keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Pinkki on uusi pinkki


Tänään on Campasimpukan kolmivuotispäivä, toukokuun 7. päivä 2011 aloitimme bloggaamisen, kun Giro d'Iltalia tuona päivänä alkoi. Sen jälkeen olemme kahlanneet läpi kolme Giroa, Touria ja Vueltaa, eikä innostus ole minnekään kadonnut. Tänä vuonna Giro alkaa perjantaina 9.5., joten pinkki on värimme tulevat viikot.

Kuten olen valitellut (ainakin tarpeeksi), olemme sairastelleet oikein huolella. Nyt alamme olla terveiden kirjoissa, joten ruokaakin taas laitetaan. Tänään jo kokkasinkin, paistoin pihvit ja räjäytin grillissä muutamat tomaatit, annos näytti sen verran brutaalilta, että jätimme kuvat ottamatta. Oli kyllä hyvää ja tuntui oudolta oikeasti jaksaa syödä koko annos. 

Giron alkua odotellessaan Kammenpyörittäjä on koonnut minulle polkupyörän, joka värimaailmaltaankin sopii Giron aikaan mitä parhaiten. Kävin äsken pienelllä koeajolla, enkä voi olla uskomatta, että ainakin Jyväskylän kauneimmasta pyörästä on kyse, jollei koko Suomen. 

ei ihan valmis
nyt on valmis
Ensi lauantaina alkaa Pyöräilyviikko, jonka tapahtumia ainakin Jyväskylässä on useita. Jos sää suosii lauantaina, minäkin ehkä ulkoilutan uutta ajokkiani. 



Muistutan vielä, että synttäriarvontaamme ehtii vielä mukaan kommentoimalla tätä tai edellistä postausta tämän tai huomisen päivän aikana, anonyymeinä osallistuvilta toivon jotain tunnistautumista, vaikkapa sähköpostiosoitetta. Arvonta suoritetaan perjantai-iltana ja onnekas voittaja saa pakettinsa heti ensi viikon alussa, kunhan osoitetiedot on saatu. 

10 kommenttia:

  1. Onnea vielä toistamiseen, sekä synttäreiden että uuden pinkin perheenjäsenen johdosta!
    Nyt sitten vaan Kuikan mäkeen.
    Psst... munkin pinkki Surly on nätti ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Samasta mäestä se tuo Kammenpyörittäjäkin jo puhui :D Ja tosiaan, sinun Surlysi on kyllä myös tosi nätti!

      Poista
  2. Onnea blogin synttäreistä.

    Pirtsakan pinkki tuli tuosta Pinarellosta.
    Miksi tuohon ei tullut kippuratankoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Olen sen verran käänteisnotkea, että tykkään vähän pystymmästä ajoasennosta :D

      Poista
  3. Kyllä siinä silmä lepää, pinkissä. Itse eilen keväthuolsin työmatkafillarin kuntoon (opastettuna tosin). Vielä on koeajo tekemättä mutta josko heti ensi viikolla..

    Ja onnea vuosipäivästä, reilun viikon päästä kilistellään!

    VastaaPoista
  4. Onnea kolmevuotiaalle! Niin on topakka ote tähän hommaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:D Minulla on tänä vuonna ajatus oikein erityisesti uppoutua pastan maailmaan Italia-viikoillamme, eli hiilihydraateista ei tule oleman pulaa!

      Poista
  5. Onnittelut juhlanpäivän johdosta vielä täälläkin! Noin stylellä menopelillä kyllä kelpaa startata 4. vuodelle (ja ihan ilman apupyöriä, wow)!

    VastaaPoista