lauantai 14. kesäkuuta 2014

Viittä vaille



Sää ei nyt ole oikein sellainen, kuin ensimmäisenä lomapäivänä pitäisi olla. Kammenpyörittäjä, joka ei ole mitenkään herkkähipiäinen, meni aamulla ulos tavanomaisessa kesäisessä tonttiasussaan, sortseissa ja t-paidassa, vain palatakseen sisälle samantien hakemaan lisää vaatetta. Minä en uskonut, että ulkona olisi ihan niin kylmä, kuin hän väitti, mutta pieni nenän pistäminen ovesta ulos vakuutti minutkin, että kylmää on. On ihan hyvä, ettemme eilen illalla innostuneet ajatuksesta hommata liput tämän iltaiseen Sataman yöhön J. Karjalaista kuuntelemaan. Joku toinen kerta sitten. 

Matkavalmistelut ovat sen sijaan kuumimmillaan. Polkupyörät on viritetty vaunun aisan telineeseen, vaatteita ja muita tarvikkeita on kiikutettu vaunuun, uusi retkipöytä koekasattu auki ja takaisin pakkaukseen, kirjoja ja karttoja on valittu ja mieltä muutettu. Kotimiestä on ohjeistettu enemmäin kuin hän haluaa ja hänen puolestaan taitaisimme saada lähteä jo tänään, tai eilen. 

EDIT: Ruokana tänään tähdenlentoja parilta edelliseltä päivältä ja illalla avataan pullo kuohuviiniä. Viittä vaille reissuunlähtö!

Matkamme suuntautuu ensin Iso-Britanniaan ja sen jälkeen Ranskaan, mennessä ja tullessa myös Saksaan ja Hollantiin nyt ainakin.

ensin tänne
ja sitten tänne

12 kommenttia:

  1. Mukavaa matkaa teille! Täälläkin pitäisi pakata (työmatkaa varten) ja siivota (lastenvahteja varten), mutta inspiraatio on hukassa. Jospa se mukava matkafiilis valuisi tännekin päin, vaikka juliste ei olekaan ihan yhtä hieno kuin teillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lähetän puolet fiiliksistäni sinulle, niistä kyllä riittää!:D

      Poista
  2. Mukavaa matkaa, pysykäähän siellä saarivaltiossa oikealla puolella tietä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, juuri siitä tässä juuri puhuttiin, että vasemmalla pitää muistaa pysyä, turvasanoja tuumittiin, että miten minä, joka yleensä sanon jotain, että "varo tuota, tuota, tuossa" enkä saa sanottua oikeaa tai vasenta :D

      Poista
  3. Hyvää matkaa! Tuttu tunne tuo pävitystävän nuorison lämmin matkaantoivotus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) On se hyvä, että jälkikasvu on innoissaan siitä, että vanhukset lähtevät. Vaikka se vähän äitiä kirveleekin... :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on se vaihe, kun vaatelaatikoita kannetaan vaunuun. En käsitä, miksi vaatteiden pakkaaminen on ihan aina, ihan kaikille reissuille niin vaikeaa ja vastenmielinen homma minulle :/ Vaikkei siinä mene kuin hetki :D

      Poista
  5. Mukavaa matkaa! Meilläkin jo viritellään vaunua, suuntana just toinen puoli Eurooppaa. Tarkkana tien päällä!

    VastaaPoista
  6. No ainakin! Ihanaa reissua. Olkaa turvassa!

    VastaaPoista