lauantai 23. elokuuta 2014

Taas vaaditaan paljon istumalihaksilta, La Vuelta alkaa!


Tour de Francen jälkeen olemme viettäneet hieman haastevapaata aikaa, katselleen toisella silmällä ammattipyöräilyn lyhyempiä etappikilpailuja ja nauttineet loppukesästä. Tänään Campasimpukka laitetaan taas koetukselle, kun blogin neljäs espanjalaisen ruoan haaste alkaa. La Vueltassa on 21 etappia ja kaksi lepopäivää. Pyrimme siihen, että jokaisena kilpailupäivänä meillä olisi jotain Espanjaan liittyvää ruokaa tai juomaa tai molempia. Kelpuutamme revisited-tapaukset mukaan, sillä La Vueltan viimeisen päivän churrot ovat jo muodostumassa perinteeksi ja paellaakin olemme tehneet jokaisena vuonna. Tapaskokeilut jatkuvat, mutta jotain uuttakin olisi aikomus kokeilla. Olen kerännyt foodgawkerin suosikkikansiooni Espanja-aiheisia postauksia, joista varmasti on hyötyä. Ostin myös uuden pimentonpurkin Annan kaupasta, sillä alkuperäinen kolme vuotta vanha purkkini sisältö on tainnut jo menettää parhaat arominsa. 

Tour de Francen tämän vuoden loukkaantumissuma heitti heti varjon Vueltankin päälle, kun moni huippupyöräilijä joutui keskeyttämään pahoin loukkaantuneena. Nämä muutamat viikot ovat kuitenkin tehneet ihmeitä, sillä kaksi sairasosastolle joutunutta suosikkiani, Chris Froome ja Alberto Contador ovat molemmat Vueltan lähtölistalla. Toivon heille (ja kaikille muillekin) kaatumavapaata kilpailua. Kirimiesosastolla klossejaan kolistelevat Peter Sagan, John Degenkolb ja Nacer Bouhanni. Keväisen Giro d'Italian voittanut Nairo Quintana on huilannut (lue: harjoitellut ankarasti) kesän ajan ja on nyt valmiina voittamaan Vueltan. Cadel Evans, Rigoberto Uran ja Fabian Cancellara ovat mukana. Mark Cavendish ja Vincenzo Nibali eivät ole mukana, ei myöskään Jussi Veikkanen

Vueltan ensimmäinen etappi on 12,6 km pitkä joukkueaika-ajo ja se ajetaan Jerez de la Fronterassa, Espanjan eteläkärjessä. Eurosportin lähetys kilpailusta tulee vasta melko myöhään illalla, sillä se ajetaankin vasta iltasella Espanjan aikaa. 


4 kommenttia:

  1. Montakohan etappia Fäbu viitsii ajaa...
    Nyt meilläkin on jo telkkarin johto seinässä ja töllö hyllyssä.

    VastaaPoista
  2. Viime yönä katoin jotain kisaa kaverin sohvalla makoillessa. En jaksanut edes selvittää, mikä kisa ja mikä pätkä. Puolihorteessa ajattelin, että olipa mikä vaan, katsoisin kuitenkin. Uni varmaan tulikin aina nopeesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan kyse oli Pro Cycling Challenge-kisasta USAssa :)

      Poista