lauantai 31. elokuuta 2013

Viiden kilon jääpaisti ja romesco-kastike


Olen aikaisemmin tehnyt melko maltillisia jääpaisteja, suurimmankin ollessa alle 2,5 kiloinen. Nyt oli tarpeen tehdä isompi. Meillä oli tiedossa työpaikan kekkerit, ei sentään pikkujoulut vielä, mutta paikalle oli tulossa noin 20 henkeä. Olimme keskiviikkona työkavereiden kanssa kaupassa hankkimassa tarpeita päivällistä varten ja siellä jouduimme jonkunlaisen mielenhäiriön valtaan ja ostimme pikkuista vaille viisikiloisen palan sisäpaistia. Luulenpa, ettei kukaan jää vaille haluamaansa määrää paistia. 

Toin tämän kunnioitusta herättävän lihakimpaleen kotiin ja sijoitin sen heti pakastimeen. Olin toiveikas, että se ehtisi sekä jäätyä, että paistua ennen lauantaisia kinkereitä. Laskeskelin ensin mielessäni, että minun on viisainta laittaa paisti uuniin perjantaiaamuna, mutta luin sitten aikaisemmat postaukseni paistihommista. Niissäkin oli mennyt 10-12 tuntia ja kyseessä oli aivan paistinpoikasia tähän isojen poikien paistiin verrattuna. Niinpä muutin suunnitelmiani niin, että laitoin paistin uuniin torstai-iltana kello 21 sataan asteeseen. Olin pyytänyt Kammenpyörittäjää herättämään minut tullessaan töistä yöllä, laittaisin paistiin mittarin siinä vaiheessa. Tavoitelämpötila oli jälleen 70 astetta ja siinä vaiheessa yötä mittarin anturin sai hyvin tökättyä osaksi sulaneeseen paistiin. Laskin uunin lämpötilan 80 asteeseen ja painoin pääni takaisin tyynyyn. 

Kun paisti oli päässyt kunnioitettavaan 70 asteen lämpöön oli aikaa kulunut kaikkiaan 15h 30min. En siis ollut lainkaan liian aikaisessa paistohommieni kanssa. Olin keittänyt valmiiksi  mausteliemen talon suurimmassa kattilassa. Siinä oli 
  • kolmisen litraa vettä
  • pari sipulia isoina lohkoina 
  • muutama valkosipulinkynsi 
  • yksi chili muutamaan palaan pilkottuna 
  • iso loraus etikkaa
  • kourallinen pippureita
  • 3 rkl suolaa
Nostin paistin muovipussein verhotuin lapaskäsin liemeen jäähtymään, paisti sai olla liemessä yön ylitse. Kunhan liemi jäähtyi, laitoin kattilan varaston jääkaappiin. Ongin paistin kuiville aamulla ja leikkasin sen niin ohuisiin viipaleisiin kuin suinkin saatoin. Varasin mukaan suolakiteitä ja pippuria, mikäli liha vaatisi lisämausteita lautasella.



Paistin kaveriksi tein tujakkaa romesco-kastiketta sopimaan Espanja-haasteeseemme. Siitäpä tulikin melkoisen makukylläistä. Päätin, etten ota nokkiini, jolleivat työkaverit syökään sitä hulluina ja ruinaa loppuiltaa sen reseptiä. Otin ohjeen Jane Lawsonin Spanish Kitchen-kirjasta. Olin unohtanut koko kirjan hyllyyni, sehän on pullollaan mainioita ohjeita. Tein romescon kaksinkertaisena, laitan tähän alkuperäiset määrät. Vaihdoin myös nut-osastoa, koska juuri ohjeen mukaisia ei löytynyt.
  • oliiviöljyä
  • 10 kuorittua mantelia
  • pieni kourallinen pinjansiemeniä (niitä hyviä, suippoja, italialaisia)
  • leipäviipale ilman reunuksia
  • 5 säilöttyä paprikaa (pimientos del piquillo, purnukka ostettu muistaakseni DeliDelistä)
  • 1/4 tl pimentonia
  • ripaus cayennepippuria
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl sherryviinietikkaa
  • 1 kypsä tomaatti 
  • ripaus suolaa
Ensin käytin pannulla mantelit ja pinjansiemenet pienessä oliiviöljytilkassa. Olisi kannattanut laittaa mantelit ensin yksinään, sillä pinjansiemenet paahtuivat paljon manteleita nopeammin. Nostelin molemmat talouspaperiarkin päälle odottamaan. Paahdoin leipäpalan molemmin puolin ja leikkasin sen pienempiin paloihin. Poistin tomaatista siemenet ja pilkoin sen muutamaan palaan. Kokosin yleiskoneen leikkuriin kaikki ainekset suolaa lukuunottamatta ja jauhoin ne terällä melko sileäksi massaksi, lisäsin hieman oliiviöljyä ja maistelin. Ripautin hieman suolaa perään ja sekoitin lisää. Kaadoin tämän oranssinpunaisen kastikkeen säilöntäpurkkiin ja laitoin sen jääkaappiin. Toivoakseni se maistuu jääpaistin kanssa. Romescon sanotaan sopivan hyvin merenelävien, kanan ja pihvinkin kaveriksi.

tässä kuvassa ei ole ihan kokonaan se viiden kilon paisti
Vueltassa nähtiin eilen taas jännittävä loppukiri, jonka voittoon olisin toivonut Philippe Gilbertin ehtivän, mutta makeimman paikan nappasi Omega Pharma-Quick Stepin Zdenek Stybar. Tämän iltaisen etapin näemme vasta huomenna toivon mukaan onnistuneelta tallenteelta, kunhan kinkereistä ja loppusiivouksesta on selvitty. Kahdeksas etappi näyttää taas kuka osaa kiivetä vuoria, sillä kyseessä on 14 kilometrin loppunousu, siinä ovat kirimiehet taas kovilla.


Sämpylät kylmäkohotuksella, muistutukseksi itselleni


Käytän tätä Sillä sipulista löytämääni ohjetta, kun tarvitsen tuoreita sämpylöitä aamulla varhain tai ei ole aikaa leipoa alusta asti vaikkapa ennen juhlia. Sillä sipuli oli löytänyt ohjeen jo lopettaneesta Lettupannu-blogista, joka taas oli ottanut neuvot minulle tuntemattomasta Saara Törmän Saa vaivata-kirjasta. Kirjaan tämän ohjeen omaan blogiinikin sen vuoksi, että täältä sen löydän nopsemmin, kun sitä tarvitsen ja toisekseen, hyvää ohjetta voi nostella aika-ajoin. Se voi löytää uusia käyttäjiä.

Tällä kertaa leivoin työpaikan kinkereitä varten, joten tarvitsin ison määrän sämpylöitä. Alkuperäinen ohje on kymmenelle sämpylälle, joka on passeli nelihenkisen perheen aamiaiselle, jos pöytään sattuu kurnivavatsaisia teinipoikia. Kirjaan sovelletun (kuinkas muuten) ohjeen 10 sämpylälle, se on helppo tuplata tai triplata tarpeen mukaan. 
  • 1/4 paketti hiivaa (tai puoli pussia kuivahiivaa)
  • 3 dl kylmää nestettä (vettä, maitoa, heraa)
  • 1 rkl öljyä
  • 1,5 tl suolaa
  • 1 rkl hunajaa tai siirappia
  • (1dl kaurahitaleita, jotka jätin pois)
  • 6,5 dl sämpyläjauhoseosta tai hiivaleipäjauhoja
Mittasin kylmän veden (tarvitsin maidottomia sämpylöitä) nesteen kulhoon ja lisäsin sinne kaikki muut aineet jauhoihin asti. Tosiaan tällä kertaa en laittanut kaurahiutaleita, koska kyseessä oli kateleiviksi menevät sämpylät, niihin hiutaleet toisivat minusta liiallista "terveellisyyttä", pois se minusta! En kyllä mitannut jauhojakaan kovin tarkkaan, sillä käpälätuntumalla mentiin. Sekoitin ainekset vispilällä ja aloin lisätä jauhoja. Aluksi sekoittelin joustavalla silikonikauhalla, mutta kun jauhoja alkoi olla sille liiaksi, öljysin käteni (älykääpiönä molemmat) ja törkkäsin ne taikinaan. Onneksi Kammenpyörittäjä oli saataville lisäämään jauhoja pussista puhtain käsin. Taikina sai jäädä aika tahmeaksi ja löysäksikin, se oi tarkoituskin. 

Pesin sitten käteni ja otin esille pellin (oikeasti kolme peltiä, koska oli triplannut ohjeen) ja laitoin sille leivinpaperiarkin. Levitin leivinlaudalle runsaasti jauhoja ja kumosin taikinan kulhostaan jauhoiselle alustalle. Leikkasin taikinan 10 (lue 30) osaan isolla veitsellä ja erottelin paloja hieman toisistaan, etteivät ne heti solmisi läheisiä suhteita naapurinsa kanssa, taikina oli nimittäin niin tahmeaa. Kastelin käteni vesikupissa ja märin käsin pyörittelin taikinapalloa kerrallaan sen verran, että siitä muotoutui sämpylään muistuttava liukas pallero. Asettelin ne pellille niin kauas toisistaan, kuin tila antoi myöten. Taas käsien pesua ja puunausta.

Otin pienen siivilän ja siivilöin sämpylöiden päälle kunnon jauhohunnun, joka estäisi leivinliinaa tarttumasta taikinaan ja tekisi sämpylöihin paistamisen aikana kauniin pinnan. Jauhoja sai siis olla oikein reippaasti, sillä muotoilun jälkeen taikina oli märkää pinnastaan. Sitten liina päälle ja pelti jääkaappiin. Olin toki mittaillut, että pelti mahtuu jääkaappiin sopivasti. (ja ne kaksi muuta peltiä olivat toisaalla viileässä paikassa yön yli).

Aamulla nostin pellit sisälle lämpenemään siksi aikaa, kun uuni lämpeni 250 asteeseen. Sämpylät näyttivät hieman kohonneilta ja leveämmiltä, kuin illalla, pinta oli kuiva eikä leivinliina ollut tarttunut niihin. Paistoin pellin kerrallaan, en tohtinut käyttää kiertoilmaa, koska en muistanut toimiko se näille kylmäkohotetuille, eikä tässä ollut aikaa säätää enempiä. Paistoin sämpylöitä 13-15 minuuttia, ensimmäistä pellillistä enemmän, koska sillä olevat olivat kylmempiä, kuin myöhemmät odottelunsa vuoksi. 

Kylmäkohotus on oiva tapa saada aamuksi tuoretta leipää pöytään, ei tarvitse niin paljon kolistella ja siivoilla jälkiä, kuin jos leipoo toisten vielä nukkuessa. Edellisellä kerralla sain sämpyläni kohoamaan yön aikana hieman enemmän, toisaalta laitoin silloin enemmän yhdelle pellille, joten sämpylät kasvoivat jo yön aikana kiinni toisiinsa ja uunissa sitten korkeutta. Nyt kukin sämpylä kohosi itsekseen ja vain muutama hieman osui toisiinsa yhdeltä reunalta. Suosittelen tätä ohjetta etenkin illanvirkuille, siis täysin minun vastakohdilleni. Minä olen yleensä mennyt jo nukkumaan, kun olisi sopiva aika vielä illan päätteeksi tekaista sämpylät jääkaappiin aamuksi.

perjantai 30. elokuuta 2013

Hauskuutta perjantaipäivään - päärynätortut


Internetin erilaiset käännösohjelmat ovat usein sangen hyödyllisiä, niiden avulla voi selvittää monenlaisia asioita, oikein tai väärin. Vastuu on tietysti enteriä painavalla. Aiempina Espanja-viikkoina käytin enimmäkseen kirjojen tai amerikkalaisten blogien ohjeita. Englanti luonnistuu aika hyvin ja ruokasanastoni alkaa olla laaja, joten pystyn melko vaivatta ymmärtämään englanninkieliset ruokaohjeet. Tänä vuonna olen yrittänyt etsiä ohjeita espanjalaisista blogeista ja löytänytkin niitä paljon. Tosin niissä pitää ottaa huomioon se, etteivät ohjeet välttämättä ole sen enempää espanjalaisista ruokalajeista, kuin Campasimpukassakaan suomalaisista. Metsästän kuitenkin sopivia sanoja, kuten vaikkapa traditionaalinen, perinteinen, isoäidin, katalonialainen tai valencialainen. Tämän kaltaisilla pääsee jo pitkälle ja loppujen lopuksi, kukapa minua tulisi moittimaan, vaikkei bloggaamani ruoka olisikaan oikeasti kovin espanjalainen? (nyt niitä moitteita varmaan alkaa tulla) 

Löytämäni ohje oli marsipaanisiin päärynätorttuihin blogista nimeltä La Reposteria de Miguel. Ihastuin postauksen kuviin ja otsikosta jo ymmärsin, mitä raaka-aineita tarvittaisiin. (espanjankieleni on siis huimasti parantunut, päättelen) En löytänyt blogista käännöspalkkia, joten harrastin vajavaisilla atk-taidoillani leikkaa-liimaa-söhellä-toimintoja ja sain taikinoitua ohjeen käännösohjelmaan. Haluan korostaa, etten lainkaan tarkoita, että alkuperäinen postaus olisi sen enempää hupsu, kuin naurettavakaan (hauska se voi olla, en vain ymmärrä kieltä), vaan ainoastaan konekäännös, jossa eivät kielen vivahteet luonnollisestikaan toimi. Olen kokeillut omia postauksiani englanniksi ja hartaasti toivon, ettei kukaan yritä niitä oikeasti käyttää! Tai sitten saa hyvät naurut! Ei sekään ole tietysti hassumpi vaihtoehto.

Kas näin:
2 Roll taikinan .
3 keskipitkällä päärynät konferenssissa .
200 gr . sokeria .
1 vaniljatanko .
100 gr . marsipaani .
Mehu puolensitruunan .
Lasi Sugar pölyämistä . ( Hunaja onerilaisia, että pidät ) .
 ( Minun tapauksessani Hunaja Lemon )
Olemme alkaneet toteuttaa näitä helppoja tortut ampuapannulla tai potin vedellä . Samaan aikaan , kuori päärynät ja leikkaa kahtiapituussuunnassa , eli ylhäältä alas . Aiomme olla varovainen säilyttääkulmassa päärynä toisella puolella ( näet koskaesitys on erittäin mukava sen kanssa ) . Kun kuoritut ja hankaa sitruunamehulla . Varattu vain muutaman minuutin .
Leikkaavaniljatanko pituussuunnassa ilman todella erottaakaksi puolta ja veitsellä kaapiasiemeniäsisälläpotin vedellä , niin myös heittää sokeri ja vaniljatanko ( koko ) , sekoita kunnes näemme on liuennut sokeria kokonaan .
Tässä vaiheessa sisällyttää päärynät veteen , varo polskia , jottamahdollisesta polttaminen . Me päärynät noin keskipitkän - kuumuudelle noin 15-20 minuuttia riippuenkoostapäärynät , näemme, ettäpäärynät ovat pehmenneet lähes täysin , ettäaika poistaa ne .
Poistamisen jälkeenvesi päärynät , anna jäähtyämuutama minuutti . Nyt ottaa päärynät puolikkaat ja me aiomme tehdä pituussuunnassa leikkauksia , mutta erottamatta niitäkaulanpäärynä , avautuutuuletin .
Me laajentaalehtitaikina kärjelläveitsellä siluetteja merkki ( jahieman suurempi koko) päärynöitä . Nyt se raastaamarsipaani ja spray sesiluetitleivonnaiset .
Kun olemme ensin viipaloidut päärynät viuhkamaise terät ja toisella puolella ja leikkaalehtitaikina marsipaani raastettua hänelle vain puuttuu meidän ratsastaamarsipaani päärynät , painaen kevyesti .
Varovasti kääntyäleivinpaperille , jonka olemme aiemmin valmistettu pergamentti paperi ( paistaminen , että olen yhtäkkiä tullut hyvin ohut) ja paistetaan kahdessa erässä 3 torttuja kukin noin 15 minuuttia 180 º C.
Kun ulos uunista anna jäähtyä huoneen ambinte on ristikot.
Lopulta me vain ripottele torttu tomusokeria ja caramelize kanssablowtorch ruoanlaitto kunnes kullanvärin ja ripottele pinnalle langat hunajaa päälle .
Vakuutan teille, että aiot nauttiaterävän leivonnaiset torttu , maukasta ja sileä .... ihana jälkiruoka !


Helppo homma, eikö vaan? Kun on ensin kuivannut naurunkyyneleet. (edelleen korostan sitä, etten naura alkuperäiselle postaukselle) Kokeilin sitten englanninkielistä:

2 Roll Pastry Dough .
3 medium pears Conference .
200 gr . Sugar .
1 vanilla pod .
100 gr. Marzipan .
Juice of half a lemon .
Glass Sugar for dusting . (Honey of the variety that you like ) .
 ( In my case Honey Lemon )
We started putting these easy tarts fire a pan or pot with water . Meanwhile, peel pears and cut in half with a longitudinal , that is, from top to bottom . We will be careful to preserve the corner of pear on one side (you'll see as the presentation is very nice with it). Once peeled and rub with lemon juice . Booked a few minutes.
Cut the vanilla pod lengthwise without actually separating the two sides and with a knife scrape the seeds from the inside of the pot with water , then also cast sugar and vanilla bean (whole) , stir until we see is dissolved sugar completely .
At this point we incorporate pears into the water, being careful not to splash , to avoid the possible risk of burning . We pears approximately medium - high heat about 15 to 20 minutes depending on the size of the pears , we see that the pears have softened almost completely , that the time to remove them .
After removing a water pears , let cool a few minutes. Now let's take pears halves and we're going to make longitudinal cuts , but without separating them by the neck of the pear , will open in a fan .
We extend the puff pastry with the tip of a knife silhouettes mark ( of a slightly larger size ) of pears. Now it grate the marzipan and spray it on the silhouettes of the pastry .
Once we have , first sliced ​​pears in fan-shaped blades and on the other side and cut the puff pastry with marzipan grated on him, just missing us ride on the marzipan pears , pressing down lightly .
Carefully turn to a baking sheet , which we have previously prepared with parchment paper ( baking , is that I've suddenly become very thin ) and baked in two batches of 3 tarts each about 15 minutes at 180 º C.
Once out of the oven let cool at room ambinte on grids .
Finally as we only sprinkle over tart with icing sugar and caramelize with a blowtorch cooking until slightly golden and sprinkle surface yarns honey on top .
I assure you that you are going to enjoy a crisp pastry tart , tasty and smooth .... wonderful dessert !

Tästä sain jo selvän ja pystyin jo tarvittaessa soveltamaankin. Kuutta päärynätorttua varten tarvitsin:
  • 3 torttutaikinalevyä
  • 3 päärynää
  • 200 g sokeria
  • 1 vaniljatangon
  • 1 l vettä keittämiseen
  • 100 g marsipaania (unohdin koko turkaleen marsipaanin)
  • sitruunamehua
  • tomusokeria
  • juoksevaa hunajaa (jätin pois)
Sulatin torttutaikinalevyt ja kuorin päärynät ja halkaisin ne pitkittäin, osassa päärynöitä kanta oli sen verran paksu, mutta pehmeä, että senkin halkaiseminen onnistui. Sivelin hedelmiin sitruunamehua, estämään tummentumista ja maun vuoksi myös. Kuumensin vettä kattilassa, johon päärynänpuolikkaat hyvin mahtuisivat ja liuotin sokerin veteen. Lisäsin halkaistun vaniljatangon ja sen sisältä raaputtamani siemenet sokeriveteen. Kun vesi kiehui, laskin päärynät lusikalla liemeen kypsymään. Annoin liemen kiehua hyvin pienellä tulella ja vahdin, etteivät päärynät hajoaisi. Kokeilin niitä kakkutikulla (liian monesti, voi sanoa, sillä yksi niistä näytti aika rei'itetyltä) ja kun ne olivat kypsiä, nostin ne liemestä lautaselle jäähtymään. Päärynät kiehuivat noin 10 minuuttia. 

Päärynöiden jäähtyessä kuumensin uunin 220 asteeseen (ohjeen 180 tuntui liian alhaiselta meikäläiselle torttutaikinalle) ja kaulin taikinalevyt kevyesti jauhotetulla leivinpaperilla hieman ohuemmiksi ja pidemmiksi, jolloin sain jaettua levyn kahteen yhtäsuureen palaan (päärynäni olivat melko pieniä ja lähes pyöreitä). 

Sitten oli päärynöiden silpomisen aika. Leikkasin ylisupervarovaisesti päärynät alhaalta ylöspäin suuntautunein viilloin jättäen yläpäästä vähän matkaa leikkaamatta. Tässä kohtaa olisi pitänyt raastaa pohjille marsipaania. Nostin kunkin puolikkaan taikinalevylle ja levitin sitä "tuuletinmaisesti" eli viuhkan muotoon sen minkä pystyin. Leikkelin taikinapaloja hieman päärynän muotoon, mutta reunaa olisi voinut jättää hieman enemmänkin. Paistoin näitä torttusia noin 20 minuuttia, kunnes ne olivat kauniin värisiä, taikina kohonnut reunoilta ja muutenkin olin jo malttamanton. Annoin torttujen hieman jäähtyä ennen kuin sirottelin niille tomusokeria, jota osoittelin keittiötohottimen liekillä kaunista väriä tavoitellen. Hyvää! Harmittaa, etten muistanut sitä marsipaania, kun sitä olisi ollutkin. Jos jotakuta naurattaa kömmähdykseni marsipaanin kanssa, olette vapaat nauramaan! Se on minulle vähintäänkin oikein.


Eilisen Vueltan etapin vei nimiinsä Team Saxo-Tinkoffin Michael Morkov, jonka nimeen en osaa tehdä niitä viivoja o-kirjaimeen. Kuvitelkaa ne. Fabian Cancellara oli jälleen mukana aivan kärkikahinoissa, muttei vieläkään saavuttanut etappivoittoa. Kokonaiskilpailun ykkösenä on Vincenzo Nibali ja Suomen oma poika, Jussi Veikkanen, löytyy sijalta 119. Tänään seitsemäs etappi on 205,9 km pitkä ja profiili enteilee massakiriä loppuun.

torstai 29. elokuuta 2013

Picada - katalonialainen suuruste uunissa haudutetulle kanalle


Selailin foodgawkeria taas aamulla espanjalaisten ohjeiden toivossa ja sainkin kivan pikkusaaliin. Nimittäin picadan. Se on eräänlainen suuruste, jolla voi näppärästi saada patojen liemen paksummaksi. Sen idea on siinä, että se lisätään aivan ruoanvalmistuksen lopussa ja kiehautetaan vain nopeasti muuten kypsän ruoan sekaan. 

Otin neuvoja sekä wikin artikkelista, että tästä Greedy Gourmet-blogista, jossa oli tehty kanaa minulle mieluisasti, hitaasti hauduttaen. Tapani mukaan hieman soveltelinkin. Neljän hengen annokseen käytin:
  • 4 broilerin koipireittä
  • 1 iso sipuli
  • 2 suurta valkosipulinkynttä
  • 3 dl kanalientä
  • 1,5 dl kuivaa valkoviiniä
  • suolaa ja pippuria
  • 2 tuoretta laakerinlehteä
  • tuoretta timjamia
  • pieni nippu sileälehtistä persiljaa
  • oliiviöljyä paistamiseen
Kuumensin pannulla oliiviöljyä ja paistelin koipia molemmin puolin saadakseni niihin kauniin paistopinnan, ripottelin niille suolaa ja pippuria ja asettelin ne sopuisasti isoon lasivuokaan. Pilkoin sipulin ja halkaisin valkosipulit ja paistoin niitäkin hetkisen koipien jäljiltä kuumalla ja öljyisellä pannulla. Sirottelin sipulit koipien päälle, samoin yrtit. Kaadoin vuokaan viinin ja kanaliemen. Laitoin vuoan päälle tiiviisti palasen folioita ja nostin vuoan 180 asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. Pienensin lämmön 130 asteeseen ja annoin vuoan viihtyä uunissa vielä kaksi tuntia.

Picada:
  • oliiviöljyä
  • pieni kourallinen hyviä, pitkulaisia pinjansiemeniä (tai jotain mieluisia pähkinöitä)
  • leipäpalanen kuutioiksi leikattuina (käytin kuivanneen patonginpätkän)
  • iso valkosipulinkynsi
  • kanelia
  • sahramia hippuina
  • sileälehtistä persiljaa
  • keltuainen (ohjeessa oli kaksi, mutta minulla oli sopivasti yksi eilisestä, joten arvelin sen riittävän)
  • sitruunamehua
Picadaa varten kuumensin lorauksen oliiviöljyä pannulla ja kaadoin siihen pinjansiemenet ja leipäkuutiot, kuullottelin niitä muutaman minuutin, kunnes ne saivat kauniin värin. Kumosin ne lautaselle talouspaperiarkin päälle jäähtymään. Jäähtyneet siemenet ja leipäpalat laitoin Bamixin minimyllyyn yhdessä valkosipulin, kanelin, osan persiljan oksista ja sahramin kanssa ja pyöräytin ne melko hienoksi puruksi, jossa oli kiehtova tuoksu. Koipien kypsyessä keitin tummaa riisiä keittimessä odottamaan.

picadamurua
Kun koivet olivat kypsiä ja valmiita, lapioin riisin laakealle vadille, nostelin kypsät koivet riisipedille ja peittelin vadin foliolla. Kaadoin paistolientä noin 3 dl kattilaan, lisäsin sinne picadapurua, sekoitin vispilällä ja keitin seosta noin minuutin verran. Rivakasti sekoittaen lisäsin sitruunamehun ja keltuaisen, jota saostivat kastikkeen. Kaadoin kastikkeen peiteltyinä olleiden koipien ja riisin päälle ja ripottelin pinnalle vielä loput persiljat ja vähän pinjansiemeniä. 

Picadan kanssa kannattaa olla varovainen, ettei sitä keitä liikaa, jolloin sen rakenne menee helposti rakeiseksi. Tämä oli mukava uusi tekniikka suurustaa paistoliemi ja mausteita ja yrttejä vaihtelemalla ruokaan saa helposti uusia makuja. Annos jonka tein picadapurua, oli paljon enemmän kuin tarvitsin. Käytin siitä puolet ja toisen puolen laitoin pakastimeen pienessä rasiassa. Toivottavasti sitä voi käyttää sulatettunakin.



Päivän Vuelta-osuus saa huomioni vasta illempana tallenteelta, sillä päivääni on alkanut taas kuulua uintihetki. Olen monivuotinen avantouimari, jonka kaksi edellistä kautta on mennyt aivan kuivin jaloin. Nyt aloitimme ystäväni kanssa taas uimisen ja onpa vesi ihanaa näin loppukesästä! Sovittelemme aikataulumme yhteen (lue:minulla ei mitään, hänellä kiirettä) ja sen vuoksi en ole liimautunut telkkarin ääreen ennen kuin myöhemmin. Joka tapauksessa olen ymmärtänyt, että Vincenzo Nibali on niukassa kokonaiskilpailun johdossa. Vueltan omilta sivuilta ei ole kaikkein helpoin löytää tietoa, joten katson kohta omin silmin tallenteelta, mikä on homman nimi.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Carbón Dulce - makeisia tuhmille


Viime vuoden Vueltan aikaan Kammenpyörittäjä poimi Peter Selinin selostuksesta maininnan espanjalaisesta joulumakeisesta, joka näyttää hiileltä. Se kiinnitti heti mielenkiintomme ja etsin samantien ohjeen tähän makeiseen. En vain ehtinyt löytää mustaa elintarvikeväriä Vueltan aikana, joten makeinen jäi tuolloin kokeilematta. Sittemmin sain hankittua mustuttamisainetta ja ajatus tästä kokkauksesta on ollut mielessä. Tänään oli se päivä, jolloin kokeilisimme hiilikarkin tekoa. Olin lukenut monia juttuja tästä makeisesta ja tiesin odottaa enemmänkin vain valmistamisen ja toivoakseni onnistumisen riemua, kuin mahtavaa makuelämystä. En (näin vanhemmiten) enää pidä kovinkaan monesta makeisesta, enkä uskonut tämän olevan erityisen hyvää.

Mikäli oikein ymmärsin, espanjalaisia lapsia kannustetaan joulun alla kiltteyteen uhkaamalla tällä mustalla makeisella sanoen, että tuhmille tulee hiiliä suklaan tilalta. Varmasti monta pikkulasta onkin jekutettu tällä. Otin vinkit valmistamiseen Diamonds for Dessert-blogista.
  • 1 kananmunan valkuainen
  • 200 g tomusokeria
  • 5 tippaa sitruunamehua
  • mustaa elintarvikeväriä
  • 2,5 tl karvasmanteliaromia (en laittanut niin paljon, pidän siitä aika vähän)
  • 700 g sokeria
  • 230 g vettä
Erota valkuainen ja laita se pieneen kulhoon. Siivilöi sinne tomusokeri ja sekoita kunnes sokerista ja valkuaisesta muodostuu kiiltävä valkoinen tahna. Lisää sitruunamehu ja karvasmanteliaromi ja sitten pikkuhiljaa mustaa elintarvikeväriä sen verran, että tahna muuttuu mustaksi. Laitoin sitä kaikkiaan varmaan kolme teelusikallista. Mittaa tästä seoksesta 70 g eri kuppiin. En oikein ymmärtänyt miksi sitä pitää tehdä enemmän, kuin sitä tarvitaan, 70 g oli noin puolet seoksesta.



Mittaa vesi ja sokeri paksupohjaiseen kattilaan ja ala kuumentaa seosta. Tähtää seoksen kiehumiseen 126 asteeseen asti. Sekoittele alussa silloin tällöin, kunnes sokeri on liennut kokonaan veteen. Tarkkaile lämpötilaa mittarilla. Aluksi seos kuumenee nopeasti sataan asteeseen, jonka jälkeen kuumeneminen hidastuu. Tavoitelämpötilaan pääseminen vie noin vartin. Ota kattila pois tulelta ja patakintain suojatuin käsin kumoa musta tahna kuumaan sokeriin, varo roiskeita! Seos alkaa hieman kuohua hetkeksi ennen kuin se alkaa jäähtyä ja paksuuntua. Sekoita rivakasti, kunnes saat aikaan tahmeaa, melko paksua tahnaa, jonka pitäisi olla kiiltävää. Minä en saanut siitä oikein kiiltävää, siitä tuli melko harmaata ja sementin kaltaista. Levitä tahna leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja jätä jäähtymään. Olisi ilmeisesti hyvä, että levystä tulisi noin 3-4 senttiä paksu, jolloin lopputuloksesta saisi isompia paloja.


Kun levy on jäähtynyt, se pilkotaan paloiksi, joilla voi sitten uhkailla lapset kilteiksi. Blogeissa, joista olin ottanut vinkkejä, lopputulokset olivat ehkä enemmän hiilen näköisiä, mutta olin aivan tyytyväinen lopputulokseen, etenkin koska emme halua syödä pientä maistipalaa enempää tätä karvasmantelille maistuvaa käänteisherkkua. Sitä paitsi olemme oikein kilttejä kaikki muutenkin. Hauska kokeilu, tuskin tulen toistamaan.

Nehän ovat (melkein)...
...kuin kaksi marjaa! Toiveajattelua!
Vueltan tapahtumiin pääsemme mukaan iltasella, tänään on ohjelmassa mäkirikas viides etappi Soberista Lago de Sanabriaan. 

tiistai 27. elokuuta 2013

Tolkun kinkkua


Ibérico-kinkku on hienoa herkkua, jota meiltä Suomesta ei saa ostaa. Väärin, kylläpä saa! Ostimme eilen kymmenen viipaletta 36 kk kypsytettyä kinkkua Savuhovin tiskista Citymarketista. Tarjolla oli nuorempaa ja vanhempaakin kinkkua, mutta tämä melko hinnakas kinkku oli tämänkertainen valintamme. Muutenkin espanjalaisten tuotteiden ostaminen oli heinäntekoon verrattavissa olevan helppohomma (en oikeasti ole ollut koskaan heinänteossa ja epäilen sen helppoutta), etenkin hedelmissä oli valinnanvaraa. Juustojen osalta espanjalaisten tuotteiden löytäminen ei myöskään tuota ongelmia. 

Vueltan hengessä sommittelimme iltapalalle upeaa kinkkua, oliiveja, neljää erilaista espanjalaisjuustoa ja melonia patongin kanssa. Maistui hyvältä. Vueltassa ajettiin neljäs etappi, jolla oli mittaa 189 km. Jussi Veikkanen oli näyttävästi mukana irtiotossa, mutta loppuratkaisu oli aivan toisten miesten käsissä, tai oikeastaan jaloissa. Voittoon ajoi Katusha-tallin Daniel Moreno, iloksemme toiseksi ehti Fabian Cancellara. Vincenzo Nibali ajaa punapaidassa huomennakin.


maanantai 26. elokuuta 2013

Juustopalojen tuho


Kataloniassa saimme eräässä muuten tylsässä ravintolassa kiva alkupalan, joka oli aivan erilainen, kuin luulimme tilaavamme. Mutta hyvään suuntaan. Siinä oli neljää juustoa savikupissa ja niitä oli paistettu hetkisen aikaa, niin että niitä oli mukava kaapia leipäpalalla. Toistimme samanlaisen yhtenä iltana, kun teki mieli jotain pientä iltapalaa, muttei ollut viitseliäisyyttä mihinkään isompaan.

Kuumensin uunin 250 asteeseen. Varmaankin oli tarpeetonta, mutta voitelin vuoan kevyesti öljyllä. Pilkoin kolmea erilaista espanjalaista juustoa pikkukuutioiksi, noin pari ruokalusikallista kutakin. Asettelin eri laadut sektoreiksi vuokaan ja nostin keskelle ison nokareen gorgonzolaa. Paistoin juustovuokaa noin kymmenen minuuttia, kunnes juustot alkoivat kuplia ja ruskettua. Söimme herkun leipäviipaleille lusikoituna punaviinilasillisen kanssa.



Tänään emme ehtineet taaskaan katsoa suoraa lähetystä Vueltasta, mutta toivoaksemme tallennus on onnistunut ja voimme illempana katsoa, miten kisa on lähtenyt käyntiin.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Ompulle huikkaa - Manzanas Doradas - kultaiset omenat

toisen omppuvarkaan saalis
Etsiskelin espanjalaista jälkkäriohjetta, jossa olisi omenia, sillä meillä oli aikomus mennä omenavarkaisiin. Minä en koskaan lapsena päässyt omenavarkaisiin, sillä asuin niin pohjoisessa, että olisi pitänyt alkaa myymälävarkaaksi. Nyt meillä tosin oli naapurin kehotus ottaa omenia heidän satoisasta puustaan, omaan puuhumme ei tullut yhden yhtä omenaa. Samaan aikaan kanssamme hämäräpuuhissa oli käpytikka, jonka tekniikkaa saimme ihailla otettuamme sen keskenjättämän omenan pois oksasta. 


Heitin matoa koukkuun foodgawkeriin ja siihen tarttui tämä kiinnostava ohje kultaisista ompuista. Googlekääntelin hieman, sillä espanjani on edelleenkin olematonta. Käytin tähän seuraavia aineksia:
  • 1 omena/syöjä
  • Moscatel-viiniä (ranskalaista kuivaa siideriä nuorison omppuihin)
  • 160 g vehnäjauhoa
  • 160 g sokeria
  • 200 g vettä (joo, ohjeessa oli vesi grammoina)
  • auringonkukkaöljyä paistamiseen
Kuorin omenat, poistin keskiosan omenaporalla ja leikkasin hedelmän noin puolen sentin viipaleisiin. Asetin kaksi ompuista lasiin, johon ne sopivasti mahtuivat ja kaadoin päälle Moscatel-viiniä. Kolme omenista laitoin vähän korkeampaan lasiseen astiaan ja ne pääsivät siiderikylpyyn, sillä arvelin Moscatelin olevan nuorison suuhun liian ätläkkää. Tai voimakasta. Omenat saivat hukuttaa murheitaan juomaan muutaman tunnin.


Jälkiruoka-aikaan sekoitin taikina-ainekset, jauhon, sokerin ja veden tasaiseksi taikinaksi. Kuumensin litran verran auringonkukkaöljyä noin 170 asteeseen (tämä oli oma arvioni sopivasta lämmöstä, linkkamassani blogissa lämpötilaa ei kerrottu) ja kalastin mukavalla tuulella olevat omenaviipaleet (sekoittamatta niitä keskenään, sillä siinä olisi kupletin juoni ikäänkuin tärvääntynyt) kuiville. Kastelin muutaman viipaleen kerrallaan taikinaan ja friteerasin ne kypsiksi ja kullankeltaisiksi. Asettelin ne vuokaan talouspaperin päälle odottamaan. Se oli kyllä virhe, sillä taikinassa oli niin paljon sokeria, että omenista tuli melko tahmeita. Seuraavan setin laitoin vain metallisen vuoan pohjalle hetkeksi. Lopuksi (edelleenkin laadut sekoittamatta) sirottelin frittien päälle tomusokeria ja hiekoitin ne kanelilla. Kultaiset omenat maistuivat  mainioille vaniljajäätelön kanssa.


Huomautus: frittitaikina oli ensimmäinen tällainen makea taikina, jonka olen tehnyt. Sen kanssa saikin olla tarkkana, sillä omenaviipaleet olivat helposti tarttumassa toisiinsa, reikäkauhaan ja pihteihin. Taikinaa olisi ollut ainakin kahdeksan omenan friteeraamiseen. Öljyn lämpötilan oli parempi olla noin 180 astetta, jolloin pinta tuli nopeammin vähemmän tarttuvaksi.

tuollaisessakin Kammenpyörittäjä oli mukana
Vueltan toinen etappi olikin sitten heti mäkinen ja yli kymmenen kilometrin nousuun päättyvä. Mahtaisinko ikinä jaksaa ajaa kymmenen kilometrin ylämäkeä? Enpä usko. Eilisen aika-ajon nopein joukkue oli Astana ja punaisessa paidassa tänään ajaa Janez Brajkovic. Aloimme äsken katsoa etappia kaiken kokkailun jälkeen tallenteelta. 

Päivälliseksi meillä oli paistisalaattia, jonka kokosin uudelle lempivadilleni. Grillasin naudan sisäfileen keskiosan miedolla lämmöllä 60 asteen sisälämpötilaan. Maltoin antaa lihan levätä folioon käärittynä parikymmentä minuuttia, ennen kuin leikkasin se oikein ohuisiin viipaleisiin, jotka asettelin aivan tavallisen salaatin päälle. Paistoin muutaman esikeitetyn perunan lisäksi ja pilkoin kappaleen fetaa, jota en ripotellut vatiin parin fetavastaisen ruokailijan iloksi.



ps: Joimme myös omenien juottamismoscatelin, se oli ihan hyvää!

lauantai 24. elokuuta 2013

Chorizo-kanavuoka Nigellan tapaan


Muistinpa taas, että minulla on melkoisen kesken se neljän keittokirjan haasteeni. Nappasin hyllystä lähimpänä olleen, eli Nigella Lawsonin Kitchen-kirjan ja siellähän oli oikein lähmälaputettuna chorizoinen kanavuoka. Olin ilmiselvästi nähnyt jo tammikuussa tähän lauantaipäivään ja tehnyt itselleni kauppalapunkin. 

En tiedä onko tämä ruoka kovin espanjalaista, mutta noudatin Nigellan ohjetta melko kiltisti. Minulla ei ollut luisia kanapaloja, vaan jotain vähän repaleisia fileitä, en ymmärrä, miksi ne oli sellaisiksi leikattu. Eikä minulla ollut kyllä uusia perunoitakaan, vaan vähän vanhempia. Sitä ihmettelin, miksei arvon rouva ollut laittanut ruokaansa yhtään valkosipulia ja omatoimisesti laitoin sitä mukaan. Muuten mentiin melkein kuin Nigellan keittiössä. 
  • 6 pientä Savuhovin myymää raakachorizoa
  • 6 keskikokoista perunaa
  • 6 broilerin rintafilettä
  • 3 pientä punasipulia
  • 1 appelsiinin kuori raastettuna ja mehu
  • 3 suurta valkosipulinkynttä
  • tuoretta oreganoa
  • suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
Kuumensin uunin 220 asteeseen. Leikkelin perunat kuutioiksi ja makkarat pieniksi viipaleiksi, pilkoin sipulit muutamaan lohkoon ja kuorin valkosipulinkynnet. Asettelin kaikki leivinpaperin päälle korkeareunaiseen uunivuokaan. Asettelin pariin palaan leikkaamani lintupalat vuokaan sinne tänne ja raastoin appelsiinista kuoren ainesten päälle. Halkaisin kaljun appelsiinin ja puristin mehun vuokaan. Ripottelin hieman suolaa ja pippuria etenkin lihan ja perunoiden päälle ja liruttelin pikkuisen oliiviöljyä pinnalle. Viimeiseksi huiskin koko komeuden päälle muutaman oksallisen tuoretta oreganoa. Paistoin ruokaa uunissa noin 45 minuuttia, jonka jälkeen käänsin kanapaloja ja jatkoin kypsentämistä vielä vartin.


Keittokirjahaasteen osa 11/48 tehty!


Vueltan ensimmäinen etappi ajetaan vasta myöhemmin illalla, lähetys alkaa kahdeksan korvilla. Kyseessä on 27,4 km pitkä joukkueaika-ajo.

Chorizosesonki on täällä taas! La Vuelta alkaa!


Katselimme eilen illalla tunnin mittaista la Vueltan esittelyohjelmaa. Ensimmäistä kertaa Eurosport pystyi tarjoamaan pätkän, jossa esiteltiin niin joukkueet kuin kilpailureittikin. Oli mukava kuulla taas Peter Selinin juttelua ja päästä tunnelmaan. Vueltan nettisivut ovat aika nihkeät ja englanninkielinen sivukin tuntuu pitävän sisällään lähinnä otsikot, muutoin mennään espanjalla. Mutta ei se mitään! Oli mukava illalla nähdä millaisin joukkuein tallit lähtevät kisaan mukaan ja löysin heti suosikkeja ison liudan. Eniten tietysti ilahdutti nähdä Jussi Veikkanen joukkueessaan ja hänen lisäkseen voin seurailla (en ihan kirjaimellisesti) aikani kuluksi vaikkapa Fabian Cancellaraa, Vincenzo Nibalia, Rigoberto Uránia tai Ivan Bassoa. Kirimiesten joukko vaikutti hieman ohkaiselta, mutta kyllä sekin puoli siitä lutviutuu. Suurimpien tähtien ollessa poissa, uudemmat lupaukset pääsevät paremmin esille. 

Ruokapuolelta Espanjaan päin virittäytyminen aloitettiin paikan päällä muutama viikko sitten, kun olen blogissakin saattanut mainita. Nyt on  aika taas itse tarttua kauhaan ja veitseen ja yrittää loihtia espanjalaisia makuja lautasillemme tulevien kolmen viikon ajan. Tästä ajasta kaksi ensimmäistä viikkoa olen lomalla, enkä menossa minnekään pitemmälle, joten tekosyitä kiireen tai hopun muodossa ei tule hyväksyä sille, ettei muka olisi aikaa paneutua tähän Campasimpukan kolmanteen Espanja-haasteeseen!

torstai 22. elokuuta 2013

Lihansyöjä kokkaa kasviksista!


Joitakin aikoja sitten sain Pernod Ricard Finlandilta kutsun kilpailuun, jossa yhdistetään viini ja kasvisruoka. Suurimpaan osaan tämän kaltaisista kutsuista vastaan ujosti kiitos ei, mutta nyt päätin rohkeilla. Teen toki ruokaa kasviksista useinkin ja joskus jopa pelkästään kasvisruokalajeja. En ole kuitenkaan kovin perehtynyt varsinaiseen kasviskeittiöön ja omalle porukalle kokatessani saatan hyvinkin huolettomasti käyttää keittopohjana lihalientä ja lorauttaa ja ripauttaa mukaan yhtä sun toista eläinperäistä. Jos minun olisi tarpeen valmistaa asiallista kasvisruokaa, tai ateria oikein vegaanille, ottaisin asioista kyllä tarkemmin selvää.

kuvan kurpitsayksilö ei liity juttuun, eikä sitä ole vahingoitettu keittiössä
Muutama päivä sitten huomasin germaanimarketin vihannestiskillä minulle vieraan kurpitsan, kauniin oranssin ja pyöreän. Enempiä miettimättä ostin sellaisen. Kauppakuitista lunttasin kyseessä olevan hokkaidon kurpitsan. Seuraavana päivänä tuli postissa viinipönikkä, jota minun oli määrä yhteyttää kasvisruokaan. Kyseessä oli Jacob's Creek Earth.Vine.Grape Organic Chardonnay, jota kilpailukutsussa luonnehditaan luonteikkaaksi luomuvalkoviiniksi, jonka kaikissa tuontantovaiheissa on panostettu ympäristöystävällisyyteen. Viinissä olisi kuulema havaittavissa sitruunan, persikan ja aprikoosin sävyt, jotka tuovat kasvisruokaan sekä syvyyttä että leikkisyyttä.

Nämä viinien kuvailut ovat minusta yleensä aika hassuja, johtuen tietysti siitä, ettei minulla ole oikeaa perehtyneisyyttä viineihin, kunhan juon niitä ilokseni ja joskus lorautan kastikkeeseen. Yleensä pystyn sanomaan, pidänkö viinistä vai en ja ihan aina silläkään ei ole niin kamalasti väliä. Kerran olen tunnistanut Beaujolais Nouveaussa banaanin, mutta vasta, kun siitä oli maininta Hesarissa.



Aloin miettiä, miten yhdistäisin kasvisruoan tämän neliskanttisen viiniastian sisältöön ja katseeni osui kurpitsaan. Ja seuraavaksi nektariineihin, jotka olivat kurpitsan naapureina keittiön pöydällä. Vilkaisin uudelleen viinin luonnehdintaa, koska minusta siellä puhuttiin jotain hedelmäisiä. Ja niinhän se olikin, persikkaa ja aprikoosia. Eikö nektariini ole aika lähellä näitä kumpaakin? Päätin, että on. Laitoin nämä ainekset mietintämyssyyn yhdessä hokkaidon kurpitsan kanssa ja menin muistaakseni nukkumaan.

Kun grillailimme maisseja, sain päähäni säästää maissien esikeittämisessä käytetyn veden, sillä siinä oli ihana maissinen tuoksu. Olin jo muhittanut kasvisruoka-ajatustani sen verran, että valmistaisin keiton. Pidin siis itseäni oikein nokkelana älytessäni säästää maissiveden, enkä käyttää keittoon tujakkaa ankkalientä pakastimen uumenista. 

Teen kasvissosekeittoja aika usein ja yleensä sillä periaatteella, että mitä enemmän ja mitä nahistuneempia kasviksia saan siihen menemään, sen parempi. Viis hienovaraisista, herkistä mauista, kunhan tuloksena on tuhti kattilallinen keittoa, jolla kuitataan päivän pääateria. Nyt päätin ottaa hieman toisenlaisen lähestymistavan ja pitäytyä mahdollisimman harvoihin raaka-aineisiin. Niitä olivat neljän hengen keittoon:
  • 1,5 kg painoinen hokkaidon kurpitsa
  • 2 pienehköä kesäkurpitsaa
  • 4 pientä kesäsipulia
  • 2 litteää nektariinia (olisi voinut olla enemmänkin, 4-5 kpl)
  • 1 l maissinkeittovettä
  • 0,5 l vettä
  • muutama oksa tuoretta timjamia
  • hieman tuoretta rakuunaa
  • muutama thaibasilikan lehti
  • suolaa ja pippuria
  • pieni nippu ruohosipulia (osa koristeluun)
  • pikkuisen fetasilppua ja oliiviöljyä annoksen päälle
Halkaisin kurpitsan ja kaavin siemenet ja niitä syleilevän rihmaston pois. Leikkasin puolikkaat kapeampiin viipaleisiin, jotka kuorin mahdollisimman ohuelti perunankuorimisveitsellä. Leikkelin palat muutamaan kappaleeseen. Kuorin kesäkurpitsat ja pilkoin nekin paloihin. Poistin nektariineista kivet ja leikkasin hedelmät muutamaan kappaleeseen ja keräsin kaikki palaset kattilaan, sipulit laitoin kokonaisina. Yrtit säästin vielä tässä vaiheessa. Kaadoin kattilaan maissiliemen ja sen verran vettä, että kasvikset peittyivät juuri ja juuri. Keittelin kasviksia miedolla lämmöllä sen aikaa, kun yritin siivota kurpitsansiemeniä rihmastoista kuivattaakseni siemenet.

Olipa se epämiellyttävää hommaa. Jos joku tietää, miten tämä vaihe hoidetaan siististi ja nopeasti, olisin tiedosta iloinen. Luin jostain blogista pikahaulla, että siemenien annetaan kuivui ennen kuin niitä paahdetaan uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Ilmeisesti siemenet olisi pitänyt vielä kuoria, tai sitten hokkaidon kurpitsan siemenet eivät sovellu paahtamiseen. Niistä tuli kyllä kauniin kullanvärisiä, mutta kuori oli kova ja kun sen rikkoi väkivalloin, meni pieni sisus rikki. Kertokaa nyt hyvät ihmiset, miten tämä pitäisi tehdä!

Kun kasvikset olivat kypsiä, lusikoin niitä muutamassa erässä mikserin kannuun yhdessä liemikauhallisen kanssa ja annoin koneen tehdä tehtävänsä. Viimeiseen erään laitoin mukaan tuoreet yrtit. Keittoa tuli noin 1,5 litraa ja sen väri oli kauniin oranssi ja kirkas, melkein läpikuultava, koska keittoliemi oli kirkas eikä mukaan tullut tavalliseen tapaan tuorejuustoa tai kermaa. Maustoin keittoa sitten maisteluperiaatteella pippurilla ja suolalla. Mausta oli poimittavissa nektariinin makeus, sipulin pehmeys ja kurpitsojen pyöreys (kuulostaako jo samalta kuin viinien luonnehdinnat?). Olin tyytyväinen, etten lähtenyt inkiväärin, valkosipulin tai chilin poluille. 

Tarjoiluvaiheessa kuumensin keiton uudelleen ja ripottelin annoksen päälle silputtua fetaa (se tietysti on poisjätettävissä, jos ruokavalio ei sisällä maitotuotteita), ruohosipulia, muutama tippa hyvää oliiviöljyä ja kunnon rouhaisut pippuria. Keitto maistui mukavan pehmeälle, jotenkin kirkkaalle ja puhtaalle. Maissin makua emme muistaneet etsiskellä, muttei liemi ainakaan pahentanut keittoa. Annetun viinin yhdistäminen tähän kevyeeseen keittoon onnistui mielestäni oikein hyvin, sillä Earth.Vine.Grape Chardonnay oli raikkaan hedelmäistä kunnolla viilennettynä. Asioita enemmän tuntevat voinevat sanoa, meninkö metsään, vai osuinko keskelle kurpitsaa. Ainakin saimme maistuvan aterian, lautasia ei olisi välttämättä tarvinut pestä, niin tarkkaan perhe luutusi lautaset patonkipalalla keiton loputtua. Kiitos viininäytteestä, kiitos kutsusta mukaan tähän kilpailuun!


tiistai 20. elokuuta 2013

Weberöintiä


Kesän alussa oli iltapäivälehdissä kuulema puhetta, että nainenkin voisi oppia grillaamaan. Aika radikaali väite! Meillä moista ei ruvettu kokeilemaankaan, koska miehiä oli paikalla oikein kaksin kappalein, sukulaisten ollessa vierailulla.

Emme ole kovin paljon ehtineet opetella Weberimme käyttöä, tänään oli siihen hyvin aikaa ja asiantuntijuuttakin paikalla. Naisväki lähti aamulla kirpparikierrokselle (löysin taas niin tärkeitä keittiövälineitä!) ja miesväki lähti "läskikaupoille", eli ostamaan lihaa grillausta varten. Minä lupasin hommata yleisesti grilliin sopivia lisukkeita ja niitähän löytyikin. Paikallisessa marketissa oli kotimaista tuoretta maissia, jota en lainkaan voi vastustaa, kun sitä kerran kesässä löytää. Ostin maissintähkän syöjää kohden ja vielä yhden särkymävaraa.

Lihaostokset olivat meinanneet muodostua epätoivoisiksi tai ainakin melko hankaliksi. Alkuviikon arkipäivän aamu ei ole meilläpäin minkään lihatiskin suhteen otollisin ostosaika. Saaliina oli kuitenkin kaksi isoa kalkkunafiletta. Isot fileet leikattiin pitkittäin kahteen ohuempaan kappaleeseen, jotta kypsyminen olisi nopeampaa. Kammenpyörittäjä suostui paljastamaan salaisesta marinadiohjeestaan (lue: omasta tai asiakkaan päästä joka kerran erilainen liemi) tämän verran:
  • limen ja sitruunan mehua
  • Worcestershire-kastiketta
  • soijakastiketta
  • murskattua valkosipulia
  • pippuria
  • oliiviöljyä
  • Zesty Garlic-kastiketta
Halkaistut kalkkunapalat sutikoitiin marinadilla ja annettiin ässehtiä muutaman tunnin. 

Maissien keittelyn kanssa olimme yhtä öönä allakan laidalla kuin jokaisella kerralla. Kuorin suojalehdet ja nyhdin haituvat pois. Laitoin maissit isoon kattilaan ja kaadoin päälle vettä sen verran, että maissit uiskentelivat iloisesti. Keitin maisseja noin kolme varttia ja jätin ne kuumaan veteen vielä pehmenemään. Ennen grillausta Kammenpyörittäjä kalasti maissit leikkuulaudalle ja katkaisi ne kahteen annospätkään, sillä tähkät olivat todella suuria. Palaset olivat grillissä kalkkunafileitten kanssa saamassa viimeistellyn pinnan noin vartin verran.

Kalkkunan grillaaminen onnistui miesvoimin oikein mainiosti. Tällä kertaa Weberiin ladattiin sekä hiiliä, että brikettejä. Minä pysyttelin taustahommissa, joten en tarkkaan tiedä kauanko hiilloksen aikaansaaminen vei. Parahultaisten hiilien päälle ritilälle kalkkunat sitten vaan ja grillaamaan. Tällä kertaa ruoka kypsyi mainiosti, lihapaloja käänneltiin muutamaan kertaan ja siveltiin marinadin lopulla. Noin 40 minuutin kuluttua tehtiin koeviilto yhteen paloista ja sen mukaan kypsyys oli kohdallaan. Minä pääsin mukaan tähän miehiseen touhuun siinä vaiheessa, kun sain leikata palat viipaleiksi ennen tarjolle laittamista. 

Kalkkunan seurana lautasilla oli sitä hyvää kotimaista maissia, salaattia ja jogurttikastiketta, jonka säveltelin grillauspuuhien aikana. Juomana meillä oli espanjalaista punaviiniä, jonka saimme suurena suosionosoituksena Salvatorelta. Olipa muuten hyvää viiniä, terveisiä Karmiinalle ja käsipuolikollegalle! 


Grillissä oli jälkilämpöä yli kaksi sataa astetta tunnin kuluttua ruokailusta. Jälkiruoaksi kokeilimme paistaa nektariiniviinereitä grillissä. Minulla oli sulana muutama voitaikinalevy ja oikein kypsiä littanoita nektareita, joitten oikeaa nimeä en muista. Leikkasin levyt kahteen palaan ja leikkelin hedelmät viipaleiksi, joita asettelin taikinapaloille. Viilsin taikinan reunoihin pienet viillot auttamaan taikinan kohoamista. Asettelin pikaviinerit uunipellille, joka mahtui grillin ritilälle ja kansi kiinni. Sitten vain odottelimme, mitä tapahtuisi. Hiiliä piti kerran pöyhiä ja paistuminen otti noin puoli tuntia. Keskellä ritilää lämpötila alkoi nousta liiaksi ja keskimmäisten leivonnaisten pohja ruskettua liikaa, joten asensimme pellin alle valurautaisen astian hieman tuomaan lisää väliä hiiliin. Sirottelin kuumille viinereille runsaasti tomusokeria, joka suli heti kiilteeksi. Hetken kuluttua sirottelin lisää sokeria ja nautimme pikaiset leivonnaiset Kammenpyörittäjän koneella loihdittujen kahvien kanssa.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Nyt voisi rauhoittua


Minulle ihan paras kalenteriaukeama on sellainen, jossa ei ole yhtäkään merkintää, korkeintaan se joka neljäs perjantainen roskiksen tyhjennyksen merkkinä. Toisinaan merkintöjä kertyy vähän enemmänkin, kuten tällä viikolla. Kävimme Kammenpyörittäjän kanssa Helsingissä muutaman päivän reissun ja palasimme eilen, vuorokautta suunniteltua aikaisemmin. Siitä voi päätellä, että piisasi ja tahdoimme kotiin.


Tarkoituksemme oli viipyä Helsingissä sunnuntaihin asti, majoittua sukulaisten hoiviin, käydä lähinnä ruoka-aiheisilla ostoksilla pääkaupungin kaupoissa ja halleissa, syödä hyvissä ravintoloissa ja osallistua lauantaina toisiin Wauhtiajoihin. Torstaina ehdimme pääkaupunkiin alkuiltapäiväksi ja keskustaankin hyvissä ajoin ennen Farangin pöytävaraustamme. Sää oli  kaunis ja kesäinen, mikä ilmeni hyvin suomalaisten pukeutumisesta. Turistien sääkartoilla oli ilmeisesti näkynyt jotain muuta, sillä moni oli pukeutunut toppatakkiin ja saappaisiin. 

Otimme Farangissa Sarikatang-maistelumenun viineineen. Alkuillasta paikka oli jo melkoisen täynnä ainakin niiltä osin, mitä pöydästämme näkyi. En millään muotoa ole Kaakkois-Aasian makujen asiantuntija, mutta maistelumenun kaksi ensimmäistä ruokaa olivat oikea makujen ilotulitus. Sittemmin maut tuntuivat hieman tasaantuvan pähkinäiseen suuntaan, joskaan eivät vähenevän. Se on kyllä sanottava, etten vieläkään ryhtynyt tofun ystäväksi, vaikka uskon sen valmistetun hyvin. Aterian päättävä minikokoinen jälkiruoka (toinen kahdesta, yhtä aikaa tarjotusta) oli aivan loistava ja espressokin teki mielen iloiseksi. Tarjoilu säilyi loppuun asti ystävällisenä, myös sen jälkeen, kun olin onnistunut, en vain kaatamaan viinilasin, vaan myös rikkomaan sen. Sotku ja sirpaleet hoidettiin todella nopsasti ja huomaamattomasti pois ja olin kiitollinen melkoisen korkeasta melutasosta, joka paikassa vallitsi, kun pöydissä kävi vilkas keskustelu. Saattaa olla, että joku ei huomannut kämmellystäni. 

Seuraavana päivänä lähdimme jo aamusta liikkeelle kohti keskustaa. Pikkukaupunkilaisina usein marmatamme pysäköintimaksujen korkeutta, mutta nyt taas muistamme hetken aikaa olla valittamatta. Sään ollessa edelleen kaunis, oli mukava kävellä kesäisiä katuja ja katsastaa missä se Muru sijaitseekaan ja käydä lempikaupassamme, Eiringillä. Saimme heti eteemme kupposet oivaa espressoa samalla, kun valitsimme 00-jauhoja, kahvia ja muita tarpeellisuuksia. Muistin, että meidänhän piti ostaa leivinkivi, se jota en ollut junareissulla jaksanut laahata, enkä tahtonut pyytää lähetettäväksi, sillä se on varmaan arka rikkoutumaan. Emme nytkään halunneet ottaa painavaa kiveä kannettavaksemme, vaan sovimme jättävämme kaikki ostokset liikkeeseen odottamaan ja poikkeavamme sinne uudelleen iltapäivällä autolla. 


Toukokuisella minilomasellani Helsingissä tulin majoittuneeksi hyvin lähelle Hietalahden kauppahallia, jossa tällä erää evakostaa Wanha Kauppahallin kauppiaita (miksi pitää kirjoittaa vanha w:llä?). En silloin tiennyt olevani aivan likellä ja vierailu meni minulta sivu suun. Nyt tahdoin nähdä paikan ja Kammenpyörittäjä kuskasikin minut sinne, kun olimme saaneet tarpeeksemme kävelystä ja noutaneet auton Forumin käänteisedullisesta, mutta pätevästä pysäköintikellarista. Katselimme kauppahallin liikkeitä ja muistelimme lukeneemme, että moni kauppias on ollut tyytyväinen väistöpaikkaansa ja harkitsevansa muuttavatko ollenkaan takaisin, kun Wanhan Kauppahallin remontti valmistuu ensi kesänä. Perjantaina lounasaikaan hallin ruokapaikat olivat melko täynnä, niin myös Soppakeittiö, jossa söimme isot kulholliset pätevää bouillabaissea. 




Hallista poistuessamme taivas pärähti täyteen synkkiä pilviä ja kesä tuntui menneen sen siliän tien. Autolle juostessamme vihmoi isoja, kylmiä vesipisaroita. Ennen kuin haimme painavat ostoskassimme Eiringiltä, poikkesimme läheisessä Kaffecentralenin liikkeessä kupposella.


Ennen illan murustelua kävimme Fredrikintorilla hakemassa osallistumisnumeromme seuraavan päivän Wauhtiajoihin (en tällä kertaa purnaa tuplaveestä). Näimme siellä monta pyöräilytuttavaa ja saimme osallistumisnumeromme paitoihimme ja pyöriimme. Kammenpyörittäjä polkisi numerossa 12 ja minä numerossa 13, jota en ole onnekseni koskaan pitänyt mitenkään pahaenteisenä. Yleisin puheenaihe oli sää, joka oli pitkin viikkoa näyttänyt ylen ankealta, vesisadetta oli ollut lupeissa liiankin kanssa. Tuolloin näytti hieman valoisammalta ja paremminkin siltä, että reitit saataisiin ajettua kuivin nahoin.

Palatessamme Fredrikinkatua Murua kohti, poikkesimme Chez Mariukseen, jossa voisi ihmetellä keittiötarvikkeita pitempäänkin. Hankimme kaksi tähdellista tavaraa. Toinen niistä oli pora, jolla saa perunasta kierteisiä suikaleita (en vielä tiedä miten) ja toinen on jotain, jota en nyt muista, mutta ihan varmasti se on tuikitarpeellinen. Mariuksessa on tulossa loppukuusta pieni sulku liikkeen laajenemisen vuoksi, joten jos olette aikeissa käydä liikkeessä, tarkistakaa aukiolot. Fredrikinkadusta huomasi, että kivijalkaliikkeissä on tapahtumassa suuria muutoksia, lukuisissa kenkä- ja vaatekaupoissa oli menossa loppuunmyynti, mutta erilaisia kahviloita ja hyvinvointipalveluita näyttäisi syntyvän kiivasta tahtia. Koska olimme hieman etuajassa, kävelimme Murun ohitse ja huomasimme Kaffecentralenilla olevan liikkeen myös Fredrikinkadulla. Heillä olisi kahvikone kuumana seuraavana aamuna myös Fredantorilla Wauhtiajojen lähtöpaikalla.


Olin tehnyt varauksen Muruun kätevästi netin kautta jo toukokuussa, heti kun varmistui, että Wauhtiajot pidetään ja me osallistuisimme niihin. Tällä viikolla sain vielä muistutustekstarin (Farangista soitettiin, pidin molemmista varmistustavoista) ja pyynnön ottaa yhteyttä, jos olisi jotain muutosta varaukseemme. Tullessamme paikalle, ravintola oli melkein täynnä ja saimme paikat kahden hengen pöydästä, joka oli miltei tiskin takana. Päiväinen sadekuuro oli mennyt ohitse ja lämmin kesäilta tuntui melko kuumalta täydessä ravintolasalissa. Olo kyllä tasaantui, kun istahti, sai eteensä lasillisen kuohuviiniä ja rauhoittui. 

Tilasimme päivän menun ja siihen sopivat viinit. Ruokakuvien ottamisen ujous vaivaa edelleen, etenkin näin kotimaassa, joten mitään kuvallista materiaalia meillä ei ole, kuin omissa aivoissamme ja pari vuorokautta eilisine perusteellisine sateessa likoamiseen, on vienyt osan muistikuvistakin, mutta kerron mitä muistan. Alkuun söimme siikatartarin ravun kera, anteeksi jos muistan kalan väärin. Mukana oli viileä vaahtoinen bisque. Pääruoka oli (tekisimielisanoanyhtö)karitsaa ja tatti-perunapyrettä, sekä hieman oikein tiristettyä possua. Annos oli suurenpuoleinen ja aloin toivoa, etten olisi päivällä syönyt niin paljon sitä hyvää keittoa. Liha oli mureaa ja pidin siitä, että maut olivat syviä, mutteivat missään määrin voimakkaita. Miten sen sanoisi? Pidän siitä, että ruoka maistuu raaka-aineille, ei maustepurkeille. Tattisen pyreen pehmeys sai minut miettimään, josko sittenkin uskaltautuisin joskus sienimetsään, pitäisi pyytää luimupupua oppaaksi. 

Seuraavaksi saimme eteemme juustot, joita oli tällä kertaa kaksi. Olin iloinen, ettei kumpikaan ollut sinihometta. Olin varautunut kyllä syömään senkin, vaikka olen sinihomejuustojen kanssa vasta sillä asteella, että joku niistä ei ole ollut hirveän pahaa. Juustojen kanssa oli paikan omaa kirsikkahilloa. Jälkiruokana tuona iltana oli suklaalla täytetty tuhatlehtinen ja mustaherukkaa. Orvokin kukka, pienet muruset pähkinää ja jotain keksiä kruunasivat kauniin annoksen. Aivan lopuksi otimme espressot. (taisi olla päivän neljännet, joka lopulta hieman vaikutti minun yöuniini, kaksi on kyllä riittävä määrä minulle) Kammenpyörittäjä ei aivan vakuuttunut shoteistamme, jotka sitten olikin otettu pois laskustamme. Kaksi hyvin tyytyväistä ja kylläistä asiakasta poistui paikalta vähän ennen kahdeksaa ja lähti hankkiutumaan kohti yöpaikkaansa. Voi kun meilläkin olisi paikallisjuna, joka veisi meidät lähelle kotia kahdessatoista minuutissa ja alle kahdella eurolla! Mutta ei taida olla tulossakaan?


Eilen sitten oli Wauhtiajojen päivä. Niin oli myös Helsinki City Marathonin päivä. Ajoitus oli siis sama kuin viime vuonna. Toki juoksutapahtuma on muutamaa (lue:monta) pykälää isompi ja vanhempi, mutta kyllä Helsinkiin useampikin tapahtuma mahtuu samalle päivälle. Pyöräily sitä paitsi sijoittuisi aamupäivään ja olisi perillä jo ennen kuin marathon alkaisi. Sääennusteita lukiessani olin päättänyt, että olen sen verran sokerista, etten lähde ajamaan omaa, lyhyempää matkaani, jos sataa vettä. Kammenpyörittäjän lähtö sadan kilometrin reitille tapahtui aamulla kahdeksalta ja sinne hän pyyhälsikin noin 50 muun pyöräilynystävän kanssa. Minä palasin lähtöpaikalle vähän ennen yhtätoista ja meitä starttasi noin saman verran väkeä 25 kilometrin fiilistelyreitille. Mukana oli muutamia tuttuja kasvoja kevään Retrokilpurit-ajoista. Tarkoitus oli, että pitkän matkan tosissaanajajat ja lyhyemmän matkan fiilistelijät kohtaisivat Vanhankaupungin lahden taukopaikalla ja ajaisivat sitten loput matkasta yhdessä takaisin Fredantorille. Tällä kertaa loppumatka taittuisi poliisisaattueessa, mikä olikin todella hyvä ratkaisu, samoin aamulla oli poliisimoottoripyörä saatellut pitkämatkalaiset matkan alussa väljemmille teille. 


Olen ajanut nyt kaksi kertaa porukka-ajoa, eikä se olekaan niin vaikeaa, kun vain keskittyy koko ajan ja seuraa muiden liikkeitä, eikä etenkään itse hötkyile liiaksi. Selvästi se auttaa, että olen ajanut jonkun verran Kammenpyörittäjän peesissä lenkeillämme, osaan ajaa melko lähellä, mutta reagoida toisen ajoon edes jotenkuten. Moni tuntui pitävän vauhtia liiankin hitaana, mutta kyllä siinä oli minulle sotkemista, etenkin sen vuoksi, etten pysynyt päähäni piirtämälläni kartalla enää Lauttasaaren jälkeen. Seuraavaksi tunnistin sisareni asuintalon Pikkuhuopalahdessa ja sen jälkeen jouduin taas kysymään muilta, missä mahdammekaan olla. Käpylän tunnistin.

Ennustettu poutasää kesti aina taukopaikalle asti, sitten alkoikin sataa melkoisesti. Iloinen pyöräilijäjoukko ei siitä ollut moksiskaan, monien vanhanajan villaiset ajovaatteet alkoivat saada uusia muotoja materiaalin vettyessä hiljalleen. Minä kiskoin sadetakin päälleni, mutta en ole varma tekikö se olon kaksinverroin nihkeäksi, koska ajopaitakin oli ehtinyt jo kostua. Moko Market oli toimittanut paikalle syötävää ja hetken kuluttua jatkoimme poliisisaattueessa loppuosuudelle. Oli hyvä, että meillä oli tien raivaajat, sillä liukas tie, etenkin Esplanadin mukulakiviosuus ja melko vilkas autoliikenne tekivät ajosta haastavaa. Minun piti todella keskittyä, että pysyin mukana ja pystyssä. Viimeiset ylämäet Lönnrotin- ja Albertinkatuja ennen kääntämistä takaisin Fredantorille menivät jo silkalla innostuksella ja saavuimme maaliin taivaan mättäessä vettä aivan huolella. 

tästä se bianchi-projekti alkaa
Maalipaikalla oli tiedossa ilonpitoa iltaan asti, ruokaa, juomaa, musiikkia ja yhdessäoloa. Kun saimme vähän kasvoja kuivattua ja hetken tuumattua, ehti Kammenpyörittäjä juuri ennen minua ehdottaa, että jospa lähtisimme kotiin. Keli ei näyttänyt selkenemisen merkkejä, joten vaihtovaatteetkin auttaisivat vain hetken ja ainakin minua palelsi melkoisesti, kun takin kauluksesta valui vettä niskaan ja lokasuojattomasta pyörästä oli roiskunut vettä peräpäähän viimeiset kilometrit, kenkien uittamisesta nyt puhumattakaan. Oli ollut tarkoitus, että ajelisimme sukulaispaikkaan illan hämärissä (valot mukana tietty), mutta nyt tuntui kyllä siltä, että tarjottu kyyti maistuisi. Kyytiä odotellessamme söimme Eat & Joyn toimittamia hyviä ruokia, jaoimme Rekolan panimon Wauhti-oluen ja juttelimme vielä muiden osallistujien kanssa.

Kammenpyörittäjä on osallistunut useisiin erilaisiin pyöräilytapahtumiin ja minäkin nyt kahteen. Wauhtiajoissa järjestelyt olivat hyvin onnistuneet, porukasta huolehtiminen, merkkien näyttäminen, reitillä pysyminen, poliisisaattueet ja taukoeväät olivat mainiot. Pelago-pyöräliike oli mukana tapahtumassa niin ajajina, kun pikahuollon muodossa. Säälle nyt ei mitään voi, eikä se mieltä lannistanutkaan. Sen kyllä myönnän, että jos lähdön hetkellä olisi satanut edes puolta siitä, mitä palatessa, en olisi lähtenyt mukaan. Mutta hyvä näin. Maratonin vuoksi tehdyt liikenteen poikkeusjärjestelyt hidastivat paluukyytimme pääsemistä Fredantorille, mutta sekään ei haitannut, sen verran iloisin mielin olimme. Kävimme pikaisesti kokoamassa tavaramme, vaihtamassa kuiviin vaatteisiin ja ennen viittä olimme jo pyörät auton katolla kotimatkalla. 

Matkamuisto-olut
Juuri nyt on menossa empiirinen koe entisaikaisen hokeman todenperäisyydestä, jonka mukaan ihminen sairastuu kunnolla flunssaan, jos kastelee jalkansa. Emme eilen tyytyneet vain jalkojen kasteluun, joten koe on hyvällä mallilla. Vielä ei tunnu kuin lievää jäykkyyttä ja äänen käheyttä. Jospa säästyisimme flunssalta. Nyt on edessä vielä lomaviikko, jolle emme ole ottaneet minkäänlaista ohjelmaa. Kiire ja hoppu riittää, samoin monenlaiset rahaavievät huvitukset joksikin aikaa. Kotona on kiva olla.


ps. Meidän oli aiemmin tarkoitus jatkaa tänään sunnuntaina Helsingistä Pietariin. Olimme jo pitkään arponeet, että lähteäkö sinne vai ei ja nyt oli jo junaliput ja hotellit varattuna. Viisumien hakeminenkin oli puolivälissä. Kun saimme muutama viikko sitten ajatuksen singahtaa perillisten kanssa Espanjaan päätimme yhtäaikaisesti ehdottaa, että peruisimme Pietarin matkan. Eilen Heinolan kohdalla mietin, että millähän mielellä sitä olisi tänään astunut Allegro-junaan, kun näin iloisena olin kotimatkalla... Kyllä me sinne Pietariinkin menemme, mutta nyt ei ollut vielä sen aika.