lauantai 8. marraskuuta 2014

Varaslähtö isänpäivään


Minun kuuden yövuoron työviikkoni päättyi tänään aamulla ja samoilla silmillä tässä sätkytellään. Voin kuvitella, että 3-4 tunnin kuluttua minua ei pidä hereillä villit hevosetkaan (mikä olisi kyllä kiinnostava ajatus). Olemme kotona vajaamiehityksellä, Alikersantti on viikonlopun kiinni, mutta Uunituore Aikuinen (jolle minun täytyy alkaa miettiä uutta bloginimeä) on kotosalla ja söimme kolmestaan päivällistä. Päätimme Uunituoreen kanssa jo puolivälissä viikkoa, että meidän mielestämme Kammenpyörittäjä haluaa syödä isänpäiväaterialla sushia, eikä hän pahasti pullikoinut vastaan, kun esitimme suunnitelmamme. Ei myöskään sitä seikkaa vastaan, että söisimme isänpäiväaterian jo tänään, sillä huomenna hän aloittaa oman yövuoroputkensa. Sushia ei voi tunnetusti syödä ilman pientä sakehuikkaa, eikä se sovi yhteen yövuoron kanssa. 

Halusin kokeilla jotain uutta japanilaisruokaa ja päädyin pankoleivitettyihin broilerifileisiin ja makean munakkaan tein uudella ohjeella, josta sain myös pari uutta tekniikkavinkkiä. Pankomurua löysin Citymarketin valikoimista, eikä minun tarvinut mennä aasialaiskauppaan, josta lähdin kerran mukanani garam masala-maustetta pyydettyäni masa harinaa, mitäs olen niin nössö. Muistelen kerran Nannan maininneen, että pankoa saa Seinäjoeltakin kaupasta, joten toiveikkaana katsastin meikämarketin hyllyjäkin ja iloisesti yllätyin. Vinkit paneroituun broileriin otin kivasta Just Putzing Around Kitchen-blogista. En tunne näitä japanilaisten ruokien nimiä, enkä googlailunkaan perusteella oikein tiedä, mitä katsu tarkoittaa, joten otan valistusta vastaan, mikäli se on tarpeen. 

Pankopaneroitu broilerikatsu kolmelle

  • 1 pullea broilerin rintafile pitkittäin halkaistuna ja litteämmäksi paukuteltuna
  • 0,5 dl vehnäjauhoa
  • 1 kananmuna
  • 1 dl pankomurua (jollei sitä löydy, meikäläinen korppujauho käy)
  • suolaa ja pippuria
  • maapähkinäöljyä paistamiseen
Kuumensin laakeassa kasarissa maapähkinäöljyä noin puolen sentin kerroksena. Pyöritin ohuita suolalla ja pippurilla maustettuja broilerviipaleita ensin vehnäjauhoissa, sitten kevyesti vatkatussa kananmunassa ja lopuksi pankomuruissa, jotka ovat tavallisia korppujauhoja paljon karkeampia. Paistoin viipaleita maapähkinäöljyssä noin 3-4 minuuttia puoleltaan. Nostin viipaleet talouspaperin päälle hieman odottamaan ja hetken kuluttua leikkasin ne ohuiksi suikaleiksi. Paneroinnista tuli erittäin hyvä ja rapea ja kastoimme suikaleita soijaan. Joku tujakka majoneesikin olisi sopinut tähän.


Makea munakas kolmelle

  • 3 kananmunaa
  • 4 rkl vettä
  • 0,5 tl dashimurua
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl miriniä
  • 1 tl soijakastiketta
  • ripaus suolaa
  • maapähkinäöljyä paistamiseen + puoli arkkia talouspaperia
Vinkit munakkaaseen otin täältä. Vatkaa kananmunat kevyesti ja sekoita muut ainekset keskenään niin, että sokeri liukenee. Yhdistä kananmuna ja liemi ja sekoita tasaiseksi. Kasta tikkuaskin kokoiseksi taiteltu talouspaperipala maapähkinäöljyyn molemmilta puolilta. Kuumenna neliskanttista japanilaista munakaspannua, tai muuta pannua (ei se niin nokonuukaa) ja sutikoi pannua öljyisellä paperineliöllä. Kaada viidesosa munakasmassasta pannulle ja anna sen hyytyä, älä pidä pannua liian kuumalla. Puhko mahdolliset kuplat. Kun massa alkaa hyytyä, kääri se rullalle pannun toiselle reunalle ja kaada taas massaa pannulle, nosta rullaa sen verran, että raakaa massaa menee sen allekin. Kieritä valmis rulla pannun toiseen reunaan, kun massa on hyytynyt ja jatka näin niin kauan kuin massaa riittää. Minun pienellä japanilaispannullani sai viisi kerrosta. Pidin lämpöä mahdollisimman miedolla, että munakas pysyisi vaaleana ja mehukkaana. Olen aiemmin paistanut rullan aivan liian kuivaksi ja mauttomaksi. 

Kun koko massa on käytetty ja rulla on valmis, nosta se varovasti sushimatolle. Kääri rulla maton sisälle ja paina kevyesti, että saat maton kuvion painumaan munakkaan pintaan. Pidä munakasrullaa maton sisällä noin viisi minuuttia, että se saa napakan muodon. Kun rulla on jäähtynyt, leikkaa se viipaleiksi. 

Sushina meillä oli yksinkertaisia makirullia, joissa oli levän sisällä riisiä, lohta, pinaattia ja kurkkua. Samoin yritin tehdä nigirejä, joihin leikkasin taas kerran päin honkia lohen. En vaan käsitä, miten kala pitää leikata. Riisin puristin muotilla, sen myönnän auliisti. Kala oli kuitenkin helposti syötävää, vaikkei leikkuusuunta ollutkaan oikea.


14 kommenttia:

  1. ..mainitsinkohan kerran jossain sivulauseessa ...? :)

    Mutta on teillä hyvännäköiset setit, todella! Todella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivulause riittää hyvin, toinen blogaani kyllä muistaa :D Tuo pankolintu oli tosiaan hyvä, ihana crisp pinta.

      Poista
  2. Tarkistin muistikuvani Miika Pölkin ja Heikki Valkaman kirjasta Umami: tonkatsu on japanilaisklassikkoversio porsaanleikkeestä: ton tarkoittaa porsasta ja katsu tulee kotletista (cutlet). Wikipedia kertoo asiasta enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonkatsu oli tosiaan tuttu sana ja katsunkin melkein ymmärsin. Snitzelistä siis puhutaan:D

      Poista
  3. Nam! Itsetehty sushi on oikeesti niin hyvää, ja miettii et pääsee paljon halvemmalla, kuin ravintolassa. Helsingissä ainakin on reilusti etnisiä kauppoja varsinkin Kalliossa. Ja ei oo muuten vaikeeta tehä itse, joskin hiukan pitää aikaa varata, varsinkin jos esteettisyys tärkeää. :) Minulla on tuo munakas koittamatta. Seuraavaksi to do listalle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen säätänyt pitkään riisin maustamisen kanssa, aluksi maustoin liikaa. Kun sain syödäkseni ravintolassa takuuvarmasti oikein tehtyä sushia, pistin merkille riisin maun. Nyt se alkaa olla kotonakin jo lähellä oikeaa:)

      Poista
  4. Jee.. Just aamulla puhuttiin että pitäis tehdä japanilaista munakasta, kun se on jäänyt kokeilematta. Nyt ei tarvitse reseptiä etsiä!
    Meidän kulmilla pankoa saa myös s-marketista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sokerin kanssa kannattaa olla varovainen, meillä saattoi olla nyt aavistus likaa.

      Poista
  5. Päädyin TOP100-ruokablogien kautta selailemaan tänne. Huomioni kiinnitti ihana sushi-kuva :) Ja nälkähän tätä blogia lueskellessa tulikin: kauniita kuvia ja tunnelmia. Mies on huono syömään raakaa kalaa, mutta itsestä on mukava käydä lounaalla sushilla. Tuleekin syötyä sitä pääasiassa ulkona, kun vain itselle ei tule laitettua. Japanilaista munakasta voisikin kokeilla ihan kotioloissa.

    Anita
    http://www.lily.fi/blogit/tervetuloa-suomeen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anita, kiitos kommentistasi! Kävin tässä aamutuimaan lukemassa blogisi läpi :) Ja käyn vastakin.

      Poista
  6. Yhden ruokalajin - siis ainakin yhden - jätän ammattilaisille ja se on juuri sushi. Ihailen teitä ahkeria näprääjiä ja iloitsen 5 minuutin automatkan päässä sijaitsevasta oikein säällisestä sushiravintolasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole sellaisia paikkoja täällä ja jostain syystä tykkään harvakseltaan näperrellä, vaikkei tuotokseni niin häävejä olekaan, joskus näyttää paremmalta kuin maistuu, joskus toisinpäin :D Mutta nyt oli aika hyvä riisin maustaminen.

      Poista
  7. Mahtava kattaus teillä on kyllä ollut, vesi herahti kielelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvää, eikä tässä olla ehditty yhdessä syödäkään sen jälkeen, ihme hössötysviikko ollut!

      Poista