sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Synttäripannukakut

Nike?
Olen nyt harjoitellut aikuisen äitinä olemista kaksi vuotta. Osaan jo hieman, korostan sanaa hieman. Tänään on esikoiseni 20-vuotispäivä, tuo sänkitukka saapui lomalle Kainuun Prikaatista ja sai toivoa mitä tahtoo aamiaiseksi, sekä päivälliseksi ennen kuin lähtee illalla takaisin. Sai toivoa eilenkin ja joka kerta, kun tulee lomalle. Yleensä toive on "jotain lihaa". 

Tänä aamuna tarjolla oli pannukakkuja, tuota Amerikan matkojen vakioherkkua, jota jaksaa syödä korkeintaan kerran kuukaudessa. Vaikka niin kovin pidän Nigellan ohjeesta ja Rachelinkin ohje on mainio, ebelskiverit ovat hyviä ja dutch babyt kivoja, halusin kokeilla tänään jotain uutta. Muistin, että jääkaapissa on purkki mascarponea ja mietin, että josko sitäkin voisi pannukakkutaikinaan laittaa, ihan kuten jogurttia tai ricottaakin. Ja kylläpä ohjeita löytyi, kun vain naputteli sanat mascarpone ja pancakes foodgawkerin hakuun. Päädyin kokeilemaan ohjetta Picky Cook-blogista

Mascarponepannukakut neljälle

  • 4,7 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  • 0,7 dl sokeria
  • ripaus suolaa
  • 4,7 dl piimää
  • 2 kananmunaa kevyesti vatkattuna
  • 2 rkl suolatonta voita sulatettuna
  • 1 dl mascarponea (ohjeessa vähän vähemmän, olin ronskilla päällä)
  • 1 rkl vaniljauutetta (ohjeessa 1 tl, mikä ei tunnu missään)
  • 1 sitruunan kuori raastettuna


Sekoita ainekset taikinaksi, älä vatkaa liikaa. Anna taikinan hieman asettua ja paista sitten muutama pannukakku kerrallaan voissa keskilämpimällä pannulla. Minä käytin jälleen crêpe-laitetta, sillä siinä mahtuu paistamaan neljäkin pienehköä pannukakkua kerrallaan. Varo pannukakkujen pinnan palamista, mieluummin mieto lämpö, että ne ehtivät kypsyä sisältäkin. Raaka pannukakkutaikina ei maistu hyvälle, sanokaa minun sanoneen. 

Pannukakut tarvitsevat tietysti ylleen kunnon lorauksen aitoa vaahterasiirappia ja raikkaita marjoja. Nuo pannukakkupinot hävisivät alta aikayksikön, emmekä me Kammenpyörittäjän kanssa käyneet vadilla kuin kerran. Mascarpone toi makuun mukavaa happamuutta ja ilmeisesti piimä keveyttä. Oikein hyvä ohje.



lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kyllä kasvaa!

Kammenpyörittäjän rairuoho on tänä vuonna tällaista

viikko sitten
tänään

torstai 27. maaliskuuta 2014

Vaahterasiirappi-sinappikiilteinen lohi


Eilen meillä kävi taas kalakauppias, se on melkein kuin isäpuoleni pölähtäisi ovelle, sama pohjoinen puheenparsi ja rauhallinen olemus. Ehkä siksi juuri ostankin lohen mielelläni tältä Lapin mieheltä. Sain kalan kuuteen annospalaan leikattuna, siivoilin vain vähän rasvoja pois ja nypin ruodot. Nyt on pakastimessa taas viisi palaa odottamassa, kuudennen söimme tänään päivällisellä.

Tein jotakin aikoja sitten folionyytissä lohta, joka marinoitiin appelsiinikastikkeessa. Tälläkin kertaa käytin vaahterasiirappia, mutta sitä tuli hieman erilaiseen kastikkeeseen. Vinkit otin The Sensuist-blogista.

Lohi vaahterasiirappi-sinappikiilteellä miedossa lämmössä

  • 500 g merilohta
  • 0,75 dl vaahterasiirappia
  • 2 rkl dijon-sinappia
  • 2 rkl voita
  • 2 tl siideriviinietikkaa
  • 1 tl worcestershire-kastiketta
Kuumenna uuni 120 asteeseen. Aseta lohipala nahkapuoli alaspäin leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Mittaa kiilteen ainekset kattilaan ja keittele sitä kasaan noin kymmenisen minuuttia, kunnes se on melko sakeaa, tuoksu on viettelevä. Kun kiillekastike on hieman jäähtynyt, sivele kalan pinta sillä avokätisesti ja paista kalaa miedossa uunilämmössä noin 30-35 minuuttia, kunnes kala on juuri ja juuri kypsää. Ohjeessa ei puhuttu kalan maustamisesta etukäteen mitenkään, mutta tapojeni orjana laitoin ihan vähän suolaa ja pippuria. Kastiketta oli muuten ainakin kaksinkertainen määrä tarvitsemaani nähden, joten määriä voi huoleti pienentää. Kalan ei ole tarkoitus uida kastikkeessa, vaan saada vain pintaansa makua ja kiiltoa.

Minä laitoin uunin ensin kuumemmalle, 250 asteeseen. Laitoin uuniin hieman kalaa aikaisemmin halkaistuja perunoita paahtumaan, suolasin ja pippuroin ne ja lurittelin hieman öljyä niille. Kun perunat olivat olleet uunissa noin puoli tuntia, laskin lämpötilan 120 asteeseen ja nostin kalan oman paperinsa päällä perunoiden kanssa samaan vuokaan sen toiseen päähän. Lautasella lohi oli aavistuksen makeaa, jota taittoi hyvin muutama suolahiutale. 


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Tahmatassun lempilihapullat


Tänään aurinko paistoi oikein koko rahan edestä, töissä sain puhua kuin papupata ja kotiin päästyäni tiesin tehneeni töitä. Lounaskin jäi väliin, joten nyt oli nälkä. Otin Jennin kirjan Katukeittiö - Parempaa roskaruokaa ja avasin sivulta, jossa oli houkutteleva kuva aasialaisvaikutteisista lihapullista tahmakastikkeessa. 

Minulla oli vähän yli tunti aikaa ennen kuin miesväki saapuisi kotiin ja ajattelin, että ehtisin hyvin. Puoli tuntia myöhemmin jo istuin sohvalla katsomassa Katalonian ympäriajoa Eurosportilta. Todellinen pikaruokaohje!

Ensin laitoin 2 dl riisiä kypsymään keittimeen, tällä kertaa sattui käteeni basmatiriisipussi. Sitten tein lihapullataikinan Jennin neuvoin. Hieman tietysti säveltelin, sillä tuoretta korianteria ei ollut (tosin sitä olikin sitten, kun huomasin luulleeni sitä sileälehtiseksi  persiljaksi). Tein vähän isomman annoksen, kuin Jennin ohjeessa, sillä jauhelihaa oli vähän enemmän saatavilla ja käytettävänä pois.

Aasiaan vivahtavat lihapullat

  • 800 g nautajauhelihaa (olisi saanut olla rasvaisempaakin)
  • 2 kananmunaa
  • 1,5 dl korppujauhoa
  • suolaa ja pippuria
  • 4 pientä kevätsipulia
  • 2 tl valkosipulimurskaa
  • 2 tl seesamiöljyä
  • 1 tl jauhettua inkivääriä
Sekoitin kaikki ainekset yleiskoneen kulhossa sekaisin ja paistoin pienen koepalan, mausteita oli sopivasti. Kuumensin uunin 180 asteeseen ja pyöritin taikinasta vähän golfpalloa pienempiä pullia. Paistoin niitä noin 12-15 minuuttia, kunnes ne olivat kypsiä.

Tahmakastike lihapullille

  • 1 dl hoisin-kastiketta
  • 0,4 dl riisiviinietikkaa
  • 2 tl valkosipulimurskaa
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 tl seesamiöljyä
  • parin sentin pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna

Koristeluun

  • paahdettuja seesaminsiemeniä
  • silputtua kevätsipulia
Sekoitin kastikkeen ainekset kulhossa ja kun lihapullat olivat valmiit, nostelin ne matalaan kasariin ja sekoitin mukaan tahmaisen kastikkeen. Nostin kasarin kannella peitettynä uunin jälkilämpöön. Jennin ohjeen mukaan kastiketta ei mitenkään keitelty tai edes kuumennettu, mutta minun oli tarpeen pitää ruokaa lämpimänä. Tunti oli ihan liikaa tämän ruoan valmistamiseen, kerrankin saa "valittaa" tällaista! Kun riisi oli kypsää, perhe kotona ja salaatti valmis, ripottelin vielä kuumien lihapullien päälle kevyesti paahdettuja seesaminsiemiä ja vähän silputtua kevätsipulia. 

Nämä tahmakastikkeessa pyöritellyt lihapullat olivat aivan erinomaisia, pehmeitä ja maukkaita. Pitkästä aikaa osui kohdalle aidosti nopea, helppo ja hyvä uusi ruokaohje! Ainoa mikä harmitti oli se, etten sittenkin tehnyt vielä isompaa satsia.



Sain kirjan arvostelukappaleena

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Nopeasti ehtii paljon - aurinkoinen lauantai Helsingissä


Streat Helsinki Eats  tuli meille aivan bonuksena, kun pärähdimme aurinkoiseen Helsinkiin eilen vähän ennen puoltapäivää. Meillä oli mielessämme muutamia rasteja, mutta katuruokatapahtumakin mahtui mukaan, kun pidimme vauhtia yllä. Heti junan tuotua meidät perille, menimme Holiday Inn Helsinki City Centreen jättääksemme laukkumme sinne, mutta saimmekin huoneen jo samantien, mikä oli oikein mukavaa. Olin saanut tätiystäviltäni pukeutumisneuvoja sään suhteen, mutta tavanomainen Helsinki-tuuli tuntui todella kylmältä ja hieman kaipasin toppatakkiani, kun suuntasimme Museokadulle.


Poikkesimme Kaffecentraleniin espressolle ennen kuin marssimme Hellaan & Herkkuun. Sieltä Annan valikoimista löytyi jälleen tuotteita kotiintuomisiksi. 


Paluumatkalla keskustaan ei muuten enää palellutkaan, aurinko paistoi kasvoille ja tuulikin taisi olla myötäinen, espresso, reipas kävely ja blogaanikaverin tapaaminen virkistivät aikaisin matkaan lähteneiden olotilaa niin, että askel oli reipas ja mieli iloinen. 


Kävimme hieman kiertelemässä katuruokatapahtumassa, mutta puoliltapäivin taisi olla kaikkein eniten väkeä liikkeellä. Kojuille oli todella pitkät, kiemurtelevat jonot, eikä aina tiennyt, mikä jono johti millekin kojulle. Jollei meillä olisi ollut pöytävarausta ravintolaan jo kahdeksi, olisimme varmasti jonotelleet ilomielin aurinkoisessa säässä hyväntuulisten ihmisten kanssa. 


Nyt tyydyimme jonottamaan vain kertaalleen currywurstin ja chorizodogin verran. Niillä pärjäsimme hyvin kello kahteen asti, jolloin pääsimme varsinaisesti syömään.

oluen vaahto ehti kuolla appeita odotellessa

Ennen ravintolaan menoa sovimme syömisen jälkeisiä treffejä viimesyksyisen harjoittelijamme kanssa. Hänkään ei ole syntyjään Helsingistä, vaikka monta vuotta onkin siellä asunut. Hieman sokea-taluttaa-kuuroa-tyyppisesti saimme päätettyä, minne menisimme lasillisille, kunhan ensin olisi syöty vasta. 

Pöytävarauksemme oli Ravintola Juureen, jossa minä olin käynyt kerran aikaisemmin useita vuosia sitten ystäväni sauvajyväsen kanssa. Olimme vielä hieman etuajassa ja kävimme parin korttelin päässä Eiringillä odotellessamme. Ihme ja kumma, ostimme vain yhden tuotteen, joka saattaa tuonnempana vilahtaa blogikuvissa. 



Kysäisimme Juuresta pääsisimmekö aloittamaan hieman etuajassa ja se sopi sillä hetkellä oikein hyvin. Minä sain ravintolan parhaan paikan keltaisesta nurkasta, viihdyin siellä mitä parhaiten, koska selustani oli turvattu. Olin katsonut tietysti Juuren listaa nettisivulta, mutta siellä ei valmista menua viinipaketilla mainittu. Ilahtuneina otimme menun, johon kuului jaettavaksi kuusi keittiön valitsemaa sapasta, päivän kala-annos ja päivän jälkiruoka. Aloitimme lasillisilla samppanjaa, jotka tarjoiltiin mielestäni erittäin kauniista laseista, jollaisia en muista aikaisemmin nähneeni, kirjoitin nimenkin muistiin puhelimeeni. Täytyy tutkailla saisiko sellaisia jostain hankittua. Juoma oli juuri minun makuuni kuivaa ja tuoksu hiivainen. Pöytään tuotiin leipävalikoima ja hauskasti paperipalaan kääräisty nappi ihanan suolaista voita. 


Aterian aloitti keittiöntervehdys, joka oli lusikallinen jotain kalaisaa, jonka nimen olen jo unohtanut. Se oli kuitenkin hyvää ja viritti makuhermoja sapaksille. 


Ravintolassa oli tuona aurinkoisena, katuruokatapahtuman päivänä kahden aikaan aika vähän ihmisiä, lähinnä jopa meitä vanhempia pariskuntia omine vanhempineen ja yksi seurue ulkomaalaisia. Ateriamme aikana ravintola täyttyi ja ennen kuin lähdimme pois, oli henkilökunta joutunut käännyttämään ovelta kymmenkunta onneaan kokeillutta pöydän tiedustelijaa. Mukavaa, että Juuressa oli vilkas päivä, vaikka kymmenentuhatta ihmistä tungeksi katuruoan parissa muutaman korttelin päässä. 

Sapakset tuotiin pöytään kaikki yhtä aikaa. Voi miten sieviä annoksia ne olivatkaan ja pienuudestaan huolimatta aidosti kahdelle maistiaisiksi riittäviä! Olimme tyytyväisiä, ettei päivän sapaksena mainittu naudankieli kuitenkaan kuulunut keittiön valintoihin, sillä olemme kumpikin hieman haluttomia syömään kieltä. Olisimme tietysti syöneet, jos sitä olisi tuotu eteemme. Kaikki sapakset olivat hyviä ja erilaisuudessaan silti mukavasti niille paritetun viinin kanssa käyviä. Jätimme onnekkaasti munajuustosapaksen viimeiseksi, sillä karpalon kanssa se oli lähes jälkiruokamaisen makea. Emme oikein osanneet sanoa, mikä sapaksista oli paras, kenties punajuurimousse.





Pääruokana lautasillamme oli paistettua siikaa. Söimme ruokaamme niin hyvillä mielin, kala oli kauniisti paistettu ja mikä parasta, suolaa oli sopivasti! Koko aterian läpi viinipaketti sointui mielestämme ruokiin hyvin. Pääruoan jälkeen meiltä tiedusteltiin halusimmeko heti jatkaa jälkiruokaan vai pitää pienen paussin. Tauko oli oikein paikallaan, sillä olimme hieman etuajassa seuraavaan rastiin nähden. Otimme pienet kaadot lisää pääruoan kanssa tarjottua viiniä, kun sitä meille ehdotettiin. 


Jälkiruoka oli suklaapullavanukasta ja kyytönmaitojäätelöä jänskän palsternakkatahnan ja -sipsien kanssa. Pidimme jälkiruoan vähäisestä makeudesta ja siitä miten se soi yhteen makean jälkiruokaviinin kanssa. Aterian loppuun otimme espressot. Kahden hengen erittäin miellyttävä ja tasapainoinen ateria, jonka jälkeen olo oli sopivan kylläinen, mutta kaukana ähkystä, maksoi 188 euroa. Pidimme kovasti niin ruoasta, ympäristöstä kuin tarjoilustakin. Ravintola Juuri näytti parastaan ja meille maistui!


Astuimme ulos aurinkoiselle kadulle juuri samaan aikaan, kun kaverimme saapui, ajoitus ei olisi voinut olla sopivampi. Asianmukaisten halausten ja välittömien solvausten jälkeen lähdimme kävellen kohti Brondaa, jonne aioimme lasillisille. Olimme tullessamme katsoneet jo mihin aikaan paikka aukeaisi ja kurkimme hieman ikkunoista, keittiössä tehtiin jo hommia tiiviisti monta tuntia ennen avaamista. Vasta pari viikkoa auki ollut uusi ravintola ei vielä toimi täydellä höyryllä, mutta verkkosivujen mukaan aukiolot laajenevat kuun vaihteessa. 



Me olimme paikalla heti neljän jälkeen ja saimme nopeasti pöydän ja drinkkilistat neniemme eteen. Paikka täyttyi melko nopeasti ja sen parituntisen aikana, jonka istuimme vaihtamassa kuulumisia, näimme paikan toisen omistajan tatuoinnit ja tahrattoman essun toistakymmentä kertaa, kun hän kävi tervehtimässä tuttujaan. Monet asiakkaista ottivat pientä purtavaa ja käsilaukkukokoisia koiriakaan ei näytetty hyljeksittävän. Henkilökuntaa oli runsaasti, mutta toisen lasillisen odottelu otti aikansa. Sinänsä meille olisi ollut vähän merkitystä, missä olisimme istuneet jaarittelemassa, mutta olihan se hauska vilkaista tätä upouutta paikkaakin. 

Lupaan palauttaa ensi kerralla nuo aluset
Poislähtiessämme olimme jo lasisessa tuulikaapissa menossa, kun huomasimme, että lasin takana istuivat tammikuisella minilomasellamme missaamamme blogaaniladyt. Kipaisimme takaisin sisälle halimaan ja ihmettelimme, kuinka saatoimme istua muutaman metrin päässä toisistamme tietämättä. Sen se tekee, kun menee trendikkääseen, vilkkaaseen paikkaan! Näköjään on niin, että tuttuja ei tapaa, kun tekee treffit, mutta tapaa, kun niitä ei tee. 


Suhautimme taksilla Kulttuuritalolle, jossa oli alkamaisillaan minilomasemme varsinainen ykkösjuttu, Eläkeläisten ja Kuopion kaupunginorkesterin yhteiskeikka. Paikalla oli jo runsaasti tutunnäköistä humppaväkeä ja ehdimme ennen konsertin alkua vain pikaisesti moikata Jokisen Valinnan kauppiasta. Ikävä kyllä Kulttuuritalo ei ollut loppuunmyyty, vaikka moista spektaakkelia ei liene siellä ennen nähty. Onneksi tunnelma ei ollutkaan kiinni tästä vaan siitä, että paikalla oli humpannälkäistä väkeä ja sitähän oli. Konsertti oli mitä parhain ja näytti siltä, että Kuopion kaupunginorkesterin väelläkin oli ehkä ainakin hieman tavanomaista työpäivää hauskempaa. Yleisö sai aikaan humppajunan, vaikka järjestysmiehet sitä yrittivätkin viranpuolesta suitsia. Kuulimme myöhemmin, ettei edellisillan Kuopion keikalla junaa nähty, joten jo oli siis aikakin. 



Kaksi ja puoli tuntia myöhemmin Helsingin yöhön purkautui iloista humpalla kyllästettyä väkeä, konsertti oli juuri niin hupaisa kuin toivoimmekin ja tällä setillä pärjäämme huhtikuun alkuun, jolloin lähdemme Eläkeläisten Saksan kiertueen keikoille. Taide on kyllä ihan parasta ja humppa vielä parempaa. 


Majapaikkamme Helsingin keskeisimmällä paikalla oli todella mukava ja miellyttävä. Tänä aamuna söimme nälkäisinä aamiaista, josta löysin kyllä pikkuisen moitittavaa. Tee oli viileää ja pekoni rapeudestaan huolimatta kylmää. Kahvikonekin temppuli, mutta monta muuta juttua oli mainiosti, Kammenpyörittäjä piti kalavalikoimasta. Jos en olisi ottanut varausta edulliseen hintaan, johon aamiainen kuului, olisi hieman harmittanut maksaa 18 euroa henkilöltä tästä aamiaisesta. 



Kotiin saavuimme taas junalla, oli hauska huomata, että VR on ilmeisesti ottanut käyttöön uuden tiedotuspolitiikan. Saimme nauttia kaikenlaisista jaarittelevahkoista kuulutuksista ja konduktöörin erittäin puheliaasta lippujen tarkistuksesta. "Keulan yksiöstä" meitä lähtestyi junankuljettaja useaan otteeseen ja kuulimme myös, miten työntekijät kutsuivat toisiaan keskusradion kautta esimerkiksi WC:n korjaukseen. Ikävä kyllä emme saaneet kuulla, tuliko veski kuntoon. Matkustimme sikahalvoilla viitosen lipuilla (yhteensä 40 euroa kahdelta hengeltä edestakaisin), mikä oli syntisen halpaa! Jyväskylässä sitten palasimme arkeen ja maksoimme auton pysäköinnistä 20,50. Julkisilla ei ehtinyt lauantaiaamun melko varhaiseen junaan, joten oma auto oli pakollinen matkan ensimmäisellä siivulla, kotoa keskustaan. 

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Two slim ladies - keittokirjoja blogaaneilta


Ensimmäistä kertaa tämä blogaani on saanut arvostelukappaleita keittokirjoista, kiitos Jenni ja Kira! Sain kirjani muutamia päiviä sitten ja ensimmäiset päivät tuijottelin vain niiden kansia. Kummastakin kirjasta oli juuri niin paljon juttuja tutuissa ja vieraammissa blogeissa, etten halunnut vielä sekoittaa ajatuksiani. 

Otin ensin työpaikalle mukaani Jenni Häyrisen kirjan Katukeittiö Parempaa roskaruokaa. Tauolla syödessäni vähemmän inspiroivia eväitäni (näkkileipää ja pikakaakaota) aloin selata kirjaa. Tykästyin heti kirjan kuviin ja virtuaalikäänsin sivujen kulmia kiinnostavien ohjeiden merkiksi. Kirjan esipuhe oli hauska lukea, aina hauskempi kun on tavannut ihmisen kirjan takana. Ohjeet on jaoteltu sopiviin kokonaisuuksiin ja erillisistä ruokalajeista saa kokonaisia aterioita nappaamalla oheita eri puolilta kirjaa. Ohjeet ovat lyhyitä ja loogisia, kokeneempi ei niitä tarvitse ja noviisimman arvelen saavan sen tiedon, minkä tarvitseekin, ohjeissa ei liikoja kikkailla. Myöskin ainesosaluettelot ovat maltillisen mittaisia.

En ole vielä ehtinyt kokata kirjan mukaan, mutta luulen sen toimivan ainakin minunlaiselleni kotikokille hyvänä ideapankkina. Sitä selatessa muistuu mieleen, että ai, tätähän ei ole tehty aikoihin, tai tuohan sopii tämän kanssa, tai tuota en ole hoksannutkaan kokeilla. Ensimmäisenä arvelen kokeilevani aasialaisia lihapullia tahmakastikkeella. Jennin ensimmäinen keittokirja ei mene makuuhuoneen keittokirjahyllyyni pölyttymään, vaan suoraan keittiöön ja kokeiluun!


Eilen otin työpaikalle taukolukemiseksi Kira Åkerström-Kekkosen kirjan Auringon maku. Kiran tuntee jokainen ruokaintoilija viime vuoden Masterchef-voittajana ja Truly Kira-blogin kirjoittajana. En ole tavannut häntä, vaikka kuuluimmekin Blogirinkiin jonkun aikaa yhtä aikaa. Oli oikein mukava saada hänenkin uunituore kirjansa pian julkaisun jälkeen. Auringon maku on kyllä nimensä veroinen, valoisa ja kuulas kirja, jonka lukee yhdeltä istumalta (mikäli tauko on tarpeeksi pitkä). En heti ymmärtänyt, ettei alkupuhe ole hänen kirjoittamansa, ennen kuin älysin kirjan Hanko-teeman.

Kirjan ruokaohjeet ovat lyhyitä nekin, mutta selvästi useampi niistä minulle ideoiltaan uusia ja teknisempiä. Ihastuin heti mansikka-raparperivispipuuroon ja inkiväärikermaan ja sitä aionkin ensimmäiseksi tehdä heti sunnuntaina, kun olen taas omassa keittiössäni kokkauspuuhissa. Kiran kirjan kuvat ovat ihanan kesäisiä ja tunnelmallisia ja varsinaiset ruokakuvat informatiivisia, kuten hyvän ruokakuvan tulee ollakin. Opin myös uuden ruokasanan, serbetti. Nyt tiedän mitä se tarkoittaa.


Toivotan kummallekin kirjalle ja niiden kirjoittajalle, kanssablogaanille menestystä! Ei se ainakaan kirjojen viimeistellystä ulkonäöstä ole kiinni. Aivan erilaiseen ruokaan painottuen niille löytynee lukijansa, vaikka minun hyllyyni ne kokeilujen jälkeen varmasti sopivat vierekkäin.
kirjat saatu arvostelukappaleina

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Nyrpeydentappajaiskeitto - minestrone revisited vol 2.


Olen niin pettynyt, niin pettynyt. Nythän piti olla jo kevät ja mitä tuolta taivaalta mättää? Lunta! Ja mitä näyttää lämpömittari? Pakkasta! Onhan se tietysti aivan normaalia maaliskuuta, etenkin jos on ollut koko talven lunta ja pakkasta, mutta nyt oli niin toisenlainen talvi. Lunta ei ollut Keski-Suomessa juuri lainkaan, ainakaan pitkiä aikoja ja tässä vaiheessa ei todellakaan enää ole toiveissa hanget korkeat nietokset. Ei se haittaa, jos minäkin kerran talvessa joudun pääsen tekemään lumitöitä, eikä sekään, että joudun raaputtamaan kauniin punaisen autoni ikkunoita. Mutta siitä en tykkää, että pihallemme jo tulleet mustarastaat joutuvat ahdinkoon. Ne kyllä pitävät selvästi omenista, joita laitamme kannon päälle puolikkaina, viettävät melkein koko valoisan ajan omenia nokkien. 

Keitto on sopiva ruoka niin sään kuin mielialan kohottamisenkin puolesta. Ja mikä parempi kuin lämmittävä, täytetäinen italialaiskeitto, minestrone? Campakeittiössä on blogattu sitä parikin kertaa, mutta kolmas kerta ei haitanne, sitä paitsi keitosta tulee aina erilainen. Tällä kertaa keittoon päätyi erinäisiä loppuja ja lievästi nahistuneita kasviksia, eikä päivällistä varten tarvinut hankkia mitään kaupasta. 


Kolmas kerta toden sanoo- minestrone 

  • 3 raakachorizoa
  • 100 g kuutioitua pancettaa
  • 1 suuri porkkana
  • viisi kevätsipulia
  • 15 cm pätkä kesäkurpitsaa
  • purkki valkoisia säilöttyjä papuja
  • 150 g pientä makaronia (käytin lisci pastaa, joka on  suoraa, lyhyttä putkiloa)
  • 6 pientä terttutomaattia
  • 5 dl kanalientä
  •  3 rkl tomaattipyrettä (+kunnon turaus esiliinalle, kun koitin puristaa tuubia tyhjäksi)
  • tuoretta persiljaa, timjamia, basilikaa ja ruohosipulia
  • vettä lisäksi, jos keitosta meinaa tulla liian sakeaa, tarkista määrä makaronin kypsyessä
  • pippuria ja suolaa (laitaa suolaa vasta ihan lopussa, jos tarpeen, sillä makkarassa ja pancettassa on aika paljon suolaa)
Leikkaa pancetta ja makkarat kuutioiksi tai viipaleiksi. Samoin pilko vihannekset, tällä kertaa minä näpertelin ja leikkasin porkkanoista ja kesäkurpitsasta kauniita salmiakkikuvioita, mutta siihen meni kyllä pöhkön paljon aikaa minun veitsitaidoillani. Kuumenna pannua hetken aikaa ja lisää sille ensin pancetta ja paistele sitä, kunnes sen rasva alkaa irrota ja palaset rapeutuvat. Sulata samaan aikaan lihaliemi, mikäli käytät pakastettua tai keitä liemi valmiiksi, jos käytät kuutiota. Fondeja en ole käyttänyt, enkä tiedä kiehautetaanko nekin veteen vai laitetaan sellaisenaan ruokaan. 

Kun pancetta on rapeaa, kaada muruset pataan ja laita pannulle chorizopalat, paistele nekin kypsiksi ja rapeiksi. Lisää ne pataan pancettamurujen kaveriksi. Kaada hieman lientä pannulle ja irrottele maut liemeen, jonka kaadat pataan. Seuraavaksi kuullota vihanneksia yrttejä lukuunottamatta oliiviöljytilkassa muutama minuutti, ennen kuin nekin pääsevät pataan. Kaada pataan liemi ja vettä sen verran, että ainekset hyvin peittyvät liemeen. Anna keiton kypsyä noin 10 minuuttia, ennen kuin lisäät pastan ja pavut. Lisää vettä, jos tarpeen. Jätä keitto kypsymään miedolla lämmöllä pastan kypsymisen ajan, sekoita varovasti, etteivät pavut hajoa. Lisää aivan lopussa yrtit ja jätä niitä hieman annoksen päälle koristeeksi. 






maanantai 17. maaliskuuta 2014

Ricottasämpylät


Viikonlopun kokkailuista jäi puoli pakettia ricottaa ja mietin mihin sen käyttäisin. Meillä oli leipä vähissä, joten päätin leipoa sämpylöitä ennen iltavuoroon menoa kotiinpalaavien iloksi. Kurkistin jauhokaappiini ja löysin pari pussinpohjaa, joten nekin pääsivät taikinaan.

Ricottasämpylät

  • 5 dl maitoa
  • 100 g ricottaa
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 0,5 l oliiviöljy
  • 2 rkl hunajaa
  • noin 10 dl jauhoja, käytin ohrajauhoja, sämpyläjauhoseosta ja hieman 00-jauhoja
Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ja sekoita maitoon suola, hunaja, kuivahiiva ja pari desiä jauhoja. Vatkaa seosta vispillä hetkisen ja jätä taikinavelli muutamaksi tekeytymään. Kun hiiva alkaa toimia, lisää jauhoja kädellä sekoittaen, kunnes taikina on sopivan paksua, mutta vielä hieman tahmeaa. Kaada öljy taikinaan kätesi kautta, siten saat taikinan irtoamaan hyvin. Jätä taikina kohoamaan noin tunniksi. Lämmitä uuni 225 asteeseen ja leivo taikina sämpylöiksi. Tällä kertaa taikinasta tuli 16 isohkoa sämpylää. Paista sämpylöitä kiertoilmalla noin 10 minuuttia. 

Sämpylöistä tuli todella pehmeitä ja ilmavia, kenties ricottan ansiosta. Muistanpa toistekin käyttää purkinloput sämpylöihin.


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Täytetty italialainen lihamureke


Ammattipyöräilyssä tapahtuu nyt niin paljon, että penkkiurheilijan täytyy pitää sohvastaan kiinni. Yhtä aikaa ajettavat Paris-Nizza ja Tirreno-Adriatico hajottavat huomiotani ja häärään keittiössä niin Italian kuin Ranskankin tahtiin heti, kun vapaata aikaa löytyy. Tämä käy hyvin lämmittelystä ajatellen Giro d'Italiaa ja Tour de Francea. Eilen meillä oli jälkiruokana mainiota Ranska-teemaan sopivaa haudutuspadassa kypsennettyä crème brûléeta, jota edelsi italialaisvaikutteinen lihamureke. Lihamureke on ruokalaji, jossa tosi usein päätyy tiiliskivityyppiseen lopputulokseen, eikä se oikein ilahduta. Nyt löysin kuitenkin murekeohjeen, jolla oli täydet mahdollisuudet olla muuta kuin kuivakka briketti. Sitä oli tehty joulukuussa The Kitchen Alchemist-blogissa. Paikalle osuin minkäpä muunkaan avulla, kuin foodgawkerin. Muuntelin hieman ainesosien määriä.

Italialainen lihamureke 

  • 400 g naudan jauhelihaa
  • 400 g possun jauhelihaa
  • 1 iso punasipuli
  • 1 kananmuna
  • 0,5 dl korppujauhoja
  • suolaa ja pippuria
  • kuivattua oreganoa
  • paketti tuoretta pinaattia
  • 1 rkl vettä
  • 100 g pinjansiemeniä
  • 40 g parmesania
  • raastettua muskottipähkinää
  • paketti pekonia, sen verran, että riittää peittämään murekkeen
  • purkki passata-tomaattia (370 g)
  • 2 dl punaviiniä
  • oliiviöljyä täytteen hauduttamiseen ja vuoan voiteluun
Kuumensin uunin 190 asteeseen. Tein ensin täytteen jäähtymään. Alkuperäisohjeessa oli käytetty pakastepinaattia, minä käytin tuoretta. Haudutin ensin oliivöljyssä pieneksi silputtua sipulia ja lisäsin sitten pannulle tuoreen pinaatin ja ruokalusikallisen vettä. Pinaatti romahti aivan hetkessä ja kaadoin seoksen kulhoon. Kun sipuli ja pinaatti olivat hieman jäähtyneet, lisäsin mukaan ricottan, pinjansiemenet ja raastetun parmesanin. 

Seuraavaksi tein jauhelihataikinan. Sekoitin jauhelihat kunnolla keskenään ja lisäsin mausteita mukaan, suolaa, pippuria, oreganoa ja muskottipähkinää. Lisäsin mukaan kananmunan ja korppujauhot ja sekoitin käsin taikinaa. Paistoin pienen koepalan, josta tarkistin mausteiden määrän. Levitin työtasolle tuorekelmua ja taputtelin taikinan kelmulle noin sentin levyksi. Aioin paistaa murekkeen lasisessa pitkän mallisessa vuoassa, joten mallasin taikinan leveyden vuoan koon mukaan. 

Levitin jäähtyneen täytteen jauhelihataikinan päälle ja kelmusta nostamalla käärin taikinan rullalle, varoin rullaamasta kelmua rullan sisälle. Käärin rullan ympärille pekoniviipaleita ja nostin rullan voideltuun vuokaan. Paistoin mureketta 35 minuuttia. Sinä aikana keittelin tomaatti-viinikastikkeen. Kaadoin passatan ja viini pieneen kattilaan, ripautin mukaan hieman suolaa ja pippuria ja annoin kastikkeen kiehua kasaan noin kolmanneksen.

Kun mureke oli ollut uunissa 35 minuuttia, nostin sen pois uunista ja levitin rapeaksi paistuneen pekonikuoren päälle tomaatti-viinikastiketta ja laitoin murekkeen vielä uuniin 10 minuutiksi. Mureke oli juuri sopivan kypsää levättyään ensin kymmenisen minuuttia. Täyte teki murekkeesta mehevää ja valelusta jäljelle jäänyt kastike annospalan päällä lisäsi mehukkuutta. Söimme mureketta yrttisen perunamuusin kanssa, eikä ruoassa ollut valittamista. 



Taikinaa ja täytettä oli sen verran paljon, ettei kaikki mahtunut pienehköön vuokaan, joten tein pienemmän murekkeen toiseen vuokaan. Siitä riittää vielä tämän päivän aterialle, jolle aion leikata murekkeen viipaleiksi ja käyttää ne pannulla. 

Eilen ilahduin kovasti, kun Alberto Contador voitti neljännen etapin Tirreno-Adriaticossa. Tänään joudumme odottamaan lähetyksiä kilpailuista iltaan asti.

EDIT: Lisään näin jälkeenpäin, ettei tuo mureketäyte ollut oikein hyvä enää toisena päivänä. Pinjansiemenet olivat jossain määrin vettyneet ja niissä oli jopa vähän ikävä toukkamainen fiilis puraista. 

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Lisää käyttöä haudutuspadalle - crème brûlée hissuksiin


Crème brûlée on jälkiruoka, josta pidän kovasti, etenkin jos sokerikuori rapsahtaa kauniisti, kuten Améliessa. Nyt kun Ranskassa ajetaan keväistä ammattipyöräilyn etappikilpailua, Paris-Nizzaa, halusin tehdä crème brûléeta (nuo väkäset tekevät minut hulluksi) jälkiruoaksi. Olen aikaisemmin tehnyt vanukkaan (välttelen nyt väkäsiä) Nigellan ohjeella ja kerran uunissa vesihauteessa. Nigellan ohjeella ei taida voida puhua aivan aidosta tavarasta, mutta sillä onnistun varmemmin. Uuniversiossa sen sijaan olen loivasti epäonnistunut. Vanukas jäi kastikkeeksi ja sekös sapetti. 

Muistin taas Crock Pot- haudutuspatani, halusin käyttää sitä taas uudella tavalla. Laitoin foodgawkeriin hakusanaksi "slow cooker" ja sain eteeni satoja ohjeita, miten pataa voi hyödyntää. Tarkensin vielä hakua lisäämällä sanan "dessert" ja ensimmäisenä huomasin crème brûléen, jota oli tehty The Chic Site-blogissa. Se kuulosti sopivan helpolta toteuttaa, sillä minulla oli tiedossa paljon puuhaa keittiössä tänään.

Crème Brûlée neljälle Croc Pot- haudutuspadassa

  • 3,5 dl kermaa
  • 1,2 dl täysmaitoa
  • 6 keltuaista
  • ripaus suolaa
  • 0,7 dl sokeria
  • 1,5 tl vaniljatahnaa
  • 4 rkl ruokasokeria tohottamiseen
Sovittele annoskulhosi haudutuspataan, omaani meni juuri neljä pientä vuokaa limittäin. Mittaa kerma, maito, keltuaiset, suola, sokeri ja vaniljatahna kulhoon ja vispilöi sen aikaa, että sokeri liukenee seokseen. Kaada haudutuspataan annoskulhojen ympärille vettä niin, että ne ovat 3/4 upoksissa. Kaada vaniljakastikepohja kaatonokalliseen kannuun ja kaada kastiketta annoskulhoihin, tällä ohjeella omani tulivat noin sentin verran vaille täyteen. Aseta pata low heat- asetukselle ja laita kansi huolellisesti padan päälle. Anna vanukkaiden kypsyä  niin kauan, että vanukkaat ovat kypsät. Kokeile mittarilla yhden lämpötilaa, sen tulisi olla 85 astetta. Minun vanukkaani olivat vielä liian tutisevia kolmen tunnin jälkeen. Siinä vaiheessa laitoin asetuksen high heat ja jatkoin kypsentämistä vielä puolitoista tuntia. Sitten vanukkaat olivat töpäköitä ja sisälämpö oli 84.



Ota kypsät vanukkaat varovasti pannulapasin verhotuilla käsillä pois padasta ja laita ne viilenemään peittämättä, aluksi huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa, kun eivät ole enää liian kuumia sinne. Anna vanukkaiden hyytyä vielä parisen tuntia, taikka kelmulla peitettynä seuraavaan päiväänkin. Ennen tarjoilua ripota annosten päälle ruokasokeria ja polta pinta kauniiksi keittiötohottimella. Tämä ohje on kätevä siinä mielessä, että kun kypsennysajan on kerran kokeillut, voi aika huoletta unohtaa vanukkaat pataan ja puuhailla kaikenlaista muuta. Kiireisen konsti tämä ei ole, muttei crème brûlée ole sitä muutenkaan.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 


Aperol Spritz - italialainen aperitiivi


Hyvin usein olemme nähneet italialaisten siemailevan ravintoloiden pöydissä tymäkän oranssia drinkkiä, jonka nimeä en tiennyt. Nyt tiedän, että kyse on Aperol Spritz-nimisestä juomasta ja sellaista teimme tänään italilaispäivällisen alkudrinkiksi, tosin hyvissä ajoin, jo ennen kuin edes aloitin kokkaamista. Hankin Aperol-pullon pitkäripaisesta jo muutama viikko sitten, samalla kun ostin drinkkiin tarvittavan prosecconkin. Se kyllä meni jo parempiin suihin viime viikolla, kun kohotimme tunnelmaa Apocalypticaa varten. Kammenpyörittäjä poikkesi valintamyymälään uudemman kerran ja paikkasi vajeen. 

Aperol Spritz yhdelle

  • 3 osaa proseccoa
  • 2 osaa Aperolia
  • loraus soodavettä
  • jääpaloja
  • suikale appelsiinin kuorta ja lohko appelsiinia
Ainekset kasataan lasiin ja juodaan. Nanna ja IsoHoo voivat varmasti kertoa, kuinka drinkki oikeasti kootaan. Juoma oli raikasta ja kirpeää, en tiedä tulisiko siitä suosikkini, mutta jotain käyttöä tuolle Aperol-pullolle pitää keksiä.


perjantai 14. maaliskuuta 2014

Tästä alkaa viikonloppu!

tästä se lähtee!

Ei viikonloppu ihan vielä ala, yksi yövuoro vielä edessä, mutta viikonlopun ostokset on tehty, tuoreet yrtit ja salaatit hankittu!  Koska meneillään on pyöräilykisoja niin Italiassa kuin Ranskassakin, niin sinne suuntaan käännymme. Aurinkoista perjantaita!

torstai 13. maaliskuuta 2014

Gnocchi sydän ruusukaali

Aamulla availin ankanrasvapurkkeja oikein urakalla, sillä oli confit-päivä. Kypsensin broilerin koipireisiä rasvassa miedossa lämmössä samaan tapaan kuin viime kesänä. Nyt tosin lisäsin pataan yhden sitruunan neljään lohkoon leikattuna ja yrttipuolta oli vain kuivattua basilikaa ja tuoretta rosmariinia. Käytin tagine-pataa ruoan kypsentämiseen, kolme isoa koipireittä mahtui siihen juuri ja juuri, neljäs olisi jo tehnyt tiukkaa. 

Lisänä meillä oli gnoccheja, joita edellisellä tekokerralla olin pakastanut. Olin ensin levittänyt ne tarjottimelle, jäädyttänyt ja sitten kopistellut jäiset pallerot muovipussiin, jossa ne pärjäsivät oikein mainiosti tähän astikin. Tänään etsin ohjetta, jossa olisivat pääosissa gnocchit ja ruusukaali ja sellainen löytyikin nopsasti foodgawkerista. Smells Like Home-blogissa oli vastikään tehty juuri sopivalta kuuluvaa lisäkettä, jota varioin hieman.

Gnocchit ruusukaalin ja parmesaanin kanssa kolmelle

  • noin 10 ruusukaalia
  • noin 250 g jäisiä gnoccheja
  • 2 rkl voita
  • suolaa ja pippuria
  • timjamia (minulla oli persiljaa)
  • parmesanlastuja
Kuumensin gnocchien keittoveden kiehuvaksi ja otin gnocchit pakastimesta. Leikkasin ruusukaalien kannat pois ja kuorin päällimmäiset lehdet. Leikkasin kaalit ohuiksi suikaleiksi. Sulatin voin pannulla ja annoin se kuumentua hieman ruskehtavaksi, jolloin lisäsit ruusukaalisuikaleet pannulle, paistelin niitä hetken aikaa. Kun vesi kiehui kattilassa, kumosin jäiser gnocchit veteen. Ne kypsyivät noin viidessä minuutissa, joka on hieman pidempi kypsymisaika kuin juuri tehdyille gnoccheille. Kun pallerot nousivat keitinveden pinnalle, kalastin ne reikäkauhalla ja sekoitin ne pannulle ruusukaalisuikaleiden kanssa sekaisin. Paistelin hetken seosta niin, että gnocchit ottivat hieman paistopintaa. Maustoin ripauksella suolaa ja pippuria, ripottelin päälle persiljaa ja parmesanista leikattuja lastuja. Passasi mainiosti lintuconfitin kanssa. 



Keittiövinkki Mysin tapaan

Joskus asiat menevät perille kerrasta ja jäävät sinne lopullisesti. Ei tarvitse toistaa. Esimerkiksi se, miten säilykepurkki litistetään odottamaan kierrätykseen viemistä, sen Mysi Lahtinen näytti jossain ohjelmassa ties kuinka monta kymmentä vuotta sitten, enkä ole sitä unohtanut. Tosin useimmat säilykepurkit ovat nykyisin sellaisia, ettei erillistä avaajaa tarvita, eikä pohjapuolta saa saumaustavan vuoksi leikattua irti. Jos käsiin kuitenkin sattuu esimerkiksi pari purkkia ankanrasvaa ja tarvitaan perinteistä avaajaa, voi tätä vinkkiä soveltaa. Siinä saa samalla valheellisen voimantunteen, kun pienellä painalluksella puristaa molemmista päistä avatun lieriön levyksi. Voimantunne ei ole koskaan pahasta. Lanseeraan Campakeittiöön uuden tunnisteen, keittiövinkki. 

purkkien rasvaisuuteen vinkki ei auttanut

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Yksin kotona


Olen nykyään hyvin harvoin yksin kotona. Tänään sellaista aikaa on oikein ruhtinaallisesti, melkein 8 tuntia. Teen kaikkea mieluisaa, kuten pesen pyykkiä ja ajattelen mennä lenkille. Korostan sanaa ajattelen. Pyykkiä on pestävä, sillä lähdin eilen töistä kuin mikäkin Kassi-Alma, otin keittiöpyyhkeet, pannulapaset ja esiliinan sieltä pestäväksi, ne on saatava takaisin tänään. Minulla oli  mukanani pussia ja kassia ja kaikenlisäksi minulla oli jaloissani feikkicrocsit. Eleganssi ennen kaikkea. 

Sen lisäksi, että olen tehnyt joitakin tarkoinharkittuja kotitöitä, tein myös itselleni aamiaista. Kun sain tehdä sitä vain itselleni, sehän sujui kuin tanssi. Näpsäytyin kahvikoneen päälle, mikä on harvinaista, en juo kahvia yksinollessani oikeastaan ikinä, mutta nyt teki mieleni isoa kupillista maitokahvia. Selasin foodgawkeria jonkun ranskalaisen aamiaisen toivossa, sillä Paris-Nizza -kisa on edelleen käynnissä, sivumennen sanoen sitä johtaa John Degenkolb. Ei kestä kiittää, tietysti kerron tämän tähdellisen asian. 

Päätin, että Picture Perfect Meals-blogin french toast with caramelized bananas liippaa riittävän liki ja päätin tehdä sellaisen itselleni. Ja teinkin, pienin viilauksin. 



Köyhä ritari karamellisoidun banaanin kanssa yhdelle

  • 1 viipale paahtoleipää, briossi tai pullaviipale
  • 1 kananmuna
  • 1 dl maitoa
  • 1 tl kanelia
  • raastettua muskottipähkinä pari kolme raapaisua
  • 2 rkl voita (1 ritarin paistamiseen, 1 banaanien)
  • 1-2 minibanaania tai puolikas tavallisen kokoista
  • 1 rkl muscovadosokeria
  • puolikkaan appelsiinin mehu
Laita kaksi pannua tulelle lämpenemään, leikkaa banaanit viipaleiksi. Kaada maito laakealle lautaselle, sekoita mukaan kananmuna ja ripota siihen kaneli ja muskottipähkinä. Laita nokare voita kummallekin pannulle. Kun voi on sulanut ja vaahto laskenut, laita banaaninviipaleet toiselle pannulle paistumaan, kääntele paloja, anna niiden paistua 2-3 minuuttia. Kasta leipäviipale munamaitoon  ja paista ritaria muutama minuutti kummaltakin puolelta. Kun olet kääntänyt ritarin, nakkaa banaaniviipaleiden päälle muscovadosokeri ja appelsiinimehu ja sekoittele niin,  että sokeri sulaa ja muodostaa appelsiinimehun kanssa tumman, paksun kastikkeen. Nosta ritari lautaselle ja lapioi banaaniviipaleet kastikkeineen ritarin niskaan. Minä vielä tupsauttelin hieman tuhksukuria päälle ja lisäsin muutaman mustikan. 

Olipa hyvää maitokahvin kanssa, onneksi tein vain yhden, sillä tämä oli verraten tuhti aamiaisannos. 


Sitten kerron mitä oikeasti tapahtui. Ensinnäkin unohdin laittaa kananmunan maitoon kokonaan, kananmuna kyllä komeilee aineskuvassa, toisin kuin appelsiini, jonka unohdin kuvasta, mutten ruoasta. Ilman kananmunaa paahtoleipäviipale teki eeppisen tarttumisen pannulle, mutta suostui kuitenkin irtoamaan, kun ujutin lisää voita pannulle. Seuraavaksi loppui vesi kahvikoneesta, sain juuri ja juuri tuplashottini tehtyä, mutta huuhteluun vesi ei riittänyt enää. Minun piti kyllä laittaa lisää vettä koneeseen, mutta jotenkin se unohtui. 

Muuten en mokaillut, mutta minua nauratti hersyvästi, kun herkullisen aamiaiseni jälkeen katsoin tiskialtaaseen. Näytti siltä, että meillä on ollut kymmenen hengen päivälliset, vaikka kokkasin vain ihan vähän vain itselleni. Altaassa oli kaksi pannua, joista toisessa oli juuttuneena karamellikastiketta, toisessa leivänkuorta, myös hieno puinen lastani oli jämähtänyt sokeriin. Siellä oli maitokannu (ei kuitenkaan pohjaanpalaneena), pari muuta paistinlastaa, appelsiinin puristin ja lisäksi pienet kipot ja kupit, jotka sotkin vain kuvaussyystä. Tiskikone tuli melkein täyteen vain minun yksityisaamiaisestani! Onks järkee vai ei, kysyi Sleepy Sleeperskin jo vuonna 1984.