torstai 8. toukokuuta 2014

Ettei jäisi viimetippaan


Sain tässä jokunen aika sitten kutsun kilpailuun, jonka saatekirjeen mukaan "Pernod Ricard Finland järjestää OivaPari -reseptikisan, joka huipentuu huippukokki Alex Nurmen isännöimiin kattojuhliin. Kilpailun teemana on kattojuhliin sopiva, tapastyyppinen pikkupurtava kolmelle viinibrändille: Castillo de Molina, 1865 Single Vineyard ja Gato Negro." 

Osallistun tällä postauksellani OivaPari-kilpailuun, jossa yhdistetään viinejä ruoan kanssa. Viime kuussa sain kotiin laatikollisen viinejä, kaikkiaan viisi pulloa ja neuvot osallistua virtuaaliseen viinitastingiin eräänä torstai-iltana. Minulle sattui sangen huono ilta siihen tarkoitukseen, olin yksin kotona, aamulla oli varhainen työvuoro tiedossa, eikä tuntunut hyvältä ajatukselta avata viittä viinipulloa nuuhkaisua varten. Niinpä katselin tastingin kuivin suin, mutta pääsin kyllä aika kivasti tunnelman reunalle viinittäkin. Heti tastingin aikana ajattelin, että luultavimmin tahtoisin osallistua siihen osuuteen, jossa yhdistetään 1865 Single Vineyard tapastyyppiseen syötävään ja kehittelin ajatusta mielessäni odotellen kyseisen kilpailuosuuden alkua. Sitten tuli se ainakin kerran mainittu tauti. Voi harmistus, mikään ei maistu ja viini vähiten, joten tämä osallistumiseni jäi hieman viimetippaan, vihoviimeiseen päivään. Aloitin kyllä valmisteluni jo viime sunnuntaina, sinä ikimuistoisena päivänä, jolloin pääni ei ollut kipeä edellisillan juhlista. 

Meillä syötiin tuolloin tortilloja ennen kuin varusmies lähti paluumatkalle Kainuuseen. Otin erilleen pätkän naudan sisäfilettä tehdäkseni siitä riimilihaa. Olin lukenut Alex Nurmen vinkkejä siitä, miten tämä kuulema miehekäs viini kaipaisi vahvoja makuja parikseen ja tuumin, että raaka liha nyt ainakin olisi miehekästä, eikö vaan? Vilkuilin erinäisiä lähteitä riimilihan valmistamiseen ja vinkit olivat kutakuinkin samanlaisia, maustetaan liha ja pidetään sitä jääkaapissa ja lopuksi se jäädytetään ennen leikkaamista. Simppeliä! Sopi hyvin siihen vaiheeseen toipumista. 

Puhdistin filepätkän kalvoista ja siistin sen muutenkin tasamuotoiseksi. Levitin pöydälle tuorekelmua, jolle ripottelin suolahiutaleita, mustapippuria ja tuoretta timjamia. Pyöritin lihapalan kauttaaltaan mausteisiin ja käärin sen tiukasti kelmuun. Pidin lihaa jääkaapin nollalaatikossa kaksi vuorokautta maustumassa ja siirsin sen sitten pakastimeen.

Tänään, viimeisenä osallistumispäivänä, otin riimilihapötkön sulamaan. Sekoitin muutamaan lusikalliseen majoneesia hieman piparjuuritahnaa kastikkeeksi lihalle. Toisen kastikkeen tein samaisesta majoneesista, jonka maustoin monella tipalla srirachaa. Leikkasin kohmeisesta lihapalasta ohuita viipaleita. Paahdoin muutamia paahtoleipäviipaleita ja otin pyöreällä stanssilla niistä annospaloja. Samoin leikkasin saaristolaisleivistä pyöreitä paloja. Sipaisin hieman piparjuurimajoneesia tummille leipäviipaleille ja tujakampaa srirachalla maustettua paahtoleipäpaloille, asettelin riimilihaa päälle, sommittelin pikkulusikallisen kastiketta pinnalle ja nostin koristeeksi tuoretta timjamia ja granaattiomenan siemeniä. 

Maistoimme näitä riimilihaleipäsiä päiväpalaksi 1865 Single Vineyard-viinin kanssa, onneksi oli vapaapäivä kummallakin ja saatoimme avata tuon pitkään odotetun viinin. Olisipa ollut mukavaa, jos olisin saanut hankittua vielä muhkeamman makuista lihaa, vaikka poroa, riimiäni varten, mutta kyllä naudanlihakin oli saanut syvyyttä ja makua kylmähoidostaan. Piparjuuri ja hapan granaattiomena säestivät lihaa hyvin ja punainen, laadukas viini ilahdutti suuta. Yhtälailla hieman mausteisempi srirachamajoneesi sopi hyvin yhteen riimilihan kanssa, mutta ehkä siinä oli aavistus liikaa ytyä viinille.




Tänään ehtii vielä osallistua Campasimpukan kolmivuotissynttäreiden kunniaksi pidettävään arvontaan, jossa pääpalkintona on jotain todella tarpeellista ja blogimme teemaan sopivaa. Osallistu kommentoimalla joko tähän tai kahteen edelliseen postaukseen tämän päivän aikana. Mikäli et ole meille ennalta tuttu, jätä joku tunnistusvinkki, vaikkapa sähköpostiosoite, josta tavoitamme sinut, mikäli onni on myötäsi. Arvonta tapahtuu huomenna illalla, kun onnetar (lue: perheen ainoa univormuinen henkilö) saapuu lomalle ja suorittaa vakavan tehtävän ja nostaa arvan.

12 kommenttia:

  1. arvontaan mukaan!

    VastaaPoista
  2. Ootan jo innolla teemaviikkoja, varsinki Italiaa. Oon jo kauemmin lukenu tätä blogia mutten ole saanu kommentoitua ikinä. Ihanan monipuolisia ja vaikeustasoltaan vaihtelevia juttuja bloggailet :) Jatka samaan malliin! reettuzka@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Reetta, kiitos kommentistasi! Olet mukana arvonnassa! Italia-suunnitelmissa on tosiaan tänä vuonna ihan pastaöverit!

      Poista
  3. Kuulostaapa herkulliselta yhdistelmältä! Kaikkea mitä rakastan; granaattiomenaa, piparjuurta ja raakaa lihaa. Täytyy testata!
    Ja mukaan arvontaan: odilen.oppivuodet@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Oiva pari, kyllä :) Ihana yhdistelmä!

    VastaaPoista
  5. Nättejä leipiä, näitä voisin tehdä tulevien rippijuhlien buffapöytään!

    VastaaPoista