sunnuntai 24. elokuuta 2014

Juustoja ja kvittenimarmeladia


Tänään ei ole tarvinut tehdä ruokaa, sillä eilen joku isottelija teki niin suuren annoksen kanaorzoa, että siitä riittää vielä huomisellekin. Iltapäivän herkutteluhetkeen keräsimme espanjalaisia juustoja ja kvittenimarmeladia leikkuulaudalle. Varastosta löytyi myös Jekkutytöltä saamamme espanjalainen punaviinipullo, jonka avaamista olemme empineet. Pidämme espanjalaisista juustoista, mutta niiden lisäksi laudalle pääsi mahtavaa gruyèreä, jollaisen makuun pääsimme luimupupulassa nauttimallamme illallisella. Muistimme lauantaina, että sitähän pitääkin ostaa Sokokselta. 

Vueltan toinen etappi ajettiin jo Andaluciassa. En ehtinyt katsoa lyhyttä suoraa lähetystä, mutta kuulin jo, että Nacer Bouhanni aloitti etappivoittojen napsimisen. Hän niin ollen johtaa myös kokonaiskilpailua.

8 kommenttia:

  1. Gruyère on munkin herkkua ja kvittenihyytelöä saan joka vuosi naapuristosta, kun heillä on kvittenipuu pihassa. Se sopii tosiaan hyvin juustojen kanssa syötäväksi. Nyt tuli nälkä, mutta onneksi uunissa paistuu juuri kaksi kultaotsa-ahventa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaako noita kvitteneitä kasvaa ollenkaan Suomessa? En taida edes tietää, miltä ne näyttävät :)

      Poista
    2. Kvitteni on huima sekaannisten aihe. (Japanin)ruusukvitteni menee Etelä-Suomessa, suojaisessa paikassa voisi mennä III-vyöhykkeelläkin. Se noin puolimetrinen pensas jolla on viisisenttiset hedelmät. Niistä voi tehdä hilloa tai hyytelöä, sanoisin muistuttavan miedosti pihlajanmarjaa. Oikea kvitteni (Cydonia oblonga) on päärynän lähisukulainen, sanoo wikipedia. Espanjassa sitä sanotaan membrilloksi. Marmeladi tehdään siitä. Kaupoissa näkee tuontihedelmänä, jostain kasvatuskokeiluista olen lukenut.

      Poista
    3. Kiitos, minulla olikin mielikuva, että kvitteni aiheuttaa sekaannusta :)

      Poista
  2. Onneksi Sokokselta saa juustoja akuuttiin ja krooniseen Sveitsin- ja Ranskankaipuuseen. Me unohdimme koko kisan kirjahyllyjä nikkaroidessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihanaa se gruyère, oltiin unohdettu ostaa sitä, mutta nyt osui silmään lauantaina ja sitä oli vielä jonkun verran jäljellä.

      Poista
  3. Oih, itselläkin iskee juustohimo päälle...

    VastaaPoista