Isot lapset, isot kiireet

vara valita

Kun lapset olivat pieniä, heidän kanssaan oli kaikenlaista menoa ja tohinaa. Yleensä ne olivat pieniä kiireitä, lyhyitä tapahtumia, joulujuhla koululla tai kaverisynttäreille viemistä ja sieltä noutamista. Nyt kun  he ovat niin isoja, ettei pitäisi puhua enää lapsista (muuten kuin siinä mielessä, että ovathan lapset lapsia vanhemmilleen ikuisesti) menee heidän tärkeissä jutuissaan koko päivä, joissakin monta päivää. Viime viikolla olimme katsomassa esikoisen sotilasvalaa, tällä viikolla teemana ovat olleet vanhaintanssit, joissa nuorempi poika eilisen pyörähteli. On ollut puvun vuokraamista, parturissakäyntiä, rusetin valintaa ja kalossien sovittelua. Poikien äitinä taisin kuitenkin päästä vähällä. 

Illalla kun olin kyydinnyt nuorisoa  jatkopaikkaansa ja mäkättänyt kuuroille korville, miten kyseisessä paikassa käyttäydytään, ajelin kotiin ja tunsin  sydänalassani haikeutta ja onnea. Lapsemme ovat löytämässä paikkaansa maailmassa, ovat nuoria aikuisia ja pärjäävät elämässään, vaikken minä ihan koko ajan virittelekään suojaverkkoja alle ja ole ottamassa kiinni, vaikkeivat he edes horjahda. Tai kun horjahtavat, uskallan katsoa, miten he tekevät korjausliikkeen, ihan itse. Huh, tämä aika tuli äkkiä, alle 20 vuodessa!

lopussa seisoo kiitos

Mutta tänäänkin syödään, oikeastaan vasta tänään syödäänkin. Koko viikko on mennyt erilaisten pikaviritysten ja tähdenlentojen parissa. Jatkamme "älä osta lihaa tai kalaa"-teemaamme, eilen Kammenpyörittäjä otti sulamaan niin lohta kuin poroakin sillä mentaliteelilla, että katsotaan mitä tapahtuu. Mielessäni on jo muutama idea, kuinka näistä kahdesta pohjoisesta raaka-aineesta sukeutuu jonkunlainen ateria perheelle, jonka iltapäivästä saamme jälleen täysilukuisena pöydän ääreen. Palaan tuloksiin myöhemmin.