maanantai 25. elokuuta 2014

Espanjalainen tortillasämpylä

Tänään kokeilin espanjalaisen perunamunakkaan, tortillan tekemistä, kun näin kiva ohjeen SHEKNOWS-blogissa. Toisekseen olin nähnyt kivan tomaattileivän Honest Fare-blogissa. Yhdistin nämä kaksi vinkkiä yhdeksi lounas- tai eväsleiväksi.

Espanjalainen perunamunakas

  • 3 keskikokoista perunaa 
  • 2 pientä sipulia
  • 1 pieni punainen paprika
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 3 pientä keltaista tomaattia
  • 3 kananmunaa
  • Manchego-juustoa raasteena (noin 35-50 g)
  • tuoreita yrttejä (basilikaa, timjamia, ruohosipulia)
  • suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä paistamiseen
Tein koko homman vähän erilailla, kuin lähdeblogissani, sillä minulla ei ole uuninkestävää pinnoitettua paistinpannua. Paistoin siis tortillan kokonaan pannulla liedellä. 

Leikkasin perunat ohuiksi viipaleiksi, samoin sipulit, paprikan ja tomaatit, joista puristin siemenet ja mehut kompostiin. Raastoin juuston odottamaan ja silppusin yrtit. Rikoin kananmunat kulhoon ja vispasin rakenteen rikki. 

Kuumensin pannulla lorauksen oliiviöljyä ja paistoin perunaviipaleita muutamia minuutteja, kunnes ne alkoivat olla kypsiä. Ne tahtoivat tarttua pannun pintaan, joten niitä piti siirrellä aika ahkerasti. Lisäsin pannulle sipulin, valkosipulin, paprikan ja tomaatit. Paistelin niitäkin hetkisen, kunnes sipuli oli läpikuultavaa ja paprika pehmentynyt. Kaadoin päälle kananmunamassan ja ripottelin pinnalle juustoraasteen ja yrtit, sekä suolaa ja pippuria. Laitoin levyn toiseksi pienimmälle asetukselle ja kannen pannun päälle. Annoin munakkaan kypsyä noin 5-10 minuuttia ja kokeilin taipuisalla lastalla olisiko munakas kiinni pannussa. Ihme kyllä ei ollut. Otin pannua suuremman tarjottimen ja kippasin munakkaan tarjottimelle, josta valutin sen uudelleen pannulle paistettu pinta päälle päin. Kypsytin miedolla lämmöllä vielä hetkisen. Valutin kypsän munakkaan tarjottimelle jäähtymään. 

Tomaattinen paahtoleipä

  • annospala ciabattaa tai muuta sitkeäkuorista leipää
  • loraus oliiviöljyä
  • pieni turaus valkosipulitahnaa
  • 2 pientä tomaattia
  • suolaa ja pippuria
En tehnyt tätäkään varsinaisesti kuten lähdeblogissani, mutta mielessäni oli siinä käytetty ajatus paahdetun leivän hieromisesta tomaattisilpulla. Kuumensin pannulla pienen lorauksen oliiviöljyä ja sekoitin siihen vähän valkosipulitahnaa. Leikkasin leipäpalan kahtia ja laitoin puolikkaat pannulle ensin kuoripuoli pannulle ja hetken kuluttua leikkuupinta pannulle. Sillä välin leikkasin tomaatit halki ja laitoin ne mortteliin, lisäsin sinne hieman suolaa ja pippuria ja survoin tomaatit murskaksi. Sain aika helpolla nosteltua kuoret seoksesta ja jäljelle jäi tomaatit lihat, mehut ja siemenet. Kaadoin seoksen lautaselle ja painoin paahdettujen leipien leikkuupinnat tomaattiseokseen, joka imeytyi mukavasti leipiin. 

Leikkasin munakkaasta leivän kokoisen palasen ja tälläsin sen paahdettujen, tomaattisen leipäviipaleiden väliin. Oli muuten maukasta lounasta, jonka söin jo kotona ennen töihin menoa. Pitää illalla ottaa toinen palanen!


La Vueltan kolmas etappi tulee vasta illalla, sitä odotellessa, mukavaa syyskesän päivää kaikille!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Aivan niin! Oli sopivan täyttävää, muttei sisältänyt mitään lihaa, huomasin vasta syötyäni :D

      Poista
  2. Hauska idea yhdistää sämpylä ja tortilla, eipä olisi tullut itsellä mieleen. :)

    VastaaPoista