keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Jättäisin väliin keskiviikon ja perjantain, kiitos!

pretty in pink
Joskus olisi kiva loikata odotettujen tapahtumien välipäivät ylitse. Tällä viikolla jättäisin mielelläni tämän keskiviikon väliin ja istuisin jo nyt junassa matkalla Helsinkiin. Samoin perjantain voisi skipata ja siirtyä suoraan lauantaihin, jolloin mieluusti saisi aurinko paistaa ja olla lämmintä. 

Koska aikamatkaaminen ei ole vielä mahdollista, pitää kahlata nämä tylsemmätkin päivät läpi. Laitoin tänään päivälliseksi italialaista kanakeittoa, jota miesväki saa syödäkseen, kunhan ehtivät illalla kotiin. Hyödynsin jälleen haudutuspataani, sillä siihen ruoan voi jättää lämmitysasetukselle, eikä ruokaa tarvitse välillä väkivalloin jäähdyttää ja sitten taas lämmittää. Tämän keiton ohjeen otin Good Life Eats-blogista. Luonnollisesti hieman soveltelin, milloinpa en.

Italialainen kanakeitto haudutuspadassa

  • 3 broilerin nahatonta rintafilettä
  • 2 porkkanaa
  • 2 sipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 isoa tomaattia
  • 1 tölkki säilöttyjä kokonaisia tomaatteja
  • 1 tölkki isoja valkoisia papuja
  • 2 dl pientä makaronia
  • kourallinen pakasteherneitä (ei ollu)
  • suolaa ja pippuria
  • timjamia ja oreganoa
  • muutama chilihiutale
  • oliiviöljyä
  • 0,5 l kanalientä
Viipaloi sipuli suikaleiksi ja tomaatit kuutioiksi, kuori porkkanat ja leikkaa ne pieniksi siivuiksi. Kuori valkosipulinkynnet. Kuumenna tilkka oliiviöljyä pannulla ja kuullota hetki sipuleita, porkkanoita ja valkosipulinkynsiä ennen kuin lisäät tomaattikuutiot pannulle. Kumoa pannullinen haudutuspataan ja kuumenna pannu uudelleen, lisää hieman oliiviöljyä. Leikkaa broilerin fileet suupalan kokoisiksi kuutioiksi ja paista niitä hetkinen pannulla, palojen ei tarvitse kypsyä, vain saada vähän väriä pintaansa. Kumoa nekin pataan. Lisää sinne tölkkitomaatit, joita voit hieman pieniä halutessasi, huuhtele pavut ja lisää nekin pataan. Kaada päälle kanaliemi ja ripottele pinnalle suolaa, pippuria, oreganoa, timjamia ja hieman chilihiutaleita. Sekoita pikkuisen. Laita pata high-asetuksella töihin. Maistele keiton lientä kypsymisen aikana ja lisää mausteita, jos tarpeen. Kun ruoka-aika lähestyy, lisää pataan pienet makaronit ja herneet (jos on). Tarkista pastan kypsyessä, ettei liemi käy vähiin, lisää hieman vettä, jos kuivuus uhkaa. Sama soppa syntyy tietysti ilman haudutuspataakin tavallisessa kattilassa ja luonnollisesti nopeammin vielä. Söin kulhollisen keittoa lounaaksi ennen töihinmenoa ja olipa siinä makoisa ja lämmittävä keitto, suosittelen! Luulen, että kesäkurpitsa sopisi hyvin tähän soppaan ja mikseivät ne herneetkin.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 



Giro d'Italian viidennen etapin tv-lähetys tulee vasta, kun olen jo töissä. Ensimmäistä kertaa tämän vuotisessa kisassa kiivetään jo mäkiäkin, vaikkei vielä voi puhuakaan täysverisestä vuorietapista. Mielenkiintoista nähdä, millaisiksi asetelmat muodostuvat, kun kisa etenee. 

6 kommenttia:

  1. Ei sillä torstaillakaan väliä sillä en pääse...*#%&# ! Mutta pitäkääs te muut hauskaa. Ja lauantaina nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti nähdään, minä olen taas taittunut kipeämpään suuntaan :( Mutta kai sinne voi pää kainalossakin tulla?

      Poista
  2. Peter Selin oli oikeassa. Hyvän näköistä keittoa. Teen varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvältä se maistuikin. Kotiväelle se ehti muuntua melkein pataruoaksi, muttei se makua pilannut.

      Poista
  3. Taidankin kokeilla tuota keittoa, kun mullakin on sellainen Morphy, jota tulee ihan liian vähän käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vissiin on germaaninen vastine Crock-Potille, joka taitaa olla amerikan ihme? :D

      Poista