perjantai 10. tammikuuta 2014

Sitruksilla kutiteltua kanaa


Tänään meinasi iskeä laiskuus. Ajattelin, etten viitsi laittaa ruokaa, koska olemme kahdestaan kotona. Sitten mieleeni juolahti, että pian tämä voi olla pysyvä asiaintila, enkä voi lakata laittamasta ruokaa. Sitä paitsi huomasin, että minulla on nälkä, joten marssitin itseni keittiöön. Ajatuksena oli yhdistää joululta jääneitä mandariineja ja broileri, joka ei ollut joululta jäänyt, kunhan vain vaati jo tulla käytetyksi. 

Käytin norjalaisen myfoodpassion-blogin Metten ohjetta pohjana ja soveltelin sen mukaan, mitä minulla sattui olemaan varastoissani. Tuota blogia voin suositella muutenkin, se vaikutti hyvin raikkaalta ja mukavalta, en olekaan aikaisemmin vieraillut norjalaisissa blogeissa. Koska en vielä ole oppinut pienentämään ruokaohjeita, tein nytkin ruokaa neljälle. Ensin valmistelin broilerin paistamista vaille valmiiksi.
  • 3-4 sentin syvyydeltä rypsiöljyä laakeaan kasariin
  • 4 broilerin rintafilettä
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • suolaa ja pippuria
  • chilihiutaleita
  • 1 kananmuna (käytin valkuaisia, kun niitä sattui olemaan)
Kuumensin öljyä laakeassa kasarissa. Laitoin kulhoon jauhot ja mausteet. Vatkasin valkuaisia haarukalla toisessa astiassa. Leikkelin broilerifileet suupalan kokoisiksi paloiksi, ripottelin vielä palojen päälle hieman suolaa ja pippuria. Kastoin  lihapalat ensin valkuaisessa ja sitten pyörittelin ne maustetuissa jauhoissa ja nostelin ne lautaselle odottamaan öljyn kuumenemista. Paistoin lihapalat muutamassa erässä kuumassa öljyssä, noin viisi minuuttia erää kohden. Tarkistin kypsyyden leikkaamalla suurimman palan halki. Nostelin kypsät lihapalat lautaselle talouspaperin päälle odottamaan. 

Kastikkeeseen käytin:
  • 2 dl vettä
  • puolen sitruunan mehu
  • puolen limetin mehu
  • kahden mandariinin mehu + yhden kuori raastettuna
  • 3 rkl fariinisokeria
  • pieni pala tuoretta inkivääriä raastettuna
  • 2 valkosipulinkynttä raastettuna
  • 3 rkl riisiviinietikkaa
  • 2 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
  • 1 rkl maissitärkkelystä
  • 2 rkl vettä
Tarjoiluun ja viimeistelyyn:
  • seesaminsiemeniä
  • ruohosipulia
  • keitettyä basmatiriisiä
Keräsin kaikki kastikeaineet maissitärkkelystä ja vesitilkkaa lukuunottamatta kattilaan ja keitin lientä muutaman minuutin. Sekoitin maissitärkkelyksen veteen ja kaadoin seoksen ohuena nauhana liemeen, joka sakeni ja muuttui kauniin kiiltävän ruskeaksi kastikkeeksi tuota pikaa. Nostelin rapeapintaiset kanapalat kastikkeeseen ja sekoitin. Lusikoin basmatiriisiä lautaselle ja sen päälle runsaasti kastiketta lihapaloineen. Ripottelin pinnalle seesaminsiemeniä ja ruohosipulia. Olipa maistuvaista! Ruokaa jäi niin paljon, että mikäli huomennakin olemme kaksitellen, syömme samaa ruokaa lämmitettynä. 

Joko nyt tulisi lunta?
Jos tykkäätte ruotsalaisesta huumorista, suosittelemme Grotesco-sarjaa! Areenassa on tällä erää kaksi jaksoa nähtävillä. 

14 kommenttia:

  1. Kyllä meillä kokataan usein noin neljän annos, samalla saa seuraavan päivän lounaat.
    Ei tuosta näytä paljon hankea kertyvän, grrrrr.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo työlounasjuttu on kyllä hyvä :)

      Poista
  2. Kyl maar kahdelle kannattaa kokata. Yhdellekin. Olen opetellut pienentämään annoskokoja, leipomaan pieniä kakkuja ja ostanut pieniä vuokia. Se on nyt hyvä sinunkin kuivaharjoitella ;-)

    Onpas raikkaan oloinen kanaruoka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kyllä vielä oppimista. En ole tainnut montakaan kertaa tehdä vain itselleni varsinaista ateriaa. Tuo kanaruoka oli kyllä hyvä ja raikas. Mandariini paikkasi hyvin appelsiinia.

      Poista
  3. onpahan kauniin näköinen ja varsin makoisan kuuloinen annos! ja hei, nythän sitä vasta kannattaakin kokata: huolella ja hellyydellä hellua hemmotellen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva oppia tekemään tuo kastike, ei tarvi purkkituotteisiin turvautua.

      Poista
  4. Otsikon lukiessa en voinut välttyä klikkaamiselta. "kutiteltua kanaa" :D Ihan huippua ja ohjekin vielä todella hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä vähän enemmän soijaa olisi saanut olla ja vähän vähemmän sitrusta, mutta eihän se sitten olisi ollut kutiteltua :D

      Poista
  5. Minäpä ihastuin tuohon sitruksen määrään ;) Kuulostaa todella herkulliselta!

    VastaaPoista
  6. Täällä ollaan samassa tilanteessa - nälkä alkaa kutitella vatsaa ja rintafileet odottaa jännityksellä että mitäpä niistä tänään tehtäisiin. Täältähän se vastaus tupsahti ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Hedelmäkipossakin taitaisi sopivasti olla jotain (nahistuneita) sitruksia. Jee, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti on sinunkin makuusi! Toimi ihan hyvin lämmitettynäkin, vähän kanapalojen kuorrutus oli nahkeutunut, ei liiaksi.

      Poista
    2. Nam, hyvää oli! Vähän sovelsin ja lisäsin chiliä myös kastikkeeseen. Niin oli hyvää, että täytynee kirjata tämä itsellekin ylös jossain vaiheessa! :)

      Poista
    3. Chili kuulostaa hyvältä lisältä! :)

      Poista