ja Pöllöwaari


Meidän pihallamme oli tänä aamuna uusi vieras, Nannankin rakastaman lintulajin edustaja. Fasaaneja ei ole näillä main näkynyt Kammenpyörittäjän mukaan kuin kerran tai kaksi viime vuosikymmeninä, mutta tämän syksyn aikana olemme nähneet useita, jopa yhden albiinon, jota tosin luulin kanaksi, kun näin sen viipottavan pitkin kevyenliikenteenväylää hyvin kiireisen näköisenä. Tämä takapihallamme pasteeraillut yksilö oli hyvin itsetietoisen näköinen, siitä tuli heti Pohjanmaa mieleen. 



Linnusta saakin helposti aasinsillan päivän ateriaan. En vieläkään julkaise ruokaohjepostausta, vaan pysyn edelleen ravintolakokemuksissa. Olimme tänään Kammenpyörittäjän kanssa loman alkamisen kunniaksi syömässä Pöllöwaarin joululounasta. Tämänvuotiset aiemmat kokemukset ravintolasta ovat olleet todella myönteisiä, joten uskalsimme odottaa hyvää ruokaa. Olin varannut pöydän heti ravintolan aukeamisajalle ja saimme minulle mieluisan nurkkapöydän. Aloitimme glögillä, minä autoilijana holittomana ja Kammenpyörittäjä terästetyllä. 


Lounaan konseptiin kuului ensin kylmä kala- ja lihanoutopöytä ja pääruokana lautasannoksina joko kalaa tai lihaa, sekä niinikään pöytääntarjoiltu jälkiruoka. Aterian alkuun meille tarjoiltiin talon leipiä ja neuvottiin ottamaan halutessamme ensin lautasellisen kalaa ja sen jälkeen toisen lihalle. Se toimikin hyvin, tosin otimme vielä lihalautasellekin kalaa, sillä kaikki oli niin hyvää. 



Pääruokana minä otin härkää ja Kammenpyörittäjä kalaa, joka oli muistimme mukaan kuhaa, mutta jos se olikin siikaa, niin anteeksi kovasti. Kummallakin oli lautasilla hyvää kastiketta ja maltillisia lisukkeita, sillä kylmät alkupalat olivat jo täyttäneet vatsoja kummasti. Otimme pääruoalle lasilliset viiniä, minäkään en ollut ajamassa autoa vielä useaan tuntiin. Toinen ravintolan sommeliereista, Aleksi Mehtonen, sovitti meille lasilliset ja tekikin sen hyvin. Joululounasta tarjoillaan Pöllöwaarissa vielä 23.12. asti, suosittelemme sitä lämpimästi, samoin pöytävarausta! Myös iltaversio ateriasta on tarjolla.




Jälkiruokana meillä oli rikottua kardemummakakkua ja marjaisaa sorbetia, ihanan makeaa ja raikasta. Emme ottaneet kahvia, sillä olimme menossa Coffeaan espressolle. Joululounas glögien ja viinilasillisen kanssa kahdelta maksoi 139,10 euroa. Se on tietysti paljon, suorastaan kallis lounaaksi, mutta erittäin hyvin hintansa haukkunut, kyse ei ollut arkisesta pikaruokailusta.


Olin edellisenä päivänä syömässä työkavereiden kanssa joululounasta eräässä toisessa kaupunkimme ravintoloista. Siellä yli kolmekympin hintaan söin pitkiin aikoihin huonoimman ateriani, jonka osasissa oli niin pahaltamaistuvia elementtejä, että teki mieleni sylkäistä ne lautasliinaan, eikä sellaista ole tapahtunut edes pikaruokapaikoissa. Tuollaisen harmistuksen jälkeen Pöllöwaarin elegantti joululounas palautti joulumieleni hyvälle keskitasolle (en ole suurestikaan jouluentusiastikko). 

tyytyväisen asiakkaan lautanen

Liitän tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

EDIT: Aloitimme kyllä lomamme jo eilen illalla kauniissa merkeissä, kun olimme Jyväskylän Kaupunginkirkossa Musica-kuoron konsertissa. Kuoron riveissä seisova työkaverimme on kyllä nyt ihan meidän Idolimme!


maanantai 15. joulukuuta 2014

Taru Tampereesta: Kaksi tornia


Tampereen kurssin jälkeen heittäydyimme hurjiksi ja vaihdoimme työmatkan lennosta minilomaseen. Vaihdoimme myös hotellia ja majoituimme uuteen Solo Sokos Hotel Torniin. Huoneemme oli 19. kerroksessa, josta näköalat olivat huikeat, tosin suttuinen keli hieman sumensi maisemia. Hotellin sivuilla kerrotaan, miten valitsemassamme huoneessa on toteutettu uutta konseptia siitä, miten kylpyhuone tuodaan huoneen yhteyteen, suihku ja wc olivat omissa kopeissaan, käsienpesuallas huoneessa. Tähän olimme jo tottuneet monissa USAn motelleissa, eikä se minusta ole mikään mukava juttu, mieluummin teen kaikki peseytymistoimet kylpyhuoneessa. 


Ennen illan ravintolavarausta kävimme kävelemässä Tampereen sateisessa illassa, sillä olimme kuulleet Keskustorin joulumarkkinoista. Siellä olikin oikein mukava tunnelma ja ihania tuoksuja, tuoden mieleen Keski-Euroopan, etenkin Saksan joulutorit. Pistäydyimme kahvilla ja kauppahallissa, joka tosin oli jo sulkeutumassa. Tärkeiden tavaroiden kaupan, Tigerin, ohitse ei voi kävellä poikkeamatta. Lähtiessämme ravintolaan poikkesimme myös hotellin ylimmän kerroksen näköalabaarissa. Hotellin avainkortilla sinne pääsi isommitta hämmingeittä, mutta muiden asiakkaiden piti ilmeisesti ainakin myöhemmin illalla seisoskella jonossa odottamassa vuoroaan. Baari oli täynnä ja se lienee tämän hetken kuumin näyttäytymispaikka Tampereella. 



Olin jo pitkään toivonut pääseväni syömään pyörivään näköalaravintolaan ja Tampereellahan se onnistuu. Tein varauksen Näsinneulan ravintolaan muutamia viikkoja sitten ja varmistin, että saapuessamme kello 20 ehtisimme vielä syödä 9 ruokalajin maistelumenun. Sen kerrottiin onnistuvan hyvin. Kammenpyörittäjä muisteli käyneensä joskus teini-iässä Näsinneulassa, minulla ei ollut vastaavaa muistikuvaa, vaikka lapsena kerran pääsinkin sisareni ja serkkujeni kanssa Särkänniemeen. Se oli se kuuma ETYK-kesä, jolloin limsapullot loppuivat tuottajilta kesken ja lapset joivat limsansa ruskeista olutpulloista. Minusta ja serkustani on kuva juuri Särkänniemen nurmikolla siemailemassa sittisuudaa vinkeä ilme kasvoillamme.


Toivoin, että saisimme pöydän ikkunan viereltä ja niin kävikin. Ravintolassa ei ollut täyttä ja kaikki näkökentässäni olleet seurueet mahtuivat ikkunapaikoille. Pidin heti ensivilkaisulla Ravintola Näsinneulan ilmapiiristä, krumeluurittomuudesta ja rauhallisuudesta. Sattuimoisin pöytämme oli varustettu numerolla 1 ja näkyvän numeroinnin merkityksen kyllä ymmärsi, kun havaitsi ravintolan keskellä oleva keittiön lipuvan verkkaisesti ohitsemme kerran toisensa jälkeen ja varmasti vaikuttavan tarjoilijoiden työhön. Luonnollisesti me asiakkaat olimme ne jotka pöydissämme kiersimme keittiötä, mutta mukavan harha-aistimuksen vuoksi asia tuntui olevan toisinpäin.

Sovimme meidät huomaansa ottaneen tarjoilijan kanssa, että ottaisimme etukäteen tilaamamme maistelumenun pariksi ravintolan viinipaketin, jonka luvattiin olevan maltillisia kaatoja. Aloitimme aterian lasillisilla Ruinartin samppanjaa ja talon omilla leivillä. 

Ensimmäisenä ruokana oli korvasienikeittoa ja prässättyä lihaa. Pidimme lautasista, joissa oli pieni syvennys pienelle ruoka-annokselle. Keitto oli samettisen pehmeää ja aloitti maistelumenun hyvin.


Toisena ruokana oli kala-annos, jossa oli myös mätiä lohen kaverina. Vaikken pidä erityisesti lasilautasista, tämän astian harmaa väri poisti mielikuvan, että ruoka on suoraan pöydällä.


Kolmantena alkuruokana oli sipulipiirasta ja pähkinää, joiden kanssa lautasella oli ihanaa vihreää moussea. Annosten tarjoiluväli oli kaikenaikaa tasainen ja kiireetön. Ehdimme aina mainiosti sekä syödä, että katsella ulos ja seurata maiseman vaihtumista ja ravintolan tapahtumia.


Neljäntenä eteemme tuotiin haudutettua viljapossunposkea, ruusukaalia ja sileääkin sileämpää pyrettä. Poskea syödessämme muistelimme parin viikon takaista kotoista ibericopossu-ateriaa, jossa possu oli viihtynyt hautumassa tätäkin mureaa palaa kauemmin. 


Viidentenä annoksena ennen pääruokia saimme sopivan kirpeän sorbertin mukavien murusten päällä.


Kuudentena annoksena ja kalapääruokana meille tarjottiin paistettua järvikuhaa, turskaa ja rapua. Pehmeäksi, muttei mössöiseksi hauduttu fenkoli sopi hyvin mietoon kalaan ja kastikkeet olivat sakeita ja sileitä.


Seitsemäntenä ruokana ja toisena pääruokana oli Kaldoaivin poronvasaa fileenä ja niskapalana, sekä tyrnikastiketta. En pysty enää muistamaan, mitä tuo vaalea lisäke olikaan filepalan vieressä.


Kahdeksantena ruokana ja jälkiruoka-annoksista ensimmäisenä oli ihanaa suklaakakkua ja marjaisaa jäätelöä. Pidin kaarevasta suklaalastusta, olisi mukava itsekin muistaa ja osata tehdä tuollaisia yksityiskohtia kotiannoksiin. Yleensä se tahtoo olla niin, että mättäisempä vielä kauhallisen lisää lautaselle ja se on siinä.


Yhdeksäntenä ruokana ja aterian päätöksenä oli appelsiini-mascarponevanukasta ja kahvisorbetia. Meillä oli erilaiset kukat annoksissamme ja appelsiini tässä viimeisessä annoksessa raikasti mukavasti suun. 


Viineinä aterialla oli:
Ruinart "R" Brut
Domaines Schlumberger
Louis Sipp Pinot Gris
J2 Spätburgunder
Godelia Godello
Emilio Moro
Beerenauslese Zweigelt

Kaikki viinikaadot olivat pieniä ja todella sopivia ruoka-annosten kokoon nähden. Toiseen pääruokaan asti jaksoin syödä kaiken ruoan, poron kohdalla jouduin jo hieman luovuttamaan lisäkkeiden osalta. Jälkiruokien kanssa pinnistelin ja hyvin nekin luiskahtivat vatsaan. Kahvia emme ottaneet. O'Js Yhdeksäs Taivas -menu viinien kanssa maksoi kahdelta 278,40 euroa. Meiltä kysyttiin taksin tarvetta ja poistuimme kolmen tunnin miellyttävän ruokailun jälkeen lumisateiseen Tampereen yöhön mitä tyytyväisimpinä, joskin ähkyrajalla. Mielestämme menussa ei ollut yhtään notkahdusta tai heikkoa lenkkiä ja tarjoilu oli ystävällistä ja asiallista. Pidimme Ravintola Näsinneulasta kovasti ja menemme sinne mielellämme joskus uudelleenkin, ehkä kesällä, jolloin illallakin maisemia näkee paremmin. Ateriamme aikana ravintolan pyörivä osa ehti kiertää keskusosan melkein viiteen kertaan. 

Hotelli Tornin aamu alkoi räväkästi puoli seitsemän aikaan, kun palohälyttimet laukesivat ja kuuntelimme vartin verran monikielistä kovaäänistä ilmoitusta siitä, miten mitään hätää ei ole, eikä meidän tulisi käyttää hissiä sinä aikana, kun tilannetta tutkitaan. Kuulutus lakkasi yhtä äkisti, kuin alkoikin ilman, että sanallakaan olisi ilmaistu vaaran uhan olevan ohitse. Pienen maininnan olisin asiasta mielelläni kuullut. Vartin aikana ehdin tuumaista sitäkin, että 19. kerroksesta on aika matka alas maanpinnalle rappusia pitkin.

Aamiainen Tampereen upouudessa maamerkissä oli hyvä ja monipuolinen ja olimme ilmeisen aikaisessa sitä syömässä, sillä minkäänlaista ruuhkaa ei lauantaiaamuna vielä siihen aikaan ollut. Poislähtiessämme saimme kuulla, mikä oli aiheuttanut palohälytyksen, joka ei loppujen lopuksi ollut edes kuulunut kaikissa kerroksissa.


Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, josta löytyy myös muita ravintola-aiheisia postauksiamme.