perjantai 27. kesäkuuta 2014

Ettei jäisi viime tippaan


Nyt olen aloittanut ajoharjoittelun sunnuntaista Anjou Véloa varten, ettei vain jäisi viime tippaan. Koska olin eilen jo pelosta jäykkä tulevan matkan vuoksi, menin tänään ajamaan paljon pitemmän lenkin, että olisin sunnuntaina myös fyysisesti ihan jäykkä. Ei tarvitse mainita, että viisaamminkin olisi voinut tehdä (siis oikeasti aloittaa vähän aikaisemmin). Voin ilokseni syyttää Kammenpyörittäjää, joka matkaisännöi meille tälle päivälle pyöräretken, jonka reitistä minulla ei ollut tuon taivaallista tietoa lähtiessämme, eikä juuri myöhemminkään. Jossain vaiheessa minulle paljastettiin, että takaisin leirialueelle on matkaa enää 20 km. Minkä siinä sitten tekee muuta kuin istuu kiltisti taas pyörän penkille ja polkee peesissä? Oikeasti meillä oli oikein kiva retki ja näimme yhtä jos toista kiinnostavaa ja paljon ranskalaisia peltoja. 

Aloitimme aamun pyykinpesulla, olin päättänyt, ettei tänään sada vettä ollenkaan ja jätimme pyykit kuivumaan taivasalle, kun lähdimme retkellemme. Suunnistelimme ensin hieman harhaan, mutta sitten jo Loiren sivujoen, Cherin rantaan. Pyöräileminen Ranskassa tuntuu suhteellisen turvalliselta ainakin pikkukaupungeissa ja kylissä. Autoilijat eivät ahdista pyöräilijää ja ohittavat riittävän etäältä.


Ensimmäinen happening tapahtui jo muutaman kilometrin ajon jälkeen ja se paljasti, etten paljon ollut Peugeotiani ulkoiluttanut sitten viime syksyn Italian matkan. Penkki nimittäin nitkahti ala-asentoon ja kääntyili kiintoisasti. Kammenpyörittäjän työkalusetistä ei juuri sopivaa avainta löytynyt, mutta kohdalla olleen baarin isännän työkalupakista kyllä löytyi ja penkkini pääsi taas oikealle korkeudelle. Kiitokseksi ostimme kahvit, jotka myytiin espresson nimellä ja tehtiin kyllä oikealla kahvikoneella, mutta kahvia ei tampattu. Se selittää vaaleuden maussa ja värissä ja creman keveyden. 


Leirialueen mainoksessa väitettiin, että meille aiemmalta matkalta tuttu Villandryn linna sijaitsisi 7 kilometrin päässä. Todellisuudessa matkaa tuli 12 km. Pieni liioittelu tai vähättely on toki aina paikallaan. Kävimme tällä kertaa Villandryssa vain puutarhassa, jätimme linnan sisätilat väliin ja näin ollen säästimmekin vielä 2,5 € henkilöltä lipun hinnoissa. Linnan puutarhat ovat upeat ja tällä kertaa tutustuimme erityisen huolellisesti yrttitarhaan. EDT: tämä kohde kuuluu Unescon maailmanperintölistalle.

Seuraavaksi jatkoimme erityisesti pyörille tarkoitettua reittiä, joka jaettiin autojen kanssa vain pihoihin ajavien kanssa, kohti toista linnaa, Château D'Azayta. GPS:n mukaan sinne piti olla matkaa noin 12 km ja se piti paikkansakin.


Nousimme jokilaaksosta hieman ylemmäs, enkä minä edes lannistunut, vaan jaksoin polkea mäen ylös. Reitti kulki hiljaista peltojen välistä tietä aina kaupunkiin asti, siinä kohtaa tie laski melko jyrkkää mäkeä takaisin joen tasalle. Samaan aikaan alkoi sataa vettä, ensin vähän ja sitten kiivaammin, mutta ehdimme linnan pihaan ja sateen suojaan pahemmin kastumatta. Tämäkin linna oli kiinnostava ja siellä oli hyvin järjestetty kävelykierros linnan eri kerroksissa, puutarhoihin emme tutustuneet, emmekä oikeastaan edes ottaneet selkoa oliko niitä. Kierroksemme aikana vesisade loppui ja astuessamme ulos linnasta aurinko paistoi taas lämpimästi.




Ennen kuin lähdimme paluumatkalle kävimme syömässä pienessä ravintolassa lounaan. Melkein kaikki paikat olivat jo sulkeneet ovensa iltapäiväpaussin ajaksi, mutta tässä paikassa ruokaa tarjoiltiin vielä.


Otimme päivän menut, joissa sai edulliseen hintaan vatsantäytettä. Kuvat ovat pienempiä iLaadun vuoksi.


erityisen hyvä aprikoosipiirakka
Sopivan kylläisinä lähdimme paluumatkalle ja toivoimme, ettei sadetta enää tulisi. Ei tullutkaan. Osan matkaa pystyimme ajamaan asiallisia pyöräteitä, mutta myös melko vilkasta maantietä. Kun pysäköin pösöni vaunumme viereen, oli mittarissa 45 km, eli noin puolet enemmän, kuin sunnuntain reittini. En ole enää kovinkaan peloissani, sillä mäet eivät ole pahoja, eivätkä kovin pitkiäkään ja suurin osa teistä on tasaisia ja hyviä. Ainoa juttu tässä on nyt sitten se, että mahdollisesti olen ihan jumissa ylihuomenna, enkä pääse pyörän selkään tai pois ollenkaan. No, se on sen ajan murhe.


Nyt on ohjelmassa chillailua ja velttoilua, hieman huomisen suunnittelua ja eväitten loppujen syömistä, vähän viiniä ja pyykkien kuivumisen katselemista. Minulle kokemattomana pyöräilijänä saattaa uni maistua hyvin illalla, eikä Kammenpyörittäjäkään pistänyt pahakseen kevyttä lämmittelylenkkiä tänään. Hän ystävällisesti oli minulle tuulenhalkaisijana ja tien näyttäjänä koko reitin, eikä parempaa apuajajaa voisi ollakaan. Olen iloinen, että olen vähän ajanut peesissä ja porukassa, etten sitten sen puolesta mokaa sunnuntaina. Ehkä.

pyöräillessä ehtii nähdä yksityiskohtia, myös taluttaessa...
Pitää muuten kehaista näitä ranskalaisia leirialueita siitä, että todella toimiva ja nopea netti on helposti saatavilla, joko hyvin edullisesti tai veloituksetta. Tykkään! Viimeksi olemme olleet tässä maassa leirialueilla vuonna 2008 ja siitä nettiasiat ovat huomattavasti ripeytyneet ja vaikuttaisivat olevan paremmin kuin Englannissa ja Saksassa.

Ihan pihalla Pariisissa


Karavaanarikiertueemme Ranskassa jatkuu. Eilen kävimme ensin aamusta Sommen alueella katsomassa ensimmäisen maailmansodan museota, muistomerkkejä ja hautausmaita, kierros oli kiinnostava ja pieniä maalaisteitä oli mukava kulkea, kunhan pysyi poissa navigaattorin neuvomilta nimettömiltä teiltä ja kulki astetta leveämpiä väyliä. 

Vähän ankea oli ajatus siitä, miten näitä muistomerkkejä ja memorialeja pystytettiin 30-luvun puolivälissä kaikessa rakkaudessa entisten vihollisten kanssa ja jo muutaman vuoden kuluttua oli taas täysi rähinä päällä. Ehkäpä avajaisjuhlallisuuksissa puhuneilla ikuisen rauhan toivottajilla oli sormet selän takana ristissä. 



Eniten puhutteli saksalaisten kaatuneiden hautausmaa Rancourtissa keskellä viljavaa peltoa, sinne ei ollut viittaa, kuten muille hautausmaille, eikä sen kohdalla ollut yhdenyhtä parkkipaikkaa, ruohoakaan ei oltu leikattu niin tipitarkkaan kuin vaikka englantilaisten tai ranskalaisten omilla hautausmailla. Paikka oli kaunis ja toivoimme sen olevan rauhaisa lepopaikka sinne haudatuille, kansallisuudesta riippumatta. 


Synkähköjen nähtävyyksien jälkeen suuntasimme kohti Pariisia aikomuksenamme mennä tapaamaan kotikaupungista tuttuja bloggaajia, jotka juuri majailevat Pariisin liepeillä. He olivat neuvoneet ystävällisesti, ettei sitten kannata ajaa Boulevard Périphériqueta pitkin, sillä se on usein hyvin ruuhkaisa. Mistäpä muualtakaan me sitten kuitenkin ajoimme kuin sitä kehätietä ja olihan siinä liikennehilloa riittämiin. Emme kuitenkaan myöhästyneet lainkaan, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Tuttaviemme hobittikolo oli juuri niin suloinen asumus, kuin olimme kuvista ymmärtäneetkin ja pysäköintikin yhdistelmän kanssa onnistui mainiosti. 


Meille oli luvattu pieni opastettu Pariisi-kierros, joka välttäisi huolellisesti turistikohteet, sekä seuraa bistroillalliselle. Olikin mukava taantua takaisin lapsen tasolle ja kävellä kiltisti perässä tietämättä varsinaisesti, missä olimme ja minne olimme menossa. Näimme takuulla hieman erilaisen, kuin aikaisemmalla, lähinnä Louvre-piipahduksen sisältäneen käyntimme Pariisin. 



















Söimme yhdessä illallista l'Ourcine-ravintolassa, jonne oppaamme olivat varanneet pöydän alkuillasta. Olikin mukavaa, että seurueessa oli kieltä osaavia, joten saimme livekäännöksen menusta. Ravintola tarjoaa kolmen ruokalajin aterioita, joiden hinta on 35 euroa. 

lisäpisteitä käsialasta
Koska ranskalainen on kuitenkin aina valmis hieman tinkimään periaatteistaan, saattoi myös muutamaa lisäannosta tilata, lisähintaan tietysti. Heti tilauksen aluksi oli tiedettävä kaikki kolme osiota, joten meillä meni hieman aikaa, kun piti vähän kysellä, että mitä ne muutamat vaihtoehdot olivatkaan. Isäntäparimme oli syönyt paikassa useita kertoja aikaisemmin ja myös aika vastikään, he kertoivat listan suurimmaksi osaksi muuttuneen edelliskerrasta. 

Söimme oikein hyvät ateriat, pöydässä oli niin sardiinia, sydäntä, keittoa, possua, turskaa kuin vasikkaakin, jälkiruokina lusikoimme annoksia puolivälissä vaihtaen kirsikoita jäätelön kera ja pieniä kermapotteja. Aterian läpi joimme samppanjaa, jonka hinta oli erittäin kohtuullinen, eikä kahden lasillisen juominen aterialla tehnyt laskusta suurta. 







Pöydästämme näki keittiöön ja siellä tehtiin töitä kyllä erittäin ahkerasti, samoin salin kaksi tarjoilijaa toivat tullessaan ja veivät mennessään, eikä luppoaikaa juuri näkynyt vietettävän. Ravintolassa oli noin 30 paikkaa ja se oli melkein täynnä siinä vaiheessa, kun lähdimme pois pari tuntia istuttuamme. Kammenpyörittäjän ja minun osuus laskusta oli 101,50 euroa. Sillä saimme keittiöntervehdyksen, kolme ruokalajia, kaksi lasillista samppanjaa ja kahvit, sekä ystävällistä ja ripeää tarjoilua. Pidimme tosi paljon. Annokset olivat sopivan kokoisia, me olimme melko nälkäisiäkin mennessä, söimme kaiken ruoan ja olimme juuri sopivan kylläisiä.


Kävelimme vielä sieltä jostain sinne jonnekin (on meillä joku käsitys, missä päin meitä kävelytettiin) juna-asemalle ja siinä vielä ateria sopivasti painui. Iltainen juna oli täynnä kotiinpalaavia ranskalaisia ja jonkun verran meitä ulkomaanpellejä, oli mukava käyttää julkisia kaiken yksityisautoilun välissä. 

Saimme univuoteenkin hobittikolosta ja tänä aamuna vielä ekslusiivisen kierroksen isäntäparin vakiotorilla ja suosikkileipomossa. Niistä hankittiin aamiaistarpeita ja me ostimme myös vähän hedelmiä eväiksemme. Aamiainen oli mitä mainioin suussasulavine croissanteinteen, juustoineen ja patonkeineen. 






Sittenhän sitä olikin jo valmis lähtemään,  kaiken hemmottelun jälkeen. Suuntasimme kohti lounasta, tällä kertaa  puhe on   ilmansuunnasta, vaikka yleensä puhunkin aina ruoasta.  Kävimme katsomassa Chartresin hulppeaa katedraalia.


Huomasimme katedraalin liepeillä olevassa rakennuksessa avoimen näyttelyn, jossa oli esillä Fanny Ferrén veistoksia, jotka olivat hämmentäviä. 


Le Mansin automuseon löytäminen tuotti hieman vaikeuksia, sillä ranskalaista osoitteistoa on toisinaan hankala tulkita. 


Yöpaikaksemme valkkasimme Loiren laaksosta leirialueen, jolla on mukavat pensasaitojen reunustamat loosit. Täältä käsin aiomme huomenna sään salliessa tehdä polkupyöräretken jonnekin alueen lukuisista linnoista ja kenties maistaa jotain viiniä vierailtavissa viinikellareissa. Minua alkaa vasta vähän hirvittää sunnuntainen ajoni Anjou Vélossa, vaikka matkani on lyhin mahdollinen, eikä täällä taida paljon olla mäkiä. Luulen kuitenkin pärjääväni yksin, kun Kammenpyörittäjä ajaa taas jotain mahdollisimman pitkää matkaa. 

ps. luimupupuille tiedoksi, Auchanin viinihyllystä löytyi vanttuut-viinit kotiinviemisiksi!
ps2. aamulla ostamanne leipä jäi meiltä maksamatta, siksiköhän se niin makoisalta maistuikin?

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Oikea on niin oikea

Tänään tulimme Englannin kanaalin, eli La Manchen (suomeksi hiha) yli lautalla. Sitä ennen nautimme hyvän aamiaisen putipuhtaalla leirialueellamme. Kuva saattaa sisältää tuotesijoittelua.


Ennen kuin lähdimme leiriltä, kävimme pienellä ajelulla rannikkoa pitkin ilman vaunua, käytimme koko maksamamme leirintäajan tarkkaan jättämällä vaunun parkkiin leirille. Katsoimme joitakin vuosia sitten englantilaista tv-sarjaa The Coast, jonka ihan ensimmäisissä jaksoissa kerrottiin etelärannikoilla olevista betonisista kuuntelulaitteista, joilla koitettiin toisen maailmansodan aikaan kuunnella vihollisen ilmahyökkäyksiä. Näitä rakennelmia kutsutaan nimellä acoustic mirrors ja niitä on eri puolilla rannikkoa vielä jäljellä. Jo tv-sarjaan katsoessamme tuumimme, että nuo pitäisi nähdä ja tänään näimmekin Dengessä olevat. Tosin näimme ne vain kaukaa, sillä ne sijaitsevat merenrannan lähellä olevan järven saaressa ja alueen kerrotaan olevan lintujensuojelualuetta. Oli kuitenkin kiinnostava nähdä ne edes etäältä. 



Samalla rannikolla kulkee pieni, todella pieni juna lapsekkaan kapeaa rataa pitkin, sen veturinkuljettaja ei voi kyllä työkoneensa koolla leveillä, eikä siellä tarvita konduktööriä, sillä kukaan ei mahtuisi siellä kävelemään ja lippuja tarkistamaan.



Ennen vaunun hakemista kävimme myös katsomassa The Battle of Britain-muistomerkkiä, joka sijaitsi aivan leirialueemme lähellä. Viimeiset puntamme käytimme hankkimalla pullon  Pirkka-PIMM'Siä, eli Sainsbury's-ketjun omaa merkkiä. Hyvin käytetty, vaikka itse sanonkin. 


Vaunu taas Minin perässä ajoimme Doverin satamaan, ilman matkalippua, mutta kaikki kävi näppärästi. Olimme kymmenessä minuutissa olleet turvatarkastuksessa, ostaneet liput ja ajaneet laivaan, joka lähti tuota pikaa. Puolentoista tunnin kuluttua jo ajoimme Ranskan maaperälle. Doverin linna jäi seuraavaan kertaan.


Kammenpyörittäjä sanoi, ettei tuntunut hassummalta ajaa taas oikeaa puolta, sanan kummassakin merkityksessä. Liikenne oli myös sattumoisin tänään erittäin leppeää ja vähäistä moottoritiellä kohti etelää. Poikkesimme hienolla levähdyspaikalla, jossa voisi yöpyäkin ja muutamia matkailuautoja ja -vaunuja siellä näkyikin jo iltaa viettämässä. 


Me kuitenkin jatkoimme lähelle Amiensia, jonka länsipuolelta olimme valinneet leirialueen. Tämä on mukava yksityisomisteinen paikka, jossa kahden hengen, auton ja vaunun yöpaikka sähköineen ja kolmen tunnin nettiaikoineen maksaa niinkin kohtuullisesti kuin 19 euroa. En yrittäisikään lausua paikan nimeä, se menisi varmasti pahasti pieleen.


Olimme ostaneet itämaisen maistelulaatikon Carrefourista illalliseksemme ja se olikin oikein makoisa lajitelma, jossa oli rapua, kevätkääryleitä ja jotain palleroita, joista emme viimeistäkään syödessä tienneet mitä ne ovat. Lämmitimme pallerot ja pötkylät kätevän matkagrillimme levyllä.

Kammenpyörittäjä oli niin rohkea, että yhdisti itämaiset maut sinihomejuustoon, mitä minä suuresti hämmästelin. Tämäkin kuva saattaa sisältää tuotesijoittelua.


Huomenna suuntaamme Sommen taisteluiden tapahtumapaikoille ja sitten Pariisin liepeille, jossa tapaamme pitkäkorvaisista eläimistä pitäviä blogituttaviamme. 

tiistai 24. kesäkuuta 2014

It's PIMM'S o'clock!


Iso-Britannia ei ole nyt ollenkaan ollut maineensa veroinen, olen niin katkeran pettynyt! Ei ole satanut tipan tippaa, paitsi kerran  kaksi tippaa ja nekin menivät taivaan tuuliin auton ikkunalta, kun ajoimme ainakin 50:tä mailia tunnissa. Saavuimme Englantiin perjantaina ja Kammenpyörittäjä ohjusti meidät hienosti väärää puolta Peak Districtille, Bakewellin kaupunkiin. Se on kuulema tunnettu jälkiruoastaan, jonkunlaisesta ätläkästä piiraasta, jota ei saa sanoa piiraaksi, vaan puddingiksi tai toisin päin. Yksi haukkaus riitti minulle, mutta Kammenpyörittäjä söi kilttinä poikana puddingpiiraan loppuun. 

Tour de Francen trophy esillä Bakewellissä, tämän vuoden kisa kulkee Peak Districtin kautta ensi viikolla
Ennen legendaarisen ja klassisen, ensimmäistä kertaa järjestettävän L'Eroica Britannian alkua ehdimme hieman tutustua kiinteistömarkkinoihin niillä main, kävimme tsekkaamassa muun muassa Chatsworthin ja Haddon Hallin. Minä tykästyin ensimmäiseen enemmän ja Kammenpyörittäjä jälkimmäiseen, muttemme sitten kuitenkaan jättäneet tarjouksia, eikä niitä kai olisi otettu vastaankaan. En kyllä ymmärrä, miten kukaan voi ikinä tarvita niin suurta lukaalia, olipa kuinka rikas hyvänsä. Minulle Jane Austen-fanina molempien paikkojen osallisuus Ylpeys ja ennakkoluulo-filmatisoinneissa oli erityisen merkityksellistä. 

Chatsworthin sisustustyyli oli hivenen pramea makuuni 
tällainen pieni vesiaihe Chatsworthin tapaan kelpaisi minullekin takapihalle
Haddon Hallin keittiöpuutarha, ihan kiva

Haddon Hallin jäätävä olkkari, tarttis käydä sekä Maskussa, että Iskussa ja kotimatkalla vielä Jyskissä

Bakewellissä majoituimme improvisoidulle leirialueelle kaupungin laitaman isolle ruohokentälle. Tapahtumaan osallistui noin 2000 ajajaa ja ainakin toinen mokoma perheenjäseniä ja ystäviä ja sadoittain, ellei tuhansittain paikallisväestöä päivittäin. Saapuessamme paikalle perjantain alkuiltapäivänä oli tuloruuhka vasta alussa. Hyvä opastus ja kirjautumissysteemi toimi ja pian meillä oli leiripaikka naapureinamme alkuasukkaita ja ulkomaanpellejä. Ketään muita suomalaisia emme paikalla bonganneet, mutta hollantilaisia, saksalaisia ja italialaisia nyt ainakin. Viikonlopun ajaksi ruohokentälle muotoutui todella suuri telttojen ja matkailuajoneuvojen meri. Alueen reunoille oli tuotu bajamajoja ja suihkukoppeja, roska-astioita ja muutamia vesipisteitä. Sähköä tai nettiä ei ollut yleisesti saatavilla, joka pudotti instant-leirialueen tähtien määrää mielessäni viidestä neljään ja puoleen.










Olin mielessäni ajatellut (missä muuallakaan?), että tahtoisin meidän syövän ainakin kerran pubissa reissun Englannin osuudellamme. Niinpä olin ottanut selkoa, mikä pub on se paras Bakewellissä. Tripsadvisor on luonnollisesti yhtä kuin totuus ja sen perusteella valitsin meille perjantain syömäpaikaksi The Peacock-pubin. Olin arviointien ja niihin vastanneen paikan isännän tyylistä saanut aivan oikeanlaisen kuvan pubista. Söimme ihan tolkuttoman isot annokset, joissa oli Kammenpyörittäjällä makkaroita ja muusia herneiden kanssa ja minulla kana-kinkkupiiras isojen perunalohkojen ja paistettujen vihannesten kera. Kummallekin kuului annokseen pienet kannut kastiketta. Syövätköhän britit usein/aina noin raskaasti? Meiltä jäi annoksista pienen perheen ruokkimisen verran ruokaa. Paikalliset oluet palanpainikkeina olivat hyvät. 




Sää oli koko tapahtuman ajan erittäin kaunis ja lämmin, ei olisi voinut parempi olla. Kammenpyörittäjä osallistui eilen sadan mailin ajoon Peak Districtin mäkisissä maisemissa. 

start 6AM
tauolla
to shave or not to shave
Minä vietin päivän festivaalialueella ja Bakewellissä. 

tuliaisia minulle www.fizzyvintage.co.uk
lukittuja lempiä sillankaiteessa
paljon tarpeellisia tavaroita tarjolla
teetä, sympatiaa ja kakkuja

Iltapäivällä alkoi ajajia eripituisilta matkoilta tulla maaliin ja melkein jokainen otettiin hauskoin kuulutuksin vastaan. Ihmisiä oli tuhatpäin paikalla taputtamassa urheille pyöräilijöille ja tunnelma oli kerrassaan riemukas. Minunkin henkilökohtainen sankarini saapui maaliin vahingoittumattomana ja hyvissä voimin ja vietimme vielä mukavan illan leirillä. 

kaikki voimat käytetty
nesteytys on tärkeää

maalissa!

Tänä aamuna leirialue näytti sangen toisenlaiselta, kun suuri osa väestä oli jo lähtenyt pois. Meidän leirimme oli jo purettu melkein lähtövalmiiksi ja kahdeksan aikaan ajoimme pois Bakewellistä. Tapahtumasta jäi hyvä mieli, järjestelyt olivat onnistuneet ja ilmeisesti sää oli poikkeuksellisen hyvä. 


Päivän aikana kävimme katsomassa vielä yhtä suurta lukaalia, Blenheim Palacea, mutta ilmeisesti näihin stately home-paikkoihin voi tulla hieman yliannostusta, en innostunut tästä viimeisimmästä enää niin paljon. Ostin kyllä paikan kaupasta keittiöpyyhkeen muistuttamaan minua vierailusta siellä. 



Lontoon ohitimme kehätie M25:n etäisyydellä. Mikään hulluus maailmassa ei olisi saanut meitä menemään auton ja vaunun yhdistelmällä juuri lähemmäs. Illansuussa saavuimme lähelle Doveria, Folkestoneen, josta valkkasimme leirialueen ensi yöksi. Minä sain kotona kunnian valita mukaan otettavan leirialuekirjan ja valitsin tietysti hienoimmalta näyttävän. On kyllä pakko myöntää, että se on ihan mahdottoman vaikea käyttää, kun ei tunne näitä saarivaltion countyja ja kreivikuntia sun muita. Ensi kerralla Kammenpyörittäjä saa valita. 

Leirialue on sievä kuin pieni prinsessa, nurmikon jokainen ruohonkorsi on leikattu samaan mittaan ja alan pelätä, että tämä tietokoneen näpyttely lasketaan sellaiseksi meluksi, joka ei ole suotavaa kello yhdeksän jälkeen illalla. Teimme ensimmäistä kertaa tällä reissulla itse ruokaa, tosin valmiita ravioleja ja valmista kastiketta, mutta kaasuliesi pöhisi kummankin polttimon voimin ja nyppäsimme annosten päälle matkayrteistämme basilikaa ja timjamia. Kammenpyörittäjällä on menossa eiliseen pitkään urheilusuoritukseen liittyvä jälkitankkaus, joten pasta oli siihen oiva lääke.



Minulla on ollut pitkään mieliteko maistaa PIMM'Siä ja sellaistahan sai ostettua L'Eroica Britannian festivaalialueen PIMM'S-bussista. Tämä raikas pitkä juoma, jossa on hedelmäistä likööriksikin kuvailtua sekoitusta yhdessä limonadin, jääpalojen, kurkkuviipaleiden, lime- tai muiden sitruslohkojen ja mintun kera virkisti väsynyttä pyöräilijää ja seuralaistaan. 



Ostimme PIMM'Siä ruokakaupasta ja ominpäin tekemämme drinkki ilman jäitä (emme niitä muistaneet ostaa, emmekä itse saa niitä nyt aikaan) oli mitä maistuvin. 



Huomenna aiomme laivata itsemme Doverista  Calaisiin ja suunnistella muutaman päivän aikana Saumuriin, jossa ensin viikonloppuna on Anjou Vélo Vintage-tapahtuma.