sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Ragù Crock-Potissa ja pyöräilijät sateessa

Alenax sanoi rax!
Sunnuntait rytmittyvät meillä nykyään sen mukaan, onko esikoinen kotilomalla ja jos on, milloin hän lähtee takaisin. Tänään kyyti lähti alkuillasta ja päivällinen oli hieman tavallista aikaisemmin. Olin varannut naudan ulkofilettä palasen, mutta sateinen sää ei houkutellut grillaamiseen. Niinpä etsin Italiaan vivahtavaa ohjetta, johon saisin ulkofileen käytettyä. Samalla muistin, että meidänhän piti keskittyä erityisesti pastaan näillä pinkkiviikoilla, emmekä ole vielä syöneet kuin kerran pastaa (onhan jo kolmas päivä menossa). Parahin reseptipankkini foodgawker siis töihin ja muutamin harkituin hakusanoin päädyin Fuss Free Cooking-blogiin, jossa oli tehty melkein tasan vuosi sitten tätä ruokaa. Otsikossa jo mainittiin kolme taikasanaa, ragù, pasta ja slow cooker, joten etsintä loppui siihen. Soveltelin ainemääriä jonkunverran.

Ragù pastalle haudutuspadassa

  • 800 g pala naudan ulkofilettä
  • 2 keskikokoista sipulia
  • 3 kevätsipulia
  • 4 pientä valkosipulinkynttä
  • kuivattua oreganoa
  • 2 dl punaviiniä (ei kai ragùa tehdä ilman sitä?!)
  • 1 tölkki Mutti-tomaattimurskaa (säästän purkin tulevaa käyttöä varten)
  • 3 dl jotain vähemmän fiiniä tomaattimurskaa
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 10 g voita
Leikkasin kuoritut sipulit suikaleiksi ja kuorin valkosipulinkynnet. Kuumensin pannulla tilkan oliiviöljyä ja haudutin sipuleita  ja kuivattua oreaganoa pannulla, kunnes ne muuttuivat Mysiä lainatakseni laiskoiksi. Siirsin sipulit haudutuspataan odottamaan. Pyyhkäisin pannun puhtaaksi ja sulatin sillä voinokareen. Paistoin kalvoista siivottua ulkofilepalaa molemmin puolin minuutin pari ja siirsin senkin pataan laiskojen sipuleiden päälle. Kumosin pataan tomaattimurskat ja punaviinin, ripottelin päälle suolaa ja pippuria. Sitten kansi päälle ja high-asetuksella aikaa kuusi tuntia. Tässä vaiheessa oli kello 09.15. 

Tarkastelin pataa välillä, että liha olisi varmasti uppeluksissa ja olihan sen. Kokeilin välillä lihapalan kypsyysastetta, kuudennella tunnilla se alkoi olla melkoisen mureaa. Nostin lihapalan padasta isolle leikkuulaudalle ja pienin sen suupalan kokoisiin suikaleisiin, lähes nyhtötyyliin. Sekoitin padassa olevaa haudutuslientä, joka oli muodostunut upean tiilenpunaiseksi tomaatista ja viinistä, eikä sakeuttakaan puuttunut. Nostelin lihapalaset takaisin kastikkeeseen ja sekoitin. Maistelin ragùa ja lisäsin hieman suolaa ja pippuria. 

Keitin pastan kypsäksi runsaasti suolatussa vedessä. Lisäsin ragùun nipun tuoretta basilikaa silppuna ja annoksen päälle vielä raastoimme parmesania. Kyllä meni italialaisesta tämä ruoka ja saatteli taas varusmiehen matkaan.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 



Giron kolmas etappi Pohjois-Irlannin Armaghista Irlannin Dubliniin oli 187 km mittainen tasamaanetappi ja viimeinen ennen ensimmäistä lepopäivää, jonka aikana nämä kestävyysurheilun kuninkaat siirtyvät Italiaan. Jälleen riitti sateista säätä, eikä kolareiltakaan vältytty. Massakirin voittoon ylsi taas synttärisankari, 26-vuotta tänään täyttävä GIANT-tallin Marcel Kittel, vaikka ehdin jo innostua, että Edvald Boasson Hagen SKY-tallista olisi onnistunut kirissään. Kilpailun johdossa jatkaa Orica-Greenedgen Michael Matthews. Huomenna Campakeittiökin pitää vapaapäivän, kuten ajajatkin.

8 kommenttia:

  1. Laiskat sipulit, tuo pitää muistaa!

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaapa herkulta! Ragù on mun suuria suosikkeja, erityisesti ankasta tulee ihanaa.

    VastaaPoista
  3. Kyllä teillä pidetään varusmiehestä niin hyvin huolta että ihme on että varuskuntaruokiin tulee palattua lainkaan ;-)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Siitä tuli mieheen vähän mahalaukku, en tiedä miksi :D

      Poista